"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 1. marraskuuta 2011

84. tarina (Vierivä sormus ja Reinin laakso)

Aamupesulla vihkisormukseni pomppasi hyllyltä suoraan pesualtaaseen ja vieri viemäriin. Hetkessä huomasin miten kiintynyt olin tuohon pieneen rinkulaan, joka sormeeni mieheni toimesta pujotettiin kotikirkon alttarilla vuonna 1994. Tässä tapauksessa kävi lopulta onnellisesti, kiitos putkistossa pesivien hiusten. Mieheni ja ystävämme avasivat putken ja aikansa etsittyään sormukseni löytyi kiinnittyneenä hiustukkoon. Onnellinen jälleennäkeminen ja muistutus numero 708: älä riisu sormuksiasi viemärien lähettyvillä.

Söimme aamupalan ja kiitimme isäntäväkeä vieraanvaraisuudesta. Sekä sormuksen etsinnästä. Jätimme ystävät vilkuttamaan ovelle ja suuntasimme lähistöllä virtaavan Rein-joen vierustoille. Tämä päivä oli tarkoitus ihastella Reinin laaksoa molemmin puolin jokea. Ensin ajellen vasenta laitaa, hypäten Bobbardin kohdalla lossiin siirtyen joen toiselle puolelle.



Lukuisten linnojen ja idyllisten kylien kaunistamaa jokilaaksoa ei suotta sanota Saksan kauneimmaksi alueeksi. Ympärillä viljellyt viinipellot, joessa virtaava vesi, laivat ja pikkuiset satamat olivat kaikki katsomisen arvoisia. Eniten hämmästytti se linnojen paljous. Miten niihin kaikkiin löytyikin asukkaita aikoinaan? Ikään kuin Reinin laaksossa olisi asunut vain kuninkaita, herttuoita ja prinssejä.

Täytyihän sitä yksi linna käydä sisältäkin katsomassa ja me valitsimme kohteeksemme Marksburgin linnan. Ulkopuolelta se täytti kaikki linnan tunnusmerkit. Plussaa myös sijainnista vehreällä vuorella ja näköalasta. Lapsia kiinnosti eniten kidutuskammiot ja haarniskasali, jossa silmät pyöreinä katselivat monenlaisia haarniskoja ja keihäitä. Lopuksi juotiin linnan pihalla kuninkaalliset kahvit ja aloitimme etenemisen kohti laivarantaa.







Bremenin kohdalla piti tietenkin kuunnella satua Bremenin soittoniekoista. Vieläkin elävästi muistan lasten naurun, kun nauhalta kuului: "Ottakaaa ryöväri kiiiiinnni". Ajomatkan aikana teimme laskelmia siitä kannattaisiko ostaa liput suoraan Helsingin lauttaan vai kiertää Ruotsin kautta? Päädyimme menemään suoraan Helsinkiin.

Laiva oli kuitenkin jo mennyt, kun lopulta saavuimme satamaan. Yhdet oksennukset oli siistitty moottoriten varrella ja muunkinlaisia hidasteita oli matkalla riittänyt. Kaikilla alkoi olla jo ikävä mummolaan ja matkustamisesta oli saatu tarpeeksi tällä erää. Päädyimme lopulta Travemunde- Malmö laivaan, koska se oli lähdössä ensimmäisenä ja iltapala alkoi kuulostaa perin hyvälle idealle.

Iltaa istuimme laivan ravintolassa. Rekkamiehet ja me. Naisia oli joukossa minun lisäkseni perheemme pikkunainen, sekä yksi naispuolinen rekkamies. Eväät olivat tuhdit ja hyvät, kuten rekkamiehille sopiikin. Vatsat täynnä oli mukava ummistaa silmät ja matkata kohti naapurimaata.

4 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Upeita maisemia! Olen itsekin ollut eksän kanssa road tripillä Hollannista Saksan kautta Ruotsiin ja Suomeen,ja kuviakin oli paljon,mutta unohdin silloisen kamerani erään ruotsalaisen pikkukaupungin jäätelöbaarin penkille:( Mutta täällä sitten saakin ihailla kauniita kuvia! Ja onneksi onnistuit pelastamaan sormuksesi:)

Mine kirjoitti...

Yaelian: Voi harmi tuon kameran kanssa. Kameran voi aina ostaa, mutta ne kuvat! Minulla katosi reilun puolen vuoden ajalta kuvat, jotka olivat ulkoisessa kovalevyssä. Miten niitä voi korvata?

anumorchy kirjoitti...

Kannattaa laittaa sellainen ritila viemarin reian paalle. Ei putoa korut, ja hiuksiakin paasee viemariin vahemman.

Mine kirjoitti...

Anu: Ihan totta. Saksassa etenkin oli siis isot viemäriaukot. Täällä Turkissa meillä on aikalailla samanlaiset, kun Suomessa. Sieltä olemme joskus pelastaneet korviksen taustoja, jotka ovat hypänneet käsistä liian aikaisin.