Jotkut paikat tuntuvat alkuun hieman epämukavilta. Niistä ei osaa sanoa, että pitääkö niistä vai ei? Alkuun ehkä jopa ajattelee, että ei pidä, mutta ei osaa sanoa miksi. Hetken aikaa katseltuaan ja tunnusteltuaan huomaakin pitävänsä kovasti. Tällainen paikka oli Kızkale.
Kızkale oli pikkuinen kylä Välimeren rannalla. Se oli hieman ränsistynyt ja nuhjuinen hotellihuoneesta kylänraitille asti. Meitä lukuun ottamatta kaikki muut turistit olivat paikallisia tai arabeja. Ehkä siinä oli syy sen viehättävyyteen? Ei kiillotettuja turistikulisseja vaan ihan tavallista, joka oli meille ihan epätavallista.
Ruokailut olivat hotellin puutarhassa. Ei turistille muunneltuja ruokia vaan oikeaa turkkilaista. Puutarhan takana alkoi hiekkaranta ja meri. Lähes uintimatkan päässä kohosi merestä linnoitus, Kızkale, jonka mukaan kylä oli saanut nimensä. Sinne poljettiin seuraavana päivänä polkuveneellä leikkimään linnoituksen valloitusta.
Pimenevässä illassa ruokailtiin sirkkojen sirinässä ja puheen sorinassa. Ihailtiin linnoituksen ylle nousevaa kuuta. Oltiin suomalaisia turisteja hyvällä mielin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti