"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

307. tarina (Filadelfia ja tie rusinaksi)

Pamukkalesta ajoimme Izmiriin. Ystäväperhe oli muuttanut sinne Istanbulista vain muutamia viikkoja aikaisemmin. Halusimme nähdä itse ja näyttää lapsillekin, että missä tärkeä osa elämäämme tästä lähtien pitää majaa. Matkan varrelle sattui seitsemästä seurakunnasta se viimeinen, jota emme vielä olleet nähneet. Oli siis maltettava vielä sen verran ja käytävä katsomassa miltä Filadelfia näyttää.

Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman nimeni." Ilm. 3:8,12






Filadelfiasta ei ollut jäänyt lähes mitään jäljelle. Kaupunki oli kasvanut sen päälle ja vanhaa oli vain pikkuruisen jäljellä, ikään kuin puistona kaupungin keskellä. Samoin on muuten Tyatirankin laita, josta en ole sen vuoksi kuvia laittanutkaan. Filadelfia oli siis nopeasti kierretty ja matka sai jatkua.

Navigaattori on ollut hyvä ostos. Turkissakin se ohjeistaa meitä varmasti ja hyvin. Joskus reittivalinnat vain ovat hieman erikoisia ja joudumme pienille teille. Filadelfiastakin päädyimme johonkin sivuraiteille. Tällä kertaa se oli kuitenkin onni. Se pieni tie näet kulki viinitarhojen keskellä. Molemmilla puolilla roikkui valtavia viinirypäleterttuja, jotka saivat veden kielelle. Me katselimme työväkeä sadonkorjuussa ja mietimme, että saisikohan rypäleitä ostettua jostakin.




Kohta oli tien varsille levitelty jotakin ruskeaa, joka ikkunasta katsottuna näytti jäkälämättäiltä. Me tiirasimme ikkunoista ja mietimme, että mitä se mahtoi olla. Voisiko siinä olla rusinoita tulolla? Juuri kun päätimme pysähtyä, olikin tien vieressä miehiä töissään. Pysäytimme auton ja kysyimme lupaa kuvata. Sellainen meille myönnettiin ja samalla saimme perehdytyksen viinirypäleen tiestä rusinaksi.

Ensin rypäleet kerätään pelloilta ja tuodaan lääkevedessä kastettavaksi. Tämä tuhoaa rypäleistä mahdolliset ötökät ja muut epäpuhtaudet. Lääkevesi on tuossa suuressa sammiossa, johon rypäleet ihan käsipelillä kastellaan ja nostetaan hetkeksi koreihin kuivumaan.




Tämän jälkeen rypäletertut ladotaan maahan levitetyn muovin päälle kuivumaan. Turkin aurinko hoitaa hommiaan noin kuusi päivää ja viinirypäle on muuttunut rusinaksi. Nyt jäi tarkastamatta, että irtoaako rusinat automaattisesti rangoista, vai täytyykö ne irroitella ennen pussittamista?






Meidän kuunnellessamme selostusta tapahtumien kuluista, eräs mies kipaisee tarhaan. Saapuen sieltä hetken päässä muovikassillinen rypäleitä kädessään. "Paljonko olemme velkaa?" kysymykseen, saamme vastauksen: "Mitä tarkoitatte? Nämä ovat teille. Kiitos kun kävitte." Vieraanvaraisuuteen on joskus niin vaikea tottua. Se tuntuu hyvälle, mutta jättää tarpeen päästä vastaamaan hyvään hyvällä. Kiitämme siis bol bol ja toivotamme työväelle "suotuisia töitä" ja "jääkää iloisesti". Niin he todella jäävätkin.



Poimijat olivat siirtymässä pellolta toiselle. Viinitarhoilla työt jatkuivat. Me puolestamme olimme muutaman tunnin päästä Izmirissä ystäväperheen tutun ruokapöydän ääressä, heidän uudessa kodissaan. Jatkamassa siitä mihin Istanbulissa jäätiin. Syöden parhaita viinrypäleitä ikinä. Suunnittelemassa, että mitä jos rupeaisi isona viininviljelijäksi?

16 kommenttia :

Allu kirjoitti...

Me käytetään navigaattoria nimenomaan sellaisia syrjäteitä varten, joita ei ikinä löytäisi ilman. Ne suuret tiet löytyy ilmankin sellaista laitetta. Kiva kuulla tuosta rusinan valmistuksesta.

Yaelian kirjoitti...

Rusinainen tie;D Hienoja raunioita tuolla vielä on jäljellä,jos sitten ei muuta, Täälläkin kerättiin just viinirypäleistä,joista suurin osa taisi mennä viiniksi.

Aili-mummo kirjoitti...

Vai tällatavoin tehdään viinirypäleistä rusinoita!<3

Eikö rypäleillä saa hintaa paremmin tuoreena myytäväksi? Rusinat ovat melko halpoja;))

Hyvää loppuviikkoa, Mine!<333

Kirjailijatar kirjoitti...

Viininviljelijän elämä tuntuu urbaanista toimistoihmisestä kovin houkuttelevalta. Vaikka eihän se varmaan niin herkullista olisi. Mutta olisi ihana väsyttää joskus itsensä töissä fyysisesti, kun nyt sitä väsyy lähinnä henkisesti.

Ja kuvat ovat tosi tunnelmallisia.

Mine kirjoitti...

Allu: Tosiaan, vaihtoehtoiset reitit on hyvä tapa löytää hieman erilaisia teitä. Jos ei ole kiire mihinkään.

Yaelian: Turkkilaiset ei oikein osaa tehdä viiniä. Laatu vaihtelee hurjasti. Eikä ole samassa määrin tekijöitä, kun näissä muissa rypäle maissa.

Aili: Rypäleitä on täällä todella paljon. Tottahan niitä myydään sellaisenakin, tehdään viiniksi ja sitten myös osa rusinoiksi.

Kirjailijatar: Kamalaa hommaahan se varmasti olisi, kun olisi säiden ja ötököiden armoilla. Romanttinen "vaeltelisin viinitarhoissa" ajattelu on kaukana totuudesta. Etenkin täällä aurinko porottaisi ja olisi läkähdyksissä.

Kikka kirjoitti...

Oijoi..näin ne menee rusinaksi! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas nolo tunnustus: En tiennyt, että rusinoita tehdään tuolla tavoin. Kuulostaa jotenkin sekä hitaalta että työläältä; onkohan olemassa jokin muukin tapa ?

Minua nauratti ajatustus teistä viinitarhureina; oli jotenkin outo ajatus ! Johtuu varmaan siitä, että olen luonut teistä "kuvan" omassa päässäni ja siihen kuvaan ei viinitarhailu erityisesti sovi. Mutta ehkä se sitten sopisi ? Minä pidin liki kaksi vuotta sitten sellaisen perinteisen "tipattoman tammikuun", joka jatkuu vieläkin. Rehellisyyden nimissä myönnän nauttineeni joitakin lasillisia kuohuviiniä yo-juhlissa, 50-vuotispäivillä jne. t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Kuvasi ei välttämättä pidäkään paikkansa? Sehän on jännä sitten, kun joskus tavataan, että kuinka oikeassa tai väärässä olit. Minä olen alkoholistin tytär, joten tiedän varoa. En ole absolutisti, mutta en myöskään humaltuja. Kohtuu kaikessa, erityisesti alkoholissa. Iso kirja nataa hyvän ohjeen: Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee... Hyvä viini on elämän iloja, sopivassa määrin nautittuna. Juovun kuitenkin elämästä, ilosta, rakkaudesta, kaudeudesta jne...

Mine kirjoitti...

Kikka: Sitä se aurinko tekee, rypäleelle ja iholle. Paras pysyä varjossa:)

Anonyymi kirjoitti...

Hauska ajatus tuo, että ...sitten, kun tavataan... ! Se olisi kyllä hienoa ja varmaan mahdollistakin !

Tarkennan vielä vähän tuota "kuvaani", että et jää väärään luuloon ajatuksistani. Koska olet lähtökohdistasi avoimesti kertonut, niin olin jotenkin ajatellut, että voisit olla vaikka absolutisti. Meitä yhdistää tältä osin samankaltainen lapsuus ja nuoruus, joka on ainakin minuun jättänyt monenlaisia jälkiä (niin hyvässä kuin pahassa); ehkä selittää osittain jopa tätä ammatinvalintaa, jos niin pitkälle ja rohkeasti uskaltaa itseään analysoida... Kaksoinveljeni on esimerkiksi absolutisti, eikä siihen ole syytä vaikea arvata. Toisaalta alkohinkäyttämättömyyttä ei tarvitse muille edes perustella !

EN siis ajatellut, että olisit jotenkin niuhottaja !! Laittaisin tähän vielä semmoisen hymiön, vaikka en niistä edes pidä, mutta en osaa. Iloista päivää ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Minä osaan olla niuhottajakin:). Tässä alkoholi -asiassa minusta vaan oiotaan. Suomessa on taipumusta alkoholismiin. Siksi raittiusliikkeet oikoivat aikoinaan mutkia suoraksi ja tekivät alkoholista hyi pahan. Parempi oli uskovaisten ja kunnon ihmisten kiertää se kaukaa. Moni uskova edelleen ajattelee näin ja muistaa syyllistää niitä jotka ajattelevat toisin. Oikeastihan alkoholi oikein ja pieninä määrinä on hyvä. Siksi kaadamme mummoille hyvällä mielellä iltakonjakkeja osastoilla verenkiertoa vilkastuttamaan, tutkimuksissa kerrotaan absolutisteilla olevan enemmän muistisairauksia, kun kohtuukäyttäjillä, Paavali kehoittaa Timoteusta juomaan vähän viiniä vatsavaivoihinsa jne. Ei alkoholi ole paha. Sen liikakäyttö sen sijaan on. Aivan kuin ei veitsi ja veitsen käyttö ole paha, vaan hyvä. Mutta silti moni kuolee veitsen iskusta. Pitäisikö siis veitset kieltää ja kerätä pois kaikenlaisesta käytöstä?

Anonyymi kirjoitti...

Minä haluaisin vielä tähän lisätä, että kohtuus kaikessa ; niin myös viinin ja veitsien kanssa ! Erityisesti yhdessä ne ovat huono yhdistelmä näin suomalaisesta näkökulmasta, mikä tarkoittanee viinaa ja puukkoa !?

Monesta hyvästäkin asiasta voi tulla henkilökohtainen ja perheen ongelma ; tänääkin tapasin henkilön, joka on kasvanut päihteettömässä perheessä, jossa toinen vanhempi määrittyi työholistiksi ja toinen läheisriippuvaiseksi. Työ ja ihmmissuhteen - hyviä asioita ! Väärin annosteltuina ongelmia... Käytetään kaikkea kohtuudella ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Niin se on. Kohtuullista viikonloppua:)

Anonyymi kirjoitti...

...ihmissuhteet... ; taidan tarvita tukiopetusta ? t: Tiina

Marja-Leena kirjoitti...

Voi miten on mielenkiintoinen blogi!Kiitos kiitos!

Mine kirjoitti...

Marja-Leena: Kiitos käynnistäsi ja tervetuloa uudelleen:).