"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

137. tarina (Istanbul- Ortaköyssä aasialaisittain)

Euroopan puolella heti ykkössillan kupeessa sijaitseen kaupunginosa nimeltä Ortaköy. Sen moskeija sillan kanssa koristaa useaa Istanbul- aiheista postikorttia.


Meni useampi vuosi ennen kuin päädyin Ortaköyhin. Olimme ystävien kanssa käyneet Euroopan puolella saunomassa ja sen perään oli tarkoitus mennä yhdessä syömään. Olin siis tutkaillut mistä lähistöltä voisi löytyä joku hyvä ravintola ja silmäni tarttuivat Ortaköyssa olevaan Banyaniin. Turkkilaisten ravintoloiden tarjonta on melkoisen yksitoikkoista ja siksi etsin aktiivisesti ravintoloita, joissa tarjotaan erityyppistä ruokaa. (Vinkkejä otetaan muuten ilolla vastaan kommenttiboksiin!!!) Banyanista opaskirja kirjoitti; "Erinomaista Aasialaista ruokaa terassilta, josta on näköala Bosborille, sen ylittävälle sillalle sekä Ortaköyn moskeijalle". Kuulosti tarpeeksi houkuttelevalle. Kävelimme siis Besiktasista Ortaköyhin.





Banyan löytyi. Jo rappukäytävässä huomasimme sen voittaneet useita kilpailuja. Yläkerrasta löytyi hieno terassi upeilla näköaloilla. Ruoka oli sarjassa "lähes itkettävän hyvää". Me nälkäiset naiset söimme ensin hartaan hiljaisuuden vallitessa ja sitten puhkesimme ylistys-sanoihin. Banyaniin tulisin kyllä toistekin. Veinkin sinne mieheni muutamaa kuukautta myöhemmin hänen syntymäpäivillään ja huomasimme, että opaskirja oli oikeassa toisessakin suhteessa. Banyan oli todella "hyvä ympäristö romanttiselle lounaalle tai päivälliselle". Syntymäpäivälounasta söimme terassilla ihan kahden, kuten ehkä kuvasta huomaatte:).


Ruoan jälkeen kiertelimme Ortaköyn satamassa ja kujilla. Paikka oli ilman Banyaniakin oikea helmi. Pieni satama, yksi Istanbulin valoisimmista moskeijoista, kahviloita, kauppoja ja lukuisasti ravintoloita. Tältä pienellä alueella löytyi moskeijan lisäksi kirkko ja synagoga. Alueen takaosassa seisoi vierekkäin "Kumpir-kojuja". Jälkikäteen kuulinkin, että Ortaköy on nimenomaan Istanbulin Kumpir-alue. Kumpir on siis valtavan suuri uuniperuna, johon voit valita täytteet oman mielesi mukaan. Ortaköyn potut ovat kyllä itseltäni edelleen kokematta, joten en voi ottaa niihin tämän enempää kantaa.




Ensimmäiseltä reissulta  minulla on valitettavasti kuvat hukassa, joten nämä kuvat ovat sekoitus eri käynneiltä Ortaköyssä. Alla oleva ravintola ei ole Banyan vaan toinen. Ei hassumpi tuokaan miljöönsä puolesta, mutta ruoka oli Banyanissa parempaa.







Mieheni syntymäpäiviä juhliessamme törmäsimme moskeijassa Konyalaiseen Nei-huilun opettajaan joka pyynnöstämme piti meille moskeijassa henkilökohtaisen esityksen. Miten kaunista! Yritimme myöhemmin käydä naisia tapaamassa heidän kotikaupungissaan.  Eivät valitettavasti olleet juuri silloin kotona. Mieheni yritti hetken opetella Nei-huilun soittoa, mutta se on aivan todella vaikeaa. Harmi, sillä osaan kuvitella miten kiva olisi kuulla huilun soivan parvekkeellamme kesäillassa:). Jos siis olet soittotaitoinen, tervetuloa meille soittamaan:).



12 kommenttia :

Heidi kirjoitti...

Loistavaa, että tämmöisiä tarinoita ja valokuvia löytyy :)
Joissain kuvissa vilahtaa minullekin tuttuja paikkoja, Ortaköy on ihana paikka.

Sinulla on kyllä todellakin kirjoittamisen jalo taito hyppysissäsi, eikä valokuvaustaidoissakaan valittamista ole :)... Lisää tämmöistä!

Jael kirjoitti...

Voi kunpa pääsisi joskus Istanbuliin (olen ollut vain lentokentällä ,muutaman kerran..) .Ensimmäinen kuva on upea ja muutenkin upeita paikkoja olet kuvannut ja kertonut niistä.Osaat kuvata ihmisiä tosi hyvin:) Lisää tarinoita Istanbulista,please:)

pikkujutut kirjoitti...

Heta ja Yaelian vei kyllä sanat suusta, osaat todella kertoa ja kuvata tunnelmat. Mitens olisi ihan oma matkaopaskirjanen ? Tai onhan tämä blogi itseasiassa jo sitä..

Palatakseni sinne korutehtaalle - toivottavasti näemme niitä valmiita teoksia sitten täälläkin:)

Mine kirjoitti...

Heta, Yaelian ja Pikkujutut: Kiitos vaan naiset kauniista sanoistanne! Minusta on kivaa kirjoittaa, on aina ollut. Etenkin kaikkea epävirallista:). Valitettavasti matkakirjoille ei taida nykyisenä internet-aikana olla kovasti kysyntää. Tämä blogi on sellaista omaa terapiaa ja kuvien järjestelyä. Meinasin kyllä jossakin vaiheessa lapsilleni tekaista näistä tarinoista ja kuvista ifolor-kirjat.

Jos näette tässä blogissa potretteja naisista, niin yleensä heitä kuvaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta mieheni:). Minä olen vähän arka kuvaamaan ihmisiä, muuten kun salaa. Mies se menee ja kysäisee ja turkin naiset asettuvat niin luontevasti hänelle poseeraamaan. Se on merkillistä, sillä yleensä täkäläiset naiset, etenkin huivipäiset, on hyvin varauksellisia miehiä kohtaan. Mutta ei koskaan miehelleni. Hän on varsinainen nais- ja lapsimagneetti:D. Minäkin pysyn liimautuneena häneen ja lapsia on liuta omastakin takaa. Heh heh.

Liivia kirjoitti...

Jännä, että ovat noin myötämielisiä kameraa kohtaan. Olen kuullut, että muslimimaissa on vaikea kuvata, kun ovat vihamielisiä kameralle. Mutta tämä vain kuulemaa.
Ehkä merkki myös siitä Istanbulin eurooppalausuudesta.

Ihana tuo punainen tyttö!

Mine kirjoitti...

Liivia: Kaikki eivät ole. Ihan niitä mustimpiin kaapuihin pukeutuneita ei kannata avoimesti kuvata. Etenkin maaseudulla sen sijaan tuppautuvat oikein kameran eteen. Kirjoitinkin ihan silloin alussa eksymisestämme erääseen kylään, jossa kuvattiin urakalla. Lähetimme kuvat kyläläisille postissa ja se oli heille iso asia se:).

Punaisen tytönkin kuvasi siis mieheni. Oli mielellään mallina. Ja sattui niin kauniisti harmaata taustaa vasten.

Kirjatoukka ja Herra Kamera kirjoitti...

Kerro heti mitä söitte Banyanissa, mahtava terassi! Terveisin nälkäinen Kirjis

Mine kirjoitti...

Anna: Laitoin Banyaniin linkin, niin voit käydä etukäteen miettimässä mitä sitten syöt kun tulet Istanbuliin:). Lista elää ja vaihtuu. Ekalla kerralla söin kanaa ja toisella lihaa. Molemmat olivat ihan älyhyviä. Alkupaloista puhumattakaan. Joo. Itsellekin tuli nälkä. Food for the soul!

A kirjoitti...

Hei Mine!

Upeat kuva ja hieno tarina.;DD
Tämä on todella mahtava blogi.O_O

Haluaisin kuulla ja nähdä lisää tarinoita Istanbulista, please.<3

Oikein hyvää keskiviikkopäivää sinulle, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Aili: Kiitos vaan kauniista kehuista:). Istanbuliahan riittää. Laittelen näitä tänne reissujen väleille ihan mielelläni.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Jälleen kauniita kuvia ja mukava tarina. Voin vain olla samaa mieltä ensimmäisten kommentoijien kanssa kirjoituksistasi.

Onko tuo Banyan siis kiinalainen vai millä tavalla aasialainen? :)
Tarkoitatko turkkilaisista ravintoloista puhuttaessa niitä, mistä saa kotiruokaa vai kebabpaikkoja? Onhan tuossa kaupungissa vaikka mitä ravintoloita, harmi etten itse tiedä osoitteita, kun mies on aina vienyt ympäri kaupunkia. :D

Helist

Mine kirjoitti...

Helist: Ravintoloita todella riittää ja siksi on hämmästyttävää, että ruoka niissä jokaisessa on aina samaa. Kebabpaikoissa kebab-tarjonta ja kotiruokapaikoissa kotiruokatarjonta. Listalla suunnilleen joka paikassa samat ruoat. Kaikki ovat ihan hyviä, mutta kun vuosikausia syö niitä samoja kyllästyy. Siksi iloitsemme aina kun löydämme ravintoloita, joissa tarjotaan ruokaa kastikkeilla tai jotakin muuta erityistä! Banyanin menua voi käydä kurkkaamssa painamalla linkistä Banyan sanan kohdalla. Se ei mielestäni edusta puhtaasti mitään tietynmaalaista ruokaa vaan on aasialaisvaikutteinen ravintola. Todella hyvä löytö!