Aamu oli viileä ja kaunis. Istuimme joen partaalla olevan ravintolan terassilla odottamassa aamupalaamme. Välittömästi terassialueen takana kohosi vuori, jonka seinämään luostari oli kirjaimellisesti rakennettu. Polku nousi kuulema ylös kasvillisuuden seassa ja vajaan tunnin kipuamisen jälkeen vaiva olisi palkittu luostarin ovella. Tai sitten saattoi syödä aamupalansa, lepuuttaa silmiään siellä korkeudessa seisovassa luostarissa kahvia nauttiessaan. Aamupalan päätteeksi istuttaa lapset autoon ja huristella 3 km mutkikkaita vuoriteitä parkkipaikalle. Kävellä noin 10 minuuttia luostarin ovelle ja astua sisään. Päätimme silloisessa elämäntilanteessamme valita tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.
Sümelan luostari perustettiin vuoren rinteeseen bysantin aikana ja se palveli vaihtuvia asukkaitaan aina vuoteen 1923 asti. Sen jälkeen alkoivat Sümelan kovat vuodet. Tulipaloja, ryöstöretkiä ja silkkaa välinpitämättömyyttä. Ennen niin kauniit freskot rapistuivat. Seiniin leikeltiin aukkoja ja paikallinen nuoriso ja muut kulkijat saivat vapaasti kiivetä luostarin seinien suojiin touhuamaan. Ayşet ja Mehmetit ehtivät jättää nimikirjaimensa liian monen kuvan päälle ennen kuin luostari noin 20 vuotta sitten päätettiin ottaa suojelukseen.
Alku järkytyksen jälkeen koetimme kuitenkin iloita siitä mikä on jäljellä. Kuljimme rakennustelineiden välissä ja katselimme kuvia. Koin korkeanpaikan kammoa ulkoseinän ikkunoista maisemia ihaillessani. Ja jouduin vauvan kanssa turistikohteeksi turistikohteen sisällä. Turkkilaisen ryhmän opas ei oikein jaksanut iloita hymyilevästä pikku neidistä, joka varasti täysin hänen ryhmänsä naispuolisten jäsenten huomion. Itselläni oli täysi työ päästä etenemään innokkaiden ihailijoiden seassa kameroiden ristitulessa.
"Hei, mikäs se tuossa on. Ai vauva! Täällä on vauva, katsokaa!"
Millaisia arkkitehtejä, insinöörejä, rakennusmiehiä ja maalareita Bysantin aikana elikään. Miten monesti he tekivätkään mahdottomasta mahdollista. Vielä nytkin saamme onneksi nähdä häivähdyksiä entisestä suuruudesta, loistosta ja ihmeellisyyksistä. Siellä korkeuksissa osasin vain toivoa, että näitä kohteita suojeltaisiin. Että tällaista tuhoa ei annettaisi enää tapahtua. Jotta tulevatkin polvet saisivat kiivetä sinne maan reunalle. Katsoa ja kokea ihmisen pienuuden ympäröivän todellisuuden keskellä.
Löytää oman palansa taivasta tutkivien katseiden alla.
14 kommenttia :
Henkeäsalpaavia kuvia! Toivottavasti joku päivä pääsen itse näkemään nuo maisemat.
Lisäksi kirjoitat (ja kuvailet) niin kauniisti kaikesta. On ilo lukea tarinoitasi.
Harmi, että tuolla tavalla jouduitte huomion keskipisteeksi. Oletan, että lasten ja erityisesti vauvan kanssa tilanne ei ollut mieluinen(?).
Onko tuo kohde semmoinen turistirysä vai oliko siellä teidän vierailun aikana hiljaista? Helist
Helist: Pänvastoin. Usein minusta on vain mukavaa, kun turkkilaiset jaksavat aina ihailla lapsiamme. Lapset itsekin ovat nauttineet siitä huomiosta tiettyyn ikään asti. Siinä vaiheessa, kun lapsi itse osoittaa, että ei halua syliin ottamista jne, silloin on itseäni harmittanut, jos aikuinen ei ole uskonut lasta.
Sumela ei ole sellainen turistitysä, kun etelän kohteet. Pääosin sai vaellella ihan rauhassa, mutta tuossa jouduimme juuri bussiryhmän yllättämäksi:). Paikka on kaukana etelän turisteille, joten siellä näkyi pääosin vain paikallisia turistiloimassa meidän lisäksemme.
Ok, hyvä jos se ei häiritse. Tiedän nimittäin ihmisiä, joita se häiritsisi varmasti. Suomessa kun ei olla totuttu sellaiseen, ymmärrät varmaan.
Ihanaa, ettei sumela ole niin täynnä ihmisiä kuin mitä kuvasta voisi päätellä. Toisaalta rantalomailijat jäävät kyllä paljosta paitsi. Helist
Sümela jai mieleen tosi upeana!
Anu: Alkaakin jo jännittämään, että missä kaikkialla te olette täällä kurvailleet?
Upeita taideteoksia, aivan uskomattoman hienoja. Onneksi luostari vihdoin suojeltiin, varmasti moni muukin ainutkertainen kohde on kokenut saman, ennen kuin on älytty suojella ne. Nuo ikkunat on tosi hauskoja, mutta minäkin olisin voinut tuntea tuolla kyllä korkeanpaikankammoa, vaikken siitä yleensä kärsikään.
Kirjailijatar: Minusta tuo kirkkotaiteen sininen on niin kaunis. Ja täkäläiset kuvat jotenkin niin hellyyttäviäkin. Ei liian hienoja tai vaikeita, vaan sellaisia eloisia ja sympaattisia. Mutta suru tuli, kun olivat niin naarmutettuja ja tuhrittuja.
Ollut kiirettä täällä. Toivottavasti pian matka jo pääsee jatkumaan...
Tämä vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta, minne haluaisin ehdottomasti tehdä retken! Upeita kuvia ja jylhälle paikalle on luostari rakennettu.
Elegia: Munkeilta ei ole puuttunut yritystä, se täytyy sanoa. Olen nähnyt luostareita ja kirkkoja mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa. Kun ne vielä rakennettiin aikana, jolloin ei ollut autoja, nostureita, traktoreita jne. niin siinä ei ole voimia säästelty, kun vaikkapa tällaiseen vuoren seinämään on luostaria rakennettu. Eli, tervetuloa vain retkeilemään Trabzoniin:).
Turlista löytyy erittain paljon mielenkiintoista ja upeaa katsottavaa ja tutkittavaa.Ja aivan fantastisia maisemia.Olet todella paneutunut myös historiaan,jota mina en ole liiemmin tehnyt,vaikka taalla kauan olen asunut.Jo kouluaikana inhokkiaineeni oli historia.Jotain tietty on tullut tutkiskeltua.
Upeat kuvat jalleen.Kiitos.
Sateenkaari: Minäkään en pitänyt koulussa historiasta. En jaksanut muistaa vuosilukuja, sotia ja muuta yksityiskohtaista tietoa, johon en saanut kosketuspintaa. Turkissa historia herää henkiin. Kaikki on tapahtunut tässä näköeteäisyydellä ja silloin jaksaa eri tavalla miettiä sitä mistä tähän tultiin ja miten. Edelleenkään en muista ulkoa vuosilukuja tms. Tarkistan tarvittaessa ja yleensä juuri paikan päällä. Istanbulin valloituksen opiskelin lukemalla Waltarin romaanit Konstantinopoliin liittyen. Tuli historiat tarinan mukana vähän kuin vahingossa:). Tämä minun tarinointini raapaisee vain pintoja sieltä ja täältä.
Ihanaa päästä pienille matkoille Minen blogin kautta, kiitos! (Niin kauniita kuvia, jokaisessa postauksessa, aaah.... ja lämpöä....)
Kirjatoukka: Lämpöä sitten piisaakin ihan riesaksi asti näillä leveyksillä. Siis kesällä. Nyt onneksi lopultakin syksy näyttää tekevän tuloaan ja toista päivää sataa. Mine hyrisee mielihyvästä ja odottaa, että joko kohta jo saisi laittaa sänkyihin peitot.
Aika monessa paikassa ehdittiin kurvailla, ennen kuin maiden valit meni huonoksi. Harmi, kun vielakin olisi paljon nakematta!
Lähetä kommentti