"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 11. syyskuuta 2012

303. tarina (Perhoslaakso- sinne on päästävä)

Emme palanneet Ölüdeniziin sen itsensä takia. Palasimme, koska halusin nähdä Perhoslaakson. Aamulla varustauduimme siis matkaan. Nousimme pikkuruiselle tielle, joka kiemurteli ylös vuoren rinnettä huimiin korkeuksiin. 


Pian  näimmekin laakson alaluolellamme. Etsimme sisäänpääsyä, joka myös löytyi. Alas ei päässyt autolla, vaan sinne olisi pitänyt patikoida noin 40 minuutin ajan erittäin vaikeakulkuisia polkuja. Joku retkeilijä oli tippunut ja kuollut vuosia sitten eksyttyään reitiltä, kertoi opaskirja. Meillä oli jalassa sandaaleja ja varvastossuja. Lämpöä noin 40 astetta. Olisi hullua edes kuvitella, että olisimme päässeet perille. Tai että olisimme ainakaan jaksaneet nousta sieltä takaisin ylös tällä kokoonpanolla. Käänsimme siis auton takaisin hotellille vievälle tielle. Ihastelimme laaksoa jyrkänteen reunalla ja päätimme etsiä sinne kulkevan veneen. Pakkohan sinne oli päästä, sillä se näytti niin kauniilta siellä alhaalla.






Ajoimme siis takaisin. Ylhäältä nappasimme kuvan myös Ölüdenizistä. Kaunishan se on tämäkin ranta, mutta jos minulta kysytään, niin Perhoslaakson ranta vei voiton tähän asti näkemäni perusteella.


Ölüdenizin rannalta lähti Perhoslaaksoon vene tietyin väliajoin. Ostimme matkaan juomisia ja sipsejä suolatasapainoa ylläpitämään. Kassissa oli pyyhkeet, snorkkelit ja  uikkarit. Nimensä Perhoslaakso on saanut siellä asustavasta perhosesta, jota ei esiinny missään muualla maailmassa.  Odotin siis näkeväni paljon perhosia lepattelemassa siellä ja täällä.




Meillä oli aikaa noin kolme tuntia ennen viimeisen veneen takaisin lähtöä. Päätimme siis ensin kävellä laakson pohjalla olevan luontopolun ja suunnistaa sen jälkeen uimaan laakson kauniille rannalle. Kyltit toivottivat meidät tervetulleeksi ja muistuttivat, että melu vahingoittaa perhosia. Oli siis kuljettava hiljaa ja rauhassa. Sehän sopi oikein hyvin. Hiljainen onkin ensimmäinen adjektiivi joka tulee perheestäni mieleen.










Missään ei näkynyt kävelymatkan aikana yhtäkään perhosta. Nekin hakeutuivat kuumimmaksi ajaksi kallionkoloihin ja varjopaikkoihin. Laakso oli kuitenkin kaunis, matka sopivan mittainen ja kääntöpaikalla sai käydä putouksen alla suihkussa. Putouksen vieressä olevasta syvennyksestä löytyivät lopulta nuo perhosetkin päivää pitämässä.

Loppuajan me lojuimme vedessä ja rannalla. Nautimme maisemasta ympärillämme. Täällä ei ollut turistivirtoja, mutta ääntä piti kallion reunaan rakennettu Rock- kahvila. Joskus näillä turkkilaisilla hieman tilannetaju pettää... 





Yötäkin olisi laaksossa voinut viettää rannan teltoissa. Iltakävelyllä hiljaisessa laaksossa ja uimassa kuunloisteessa. Ei kuulosta ollenkaan hullummalle. Täällä rannat tuskin olisivat sulkeutuneet kello kahdeksan? Palasimme kuitenkin hotellin peteihin viimeisellä vuorolautalla. Kannatti olla odottamassa sitä ja hypätä heti kyytiin. Osa porukkaa jäi rannalle veneen täytyttyä. Uskoakseni heidätkin sieltä jollakin noukittiin, mutta mitään varmaa en mene sanomaan.


Näin Perhoslaakson, ylhäältä ja alhaalta. Pitäen näkemästäni, iloiten kokemastani.

8 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Kaunista ja rauhallista..;)))

Kiitos postauksesta, Mine!<333

Amalia kirjoitti...

No voi harmi, kun ne perhostet kehtasvat olla piilossa. Minäkin oisin halunnut nähdä niitä ;)
Näitä sun juttuja on tosi mukava lukea. En vaan ole vielä ehtinyt alusta lukemaan, un numero 7 asti

pikkujutut kirjoitti...

Voi kyllä, tuonne olisi päästävä, vaikka ilman perhosia.KYllä tämä ranta näyttää huomattavasti kauniimmalta.

Yksi kysymys- opiskeleeko teidän lapset tai vanhin ruotsia siellä?Ja miten? Yritän tässä ratkaista yhtä meidän yhtälöä lasten koulun suhteen :).

Mine kirjoitti...

Aili: Niin oli. Ihana paikka.

Amalia: Ymmärtäähän sen, että ei nekään jaksa helteellä heilua. Kaunista siellä oli silti, ilman perhosiakin.

Pikkujutut: Esikoinen on nyt toista vuotta käynyt Kulkuri-koulua. Kansainvälisen koulun kanssa on yhdessä sovittu noin 5-6h/viikko, jotka voi käyttää Kulkuriin. On opiskellut äikkää, ruotsia ja sitten Kulkurikoulun opettajien kanssa sovittuja aineita (Suomen historiaa yms.). Olemme olleet tyytyväisiä, suosittelen. Koulu on jo alkanut, mutta eiköhän vielä ehdi mukaan. Jos tämä ei ole aiemmin tuttu, käy katsomassa tästä osoitteesta: http://peda.net/veraja/kulkuri

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään ! Ihanat perhoset ja vielä ihanampi paikka ! t: Tiina

Eilen oli niin kipeä selkä, että kävin naapurista lainaan niiden koiravainajan vanhoja kipulääkkeitä... En olisi muuten aamuun asti selvinnyt !

Mine kirjoitti...

Tiina: Parantavia ajatuksia lähetän selällesi. Koko ajanko se vihottelee vai onko välillä kunnossa?

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos kiitos vinkistä, olin kokonaan unohtanut tämän reitin.

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Hyvä, jos oli apua. Meille se oli toimiva ratkaisu.