"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Piti tulla ihan kertomaan...

... että meillä vietiin tänään viimeistä. Nimittäin kuopusta ekalle luokalle. Hän oli niin topakka tyttö, että äitikin selvisi kuivin silmin koulun aloituksesta. Ensimmäistä kertaa. Harjoitus on näemmä tehnyt mestarin. Asiaa auttoi varmasti myös se, että tytölle koulu, opettaja ja osa kavereista olivat tuttuja. Olihan hän viime vuonna esikoululainen. Koululle myös pinnat aloituslahjasta, joka jokaiselle lapselle annettiin opettajan luo tullessa. Ei ehtinyt ikävöimään luokkaan lähtiessä, kun piti tutkia, että mitä kaikkea aarteita omasta tötteröstä löytyikään.


6-vuotiaani aloittaa ensimmäisen luokan niin kansainvälisellä puolella, kun Suomi-luokallakin. Hypäten jälkimmäisessä esikoulun yli ja aloittaen innosta puhkuen Aapisen parissa. Ensimmäinen viikko on tutustumista ja päivät vain puolet normaaleista. "Koko päivä vain huviteltiin," hän kertoi, kun kävin hakemassa koululaiseni kotiin.

Yksi virstanpylväs on elämässä suoritettu.

ps. Koska koululaisten äidillä loppui tekosyyt liikkumattomuuteen, aloitin illalla lenkkeilyn. Ja törmäsin matkalla Van-kissaan. Olettekos kuulleet näistä kissoista? Ovat kotoisin täältä Turkin idästä, Van-järveltä. Turkki on usein valkoinen ja silmät joko siniset tai eripariset, kuten tällä vastaan tulleella yksilöllä. Van-kissat poikkeavat muista lajitovereistaan siinä, että ne tykkäävät vedestä ja käyvät jopa uimassa.


Tämä olisi halunnut lähteä meille. Jätimme sen kuitenkin puistoon ankkojen kanssa iltaa viettämään.

13 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Miten haikeaa ja kuitenkin niin ihanaa! Minulla on vielä yksi tekosyy olla lähtemättä joka aamu lenkille...En raaski, kun aikaa on niin vähän jäljellä.

Onko tuo kissarotu siis villieläinlajistoon kuuluva siellä? Jännää, että menee veteen, mutta eikö joku isoista kissapedoistakin mene veteen...ehkä tiikeri, en nyt muista. Hyvin kaunis turkki ja ruokaa saaneen näköinen.

Aili-mummo kirjoitti...

Viimeinen lapsi aloittaa koulun, se on merkkitapaus, vaikka ainahan se on!Lapsesi on reipas ja aloitteellinen naisen alku, se on hyvä;)))

Jännät nuo kissan silmät, eri paria;)

Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle ja perhekunnallesi, Mine!<33333

Matkatar kirjoitti...

Upea kissa!

Amalia kirjoitti...

Onnea pienelle koululaiselle! Se on aika pitkä taival, ennen kun on loppuun suoritettu.

Voi voi kun noi kissat sitte osaa olla ihania, kaikki.

Yaelian kirjoitti...

Onnea vaan,toivottavasti ensimmäinen koulupäivä sujui oikein mukavasti.Ihana kuva Van-kissasta;tuttu on,minähän keväällä laitoin kuvan valkoisesta kissasta täällä lähelläni jolla oli eripariset silmät ja sinä silloin ystävällisesti informoit että se voisi olla Van-kissojen sukua,niiden eriparisten silmien johdosta.

Mine kirjoitti...

Leena: Niin se on juuri. Samaan aikaan sitä haikailee ja iloitsee. Vuodet vierivät ja lapset kasvaa.

Van-kissa on siis alkujaan luonnonrotu, mutta Vanilaiset tekivät siitä kotieläimen jo satoja vuosia sitten. Ovat näistä kissoistaan kovin ylpeitä ja pitävät hyvänä. Rodunjalostus alkoi 1950-luvulla Englannissa. Lomaltaan palannut pariskunta oli napannut mukaansa kaksi rotupuhdasta kissaa. Myöhemmin toivat vielä lisää kissoja Turkista. Suomeen ensimmäiset Van-kissat tulivat noin 1985.

Aili: Merkkitapaushan se. Onneksi alku lähti hyvin käyntiin. Toisena päivänäkin lähti mielellään kouluun:). Kissalla oli tosiaan oikein tyylipuhtaat eriparisilmät:).

Matkatar: Lajinsa uljas edustaja...

Amalia: Kyllä, koulu on pitkä ura. Siksi sen soisi sujuvan alusta asti vailla liikoja kitkoja.

Yaelian: Muistin, siksi nappasinkin kuvan, kun sattui vastaan tulemaan ja jäi vielä kiehnäämään.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas taas paljon kiinnostavia kuvia ja kertomuksia blogissasi!

Van- kissat ovat minulle tuttuja, mutten ole niitä koskaan livenä nähnyt. Tyttäreni piti nimittäin aikanaan koulu-uransa ekan suullisen esityksen kyseisistä mirreistä. Jäi mieleen, kun ihailin kauniita kissoja ja ihmettelin, mistä tytär oli moisen aiheen keksinyt.


Lempi Sveitsistä

Mine kirjoitti...

Lempi: Sehän hauskasti sattui. Minä törmäsin kissoihin vasta täällä. Vanissa kävimme joitakin vuosia sitten ihmettelemässä ihan paikan päällä.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä "Pikkujutuilta" ! Hän + lapset piipahtivat eilen iltakahveilla. t: Tiina

Ihastuttava tuo Ekaluokkalaisesi ! Pienet koululaiset ovat niin hellyyttäviä ! Onko lastesi koulumatkat siellä turvallisia ? Pitkiä ? Lyhyitä ? Voiko lapsen laittaa yksin koulutielle ? Milloin teidän nuoret herrat aloittavat koulutiensä ? Vai tajusinko oikein - tytöt lähtivät kouluun ?

Turvallista koulutietä Pienelle ja Isoille Sisaruksille !

Anonyymi kirjoitti...

Ai juu; tuo kissa ! Omituinen ! Mistähän tuo silmien erivärisyys johtuu ? Omalla rippileirilläni 1800-luvulla, oli poika, jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen vihreä; aika vekkuli yhdistelmä ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Asumme aika lähellä koulua. Koulubussi hakee kotiovelta aamulla ja tuo iltapäivällä takaisin. Matka kestää noin 20 minuuttia- puoli tuntia. Omalla autolla ehkä 10 minuuttia. Istanbulin liikenne on aina riski, mutta muuten matka on siis turvallinen. Tällä viikolla kuljetan kuopusta itse, koulukyydin aloittavat ensi maanantaina, kun pojatkin lähtevät kouluun.

Sateenkaari kirjoitti...

Onneaq koulutielle ja paljon mukavia paivia sen aapisen parissa.

Mine kirjoitti...

Sateenkaari: Kiitos, vielä jaksaa ilolla lähteä aamuisin. Katsotaan kauan sitä riemua riittää.