"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 20. syyskuuta 2012

308.tarina (Smyrna, basaarit ja hissi)

Pääsyymme Izmiriin menoon, ei siis ollut kaupunki eikä sen nähtävyydet. Olimme siellä ensisijaisesti tapaamassa ystäviämme. Hotellimme kuitenkin sattui sijaitsemaan Izmirin basaarialueella, aivan Smyrnan raunioiden vieressä, joten eräänä aamuna kävelimme viimeisen näkemättä jääneen seurakunnan raunioilla. Kuulemassa mitä henki seurakunnalle sanoi:

"Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Saatana on sulkeva muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän." Ilm. 2:10






Smyrnastakin oli jäljellä vain onneton pieni pläntti, jonka ympärille miljoonakaupunki Izmir oli kasvanut. Heti naapurissa alkoi kaupankäynti tunnelmallisilla kaduilla. Nämä basaarikadut eivät ole mitään Istanbulin hedelmäviikkobasaari-tyyppisiä, eikä hienoja, kuten Istanbulin Suuri basaari. Ennemminkin kaduista tulee mieleen Egyptiläisen basaarin takaa alkava tukkukauppa-alue, joilta voi löytää ihan mitä vain. Nappeja, ompelukoneita, aseita, pakkausmateriaaleja jne. jne.









Ensivaikutelma Izmiristä kaupunkina oli jotenkin nuhjuinen ja viimeistelemätön. Tai sanoisiko suurpiirteinen. Kilometreittäin rantaa, jota ei oltu loppuun asti osattu hyödyntää. Pistetty vain tie kulkemaan. Rantataloja, joista oli luksus kaukana. Ei istutuksia teiden varsilla eikä silmiinpistäviä viheralueita. Ja samalla oli tietenkin kaunista. Meri ja ympärillä nousevat vuoret. Ja kivat yllätykset, joita varmasti löytyisi, kun kaupungissa asuisi pidemmän aikaa. Kuten vaikka tämä hissi näköaloineen.




 Vuonna 1907 juutalainen Nesim Levi Bayrakoglu halusi tuoda helpotusta niille naisille, lapsille ja vanhuksille, joiden täytyi kulkea juutalaisalueen kahden kaupunginosan välillä pitkiä rappusia pitkin. Hän rakensi alueiden välille hissin (Asansör), johon liittyi kaunis tornitalomainen rakennus. Nesim-herra omisti hissin vuosia, sitten omistus siirtyi Ayla- rouvalle. Vuonna 1983 torni lahjoitettiin Izmirin kaupungille. Se kunnostettiin ja vuodesta 1992 se on ilmaiseksi palvellut kansaa, joka pääsee kätevästi kulkemaan alhaalta ylös ja ylhäältä alas.

Hissin yläpuolella on kahvilaravintola, jossa saa ihailla kaunista maisemaa. Mekin siellä hörpimme kahvimme ja söimme jäätelömme hyvillä mielin. Matkamme oli loppusuoralla ja olimme pian aikeissa lähteä ajamaan kotiin päin. Mutta kun kerran juutalaiskortteleissa oltiin, ajateltiin koettaa vielä vierailua synagogassa. Sellaisessa kun emme olleet ikinä ennen olleet.

Pian olimme, mutta siitä sitten ensi kerralla. Viimeisessä tämän reissun postauksessa.

10 kommenttia :

pikkujutut kirjoitti...

Basaarikuvat, nuo kaksi ylimmäistä on kuin meidän kauppakujilta.Hienoja basaareja ei täällä ole edes nähty. :). Muuten rauniotkin näyttävät täkäläisiltä.Eli olette te jo tavallaan nähneet jo hieman Lähi-Itääkin noilla reissulla mutta samahan se tietysti ei ole.

Täällä heiluu nyt rätti, luuttu ja moppi-kesäpölyt saavat kyytiä. Kotiinpaluun juhlaa :)

Aili-mummo kirjoitti...

Meri, rauniot ja vuoret ovat aina upeita!<3

Näissä vaatimattomissa oloissa ihmiset hankkivat leipänsä omalla työllään;))

Hedelmät kasvavat karussa maassa keinokastelun avulla, luulisin!

Hyvää loppuviikkoa, Mine!<33333

Mine kirjoitti...

Pikkkujutut: En minä kurjuutta kaipaa. Mutta rähjäinen ei minusta välttämättä ole rumaa. Meidän Lähi- Idän reissut ei ole oikein realistisia millään mittarilla, mutta haaveillaan silti. Olen sitä mieltä, että monestakin hyvästä syystä minun kuuluisi voittaa loton tuplajättipotti.

Aili: Luonnollista kastelua ei tule koko kesänä, joten apua kaipavataan. Ihmeellisesti se maa tuottaa runsasta satoa vuosi vuoden perään. Hyvää loppuviikkoa, johan se taas on viikko lopuillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidin erityisesti kahdesta kuvastasi; toinen tuo ikkunaluukku kuva ja toinen tuo rähjäisempi parveke/oloke kuva. En ole mikään valokuvaamisen ammattilainen, mutta pidän kuvistasi -- niissä on semmoista elämän tunnelmaa !

Joitakin päiviä sitten kirjoitin pari sanaa ystävästäni, joka on ollut pidemmän aikaa (rehellisyyden nimissä) rasite. Eilen illalla suutuin kuunneltuani taas toista tuntia valitusta, muiden haukkumista ja taas valitusta. Sanoin suorat sanat ja kerroin olevani sekä väsynyt että kyllästynyt kuuntelemaan häntä illasta toiseen. Ja sitten lopetin puhelun...Nukuin kyllä yöni hyvin, mutta nyt mietin, että olisiko ollut viisasta toimia toisin ? Ehkä, mutta ei kai yhdeltä ihmiseltä voi loputtomiin vaatia ymmärrystä ja myötätuntoa ? Minulta ne ovat lopussa... t: Tiina

Yaelian kirjoitti...

Izmir on aina kuulostanut sellaiselta paikalta,missä olen halunnut käydä.Olen täällä tavannut joskus ihmisiä,jotka ovat sieltä aikoinaan lähteneet.Kiva että tuolla hissillä pääsee ylhäältä alas.Kun asuin täällä pohjoisen pikkukaupungissa,tänne takaisin muutettuani,niin asuin kaupungin ylimmässä kohdassa ja rappusia meni monessa tasossa alaspäin.Sieltä jos meni tuttavia katsomaan rappusten kautta oli ihan ok,mutta takaisin tullessa huh kamalan monta porrasta ylöspäin;D

Mine kirjoitti...

Tiina: Jos hän on oikeasti ystävä, selviää kyllä sanomisestasi. Ja toivottavasti herää miettimään omaa käytöstään. Kiitos kivasta palautteesta kuvia kohtaan. Kuvaaminen on mukavaa hommaa, tosin nyt loman jälkeen on kamera ollut kovin vähällä käytöllä.

Yaelian: Saat sinä mennä Izmiriinkin, kunhan ensin muistat tulla tänne Turkin ihanimpaan, eli Istanbuliin:). Minustakin tuo hissi oli ihan huiman ihana.

pikkujutut kirjoitti...

Yksi syy omalle blogilleni tai sen perustamiselle oli se, että kurjuutta tulvi ovista ja ikkunoista ja meinasi vyöryä ylitse, tarvitsin hyvän syyn etsiä ympäristöstä kauniita asioita. Se tosin loppui lyhyeen, sillä kameran kanssa ei ulkona saa kuvata juuri mitään.Onneksi on edes kukat, joita voi sitten turvamiehet kameran muistikortilta tarkistaa.

Ja ei, rähjäinen ei välttämättä ole rumaa mutta kun sitä on enemmän kuin voi sulattaa, ei siitä kaunista saa tekemälläkään. Ja kyllä, paluun kulttuurishokki on edelleen päällä eikä nämä päivttäiset mielenosoitukset sitä yhtään helpota.Tai sitten tefloni ei ole vielä tarpeeksi vahva, ohentunut liikaa lomalla.

Meidän varmaan täytyy jakaa se loton päävoitto :).Haaveita ja unelmia täytyy olla aina.

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Selvä, jos voitan, lennätän ainakin sinut tänne helmi-päiviä pitämään. Minun pitäisi aloittaa uusien mallien suunnittelu ja se tietää haahuilua helmikaupoissa. Aikaisempina vuosina minulla oli kaverina Sylvi, mutta nyt olen yksin:(.

Jaa, vai että puuttuvat ne kuviin? Millä oikeudella? Että ei annettaisi maasta väärää (lue: oikeaa) kuvaa? Voimia sinne asettautumiseen. Toivottavasti shokit pian asettuu.

Kirjailijatar kirjoitti...

Piti tuonne myöhempään kommentoida, etten minäkään ole koskaan ollut synagogassa. Vaikka täällä Turussakin olisi sellainen. En tiedä, pääsisikö sinne käymään.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Luulisi, että ne siellä päästää. Täällä ovat aika varovaisia, joten oltiin aika ihmeissämme, kun päästiin ilman etukäteisilmoittelua. Vartija sanoi synagogaa valvovalle sedälle, että "Tässä hetken juttelun perusteella sanoisin, että nämä ovat kunnon ihmisiä. Vai mitä sinä sanoisit?" Ja se oli sillä selvä.