"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

305. tarina (Laodikea- se oksettavan haalea)

Kun tuli aikaa jättää Fethiye taaksemme, kävimme ennen kaupungista lähtöä kurkkaamassa lyykian haudat kallion seimämässä. Katselimme paikkaa aitojen takaa. Lapset eivät viitsineet edes nousta autosta ulos. Nostivat sentään nenänsä kirjoista ja peleistä, kun käskettiin katsoa ulos ikkunasta. Varmasti paikka olisi ollut pidemmänkin vierailun arvoinen, mutta kun olimme jo Myrassa tarkastelleet vastaavia hautoja, emme jaksaneet nyt innostua näistä tämän enempää.




Olimme siis aloittamassa paluumatkaa kotiin ja arkeen. Emme kuitenkaan ajaneet takaisin kiirehtien vaan pysähdellen. Ensimmäinen paluumatkan etappimme oli Pamukkale, jossa yövyimme yhden yön verran. Kalkkikivialtaat näette vasta ensi kerralla. Me nimittäin kipaisimme ensin raunioille tutkimaan muinaista Laodikeaa.






Kaupunki, josta nykyään on kovin vähän jäljellä, oli aikanaan tunnettu mustasta villastaan, pankeistaan ja lääkkeistään. Laodikeaa piti muutaman vuoden ajan kotinaan Cicero, ennen kuin tämä sai surmansa Mark Anthonyn toimeksi annosta. Laodikeassa asui myös suuri juutalainen yhteisö ja siellä sijaitsi seurakunta, joka oli yksi niistä ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta. Nyt siellä asui todistetusti vain suuri joukko eri kokoisia liskoja. Niiden pujahtelua olikin mielenkiintoista seurata. Kuvaan niitä vain ei meinannut saada, ei sitten millään.






(Tuolla takana näkyvä valkoinen alue on Pamukkale. Sinne suunnataan ensi kerralla.)





Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus ja luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Ilm. 3:14-16,19-20

Aiemmin vierailleemme seurakunnat löytyvät näistä linkeistä: Pergamon, Sardes ja Efesos.

10 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Muistlen Pamukkalessa käyneeni 1988 tai -89 käydessäni Marmariksessa...

Nämä alkuajan seurakunnat kiinnostavat monia Raamatun lukijoita; kiitos Mine!<33

Yaelian kirjoitti...

Tuollaisissa kalliotaloissa voisin asua.Viileää kesällä ja talvella kotoisaa;D

punatukka kirjoitti...

Voi kun voisi päiväksi aikamatkata katsomaan mitä on elämä ollut, ja miltä asumukset on näyttäneet, aikaan jona elämä kukoisti tuolla!

Leena Lumi kirjoitti...

Siis hautoja...Luulin niiden olevan asuntoja...Hyvin uniikkia.

Mine kirjoitti...

Aili-mummo: Nyt olemme käyneet kaikki seurakunnat koluamassa. Tällä reissulla saimme kolme käytyä. Kaksi siis vielä tulossa:).

Yaelian: Nuo asukkaat eivät valittaneet, olivat näet kuolleita. Vainajille parhaat paikat ja komeimmat asunnot?

Punatukka: Nuo restauroijat ne on aikamoisia. Mietin, että mistä ne ammentaa sitä tietoa siitä miltä siellä oli näyttänyt. Pystyttelevät kulisseja pystyyn ja saavat mielikuvituksemme laukkaamaan.

Leena: Hautoja, hautoja, niitä riittää koko Lyykian reitin matkalta. Ja nimenomaan näitä kallioon hakattuja. Hienojahan ne ovat, ei siinä mitään.

Amalia kirjoitti...

Voi vitsi, aatella että oltii ihan lähellä tuota (?) paikkaa, eikä päästy käymään. Se näyttää hienommalta, kun se Heirapolis.

Kikka kirjoitti...

Ah miten kauniit haudat nuo lyykian haudat kallion seimämässä!
Historian lehdet havisevat: Cicero ja Mark Anthony ja tuo kaunis ja puhutteleva lainaus: Ilm. 3:14-16,19-20
Kiitos jakamisesta

Mine kirjoitti...

Amalia: Ei siellä kovin kummoiset rauniot ollut, mutta me tykätään koluta kuitenkin. Siis minä ja mies. Lapset ei ymmärrä miksi pitää nääntyä helteessä katselemassa kiviä. Onneksi liskot jaksoi pitää hetken mielenkiintoa yllä...

Kikka: Historia todella havisee, joka mutkassa. Kiitos, kun kävit...

Anonyymi kirjoitti...

Minä olisin ehkä vielä jaksanut nousta autosta ylös, mutta paahteessa kävely olisi ollut ehkä turhan haasteellista... Liskoja - Kääk ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Liskot eivät kyllä tule liki, joten niitä ei tarvitse pelätä. Kuumuus sen sijaan kannattaa ottaa vakavasti. Nyt säilyttiin onneksi auringonpistoksilta.