"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 28. syyskuuta 2012

314. tarina (Arkeni- liikenteeseen)

Kävin autokouluni Kotkan Karhulassa. Siellä oli hieman erilaiset liikennejärjestelyt, kun Kotkan saarella, joten ajaminen tuntui haastavalta. Inssiajossa jouduin tekemään mäkilähtöjä ja ajattelin, että kuolen. Taskuperuuttaminen oli inhokki nuomero 1 ja senkin jouduin loppukokeessa tekemään. Onneksi ajo-opettaja istui takapenkillä ja antoi ilmeillä vinkkiä. Sain ajokortin ja minusta kehittyi ihan kelpo suomalainen kuski. Varovainen ja kuuliainen.

Helsingissä en edes kuvitellut ajavani. Maamme pääkaupungin liikenne tuntui ihan mahdottomalta. Paniikissa ajelin myös Tampereella ja muissa suurissa kaupungeissa. Peläten töppääväni tai ajavani ohi. Eksyväni tai aiheuttavani suuronnettomuuden epävarmuudessani. Parkkipaikat etsin aina mahdollisiman tyhjistä paikoista. Ainakin niin, että taskuperuuttelua ei tarvitsisi harrastaa.

Sitten muutin Istanbuliin, jonka liikenteessä pätevät viidakon lait. Istuin taksissa käsittämättä näkemääni ja kokemaani. Ei turvavöitä, luja vauhti ja aivan kaaottinen liikenne ympärilläni. Vauva sylissä, taapero keikkumassa nenä kiinni ikkunassa. Pelkkä liikenteessä istuminen vei valtavasti energiaa ja mietin, että kuinka täällä kukaan voi ajaa metriäkään ilman kolareita. Toisaalta kahden pienen lapsen kanssa ymmärsi hyvin pian, että ilman autoa sitä jää kotiin jumiin. Kodin maasto ei hirmuisesti houkutellut kävelyretkille tuplarattaiden kanssa. Kuten ei myöskään kulkemaan julkisissa.

Noin kolme kuukautta maahan tulon jälkeen me ostimme auton. Heti autokaupasta lähdettäessä piti laskeutua alas ramppia pitkin, joka oli sekä ylösmenoa että alasmenoa varten. Eikä siis mitenkään erotettuina kaistoina vaan yksi ramppi, jossa jotenkin vain piti mennä vastaan tulevan liikenteen kanssa ristiin. Mies ajoi, minä ajattelin, että tästä ei kyllä tule yhtään mitään.


Miettikää liikennettä, jossa on jatkuvasti hirmuinen määrä autoja, ei turvavälejä, suuret tilannenopeudet, ei ryhmittymistä, eikä liikennesääntöjä. Se menee joka ehtii ja kerkeää. Joka jää odottamaan, saa odottaa koko lopun elämänsä. Ja kestää sen nahoissaan, että takanasi olijat eivät kestä kuhnimistasi hetkeäkään. Torvet soi ja kädet heiluu: Mene siitä. Sellaiseen liikenteeseen lähdin ajamaan pari päivää elämämme ensimmäisen uuden auton ostettuamme.

Ensimäisen kuukauden nousin autosta jäykkänä kuin puu-akka. Olin yrittänyt ennakoida edessä- takana- ja sivussa olijoita. Olin tupeksinut, jumittanut ja yrittänyt opetella tuppaantumista liikenteen sekaan. Sitten ymmärsin, että Istanbulissa täytyy unohtaa takana ja sivulla olevat ja ajaa vain omaa autoaan. Törmäämättä edessä oleviin ja luottaen, että takana- ajajat tekevät samoin. Sen jälkeen ajaminen alkoi sujua ja nykyään Istanbulissa ajaminen on ihan arkipäiväistä ja helppoa. Olen tajunnut sen myös olevan todella anteeksiantavaa ja joustavaa. Jos huomaan olevani ryhmittyneenä nelikaistaisen tien vasemmassa laidassa ja minun pitäisikin kääntyä oikealle, kannattaa avata ikkuna, laittaa vilkut päälle ja elehtiä anteeksipyydellen. Tietä kyllä annetaan. Problem yok. Sattuuhan sitä. Buyurun. Yritäpä samaa Helsingissä, niin sinulle käy huonosti.


Ruuhkat vievät edelleen järjen, mutta sille nyt vain ei voi mitään. Viisas ei revi pelihousujaan vaan laittaa hyvää musiikkia soimaan ja soljuu kiukuttelematta muiden mukana. Ja kun on oppinut ajamaan Istanbulissa, sitä ajaa ihan missä vain. Ei tee tiukkaa Roomat, Prahat, Riikat eikä Suomen Helsingit. Istanbul on autoilijan yliopisto ja minä olen saanut sieltä tutkintoni. Refleksini on viritetty äärimmilleen.

Myös parkkeeraamista on saanut opetella ahtaissa parkkihalleissa ja teiden varsilla. Kanssa-autoilijoiden kärsimättömyys on pakottanut myös nopeaksi. Nyt parkkailen minibussiamme melko näppärästi jopa mäkiin. Sietäisi ajo-opettajan nähdä mitä Istanbul on tässäkin suhteessa opettanut. Kotkan poliisi onkin jo oppini huomannut, sillä eräällä suomen lomalla sain parkkisakot. Närkästyneenä mietin, että mistä ne nyt valittaa, kunnes huomasin sakossa lukevan syyn: "Parkkeerannut suojatien päälle". Kaikkea Istanbulin oppia ei siis pitäisi viedä maan rajojen ulkopuolelle:).


Aina ei kuitenkaan kannata lähteä liikkeelle omalla autolla, sillä Istanbulissa on erittäin hyvä ja edullinen julkinen liikenne. Kaupungista voi ostaa ladattavan Istabul-kortin, jolla voi kulkea busseissa, metroissa, ratikoissa ja laivoissa. Tunnin sisällä jatkoyhteydet saa puoleen hintaan. Jos olen siis matkalla Eurooppaan, aloitan kotitien varrelta bussilla. (Aikataulunsa kannattaa tosin valita tarkkaan, sillä ruuhka-aikaan bussit ovat kirjaimellisesti tupaten täydet ja viimeiset roikkuu oven suussa. Kts. kuva). Bussin jälkeen hyppään laivaan, joka kuljettaa minut Bosborin yli. Sieltä jatkan matkaa vaikkapa metrolla, ratikalla tai kävellen.




Istanbulin liikenne on asia, joka vaikuttaa täällä yllättävän paljon elämään. Se määrittää sitä mistä kannattaa ottaa asunto kouluihin ja työpaikkaan nähden. Se kertoo sen kannattaako lähteä liikkeelle julkisilla vai omalla autolla. Liikenteen mukaan päätämme, että onko järkevää ja mahdollista lähteä juuri silloin kauppaan tai kyläilemään. Liikenne kelpaa myös syyksi tai tekosyyksi myöhästymiseen ja tapaamisten peruuttamiseen. Liikenne myös kuluttaa ihmistä. Moni istanbulilainen viettää liikenteessä useita tunteja päivässä työmatkoilla. Seisoen tupaten täysissä busseissa kesän helteissä ja talven liiallisessa lämmityksessä. Vain koska heillä ei ollut mahdollisuutta valita asuin paikkaansa työpaikan sijainnin perusteella.

"Mutta en myöskään tahtoisi olla autonkuljettaja siellä, sillä jos autonkuljettajilla on olemanssa oma erikoishelvettinsä, niin epäilen heidän joutuvan Istanbuliin kuoltuaan. Tosin jo Rooman ahtaat, kapeat kujat tarjoavat tiettyjä liikennevaikeuksia, mutta Istanbul, jota halkoo muutama valtaväylä kuin silmänlumeeksi, on pelkkiä mutkittelevia, jyrkkiä kujia ja mäkiä ja kuoppia. Minulle kerrottiin, että Amerikasta oli kutsuttu liikenneasiaintuntija laatimaan suunnitelmaa Istanbulin liikenteen nykyaikaistamiseksi. Kolmen päivän kuluttua hän matkusti pois repien hiuksiaan ja sanoen, ettei liikennepulmaan ollut muuta ratkaisua kuin repiä koko kaupunki maan tasalle ja rakentaa uusi sen tilalle." Mika Waltari: Lähdin Istanbuliin

17 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Suomalaisesta "autoilukulttuurista" ei voi puhua samana päivänäkään muiden kanssa - sitä kun ei ole!
Täällä ei toimi edes vetoketjusysteemi kun kaksi kaistaa kapenee yhdeksi, jokainen vaan menee ajatuksella "sinähän et siihen tule"

Kairon liikenne on varmaan kaoottisin missä olen ollut (Istanbulissahan en siis VIELÄ ole ollut), Budapestissä hulluimmat taxikuskit ja New Yorkissa niin sujuva liikenne, että ei uskoisi miljoonakaupungissa olevansakaan. Tosin,, sielläkin tietyissä tilanteessa maan päällä pääsee jalkaisin nopeammin kuin autolla :)

Jokainen suomalainen valittava kuski pitäisi tyrkätä johonkin maailman metropoliin viikoksi, loppuisi rutinat siihen! Ruuhkistahan täällä ei esimerkiksi tiedetä mitään, ne on pieniä jonoja ne :D

Heidi kirjoitti...

Olipa kiva päästä hetkeksi Istanbulin kaaottiseen liikenteeseen mukaasi :)
Monet monet kerrat olen siellä vieraillut ja kauhistellut, mutta itse en ole uskaltautunut (vielä) ajamaan siellä :):)
Ehkä ensi kerralla sitten...

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, voin ihan huonosti kun luin tätä juttua;-) Olen niiiin huono kuski ja kaiken huipuksi ajoin vuosia sitten perjantaina 13. pnä joulukuuta täysin uuden auton luanstuskuntoon. Lumisohjo imaisi renkaan ja siinä ei olisi kuulemma poliisien mukaan auttanut vaikka olisi ollut ratissa maailman paras rallikuski. Auto ajautui sillan kaiteelle, keikkui siellä aikansa ja sitten monta kierrosta ja Kullaan pelloille. Kaikki tavarat lensivät autosta ulos, mutta me, jotka olimme siellä päät alaspäin selvisimme kiitos turvavöiden. Minä vain menin sokkiin ja sen jälkeen en ole talvella autoa ajanut, enkä aja. Siis kesäkuski, joka nauttii ajella sateella etc.

Istanbulin liikenteessä pelkäisin jo kyydissä. Italiassa R:n ajaessa en pelkää, mutta kun paikallinen ystävämme siellä on ratissa, suuntaan ajatukseni taivaan puoleen, sillä hän keskittyy enempi puhmiseen ja heiluttelee käsiään ja vauhti on hurja.

Täytyy sanoa, että olet aika kuski, kun olet tuonne uskaltautunut! Toisaalta sinulla ei ollut montaa vaihtoehtoa. Palkintona on se, että tuon kokemuksen jälkeen ajelet Hesat ja Tampereet kuin lastenleikkiä vaan.

Nämä arkijutut ovat kivoja! Arkeahan suurin osa on, mitä elämme ja siinä joukossa pieniä kevennyksiä, kuten vaikka syyskuinen viikonloppu.

Lumoavaa viikonloppua sinulle!

Mine kirjoitti...

Pepi: Meitä aina naurattaa Suomen neljän ruuhkat. Ja se, kun yöllä seisomme yksin jossakin risteyksessä punaisissa valoissa:). Oih. Montaa asiaa tulen Istanbulista kaipaamaan, mutta en sen liikennettä enkä liikenneruuhkia. Ja Suomessa hurauttelen ilomielin ne muutamat kilometrit, jotka minun täytyy ajaa. Vaikka neljän ruuhkassa:).

Heidi: Totuttelua se vaatii, mutta kun oppii, niin sen perään ei ole ongelmia.

Leena: Onneksi meni vain auto. Täällä täytyy ymmärtää, että peltiä menee ja kolhuja tulee. Se ei ole maailmanloppu. Kunhan ihmishenkiä ei menetetä, on kaikki hyvin. Minä olen luullakseni aika hyvä kuski ja ajankin meillä pitkiä matkoja enemmän kun mies. Hän tutkii ne matkat, kun kerran pystyy tehdä autossa töitä. Minua yököttää jo kartan katsominen. Hyvää viikonloppua sinne syksyyn täältä helteisestä suurkaupungista.

ii kirjoitti...

Huh, minä olen juuri sellainen, jota pelottaa ajaa missä vain (kummalista kyllä nimenomaan autolla ajaminen on epävarmaa mutta moottoripyörällä ajan rennommin...). Tämä johtuu tietenkin liian vähästä harjoittelusta. Kun autoa ei ole ollur, eipä ole tullut ajaneeksikaan. Tänä kesänä saimme vihdoin auton mutta ei ollut jotenkin aikaa ja intoa harjoitella. Mieskin sai vihdoinkin kortin viidennellä inssikerralla :D Täytyy myöntää että pelkään miehen kyydissä niin paljon että ajan mieluummin itse!

Petra kirjoitti...

Me asumme niin ydinkeskustassa ettemme ole hankkineet autoa, paasen kavellen joka paikkaan vaikka rattaiden kanssa se ei aina suju ilman esteita, onneksi ihmiset ovat aina valmiina auttamaan, aina ei ehdi edes etsia kysyvasti katseellaan apua kun useampi kasipari on rattaita nostamassa. Meilla on Suomesta rattaat ja kylla niita on taalla ihmetelty, lahikaupassa ne on nimetty jeepiksi silla ovathan ne vahan eri luokkaa kun paikalliset heppoiset tekeleet. Hyvin ovat palvelleet Ankaran kuoppaisilla ja esteisilla kaduilla. Rannikolla ajoin autoa seka mopoa ja voi etta minulla on erityisesti ikava sita kun paasi huristelemaan mopolla merituulessa. Ankaran liikenne on Istanbuliin verrattuna jarjestellisempaa, niin kun se nyt voi turkkilaisittain olla. Meilla on turvakaukalo taksimatkoja varten mutta kaikissa takseissa ei ole turvavöita ja rattaitakin on survottu mita ihmeellisimpiin paikkoihin jos takapaksi on ollut kuskilla taynna.

Yaelian kirjoitti...

Minulla on kahden maan ajokortit,mutten osaa enään yhtään ajaa,tai siltä tuntuu!Minusta tässäkin maassa on aivan liikaa autoja ja Tel Avivissa aamuisin ja iltapäiväisin hurjat ruuhkat.Joten käytän vain julkisia,ja nyt vielä enemmän,sillä vähän yli vuosi sitten kun uudistettiin bussisysteemiä täällä niin ladattava korttini kelpaa parinkin kaupungin alueella:)

Yaelian kirjoitti...

Tuosta kaoottisuudesta muistan todella kaoottisen Caracaksen liikenteen,jossa liikennesääntöjä ei paljon noudatettu ja jossa usein puuttuivat myös liikennemerkit tai liikennevalot....

Mine kirjoitti...

ii: Minun mies kyllä ajaa hyvin, mutta sillä on niin monta asiaa mielessä tai sitten sitä nukuttaa ratissa. On siis usein parempi ajaa itse:).

Petra: Jos on vain omasta liikkumisesta kyse, täälläkin selviäisi julkisilla ja taksilla. Lasten kanssa on mukavampi kulkea omalla autolla, jossa ovat asianmukaisesti turvavöissä kiinni. Missään Istanbulin taksissa kun ei ole turvavöitä. Meillä oli tullessa Suomesta tuplarattaat ja huh, että ne oli painavat ja vaikeat työntää. Jos oltiin koko perhe liikkeellä, otettiin kahdet sateenvarjorattaat mieluummin. Oi niitä aikoja, nyt voi sanoa jälkikasvulle, että jalat alle ja eteenpäin. Niin, olen minä Ankarassakin ajellut, joten tiedän sikäläisenkin liikenteen:).

Yaelian: Minä tykkään ajaa. Se on rentouttavaakin puuhaa, etenkin pitkillä matkoilla. Ja ajaessa kokemus karttuu ja tulee varmemmaksi. Istanbulin ruuhkia en tule kaipaamaan, se on varma, mutta ei minua muuten ärsytä täällä ajaminen.

pikkujutut kirjoitti...

Vein juuri tyttären nuorisoklubiin koululle ja ah, kuinka sitä voikaan kiihtyä nollasta sataan yhdessä sadasosasekunnissa.Täällähän ajokortti on 1/100sta ja autokoulua ei juuri kukaan käy, nuorimmat ajavat autoa jo 12-13v ja se kyllä sitten myös näkyy tuolla liikenteessä. Nyt vain päätin että minäkin menen ja siinä sitten tuijotettiin vastaan tulevan kanssa toisiamme. :)
Osaan täkäläisen liikennekulttuurin, kädet heiluu, suu käy, töötti kuluu jne...matka etenee juuri kuten sinä sen kuvailit, sujuvasti.
Ja tykkään todella paljon autolla ajosta, täällä että Suomessa.

Saga kirjoitti...

Istanbulissa autoilu tosiaan on aika kaoottista ja hurjaa, mutta vielä hurjempaa se on mielestäni Georgiassa. Siellä se on ehkä kaikkein vaarallisinta jalankulkijalle, vaikka kyydissäkin kylmäsi. Istanbulin liikenteeseen minusta ei olisi ajajaa, olet melkoisen rohkea kyllä!

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Täällä periaatteessa käydään autokoulu, joka pidetään mm. tuolla meidän takatiellä, jossa ei ole muita autoilijoita. Inssin aikana liikenne suljetaan muilta, jotta saavat rauhassa ajaa :D. Sen jälkeenhän sitä onkin valmis oikeaan liikenteeseen. Kyllä ajokortittakin ajajia on ja kaikenlaisia teiden ritareita muutenkin:).

Saga: Kaikkeen tottuu, kun on pakko. Täällä jalankulkijoita saa todella varoa, sillä vaikka juoksisivat eteen ja osut heihin, syy on sinun. Minusta sekin on kohtuutonta. Kyllä pitäisi jalankulkijankin vähän katsoa miten kulkee.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika sentään ! Siellä en auton rattiin asettuisi - tosi pelottavaa ! Hui ja kääk ! Toisaalta olen surkea kuljettaja täälläkin...Nytkään en edes muista, milloin olisi viimeksi ajanut; tänä vuonna ? Ei ! Viime vuonna ? En muista !

Minä käytän julkisia kulkuneuvoja, mutta eniten pyöräilen. Työmatka päivittäin tekee 16km. Jos joudun siirtymään kesken työpäivän toiseen paikkaan, menen aamulla linja-autolla, mutta muina päivinä hyppään pyörän selkään; satoi, paistoi tai tuiskusi. Minulla on pyörään jopa nastarenkaat talven liukkaisiin.

Nostaisin sinulle hattua, jos minulla sellainen nyt olisi - olet urhea, rohkea ja taitava ! Turvallisia automatkoja arkeesi ! t: Tiina

Kirjailijatar kirjoitti...

Sä olet tosiaan korkeastikoulutettu autokuski. Olen päässyt ihan todistamaan sitä :) Mä en ikinä ikinä voisi ajaa Istanbulissa, koska olen muutenkin aika huono kuski. Mutta ehkä kaikkeen tottuu, niinhän sä tuossa vakuutit.

Turussa ei onneksi tarvitse ajatella yhtään liikennettä, kun miettii menemisiä ja tulemisia. Joka paikkaan on lyhyt matka.

Hippu kirjoitti...

Voi miten en ole koskaan aiemmin tänne löytänyt! Aivan ihana blogi. Pitää ehkä lukea kaikki tarinasi ihan alusta alkaen. :-)

Istanbulissa ajaminen tuntuu olevan aika samanlaista kuin Intiassa ajaminen. Täälläkin yksi tärkeimmistä säännöistä on katsoa vain eteenpäin ja unohtaa sivuilla ja takana tulevat (heidän velvollisuutensa on ilmoittaa olemassaolostaan torvea tööttäämällä). Monilla ei ole edes sivupeilejä, koska eihän niillä mitään tee, ja ne vievät tilaakin auton sivuilla ihan liikaa. Olen minäkin harkinnut sivupeileistä luopumista, mutta ainakin vielä toistaiseksi ne ovat paikallaan. :-)

Mine kirjoitti...

Tiina: Sinä saat hyvää ja tarpeellista hyötyliikuntaa! Täällä e oikein ole sellaiseen mahdollisuutta. Jos joskus olen Suomessa pyöräilymatkan päässä työpaikasta, lupaan ruveta taas polkemaan...

Kirjailijatar: Kulkisihan sitä täälläkin julkisilla, jos ei tarvitsisi kantaa tavaroita. Esim. ostoksia kaupasta. Mies kulkee nykyään bussilla. Jos osuu sellaiseen aikaan, että pystyy istumaan, niin mikäs siinä. Saa senkin matkan käytettyä hyödyksi, kun ei tarvitse itse ajaa.

Hippu: Oi, oikein Intiasta asti. Minulla onkin pakkomielteinen halu päästä vielä joskus Intiaan. Tulen hetimiten katsomaan miltä sinulla näyttää... Ajatko sinä siellä Intiassa, se se on varmaan vielä moninkertaisesti jännittävämpää kun ajaminen täällä. Ainakin televisiokuvien perusteella:D.

Hippu kirjoitti...

Juu, täällähän minä ajelen, kun en kestä intialaisia autonkuljettajia, jotka tulevat töihin silloin kun muistavat ja jaksavat. Kun ajaa itse, niin on ainakin autonkuljettaja aina paikalla. :-D