"Kierrätetäänkö täällä," kysyy aika moni meille tullut vieras. Vastaus on kyllä sekä ei. Kaikki roskat voi laittaa samaan roskikseen. Tien varsilla on hyvin harvakseen lasinkeräys-pisteitä, mutta en tiedä kuka niitä käyttää. Luulen, että ei kukaan. Ilmeisesti täällä on olemassa lehtikeräystäkin, mutta en ole huomannut pahvin- tai paperinkeräyspisteitä.
Kierrätys kuitenkin toimii ja vieläpä oikein hyvin. Eikä tavallisen roskaajan tarvitse tehdä mitään asian hyväksi, ellei halua. Me haluamme sen verran tässä taloudessa, että erottelemme pahvin, muovin, metallin ja lasit eloperäisestä jätteestä kierrättäjiä säästääksemme. Tungemme roskat kahteen eri pussiin ja nostamme ne kaksi kertaa päivässä oven ulkopuolelle. Sieltä ne käy hakemassa kerrossiivooja, joka vie roskat talon roskikseen. Tässä talossa ei tapella siitä kuka vie roskat.
Roskiksia dyykkaa säännöllisesti Istanbulin romanit. Heillä on käytössään joko vedettävä häkkyrä, jossa on suuri pussi tai hevoskärrit. Roskien seasta he keräävät pahvit ja muovit. Kuljettavat ne asumisalueelleen kaatopaikan kupeeseen ja lajittelevat materiaalit. Lajitellusta materiaalista saavat korvauksen, elantonsa.
Mieheni kävi joitakin vuosia sitten haastattelemassa näitä roskankerääjiä. Alemmat kuvat ovat tältä käynniltä. Muistuttakoon ne meitä Istanbulin monista kasvoista. Tämä kaupunki kerää sisäänsä niin rikkaat kuin köyhätkin. Asettaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan. Muistuttaa jatkuvasti runsaudesta ja niukkuudesta. Siitä, että leipä ei jakaannu täälläkään tasan.
Kierrätys kuitenkin toimii ja vieläpä oikein hyvin. Eikä tavallisen roskaajan tarvitse tehdä mitään asian hyväksi, ellei halua. Me haluamme sen verran tässä taloudessa, että erottelemme pahvin, muovin, metallin ja lasit eloperäisestä jätteestä kierrättäjiä säästääksemme. Tungemme roskat kahteen eri pussiin ja nostamme ne kaksi kertaa päivässä oven ulkopuolelle. Sieltä ne käy hakemassa kerrossiivooja, joka vie roskat talon roskikseen. Tässä talossa ei tapella siitä kuka vie roskat.
Roskiksia dyykkaa säännöllisesti Istanbulin romanit. Heillä on käytössään joko vedettävä häkkyrä, jossa on suuri pussi tai hevoskärrit. Roskien seasta he keräävät pahvit ja muovit. Kuljettavat ne asumisalueelleen kaatopaikan kupeeseen ja lajittelevat materiaalit. Lajitellusta materiaalista saavat korvauksen, elantonsa.
Mieheni kävi joitakin vuosia sitten haastattelemassa näitä roskankerääjiä. Alemmat kuvat ovat tältä käynniltä. Muistuttakoon ne meitä Istanbulin monista kasvoista. Tämä kaupunki kerää sisäänsä niin rikkaat kuin köyhätkin. Asettaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan. Muistuttaa jatkuvasti runsaudesta ja niukkuudesta. Siitä, että leipä ei jakaannu täälläkään tasan.
Lapsi se on kaatopaikallakin kasvanut lapsi. Hän leikkii, kokeilee ja oppii. Hänellä on mielikuvitusta ja halipula. Onko hänellä tulevaisuuden haaveita ja mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen? Onko oikein, että joku elää roskasta ja roskassa?
12 kommenttia :
Sitä soisi kaiken jakaantuvan maailmassa tasaisemmin.
Lapsi ei voi valita, mihin syntyy...
Mielenkiintoinen postaus ja kiitos,että laitoit tämänkin, Tuollainen hevoskärryillä kulkeva kierrätyslava on minullekin tuttu ajasta,jolloin asuin täällä nuorena.Silloin niistä huudettiin "alte sachen,alte sachen" eli saksaksi "vanhoja tavaroita,vanhoja tavaroita" mutta en tiedä minne kerätyt vanhat ja rikkinäisetkin tavarat joutuivat,ehkä korjattavaksi ja uudelleen myytäväksi.Tänään sellaista ei enään oikein näe,mutta meidän kaupunginosassa käy silloin tällöin hevoskärryllä eräestä arabikylästä tuleva mies,joka huutaa hassulla korostuksella "alte sachen". Nykyään täällä puhutaan paljon kierrättämisestä ja ainakin paristot,lehdet,muovipullot,viinipullot,tölkit,vanhat vaatteet,CD-levyt voi kierrättää ja kohta pitäisi voimaan tulla sama laki kuihn EU:ssa ,että elektroniikkaa myyvät yritykset ovat myös vastuussa vanhojen laitteiden hävittämisestä.
Mutta Etelä Amerikassa näin myös noita resuisia roskislapsia ja ja tuntui niin väärältä.Noilla lapsilla ei kai ole paljon valinnanvaraa tulevaisuuden suhteen,ellei heillä ole mahdollisuutta koulutukseen.
Hei taas ! Tämä oli hieno muistutus kahdestakin tärkeästä asiasta: 1.) On hyvä muistaa ja arvostaa sitä kaikkea hyvää sekä runsasta, mitä meillä on, jotka voimme iltojemme iloksi istua vaikka tietokoneittemme ääreen viihtymään... Ja ehkä samalla pohtia, kuinka tätä hyvää voisi jotenkin jakaa ? Koko maailmaa ei meistä kukaan voi pelastaa, mutta pienillä asioilla voi saada monta hyvää jaettua ! 2.) Kierrätys on tärkeistä tärkeintä ! Suomessa sitä opetetaan lapsille jo päiväkodeissa ja muistan, kun nyt tuore Ylioppilas pillahti itkuun, kun heitin roskakoriin rikkinäiset sukkahousut; ikää oli kuusi vuotta ja vaati minua kierrätämään -- hyvin oli oppi mennyt jo perille !
Ihania kuvia noista lapsista ; vaikka puitteet ovat kurjat, lapset ovat tärkeitä -- tuo pieni kyykyssä oleva tyttö helmet kaulassa oli vähintäänkin liikuttava.
Täällä on vietetty ihanat yo-juhlat ja vuodatettu monta ilon sekä onnen kyyneltä; huomenna alkaa arki (yök!!). Hyvää viikkoa teille ! t:Tiina
Kiitos tästä postauksesta. ei aina täällä asuessa muista että maailmassa on paljon jotka tarvitsevat apuamme.
Tämä on hyvä muistutus meille.
Istanbulissa kierrättyy roskat kyllä paljon paremmin kuin esim. Helsingissä. Niin moni "kapinoi" roskien lajittelua vastaan ja pitää sitä jotenkin hullujen hommana. Oma äitini nakkaa lähes kaiken samaan roskikseen, enkä saa häntä muuttamaan tapojaan, aiheesta tulee aina riita. Meillä hän välillä siivoaa ja tuhahtelee, kun käyn roskiksia sitten läpi ja marmatan vääriin paikkoihin sijoitetuista roskista. Parasta oli, kun viimeksi äitini sanoi "voihan ne olla siinä sen aikaa samassa pussissa, kunnes ne viedään jonnekin".
Leena: Niinpä. Tosin en väitä, että nämä olisivat jotenkin onnettomia ja surkuteltavia lapsia. Hienoissa taloissa taitaa nykyään asua monta onnetonta mukulaa. Niiden iseillä ja äideillä on kiire tehdä businesta ja kuluttaa, eikä ne jouda lapsien kanssa olemaan.
Yaelian: Täällä kulkee myös kärrejä, joihin kerätään vanhoja televisioita, lamppuja jne. Kärryjen työntäjä huutaa "Eskici" kulkiessaan. Hän on vanhojen tavaroiden kauppias. Nämä kierrättäjät on aina romaneja, eskicit turkkilaisia.
Tiina: Lapsi on aina lapsi, elää hän sitten missä puitteissa tahansa. Minä jätän meidän lasten pienet kengät ja vaatteet aukinaisiin pusseihin näiden roskankerääjien löydettäväksi. On kiva tietää, että menevät tarpeeseen.
Sylvi: On hyvä muistaa kiittää siitä mitä itsellä on. Jakamaan omastaan silloin kun se on hyödyllistä ja viisasta. Tehdä jotakin muiden hyväksi, jos pystyy. Olla nurisematta tyhjänpäiväisyyksien vuoksi.
ii: Voihan se olla, että mekään ei koskaan opita, kun on täällä saatu roskata miten sattuu. Minä kyllä erottelen ne asiat toiseen pussiin, joita tiedän näiden kierrättäjien etsivän jätteen seasta. Pieni apu se on sekin.
Sylvi-fammo on kyllä Istanbulissa, asuinalueellaan, nähnyt sekä lasi- että pahvikierrätyslaatikoita. Lasisäiliö oli monen monta kertaa täynnä ja tyhjennettiinkin. Sitä en tiedä mihin ne tyhjät pullot ja säilykepurkit joutuivat.
Silti on hyvää että on näitä roskisdyykaritkin. Molempia tarvitaan kunnes tulee parempaa systeemiä.
Mielenkiintoinen postaus! Tahan Ankaraan keskustaan ilmestyi erilaisia kierratyspisteita toissa vuonna mutta monella ei ole hajuakaan niiden toiminnasta, olen katsellut etta lasinkerayspiste on taynna paperia ja roskaa jne. Toisaalta rikkaat eivat valita ja köyhemmilla ei ole tietoa. İsommissa kauppaketjuissa on ollut jo aika pitkaan niita kierratyslaatikoita paristoille ja pulloille tms. Monet turkkilaisethan kierrattavat ehka tietamattaankin; peltisiin öljytonkkiin istutetaan kukkia ja vesikanistereihin sailötaan. Nama roskien keraajat ovat tarkeita vaikkei kovin moni niin taalla ajattelekaan viskatessaan roskansa autonsa ikkunasta tienposkeen.
Sylvi: Kyllä mekin joskus vietiin laseja keräykseen, mutta oli niin työlästä. Etenkin kun tiesi, että joku sitten sen homman kuitenkin tekee puolestasi jos et itse viitsi.
Petra: Justiinsa niin. Ei kierrätys ole selkärangassa. Se ottaa aikansa ennenkuin sen sisäistää. Turkissa on eletty vuosikaudet ilman, että on tarvinnut ajatella roskia. Kuinka monelle nämä roskankerääjät on ihan näkymättömiä.
Tassa meidan roskiksella kayvat myös romaninaiset ja miehet karryineen iltaisin, ja joskus myös paivisin keraamassa lajiteltavaa. Sita en tieda, missa he taalla ne lajittelevat. İhan tassa meidan lahella on romanien asuinalue.
Meilla myöskaan ei tarvitse roskiaan ulos kantaa. Kolme kertaa viikossa rappusiivooja vie ne. Siita tykkaan kovin.
Sateenkaari: Onhan se helppoa tämä roskiksen vieminen täällä. Meillä roskat haetaan ovelta joka aamu ja päivä. Mutta kovassa on tuo roskankerääjien leipä. Keräämään on lähdettävä niin helteessä, kun hyytävässä sateessa. Pengottava haisevat roskikset ja vedettävä raskaat taakat. Enkä tiedä kuinka lie ruusuista on asuminen kaatopaikalla?
Bahçeşehir'e girerken çadırlarda yaşayan,giyecek elbisesi,ayakkabısı olmayan insanlar görürsünüz oysa sadece on dakika sonra heryerde villalar ve son model arabalara binen zengin insanlarla karşılaşırsınız.Ama o zengin insanlar o çadırlarda yaşayan çıplak çocuklar kadar mutlu görünmüyor.Çocuk olmak ve bazen hayatın farkında olmamak çok güzel.Fotoğraflar için çok teşekkürler.
-Erdinç the anonyymi-
Lähetä kommentti