469. tarina (Istanbul - Taksimin telttakylä)

Tänään istanbuliin odotetaan suurta mielenosoitusta. Taksimilla oli määrä tapahtua jonkun tiedon mukaan klo. 16 ja jonkun toisen mukaan klo. 19. Esikoisen koululta tuli ilmoitus, jossa kehotettiin välttämään Taksimiin menoa. Vältimme lasten kanssa kirkon jo viime sunnuntaina, joten päätimme tällä kertaa lähteä matkaan mielenosoitusuhkasta huolimatta. Auto jätettiin kuitenkin kotiin, sillä emme halunneet jäädä mahdollisten tien sulkemisten takia mottiin.

Mennessä ilmapiiri Istiklalilla oli rento ja vielä kovin hiljainen. Jumalanpalveluksen aikana alkoi jo iskulauseita tunkeutua veisuun väliin. Kirkon jälkeen tie oli jo täynnä erilaista lipun heiluttajaa ja plakaatin kantajaa. Kadun varrelle oli perustettu kauppoja, jossa myytiin mielenosoitus-krääsää ja muuta krääsää. Perusilmeet tässä mielenosoituksessa olivat iloiset. Päätimme siis sulautua massaan ja kulkeutua sen mukana Taksimiin.

Väkijoukossa oli hyvä seurata päiden yläpuolella keikkuvaa kuopusta. Omat näet katosivat hetkessä, minun jäädessä kuvaamaan.

Gezi-puistoon oli noussut taas telttakylä. Kymmenet, jos ei sadat teltat oli pystytetty vieriviereen ja tyhjillä plänteillä makailtiin, istuttiin teellä ja keskusteltiin. Monessa teltassa kerättiin voimia iltaa varten. Rikotut bussit toimivat olohuoneina, joihin saattoi istahtaa kaiken mielenosoittamisen välillä. Yhtäkään poliisia ei näkynyt missään. Taksimaukiolle pystytetyltä lavalta huudatettiin kansaa: "Taksim on meidän, Istanbul on meidän!"

Lapset olivat kansanjoukosta ja kaikesta ympärillä olevasta selvästi hieman ihmeissään. Ei siellä mitään pelättävää ollut, eikä varmaan tule olemaankaan, ellei väkijoukkoa taas koiteta väkisin saada poistumaan paikalta. Oma ystäväpiirimme tuntuu käsittelevän asiaa kukin omasta taustastaan käsin. On niitä, jotka ovat mukana rakentamassa barrikaadeja, niitä, jotka käyvät Taksimissa fiilistelemässä ja toivomassa, että rakenteilla on oikeasti demokraattinen Turkki ja niitä, jotka kannattavat nykyistä hallitusta, mutta toivovat, että olemassa oleva liikehdintä olisi keskustelujen alku näiden kahden erilisen ryhmän välillä. 

Toivotimme malttia, kärsivällisyyttä ja rauhanomaista asioiden selvittelyä ystäville. Viha, kosto ja uho kun eivät rakenna mitään kaunista ja pysyvää. Turkki tarvitsee nyt tahtoa ymmärtää, halua yrittää yhdessä ja kunnioitusta eritavalla ajattelevia kohtaan. Ihan niin kuin jokaikinen muukin maa tällä planeetalla.