"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

472. tarina (Istanbul - lähdetään kalaan)

Tähän asti kalastaminen on ollut perheemme Suomi-huvia. Virvelit ja onget on pakattu loman lopuksi mummolan kellariin odottamaan seuraavaa Suomen kesää. Muutamaan otteeseen pojat ovat haikaillen katselleet Galata-sillan onkijoita ja kyselleet, että "eikö Istanbulissakin voisi kalastaa", mutta me olemme olleet tylsiä vanhempia ja sanoneet, että "ei voi". Syynä tähän on ollut ihan vain laiskuus ja haluttomuus selvittää, että tarvitseeko täällä lupia ja jos tarvitsee, niin mistä niitä saa. Tilanne muuttui muutama viikko sitten, kun kolmosen kummi saapui Istanbuliin virveli lahjapaketissa. Heikkona hetkenä äiti lupasi, että kunhan isin eno saapuu, niin sitten lähdetään kalaan.

Tiistai-iltana pakkasimme kalastustarvikkeet autoon ja ajoimme Rivaan. Sieltä löytyy niin meri kuin jokikin, joten päättelimme sen olevan ihanteellinen kalapaikka. Syötteinä oli katkarapuja ja rannasta löytynyt kuiva leipä. Kolmonen puhkui innostusta ja me kaikki olimme toiveikkaalla mielellä. Joessa polskahteli lupaavasti ja lahjavirveli pääsi tositoimiin. 





Lupaavasta alusta huolimatta, saalista ei joesta noussut. Muu seurue kävi uimassa, söi sipsejä retkipeitolla istuskellen ja kannusti kalamiestä. Aurinko laski, tuuli viilensi iltaa ja kalamiehen toivo hiipui hiipumistaan. Kala ei ollut siinä joessa tai sitten sen ei tehnyt mieli katkarapuja?









Päätimme siirtyä toiseen paikkaan. Kävelyretkieni perusteella tiesin missä kalamiehet parveilevat, joten ehkä sieltä löytyisi myös kalaparvia? Pakkasimme taas tavarat ja päädyimme Bosborin rantaan. Siellä seisoivat ukot rivissä onkiensa kanssa ja kalaa näytti tulevan. Mies ja enonsa lähtivät urkkimaan kalastusvinkit, jotta saataisiin ostettua seuraavaa kertaa varten oikeat syötit. Tilaa ei kuitenkaan liikoja ollut, joten emme uskaltaneet laittaa pientä kalamiestä siihen rivistöön.



Aurinko oli laskenut ja ilta saapunut. Muutaman kilometrin päässä olevalla laiturilla kalamieheni heitti koukun toiveikkaana salmeen. Me odotimme jännityksen vallassa, että nappaako vai eikö nappaa. Muutaman kymmenen metrin päässä illallistettiin. Joko hienossa ravintolassa valkoisten liinojen heiluessa tuulessa tai muurin vieressä piknikkiä pitäen. Vene saapui laituriin aika ajoin tuomaan ravintolalle lisää väkeä. Kala ei napannut kertaakaan, mutta harvalla ne on näin hienot kalapaikat, vai mitä tuumaatte?








Eilen kävimme rannassa paremmalla onnella varustettuna. Kala nappasi ja lasten silmät loistivat. Illalla paistettiin pannulla ensimmäiset Istanbulin kalat. Lajimääritys on vielä työnalla, mutta maistelun perusteella se oli herkullinen kala. Kalastusharrastus tulee siis ehdottomasti jatkumaan muinakin Istanbulin iltoina.

12 kommenttia :

mimon mami kirjoitti...

Hienoa, että nappasi!

hietzu kirjoitti...

Hyvä että kala sitten loppujen lopuksi söi,vaikka sanotaankin ettei se kalan saaminen ole aina se juttu. Kauniissa maisemissa odottelu ja jännitys tuleeko kalaa vai ei on myös osa hommaa. Tosin tiedän että koko päivän tyhjän kalastelu ei sekään ole kivaa...

Rva Pioni kirjoitti...

Oi oi oi.
Kiva sarja myös iltahämärän tulosta.

Aili-mummo kirjoitti...

Ihanat kuvat, hyvä että vihdoin kala söi!

Ja poika on onnellinen kalamies♥

Hyvää viikonloppua, Mine!

♥.♥

Jael kirjoitti...

Kalastaminen on niin kivaa vaikka ei nappaiskaan:) Ja kyllä itse pyydystämä kala maistuu hyvältä! Täällä kun kävelee rantatietä pitkin Jaffaa päin niin näkee paljon kalastajia.Kerran kuvasinkin ruokablogiin yhden joka oli saanut sinitaskuravun onkeensa;D
Mukavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Huomasit kai että yhdessä kuvassa näkyy iloinen työmiehen hymy! Hihh!

Pepi kirjoitti...

On sitä tullut ilman saalista kalastettua paljonkin vaatimattomammissa maisemissa :)
Hyvä kun pääsitte itsepyydetyn kalan makuun, mikä lie sitten olikin...kala on kala, kukka on kukka ja puu on puu - eikös se niin mene : D

Kireitä siimoja!!

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Onhan se motivoivampaa tuo kalastaminen, kun saa kalaa:).

Hietzu: Me aikuiset osattiin kyllä nauttia ihan vaan maisemista, mutta lapselle se juttu on kyllä se, että saa kalan:).

Rva Pioni: Kaunista oli ja mukavaa:).

Aili: Kyllä, saada kala on ihan onni...

Jael: Oletkos käynyt siellä ongella?

Anonyymi: En huomannut, missä?

Pepi: Se oli piikkimakrilli, tänään törmättiin sellaiseen basaarilla.

Satu kirjoitti...

Olipa kiva, että kalaa lopultakin tuli! :-)

Minäkin tykkään kalastaa - niin kauan kun kalaa ei tule. :-D En nimittäin uskalla ottaa kalaa irti koukusta, ja toivon aina, että saalista ei tulisi!

Mine kirjoitti...

Satu: Meillä oli kalanirrottajat mukana, joten ei ollut hätää:).

Miltsu kirjoitti...

Varmaan hienot kalareissut :) Ja kiva kun saitte ihan syötävän kalankin.

Mine kirjoitti...

Miltsu: Oli herkkuja, toivottavasti saadaan toistekin.