"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 15. elokuuta 2011

42. tarina (Istanbul -Hagia Sofia)

Istanbul ilman Hagia Sofiaa on kuin kalakeitto ilman kalaa. Siitäkin huolimatta, että kaikki eivät pidä kalasta.


Saavun Sultanahmetille ja Istanbulin turistikohteisiin yleensä vieraidemme kanssa. Jokaisen itseään kunnioittavan turistin pitää mielestäni nähdä ainakin Hagia Sofia. Joskus odotan turistejani Hagian edustalla olevassa ulkokahvilassa kahvin ja kirjan kanssa. Useimmiten kuitenkin sujahdan mukaan museoon. Vaikuttuen jokaikinen kerta.





Hagia hiljentää suuruudellaan ja kauneudellaan. Se ihastuttaa erityisellä valollaan. Liikutun kulumista kivikynnyksissä. Ilahdun yksityiskohdista, joita en ole aiemmin huomannut. Ärsyynnyn myöhemmin lisätyistä elementeistä, jotka eivät tilaan sovi. Mietin sitä, millainen kirkko oli silloin, kun se valmistui? Mikä loisto sen sisässä olikaan kaiken sen kultamäärän kimaltaessa taidokkaissa mosaiikeissa? Miltä kirkossa tuoksui, mikä oli sen äänimaailma? Oliko siellä Pyhän tuntu? Keisari Justinia oli ainakin tyytyväinen aikaansaannokseensa mahtipontisista avajaissanoistaan päätellen: "Salomo, minä olen ylittänyt sinut!"




Rosvot, kuvainkaatajat ja lopulta Muhammed II jättivät jälkensä. Aika entinen ei enää palaa. Voin kuitenkin kuvitella. Silittää kivistä seinää. Katsoa esiinkaivettuja mosaiikkeja. Istua ihmettelemään.


4 kommenttia :

Kirjailijatar kirjoitti...

Me kävimme taas Hagia Sofiassa, koska se on niin kertakaikkisen upea ja historia on niin hieno. Mies sanoo, että se on hienoin rakennus, jossa hän on koskaan käynyt.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Terveiset vain miehellesi. Olen ihan samaa mieltä. Oletko muuten miettinyt, että mistä johtuu se, että hienoimmat rakennukset on tehty silloin, kun ei ollut kummoisia välineitä käytössä? Nyt olisi pelit ja vehkeet, mutta ei saada mitään mullistavaa aikaiseksi. Eikö se ole kummallista?

hietzu kirjoitti...

Voi kuinka kaunista. Sitä alkaa miettimään kuinka monta sukupolvea ja historian muutosta ja mullistusta tämäkin paikka on saanut ja joutunut kokemaan...
Se mikä minusta on hienointa tällaisissa paikoissa on että ne saavat haukkomaan henkeä, ihastumaan ja ihmettelemään, herkistymään johonkin sellaiseen minkä välillä kadotamme.

Museologian opinnoissa meille on painotettu että kaikkien maiden kulttuuriperintö ja niiden aikaansaannokset, ovat kaikkien yhteistä kulttuuriperintöä. Siksi niitä tulee suojella ja kunnioittaa. Hagia Sofia on siis osa meidän suomalaisten kulttuuriperintöä samoin kuin vaikka suomalaiset kalliomaalaukset ovat osa turkkilaisten kulttuuriperintöä. Ne kertovat maapallon (ihmisten) historiasta, kehityksestä ja vaiheista. Tämä ajatus syntyi ensimmäisen tai toisen maailmansodan jälkeen, jolloin sodat tuhosivat tai raunioittivat myös kulttuurisesti tärkeitä kohteita.

Mine kirjoitti...

Hietzu: Muistan kun talebanit räjäyttivät Budha-patsaita Afganistanissa. Se tuntui todella kurjalle. Vaikka en ole ikinä todennäköisesti menossa niitä katsomaan ja vaikka Budhan-patsaat edustavat minulle epäjumalankuvia, tuntui se siltikin väärältä. Kai se sitten oli tuo sama ajatus siitä, että jotkut asiat tulisi säilyttää tuleville polville kulttuuriperintönä.

Olen iloinen, että Hagia Sofia annettiin museokäyttöön. Ja toivon, että kulttuuriperintösyistäkin sieltä poistettaisin ne rumat lisäykset, jotka sinne ei kuulu eikä sovi. Mutta se taitaa olla ihan toiveajattelua.