"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

309. tarina (Izmir- synagogaan)

Hissiltä kävelimme tietä alaspäin. Suuremman tien mutkassa kääntyen vasemmalle. Siinä yksi Izmirin syngogista seisoikin meitä odottamassa. Koputtelimme aikamme portilla, jolloin vartija saapui avaamaan. Päästämättä meitä kuitenkaan sisälle. Oli odotettava syngogasta vastaavaa miestä, joka oli käymässä jossakin.




Bet Israel- synagoga on seissyt tämän kadun varressa vuodesta 1907. Se on yksi Izmirin synagogista, joita on mahdollisuus päästä sisätäkin katsomaan. Izmirissä elää edelleen varsin lukuisa joukko juutalaisia. Ei suinkaan saman suuruisena vähemmistönä, kun ottomaaniaikoina, mutta kuitenkin. Kesäaikana synagoga oli elellyt hiljaiseloa, mutta oppaanamme toimineen miehen mukaan syksyn myötä toiminta taas käynnistyy.







 



Tämän vierailun jälkeen olimme lomasta kyllämme saaneita. Koti kultaisena häämötti jo mielessä ja oli kivaa olla paluumatkalla. Sen matkan varrelle jäi monen monta meloni-peltoa ja muutama ikävä muistutus kuumuuden seurauksista, eli metsäpalot. Tätä sammutusta kuvasin auton ikkunasta, eikä se ollut ainoa.



 Kiitos matkaseurastanne. Seuraavaksi onkin taas luvassa Istanbulia.

13 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Kaunis synagooga. Izmirissä on kuulemma montakin sellaista,ja aikoinaan Izmirissä oli suuri juutalainen seurakunta,joista moni oli aikoinaan tullut sinne paettuaan Espanjan ja Portugalin inkvisiota.Ihanaa on ollut seurata tätä viimeistä matkaanne,kiitos!

mimon mami kirjoitti...

Kiitokset myös täältä jälleen kerran hienosta matkasta. Odotan innolla Istanbulin kertomuksia. Matka sinne kangastelee haaveissa...

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sinä tarinoiden ja kuvien taituri ! Minulla on sinulle röyhkeäkin ehdotus tai pyyntö, jonka saat toki heti "ampua alas", jos se ei kiinnosta sinua tai on liian henkilökohtainen, mutta lupaa edes miettiä asiaa...

Minua ja varmasti muitakin täällä Suomessa asuvia (ja pysyviä) kiinnostaa ARKI siellä kaukana. Olisi todella mielenkiintoista, jos vaikka viikon ajan kertoisit ja kuvaisit teidän elämää. Sekin olisi upea matka teidän kanssa arkeen, joka on oikeastaan kaikista parasta !

Millaisia ovat kaupat siellä ? Entäs koulut ? Harrastukset ? Liikenne ? Kirjatot ? Pyykit ? Kaikki ? Päästäisit minut ja muut "kärpäsiksi" kattoonne; mitä tuumit ? En toki pyydä mitään henkilökohtaisia "paljastuksia", mutta rohkeasti ehdotan viikon matkaa elämäänne.

Huh, minua ihan jännitti kirjoittaa tämä ajatukseni, mutta koska olen tällä viikolla tehnyt muutakin "röyhkeää", niin annoin mennä.

Alimpiin kuviisi viitaten, voit heti sammuttaa tämän "palon", jos ehdotus on hankala ! Hyvää viikonloppua ! t: Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Ai juu, pakko vielä lisätä, että tuo uloke / parveke kuva on taas niin upea ! Vaikka en kyllä rohkenisi mennä siihen seisoskelemaan -- saattaisi vielä pudota... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Yaelian: Niin siellä kuulema onkin. Muut jäi nyt näkemättä tällä kertaa. Seurakunnat ilmeisesti pienenee jatkuvasti.

Mimon mami: Ihanko totta? Syksy on saapunut, tänään täällä on ollut sateista ja koleaa. Kesän helteiden jälkeen en valita yhtään. Päinvastoin. Tänään kaivoin syys- ja talvimekkoja esille. Enkä malta odottaa, että saan ottaa sukkahousut käyttöön:).

Tiina: Vai, että arki? Mies ei halua meidän kotia tänne nettiin, minä vaikka osittain laittaisinkin. Katsotaan saanko siis mitään arkista aikaiseksi ilman liiallista paljastelua. Nyt on kyllä enemmänkin ongelmana aika. Huomenna tulee yövieras, joka on ensi viikon loppupuolelle meillä. Voi olla, että arjen kuvaus ei onnistu? Tai sitten onnistuu... En nyt sammuta heti intoasi, vaan laitan homman hautumaan.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minulla oli aikoinaan kirjeenvaihtokaveri Izmirissä. Hänen nimensä oli Süleiman ja hän oli kyllä aika ihana teinitytön mielestä. Kirjoittelimme monta vuotta.

Sen minä vaan muistan Izmiristä :)

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Vai, että Izmirin ihana Suleiman:). Mitäs sitä nyt sen jälkeen voi muuta odottaakaan?

Anonyymi kirjoitti...

Jep ! Mukavaa, että edes mietit asiaa ! Toki yksityisyys on kunnioitettava ja varjeltava asia, mutta arjen kuvausta yleisellä tasolla silti rohkenen pyytää. Toivottavasti tämä ei tunnu liian tunkeilevalta ? t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Taidan tarttua haasteeseesi. Aloitin jo ensimmäisen:). Huomenna sitten, nyt miehen viereen tvkaistaa töllöttämään.

A kirjoitti...

Ihanat kiitokset tästä hienosta postauksesta!<333

Hyvää viikonloppua, Mine & perhe!<333

Mine kirjoitti...

Aili: Kiitos ja oikein hyvää viikonloppua myös sinne Suomen syksyyn.

Amalia kirjoitti...

Kiitos itsellesi mielenkiintoisesta matkasta. Oli tosi kiva matkata kanssanne.

Mine kirjoitti...

Amalia: Matkat elää selvästi enemmän niille, jotka ovat kulkeneet itse samoja polkuja. Kiitos, kun tulit kanssamatkaajaksi.