Mustanmeren vehreys oli jäänyt taakse. Tie nousi ylöspäin maiseman muuttuessa aste asteelta karummaksi. Tien vieressä viljeltiin vaivalla. Ei näkynyt koneita vaan useat työt tehtiin käsivoimin paahtavassa helteessä. Lasten iloksi vastaan tuli tämän tästä lammaslaumoja paimenensa johdolla ja hevosia kuormineen.
Viljelysten loppuessa alkoivat paimentolaisten askeettiset kiviasumukset. Talven ajan nämä paimentolaiset asuvat kaupunkien ja kylien reunamilla, mutta kesäaikana muuttavat karjoineen ja lapsineen vuorten huipuille. Siellä ei suo puut varjoaan, mutta karjaa täytyy silti paimentaa aamusta iltaan.
Sattumalta pysähdyimme evästauolle tällaisen asumuksen lähettyville. Kahvi oli juuri saatu kuppiin, kun luoksemme ilmestyi ensin nainen ja pian myös hänen lapsensa. 4- ja 6-vuotias poika ja tyttö olivat paimentamassa lehmiä tien vieressä ja koti sijaitsi kivien suojissa. Sinne kutsuivat meitä tervehtimään isoäitiä, joka ei päässyt kivultaan kävelemään. Aamulla isoäiti oli kuulema loukannut jalkansa, kun kivi oli tippunut sen päälle.
Sisäinen sairaanhoitajani pääsi vauhtiin ja lähdimme tervehtimään loukkaantunutta. Siellä täti istuikin kivimuurin päällä ja osoitteli jalkojaan. Ei siinä onneksi ollut pahemmin käynyt, joten tilanteesta selvittiin jättämällä tädille särkylääkkeitä kipuun, lapsille nameja paimennusta helpottamaan ja äidille hedelmiä isoäidillekin vietäväksi.
Evästaukopaikkaa seuraava kaupunki oli Ardahan. Lonely Planetin mukaan se on "paikka, johon et olisi halunut syntyä". Koska emme olleet aikeissa jäädä yöksi, saatika asumaan, oli Ardahan meistä mitä kuvauksellisin kaupunkipahanen korkealla vuorella. Kaupungin laitamilla oli menossa juuri sopivasti pyykkipäivä pienen joen ääressä. Siellä äidit pesivät pyykkiään ja levittivät maahan kuivumaan. Samalla lapset pitivät toisilleen seuraa ja kastautuivat pyykkivedessä valvovan silmän välttäessä. Pakko oli auto siksi aikaa pysäyttää, että sai senkin hetken muistoksi napata siinä tien poskessa.
Ja matka jatkui kohti Karsia.
9 kommenttia :
Upeita kuvia! :)
Olipa taas mielenkiintoinen kirjoitus! Kuvaa myös hyvin sitä, miten teknologia ei ole ulottanut sorkkiaan kaikkialle. Jotenkin nämä näyt ehkä mieltäisi enemmän Afrikan kehitysmaihin. Huono rinnastus, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan :)
Upeita kuvia kaikki, etenkin nuo potretit ovat mielettömän hienoja! Blogisi on muutenkin ilo silmälle.
Itse muuten tykkään kovasti road trip -reissuista eli koen minäkin, että matka on yhtä tärkeä kuin päämäärä. :)
Mustikkatyttö: Kiitos ja tervetuloa tarinoita seuraamaan niin sinulle, kun kaikille muillekin uusille ilmoittautuneille. Tulen aina niin iloiseksi, kun joku on ryhtynyt lukijaksi:).
Elegia: Kiitos Elegia. Turkissa on todella ikään kuin monta maata maan sisällä. Sen takia tämä on mahdottoman kiehtova maa matkata. Itä on karuudessaan kaunis ja sen ihmiset ylväitä köyhyydessään ja vaatimattomuudessakin. Ja niin tavattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia, että se pistää miettimään pitkäksi aikaa omaa suhtautumista muihin ihmisiin. Minua mm. hävettää suomalaisten nuiva suhtautuminen siellä asuviin ulkomaalaisiin. Täällä kukaan ei ole ikinä kohdellut meitä huonosti ulkomaalaisuutemme tähden. Huijattu on, varastettu on, petetty on jne, mutta ei rasismin vuoksi vaan hyväuskoisuutemme ja "sinisilmäisyyytemme" tähden. Tyhmyydestä sakotetaan ja siitä on otettava opiksi:D.
Taas uskomattoman upeita kuvia. Sinä osaat tallentaa ihmisiä niin kauniisti, he ovat kuvissa niin luonnollisia, arvokkaita ja kauniita.
Minä ihmettelen tuota Lonely Planetin luonnehdintaa, no, sehän on sellainen mukahauska lausahdus, mutta joku siellä kuitenkin asuu ja kuvissa paikka näyttää kauniilta, vaikka onhan se karu.
Kaunis tuo tarinasi isoäidistäkin, liikuttava.
Kirjailijatar: Näistä kuvista saa antaa oikeastaan kokonaan kiitoksen miehelleni. Minä olen kuvannut enemmän vasta parin vuoden ajan. Ajattelin aina, että minun ei tarvitse, kun mies on siinä niin hyvä. Jossakin vaiheessa aloin tallentamaan arkeamme, siellä kun mies ei ollut paikalla töissä ollessaan. Silloin huomasin, että minäkin osaan ja ainakin voin oppia. Nyt me kuljemme joka paikassa molemmat kamerat käsissä. Mies näkee kokonaisuuksia, kaunista ihmisissä. Minä pieniä asioita ja yksityiskohtia. Täydennämme tässä(kin) aika hauskasti toisiamme ja kuvaamisesta on tullut yhteinen juttu.
Tykkään tosi paljon Lonely Planetista. Se on hyvä kirjasarja omatoimimatkailijoille ja antaa loistavia vinkkejä. Joskus törmää tällaisiin ikäviin kommentteihin. Kuten tämä ylläoleva ja esim. Romania-kirjassa ollut kommentti "Romanian rumimmasta kaupungista". Todella, ihmisiä sielläkin asuu. Eläen arkea ja juhlaa. Kuka haluaa kuulla, että oma koti on rumin tai asumiskelvoton? Ei kukaan. Kauneus on katsojan silmässä, Ardahanissakin.
Minäkin pidän LonelyPlanetin oppaista, tuo vain osui tosiaan silmään/korvaan.
Ahaa, tekin olette tiimi. Mekin kuvaamme blogiin yhdessä matkoilla, muuten kuvaan kyllä lähinnä yksin. Mies kuvaa kyllä muuten ja on siinä sata kertaa parempi kuin minä. Mutta matkoilla minäkin olen huomannut, että kuvaamme ihan eri asioita yleensä. Näemme asioista eri puolia, se on mielenkiintoista. Mutta hienoja kuvia siis, voit lähettää miehelle terkkuja :)
Kirjailijatar: Kiitokset välitetty reissussa rähjääntyneelle. Käskin ottaa aamutorkut. Minä tästä lähden pitkän asialistani kanssa huristelemaan siksakkia pitkin kaupunkia.
Karua on elaminen ja asuminen paimentolaisella perheella ainakin kesaisin kaukana mukavuuksisat.Monella naista ei mukavuuksia ole talvellakaan.
Ei ole puita,mihin pyykkinarun virittaisi,mutta kuivaksi on saatana.Ja akkia nuo tuossa auringonpaisteessa kuivuvatkin.
Sateenkaari: Karua, mutta eivät valittaneet. Ihminen se sopeutuu eloonsa ja kun ei muusta tiedä ei ehkä kaipaakaan? Idässä on monesti tuntunut, että ihmiset ovat onnellisempia maalla. Kun ei joka paikassa ole esillä asioita, joihin ei rahat riitä, sitä voi helpommin iloita siitä mitä on?
Lähetä kommentti