"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

70. tarina (Kars, Venäjä ja lumi)

Me saavuimme Karsiin siksi, että halusimme päästä Aniin. Luulimme, että Aniin ei pääse ilman Karsin turistineuvonnasta saatavaa lupaa. Tämä tieto oli tosin jo vanhentunut ja siinä mielessä käyntimme oli turha. En ollut opiskellut Karsista mitään, sillä mielenkiintoni kaupunkiin oli loppunut siinä vaiheessa, kun opaskirja kertoi sen olevan "kuin pieni Venäjä".

Minun suhteeni Venäjään on ihan lukossa. Rakastan vanhaa Karjalaa, jota en ole ikinä nähnyt, mutta josta olen lukenut sivu kaupalla tekstiä. Sinne jäi mummon ja papan talo ja viimeiselle evakkotielle lähdettiin kotitalon palaessa liekeissä takana. "Viholliselle sitä ei jätetä" on periaate, jota olen koettanut olla oppimatta, mutta joka on syöpynyt syvälle. Neuvostoliiton uhka leijuu jossakin mielen sopukoissa yhä edelleen, vaikka kuinka puhuisin itselleni järkeä.

Nuoruudessani koetin päästä nurjista tunteista voitolle. Teimme matkoja Karjalaan. Kaikki oli vain mielessäni niin toivottoman surkeaa. Valtavat harmaat kerrostalokompleksit metsien keskellä, liejuiset tiet ja ruskea vesi talojen hanoissa. En jaksanut taistella vaan annoin olla. Sen jälkeen sain allergisen reaktion kaikesta mikä "oli kuin Venäjä".

Tiedän olevani epäreilu. Karjalan luonto kun oli oikeasti kaunis. Vanhat talot olivat kauniit.  Ihmiset olivat ystävällisiä ja niin vieraanvaraisia, että itketti. Viime kesänä tuijotin kuvakirjaa Vienan karjalasta ja se vasta olikin ihana. Luin kirjoja Tsaarin hovista ja paloin halusta päästä joskus Pietariin. TIEDÄN, että Venäjällä on paljon kaunista ja hyvää. Olen tunteideni vanki, enkä aio suostua siihen loputtomiin.

Palataan nyt kuitenkin sinne Karsiin. Me saavuimme kaupunkiin iltapäivästä ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin siellä oli minusta ankeaa. Nukuimme yömme hotellissa kaupungin laidalla. Oli toivottoman kuuma, mutta ei ilmastointia. Otimme jonkun kuvan, joita en löydä. Aamulla lähdimme pikaisesti eteenpäin emmekä suoneet liikoja ajatuksia koko kaupungille.

Jonkun aikaa matkamme jälkeen ostin Orhan Pamukin kirjan LUMI, jonka jälkeen olosuhteet sai uusia ulottuvuuksia ja mielikuvitukseni loi ihan uuden Karsin. Lumi peitti alleen kaiken ikävän ja Kars muuttui minulle unenomaisen ihanaksi. Siellä ihmemaassa seikkaili runoilija ja vallankaappauksen seassa sinnittelevät ihmiset. Tajusin olleeni ihan epäreilu ja suorastaan holtiton. Tottakai Karsin täytyi olla ihana ja mielenkiintoinen. Minun on päästävä sinne uudelleen tällä tiedolla ja mielialalla. Sitten otan kasan kuvia ja näytän teille millainen Kars oikeasti oli ja on. Se on upea, melkein kuin pieni Venäjä.

8 kommenttia :

Yaelian kirjoitti...

Miten kauniisti kirjoitettu Mine! Menin heti googlaamaan Karsin,ja kiinnostavalta kuulostaa.Olisikin upeaa nähdä kuvia sieltä...

I Love Ski Jumping kirjoitti...

Hei olen Caroline ja tulen Puolan! Sinulla on erittäin mukava blogi! Kaunis ja erittäin toivottaa tervetulleiksi blogiini!

Karoliina kirjoitti...

Karsissa olen aina halunnut kayda, mieheni on sita kovasti kehunut.
Mulla kanssa pienesta pitaen ollut istutettuna "venaja-allergia": isoisani oli kova sotamies, ja suvun omaisuutta ja sukulaisia jai paljon rajan taa. Mutta olen itse onnistunut rakastumaan Pietariin, ja hullaantumaan tsaarinajan kertomuksiin. Toivoa on siis :)

anumorchy kirjoitti...

Aloin kerran lukemaan tuota Lumi-kirjaa. Jostain syysta se jai kesken. Taytyy yrittaa uudestaan. Kars ja Ani jaivat valitettavasti nakematta.

Mine kirjoitti...

Yaelian: Kars onkin elänyt omaa historiaansa siellä Anatolian perukoilla ja pitkään. Kuuluen ainakin Armenialle, Venäjälle ja lopulta Turkille 1920-luvulta alkaen. Kaupungin ilme on todellakin venäläinen, sillä monet rakennukset ovat peräisin tuolta Venäjän ajalta (1878-1920). Rajan läheisyys tuo oman värinsä kaupungin elämään. Lähistön teitä suljetaan öiksi käyttökieltoon. Karsilaisessa elossa on oma rytminsä.

Caroline: Kiitos käynnistäsi. Kävin katsomassa blogiasi. Silloin kun Matti Nykänen oli huipulla, minäkin pidin kovasti mäkihypystä. Olen myös matkustanut Puolassa ja pidän kovasti maastasi. Kirjoitan tulevaisuudessa niistä matkoista myös tänne. Osaatko suomea, vai käytätkö google-kääntäjää? Kaikkea hyvää sinulle.

Karoliina: Onko miehelläsi jotakin sukua Karsissa vai miten hän on sinne päätynyt matkailemaan? Minulle kaupungin upeus ei auennut, mutta haluaisin yrittää uudelleen:). Tsaarien aika kiehtoo minuakin. Kotkassa asuimme lähellä tsaarien kesämökkiä ja se ruokki lapsen mieltä ja mielikuvitusta. Ihana paikka.

Anu: Orhan jakaa mielipiteitä. Jotkut tykkää, toiset ei. Turkkilaiset myös suhtautuvat häneen hyvin kahtiajakoisesti. Monen mielestä hän halventaa turkkilaisia. En ymmärrä mistä tällainen ajatus nousee. Minä pidän Pamukin kirjoista todella paljon. Orhan on löytänyt minusta turkkilaisen surumielisen kauniin sisimmän. Lumi ja Istanbul olivat kirjoja, joita en olisi malttanut päästää käsistä. Viattomuuden museon luin turkiksi ja siitä olen jo ylpeä. Pamukin lauseet kun eivät ole helppoja, vaan rönsyileviä ja jopa puolen sivun mittaisia. Mutta niin kauniita! Suosittelen lämpimästi!

anumorchy kirjoitti...

Istanbulin olenkin lukenut ja pidin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä muistin Karsista heti Lumen, jota en siis ole lukenut. Mutta se odottaa minua. Jotain sellaista hetkeä, että voin oikeasti lukea pitään kenenkään keskeyttämättä. Viime viikonloppuna toisin luin melkein koko kirjan, siis ihan toisen kirjan.

Karjala...minulla on siitä kovin nostalginen kuva, ei vihamielinen, vaikka meidänkin äidin kotitalo jäi sinne. Minulla on vain kumma veto siihen suuntaa. Ihan kuin ruumiini tietäisi, että mummini on asunut pitään Pietarissa jne.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Mitäs me karjalaiset:).

Lumi on hieno kirja ja se avaa nerokkaasti eri Turkissa asuvia kansanryhmiä. Kertoo poliittisista jännitteistä ja viittaa pilke silmäkulmassa Turkin kipupisteisiin. Voi sinä onnellinen, kun sinulla sen lukeminen on vielä edessä!

Anu: Minäkin pidin, tai rakastin jos ihan totta puhutaan.