Hyppään nyt toiselta viikonloppumatkalta toiseen. Palasimme näet Assokseen mieheni vanhempien kanssa kevätauringon lämmittäessä tienoot juuri sopivaksi. Kiersimme tutut kohteet esimmäisenä päivänä. Piipahdimme saunomassa pienessä saunassa ja söimme hyvin hotellin ruokapöydässä.
Seuraavana päivänä ajelimme tutkimaan lähialueen rantoja ja linnoituksia. Pieni seikkailukin saatiin aikaiseksi. Kävelimme rantaa pitkin, kun eteen tuli veteen työntyvä kallio. Mies ja pappa olivat lähteneet autolla pienimmän kanssa eteenpäin ja me mummon ja isompien lasten kanssa olimme päättäneet kävellä. Esteen edessä mummo kääri lahkeet ja lähti kiertämään veden kautta kallion kielekettä. Minä ja lapset päätimme ylittää esteen kiipeämällä kallion yli. Se olikin hieman helpommin sanottu kuin tehty. Pääsimme kallion päälle, mutta sitten olimmekin yllättäen piikkilanka-aitojen sisällä oliivitarhassa. Marssimme siellä savisilla pelloilla ja toivoimme päätyvämme joskus tielle. Nuorisolla meinasi jo usko loppua ja napisivat kuin israelin kansa autiomaassa. Onneksi tie lopulta löytyi ja muu seuruekin sen myötä. Seikkalustakin tuli hauska muisto muistaakseni noin kuukausi tapahtuneen jälkeen:). Valitettavasti kamera ei sattunut tälle seikkailulle mukaan, joten kuvamuistot jäi nappaamatta. Ikuistettua tuli vain vaelluksemme leppoisampi loppu.
Iltasella vuoltiin rannassa veneitä ja lähetettiin niitä meritaisteluun. Pienimmän kanssa kerättiin kukkia kyläteiden varsilta ja nautittiin kiireettömästä olosta yhdessä isovanhempien kanssa. Pidettiin Assoksesta ensimmäistäkin reissua enemmän. Johtui kai hyvästä seurasta.
Seuraavana päivänä ajelimme tutkimaan lähialueen rantoja ja linnoituksia. Pieni seikkailukin saatiin aikaiseksi. Kävelimme rantaa pitkin, kun eteen tuli veteen työntyvä kallio. Mies ja pappa olivat lähteneet autolla pienimmän kanssa eteenpäin ja me mummon ja isompien lasten kanssa olimme päättäneet kävellä. Esteen edessä mummo kääri lahkeet ja lähti kiertämään veden kautta kallion kielekettä. Minä ja lapset päätimme ylittää esteen kiipeämällä kallion yli. Se olikin hieman helpommin sanottu kuin tehty. Pääsimme kallion päälle, mutta sitten olimmekin yllättäen piikkilanka-aitojen sisällä oliivitarhassa. Marssimme siellä savisilla pelloilla ja toivoimme päätyvämme joskus tielle. Nuorisolla meinasi jo usko loppua ja napisivat kuin israelin kansa autiomaassa. Onneksi tie lopulta löytyi ja muu seuruekin sen myötä. Seikkalustakin tuli hauska muisto muistaakseni noin kuukausi tapahtuneen jälkeen:). Valitettavasti kamera ei sattunut tälle seikkailulle mukaan, joten kuvamuistot jäi nappaamatta. Ikuistettua tuli vain vaelluksemme leppoisampi loppu.
Iltasella vuoltiin rannassa veneitä ja lähetettiin niitä meritaisteluun. Pienimmän kanssa kerättiin kukkia kyläteiden varsilta ja nautittiin kiireettömästä olosta yhdessä isovanhempien kanssa. Pidettiin Assoksesta ensimmäistäkin reissua enemmän. Johtui kai hyvästä seurasta.
2 kommenttia :
Joskus ei tiedä mitä vastaan tule tai minne polku johtaa :). Huomaa, että samoilla vesillä ollaan- samat rauniot täälläkin.
Välimeri oli selvästi sivistyksen kehto. Laivalla päästiin ja miesvoimin rakennettiin linnoituksia joka niemeen, nokkaan ja saaristoon. Ei voi kun ihailla:).
Lähetä kommentti