"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 22. elokuuta 2011

46. tarina (Yazılıkanyon -lähiruoka valmistuu silmien alla)

Eğirdiristä Antalyaan ajaessa kannattaa pistäytyä metsän keskellä piilottelevassa Yazılıkanyonissa. Joku lähde väitti, että kanjoni olisi sijainnut muinaisen Silkkitien varrella, mutta en lähde vannomaan tiedon todenperäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Nykyään kanjoniin vie vain vaatimaton päällystämätön metsätie, jonka päässä on tarjolla rauhaa, hiljaisuutta ja hyvällä tuurilla myös lähiruokaa.




Vaikka helle piti meitä turhankin hellästi, oli kanjonin kirkas vesi todella viileää. Kovin pitkään ei siis lastenkaan tehnyt mieli siinä kahlata. Etenkin, kun joku huomasi rannassa taistelevat ravut, joiden ottelua oli turvallisempaa seurata rannalta käsin.


Kanjonin vieressä kulki metsäpolku, jota pitkin pääsi kävelemään veden alkulähteille. Tien vierestä pojat löysivät aarteita: suuria kaarnanpaloja kaarnaveneiden rakentamista varten. Valmiilla veneillä saatiinkin käyntiin purjehduskilpailut kahden sillan välillä. Toisella sillalla makasivat lähettäjät, toisella kiinniottajat.









Kivointa oli tietenkin syöminen. Veden ääressä oli vaatimaton rakennus, josta sai tilata sitä ruokaa, jota sattui olemaan tarjolla. Päätimme tilata kalaa ja ranskalaisia. Amca rupesi valmistamaan kalaa, joka ensin ongittiin, perattiin ja paistettiin meidän seuratessa ruoan kulkua vedestä lautaselle. Samalla Tayze kaivoi pussista perunat, kuori, paloitteli ja keitti öljyssä lasten syötäväksi. Oli taatusti tuoretta ja hyvää.



Kahvien ajaksi viritettiin lapsille puuhun köysi. Se on ihmevekotin, joka kulkee mukanamme joka paikkaan. Köysi auttaa kiipeämisessä ja sillä voi vetää kavereita ylös kuopista. Köydellä voi leikkiä kahlekuningasta. Se muotoutuu keinuksi ja tällä kertaa liaaniksi. Ja ei kun joen yli ja takaisin. Joen yli ja takaisin. Joen yli...





6 kommenttia :

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi miten hienoja kuvia. Lapsille varmaan ihan uskomattoman upea seikkailupaikka.

Se jo päätettiin, että jos Turkkiin palataan, seuraavalla kerralla on kierrettävä vähän maata, sillä siellä on niin paljon nähtävää.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä oli se hämähäkin seitin näköinen, joka siinä kuvassa missä nuorimmaisenne kipua ylöspäin?
kyseleepi Sylvi

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Kyllä se vaan niin on, että täällä tulee helposti runsauden pula. Niin Istanbulissa, kuin koko Turkissa. Lähellä Istanbulia on tosi kivoja paikkoja, sellaisia johon teemme joko päiväreissuja tai sitten yhden-kahden yön pistäytymisiä ylimääräisinä vapaapäivinä. Koetan niistäkin tarinoida, jotta voit laittaa hautumaan. Bussiliikenne on hyvä! Junalla pääsee! Ja joskus saa naurettavan halpoja maan sisäisiä lentoja, jos esim. halajaa tuonne Itään. Auton vuokraaminenkaan ei ole ilmeisesti ihan kamalan kallista, jos kestää liikenteen:). Suunnitteleminen on KIVAA. Rupesin jo miettimään mitä kaikkea ihanaa haluaisin teille suositella:D.

Sylvi: En näe mitään hämähäkinseittiä muistuttavaa? Sekö kuva, jossa kuopus kiipeää sillalle, joka vei kanjonin yli?

Anonyymi kirjoitti...

Juuri se kuva! Kivien päällä on ihan kuin hämähäkin seittiä.

Sylvi

Anonyymi kirjoitti...

Vai onko se valuvaa vettä?

Mine kirjoitti...

Sylvi: Ai tuo kuvio kiven päällä. Luonnon taiteiluja, eli aikojen myötä siihen painunut. Enpä ollut pistänytkään merkille.