"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 7. lokakuuta 2011

68. tarina (Ayder - Turkin sympaattisimmassa pansionaatissa)

Turkkilaiset pitävät kovasti Uzungölüstä. Kuinka monta kuvaa olimmekaan nähneet tuosta järvestä vuorten keskellä. Sekä moskeijasta järven rannalla. Pakkohan se oli siis käydä katsomassa. Saavuimme kylään varhain aamupäivällä ja katselimme ympärillemme ihmeissämme. Järvi oli pieni ja mitäänsanomaton, ihan kuin joku tekoversio oikeasta järvestä. Siinä ei saanut uida, eikä olisi tehnyt mielikään. Kylä oli ihan tavallinen turkkilainen kylä rumia betonitaloja myöten, joiden rakentaminen rannalle olisi pitänyt lailla kieltää. Joka puolella parveili turisteja kuvaamassa maisemaa, jossa ei meidän mielestämme ollut yhtään mitään kuvattavaa. Pieni järvi - niitähän meillä suomalaisilla riittää.

Uzungölü oli siis nähty viidessä minuutissa, emmekä kaivanneet edes kuvia muistoksi. Autossa tarkastelin karttaa ja mietin mihin mennä seuraavaksi. Silloin silmäni sattuivat Ayderiin ihan vain sen vuoksi, että siellä oli pansionaatti nimeltä Fora, jossa oli mahdollista pestä pyykkiä.

Saavuimme Ayderiin ajaen läpi sumun. Sumun yläpuolelta löytyi kirkkaassa auringonpaisteessa lekotteleva pieni kylä. Siellä ei ollut järveä, mutta ympärillä aukesi vehreä vuoristo. Fora pansionaatti löytyi sieltä korkealta vuoren rinteeltä. Tavarat laitettiin köysihissiin, jolla ne hinattiin ylös. Auto jäi parkkipaikalle kylän moskeijan viereen ja me kipusimme yöpaikkaamme pieniä polkuja pitkin.




Perillä selvisi, että Fora- pansionaatti oli pitäjiensä koti. Talon yläkerrasta saimme kaksi huonetta käyttöömme. Kylpyhuoneessa laitettiin pyykkikone pyörimään ja emäntä rupesi ruoan laittoon. Ruoat kun kuuluivat yöpymisen hintaan. Perheen 12-vuotias tytär otti vauvan hoitoonsa ja oma 3-vuotiaamme ja talon 2-vuotias poika pääsivät pian yhteisen leikin makuun. Me istuimme keittiössä ruoan valmistuessa kuuntelemassa isäntäperheemme tarinoita ja tunsimme olevamme ennemminkin kylässä, kuin hotellissa.





Talon isäntä ja emäntä olivat alkujaan lähtöisin läheisestä Camlıhensinin kylästä. Siellä he kertomansa mukaan asuvat edelleenkin talviajat vuorten jäädessä lumen alle. Pariskunta kertoi asuneensa vuosia Istanbulissa. Lähtivät sinne paremman elämän toivossa, kuten monet muutkin nuoret ihmiset. Perustivat huoltoaseman ja saivatkin sen mitä moni lähtijä haaveilee. "Sitten vain ymmärsimme, että elimme jonkun muun unelmaa. Myimme talomme ja huoltoaseman ja palasimme kotiin", isäntä kertoo. Nykyisin he pitävät kesäisin pansionaattiaan, järjestävät patikkaretkiä vuoristoihin ja talvisin hoitavat karjaa kotikylässään. Näyttäen niin onnellisilta osaansa, että vieraallekin tuli hyvä mieli.




Miten leppoisa vuorokausi meillä olikaan Ayderissa. Nähtävyyksiksi riitti vuoristo, tekemiseksi oleilu Turkin sympaattisimmassa majapaikassa. Sekä pistäytyminen kylän miesten ja naisten Hamamissa, jossa oli niin tuliset kuumat lähteet, että en pystynyt sinne menemään. Muu perhe oli (tietysti vauvaa lukuunottamatta) rohkeampia ja pojatkin olivat kuulema käyneet umpisukkeluksissa 56 asteisessa vedessä. Itselleni riitti Hamamin kuuma kivi selän alla ja reunustojen hanoista valutettu haalea pesuvesi.


Tiesittekö tätä? Turkin kielessä on todella paljon sanontoja ja sellaisia vuorosanontoja, joissa tiettyyn sanontaan vastataan siihen kuuluvalla vasta- sanonnalla. Näitä sanontoja riittää jokaiseen tilanteeseen ja niiden oppiminen helpottaa melkoisesti ulkomaalaistakin. Pakollisten fraasien lisäksi opettelen mielelläni omasta mielestäni mukavia sanontoja. Hamamista tuli mieleeni yksi tällainen. Kun joku kysyy, että "Miten menee?" Siihen voi vastata: "aynı taş aynı hamam", eli "sama kivi sama hamami". Tarkoittaen, että elämä etenee ihan sitä samaa vanhaa latuaan.

6 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Tuollaiset majapaikat takuulla jäävät mieleen:) Kuva,jossa on vihreä rinne ja pari taloa:jos ei tietäisi tuon olevan Turkissa,voisi kuvan aluetta luulla Sveitsiksi!

Jael kirjoitti...

Yksi juttu vielä,sinulla on tuossa kommenttikohdassa ruskea tausta ja ruskeanoranssi teksti,ja on hieman vaikeaa lukea sitä.Onko mitenkään mahdollista muuttaa tekstin väriä niin että se näkyisi hieman paremmin...

Mine kirjoitti...

Yaelian: Varmasti sen saa vaihdettua. Olen sellainen tekniikan ihmelapsi, että jätän vaihdokset suosiolla hra Tekniikan ratkaistavaksi. Hän puolestaan on työmatkoilla tällä hetkellä. joten näillä väreillä mennään siiheksi, kun palaa:).

anumorchy kirjoitti...

Me olimme yota Camlıhemsinissa. Mieleenjaava pension oli siellakin!

Mine kirjoitti...

Anu: Minulle ei jäänyt Camlıhemsinistä oikein mitään mieleen, ei varmaan pysähdytty siellä. Lähialueilla oli sen sijaan kivoja kyliä. Şenyuvassa kävimme lähtiessä, mutta sitten alkoi bensa olla niin lopussa, että ei uskallettu eteenpäin. Hieno paikka olisi kuulema ollut mm. Zilkale. Kävittekö noissa kummassakaan?

anumorchy kirjoitti...

Zilkalessa kavimme. Sehan oli muistaakseni matkalla ylos Camlıhemsiniin.