"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

482. tarina (Ettei jäisi mitään näkemättä)

Minussa on herännyt paniikki. Vuosi alkaa tuntua mitättömän lyhyelle ajanjaksolle. Pelkään sen olevan ohi ennen kuin ehdin edes huomata sen menneen. Mietin kuinka olen saattanut elää yli 12 vuotta tässä kaupungissa yrittämättä ehtiä sen jokaiseen kolkkaan. Mihin olen hukannut päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia? Kuinka saan sen kaiken kirittyä vuodessa? Ettei jäisi mitään näkemättä. 

Tilasin nyt alkuhätään Suomesta Mondon Istanbul- oppaan. Luen sitä kuumeen vallassa ja yliviivaten. Käyty, käyty, käyty, kokematta. Näyttää siltä, että tulevana vuotena on istuttava jokainen istumatta jäänyt ravintola, käytävä jokainen käymättä jäänyt museo, käveltävä kävelemättä jääneet kadut. Ja jotta ehtisin sen kaiken, on aloitettava nyt ja heti.

Tänään päätin siis viedä itseni ja vieraamme lounaalle Leb-i Deryaan. Se vain ei ollut auki. Matkaoppaan mukaan paikkaan kannattaa tehdä pöytävaraus iltaisin, mutta se ei muistanut kertoa, että päivisin ravintola ei edes ole auki. Näin ollen päädyimme Leb-i Deryan sijasta lähistöllä olevaan Kolmeen Amigokseen, joka ei ollut huono vaihtoehto sekään. Molemmat ravintolat löytyvät Istiklalin sivukadulta nimeltä Kumbaracı yokuşu. (Tüneliltä Taksimiin päin tultaessa katu kääntyy oikealle ennen Richmond hotellia.)







Maisema Three Amigosin terassilta ei ollut ollenkaan huono.




Lounaaksi salaattia, jossa ei myöskään ollut valittamista.



Istuimme lounaalla pitkään. Maksun jälkeen huomasin, että kello neljään oli enää vaivaiset 20 minuuttia. Päätettiin siis juoda vielä kahvit ja käydä sitten kurkistamassa tulevia ruokailuja ajatellen, että oliko se Leb-i Derya edes maineensa veroinen. Se oli hyvä päätös, sillä Kolme Amigosta tarjosi ystävällisesti meille jälkiruokakahvit ihan ilmaiseksi. Ja Leb-i Derya oli ainakin maisemiensa puolesta kehunsa ansainnut. Vai mitä tuumaatte?









"Kun seuraavan kerran mieheni päättää viedä minut romanttiselle illalliselle, tulemme ehdottomasti tänne", lupasin tarjoilijalle, joka ystävällisesti antoi meidän juosta ikkunasta toiseen kuvaamassa, vaikka emme ottaneetkaan ravintolasta mitään. "Vai onko tämä romanttinen ravintola", tahtoi mieheni tarkistaa.  "Tämähän on romantiikka itse", tuumasi tarjoilija ja luulen, että hän on aika oikeassa.

Voi Istanbul, miten ehdin syödä sinut suihini, ihailla sinut silmilläni, kokea sinut jalkojeni alla....

20 kommenttia :

Mari kirjoitti...

Kirjoituksesi alku sai kyllä naurun aikaiseksi. Jotenkin voisin niin kuvitella tekeväni jotain samanlaista. Sinä, joka olet esitellyt meille uskomattomia paikkoja Turkista ja upeita kuvia. Sinä siis tilaat Suomesta matkaoppaan, josta "suoritat" paikkoja ja tarkastat kokemattomia paikkoja. Salli, että olen huvittunut ;-) Sinä voisit kirjoittaa vaikka kuinka monta Mondoa!

anumorchy kirjoitti...

Minulle tulisi takuulla sama tunne jos joku sanoisi etta vuoden paasta muutat taalta Israelista pois. Varsinkin Jerusalem! Joka harva kerta kun me siella kaymme, sanomme toisillemme etta pitaa joskus tulla asumaan tanne kuukaudeksi (ainakin) ja koluta kunnolla kaikki paikat. Ja siihen se aina jaa. Eika meidan todellakaan pitaisi edes niin radikaalia paatosta tehda, kun kotoa ajaa sinne tunnissa ja voisimme ihan hyvin kayda siella retkeilemassa paivaseltaankin. Vaikka kerran kuussa.

Pepi kirjoitti...

Ei tulis mieleenikään enää alkaa jotain Mondon Istanbulia lukemaan sun Istanbulisi jälkeen ☺ - tämä on ollu paljon mukavampaa luettavaa ♥

Riitta kirjoitti...

Mikä kaunis kaupunki! Laitan toivelistalle. Meidän orkesteri muuten konsertoi siellä teillä muutama päivä sitten, unohdin "mainostaa" ajoissa!! Esiintyivät Istanbul Music Festivaalilla, Topkapi Palatsin kirkossa (Hagia Eirene Museo).

Saga kirjoitti...

Sinä ehdit vuodessa vielä vaikka mitä! Ja sitten kirmailet siellä uudelleen ja uudelleen muistoissasi, Suomen mustikkametsissä kulkiessasi, saunan lauteilla istuessasi ja lumitöitä tehdessäsi. Istanbul kulkee mukanasi minne tahansa menetkin, se ei jätä sinua, etkä sinä sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko 'paniikissasi' mukana myos surua Istanbulista luopumisesta, ison muutoksen epavarmuutta? Istanbul on aina olemassa, voit palata sinne tuhannet kerrat. Tulee mieleen Pamuk, jolle Istanbul on osa identiteettia ja josta hanen tuotantonsa pitkalti ammentaa. Eiko ole upeaa, etta Istanbulilla on myos sinun kohdallasi niin suuri merkitys! Olet moneen muuhun nahden etuoikeutettu. Suo anteeksi, en halua olla besserwisser, ymmarran 'paniikkisi'. Taitaisin kokea itse pitkalti samoin. Ja kiitos, etta olet jakanut siita myos meille blogisi lukijoille. Nauti hetkesta! Anisi

hietzu kirjoitti...

Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia "pakko nähdä/käydä" kohteita, vaikka eikös aina ole hyvä jättää jotain myös seuraavaan kertaan...? ;)

Mine kirjoitti...

Mari: Huomaan, että sitä urautuu. Menee aina niihin samoihin mukaviin ravintoloihin ja näyttää tutuille ne tietyt nähtävyydet. Mondo on ollut hyvä potkija, pistänyt miettimään, että onhan niitä muitakin paikkoja, eli etsi ja näe nyt vähän vaivaa..

Anu: Niin, turistina ja maassa elävänä sitä kuitenkin suhtautuu asioihin hieman eri tavalla. Ainakin olen koko ajan tuudittautunut siihen ajatukseen, että onhan meillä aikaa. Nyt se hupenee loppua kohti.

Mutta voi Jerusalem, ajatella, että kohta pääsemme sinne!

Pepi: :). Onhan näissäkin vinkkejä muutamiin päiviin...

Riitta: Olisitpa vinkannut. Hagia Irene on minulla vielä käymättä. Se ei ole jatkuvasti auki, vaan aukaistaan juuri konsertteja varten. Eikä ole vielä kohdalleni osunut.

Saga: Niin. Eihän niiden tarvitse olla lopulliset hyvästit. Ne ei saa olla lopulliset hyvästit. Ja tiedän kyllä, että luopuessaan jostakin saa jotakin muuta tilalle. Vaikkapa nyt ne mustikkametsät ja saunanlauteet.

Anisi: Onhan tässä prosessoitavaa moneen suuntaan, kun nelikymppisenä ryhtyy ostamaan ensiasuntoa, etsimään työtä, repimään lapsensa tutusta irti ja miettimään, että mitähän sitä haluaisi elämässä tehdä. Samalla en halua käyttää tätä viimeistä vuotta stressaamiseen vaan nauttimaan siitä mitä minulla on nyt.

Hietzu: Istanbulin kohdalla AINA jää jotakin seuraaviin kertoihin. Ja jotakin pysyvästi näkemättä. Mutta jotakin rynnistystä on takuulla tulossa:).



Satu kirjoitti...

Tunnistan tuon hädän, kun tuntuu, että vielä on niin paljon kokematta ja näkemättä. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että te olette kokeneet ja nähneet niin paljon "todellista", matkaoppaiden ulkopuolista Turkkia, että se on kokonaisuutena varmasti paljon arvokkaampaa kuin yksittäiset ravintolat ja nähtävyydet.

Aili-mummo kirjoitti...

Mine, kyllä tämä sinun blogisi on tuhansia kertoja arvokkaampi kuin joku matkaopas..:)

Älä tee itsellesi stressiä noista näkemättömistä paikoista!

Ihanaista heinäkuun alkua sinulle; täällä on ollut melkein yhtä kuumaa kuin siellä Turkissa!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Onko minulta mennyt jotain ohi - muutatteko pois? Mihin?

Minulle on nyt tullut sama paniikki. Että jos muutan takaisin Suomeen (en ole vielä päättänyt ja asun ainakin vuoden vielä täällä), ehdinkö nähdä kaiken. Toisaalta ainahan tänne voi palata.

Uskon, että sinä olet jo nähnyt mielin määrin Istanbulia :)Mutta kuten sanottua, tiedän tunteen.

Jenni kirjoitti...

Siis mitä, mitä - oletteko muuttamassa pois?!? Takaisin Suomeenko?

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä ymmärrän tuon paniikin. Samantyylinen voi iskeä joskus reissussa tai jos on ollut kotimaassa muuttamassa kaupungista toiseen. Ettei vaan mitään jää kokematta.

Mondon opas oli meidän oppaamme siellä. Siellähän oli se Limonly Bahcekin :)

Sirkka-Liisa Nurkkala kirjoitti...

Voi hyvänen aika mikä stressi ;) tässä upeassa Istanbul-blogissa :)
Kyllä siinä taitaa olla jo ripaus eronikävää?
Kiitän jo nyt hyvissäajoin näistä upeista kuvista ja kertomuksista!
Kikka

Mine kirjoitti...

Satu: Jos turisti ei ehdikään kaikkea, niin sehän on vain normaalia. Mutta kun joku asuuIstanbulissa vuosia eikä ole nähnyt sitä vaivaa, että olisi käynyt vaikkapa islamilaisen taiteen museossa, niin kyllä se on minusta vähän noloa....

Aili: En tiedä otanko stressiä, ennemminkin se on halua saada kaikki minkä voi saada?

Helmi-Maaria: Esikoisemme aloittaa vuoden päästä lukion ja muutamme silloin takaisin Suomeen. Se päätös on tehty jo vuosia sitten, mutta kyllä se silti kirpaisee.

Jenni: Kyllä, vuosi vielä Istanbulia ja sitten Kotkan rantoja mittailemaan..

Kirjailijatar: Siksi minä sen tilasinkin ja nyt siellä on vaikka mitä uutta kivaa minulle. Monta hyvää syytä karata miehen kanssa kaksin syömään:D.

Kikka: Niin on, iso annos ikävää, jo etukäteen. Istanbul on maailman hienoin kaupunki.

Live at N-town kirjoitti...

Onko teillä paluumuuttoa meneillään - luinko oikein? Ja niin hienoja kuvia taas, tunnelmaa ihan jokaisessa! PS. Loma on niin ihana, kannattaa odotella!

Petra kirjoitti...

Hei vaan, luin useamman postauksen putkeen ja yritan paasta blogimaailman karryille loman jalkeen, vuosi enaa, voi ei! Jaan ikavöimaan Istanbul ja Turkki tarinoitasi mutta olen varma etta yhta hienoja tarinoita saat ammennettua paluumuutosta ja Kotkasta.

Mine kirjoitti...

LIve at N-town: No ei vielä, onneksi. Vuosi on vielä hyvästely- ja rynnistysaikaa.

Petra: Aika näyttää tuleeko minusta paluumuuttajabloggaajaa. Mutta vuodessa ehtii toivottavasti kertoa vielä aika monta tarinaa. Tervetuloa takaisin. Me olemme viikon päästä taas Peshteran kaduilla ja sieltä sitten ajetaan Kotkaan!

Leena Lumi kirjoitti...

Minullakin on paniikki, sillä haluan puolestani nähdä koko Euroopan. Haluan lähteä kiertämään rakasta Eurooppaani vailla aikatauluja ja kaikki meillä tähtää nyt siihen.

Tänään sattui meidän kotisaarellamme, että näin ensimmäistä kertaa tutulla rannallamme selvästi islamilaisen perheen: Nainen oli puettu viimeistä hiuskarvaa myöten nilkkoihin asti peittävään kaapuun, mutta lapsi ja isä nauttivat selvästi vapaasta rannasta jolle kaikki saavat tulla uimaan.

Mine kirjoitti...

Leena: Nythän teillä on tiet auki edessä eikä mitään pidättämässä! Menkää siis Euroopan rajoille asti ja vaikka ylikin:). Meitäkin kutsuu taas Itä-Eurooppa. Olen siihen(kin) aivan hurahtanut. Puola, Romania, Moldova, Ukraina...