"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

528. tarina (Viimeiset Ukrainan pompputiet)

Matka Lvivistä Chisinauhun tietää koko päivän autossa istumista. Olemme varautuneet siihen asenteella ja ruskeiden pussien herkuilla. Kartasta katsoin jotakin, joka voisi kiinnostaa puolivälissä matkaa. Missä olisi sopiva hetki nousta autosta jaloittelemaan ja napata seuraavat ravinnot matkaan loppurutistusta varten. Hetken tutkailujeni jälkeen päätän valita puolimatkan majataloksi Kamyanets-Podilskyn, joka sijaitsee vielä Ukrainan puolella, mutta on kuitenkin jo lähellä rajaa.

Kaupunki osoittautuu kauniiksi. Se tarjoaa hienon kanyonin, prinsessalinnaa muistuttavan kirkon ja hienosti säilyneen linnoituksen. Kadut ovat siistit, talot kauniisti huolletut ja ruokaakin löytyy. Ainoastaan maksamisen kanssa hieman takkuillaan, kun siihen käy ainoastaan käteinen ja meillä ei ole sitä. Automaattia etsiessä saadaan hyvä kaupunkikierros ja pakolliset nähtävyydetkin tulee siinä kuvattua.













Pizzat sujahtavat laatikoihin ja perhe laatikoineen autoon. Viimeiset kilometrit kuljetaan Ukrainan pompputeillä, vaihdetaan maata huomattavasti edellistä vaihtoa helpommin ja tutustutaan Moldovan teihin pilkkopimeässä. Hotelli on edessä vasta puoliltaöin, mutta se oli odotettavissakin. Tässä kohdassa oli tarkoituskin viettää kaksi yötä ja huilata hetki pitkien ajojen rasituksilta.

Ukraina oli mielenkiintoinen tuttavuus. Tarpeeksi kaunista, siistiä ja "länsimaalaista", mutta silti riittävästi ihan omanlaistansa tunnelmaa. Lvivissä olisi tehnyt mieli viettää hieman kauemminkin aikaa hullun kamerajuoksun tai hotellikiukuttelun sijasta, mutta myös Kamyanets-Podilsky vaikutti oikein viihtyisältä ja tutkailemisen arvoiselta kaupungilta. Voitte myös arvata miten kutkuttavalta kuulostaa Krimin alue ja....

ps. Oikeassa elämässä otamme vuosia kiinni kummitytön ja äitinsä kanssa. Kulkien pitkin Istanbulia ja istuen viltteihin kääriytyneenä ja villasukat jalassa parvekkeen illassa. Sydämen kyllyydestä suut puhuvat ja tuntuu, että vuodet välistä karisee jokaisen päivän mukana. Tällaisiahan me oltiinkin, tuollaisiahan te, hyvä kun tulitte!

18 kommenttia :

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

En ole vielä koskaan Ukrainassa käynyt. Pitäisi. Aion jonakin päivänä kiertää kaikki itäblokin käymättä jääneet maat. Kiitos taas tästä! Herätät matkahimoja!

Tiina kirjoitti...

Aivan ihanan oloinen paikka, tai sitten se johtuu sinun aivan ihanista kuvista :)
Edelliseen postaukseen: ihan uskomatonta, jos se kaveri todellakin istui vain lihasvoimillaan - tukijalkakin on hieman eteenpäin, ei tukena alla... huhhuh...

Teillähän on ilmat melkein kuin meillä, päivällä lämmintä ja yöllä kylmää. Täällä on ihan käsittämättömän lämpimät päivät vuodenaikaan nähden.

Aili Mummo kirjoitti...

Ihan mielenkiintoista sekä paikka että näkymät:)

Ihmisiin ei tuollaisella ohikulkumatkalla ehdi tutustua...

Kiitos postauksesta, Mine, ja leppoisaa viikonloppua sinulle ja vieraillesi!

Riina kirjoitti...

Kiehtovia kuvia olet taas ottanut. Esimerkiksi tuo kolmoskuva oli jännä. Ihan kuin Lumikki siinä keikkuisi punaisissa korkokengissä, taustalla oleva kirkko (?) voisi olla hänen linnansa. :) Ja vieressä kansallispukuinen tyttö tuo jännää kontrastia. Keitä he ovat? Onko asut valittu turisteja varten?

Tosi mielenkiintoista nähdä Ukrainaa, kun en ole niille kulmille koskaan osunut. T

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tunnistin (?) kuvistasi Lumikin...Jostakin tuli mieleen myös satu (?) Lumivalko ja Ruusunpuna; onkohan semmoista edes olemassa !? t: Tiina

Teidän lapsi- ja teinikatras on niin söpö !

Kirjailijatar kirjoitti...

Herätät tosiaan matkahimoja! Tykkään kovasti tuosta sinikupolisesta kirkosta ja Ukraina jää nyt kyllä muhimaan mielen pohjalle mahdollisena matkakohteena.

Mine kirjoitti...

Helmi-Maaria: On siellä oma tunnelmansa. Katsoin kartasta Valko-Venäjää, kun olisi kiinnostanut se Chagallin kotikylä, mutta ei lähdetty viisumeja anomaan. Ukrainaan ei onneksi enää tarvi, vaan sisään pääsee ihan vain passilla.

Tiina: Yöt ei nyt vielä ole kylmät, mutta viileät kuitenkin. Ja yhdellä ja toisella alkaa olla tunne vilustumisesta:).

Aili-mummo: Ei ehdi tutustua, mutta joitakin voi ohimennessä kohdata.

Riina: Tytöt olivat ottamassa itsestään kuvia, mutta tarkoitus ei tainnut olla sadunomainen tai kovinkaan viaton. Miehen ottaessa kuvia lapsista, oli tytöt käyneet kuvaamaan ja siellä haaroja leviteltiin yms. välittämättä paikalla olleista lapsiperheistä. Että maassa maan tavalla?

Tiina: Lumvalko ja Ruusunpuna on moneen kertaan kuultu. Entisistä neuvostomaista onkin tullut kivoja satuja, mutta en osaa sanoa yhtään ukrainalaista, vaikka olen ehkä kuullutkin?

Kirjailijatar: Olisihan siellä varmasti hienoja paikkoja. Automatkailu on hieman vaivalloista teiden huonon kunnon vuoksi, mutta jos ei ole kiire, kyllä sekin onnistuu.

Riina kirjoitti...

Oho, hupsista. :D

Anonyymi kirjoitti...

...olipas harmi, että kiltit tytöt muuttuivat matkan jatkuessa tuhmiksi tytöiksi...surullisinta kai kuitenkin heille itselleen...ei ehkä eilen, eikä vielä tänäänkään...mutta siinä vaiheessa viimeistään sitten, kun pitäisi kertoja satuja omille lapsilleen... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Riina ja Tiina: Jotenkin nousi mieleen tyttöjen postimyyntiluettelo. Turkissakin on MONTA näitä itsensä halvalla myynnyttä. Voiko raha tehdä onnelliseksi? Voiko onni syntyä tällaisen pohjalta? Minä olen suoraan antiikin ajoilta ajatuksineni, joten sanokaa te?

Terhi kirjoitti...

Munkin oli pakko oikein pysähtyä "kolmoskuvan" kohdalle... Vaikka todellisuus olikin sitten vähän karumpi, niin juuri tuossa kuvassa on vangittu upeasti se hetki, ja tuo linna sinisine kattoineen taustalla... Wau! Piti oikein raahata kone miehenkin eteen, että "katso nyt, mikä kuva!" :D

Kuukki kirjoitti...

Kiitos tuokiosta kaupungissa, jolla on vaikea nimi ;-) Hauska kuva lapsista ja uskomattoman ihana kuva naisesta punaisia kukkia hiuksissaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kuukki kirjoitti...

Luin kommentit ja petyin; sellaisella asiallako nuoret naiset olivatkin... onko Ukrainassa asiat niin huonosti että ei ole oikeita töitä? Vai nopean rahan toivossako he sitä tekevät? Surullista.

Mine kirjoitti...

Terhi ja Kuukki: Kauniita tyttöjähän ne oli ja kauniissa ympäristössä. Ehkä se surullisin mieli tulee siitä, että näitä "postimyyntityttöjä" on itsellä ollut kielikurssikaverina. Koulutettuja ja fiksujakin tyttöjä, mutta epätoivoisessa tilanteessa, kun töitä ei vain ole. En tiedä, että onko se sitten niin, että kun vaihtoehdot on vähissä, on kaikki kaupan?

Terhi kirjoitti...

Ihan pakko vielä kommentoida tuohon postimyyntivaimo-juttuun. Mulla myös on suurin osa kielikurssikavereista käsittääkseni näitä "tilausvaimoja", lähinnä Vietnamista ja Filippiineiltä. Emme tietenkään asiasta ole kovin syvällisesti keskustelleet, mutta minusta tuntuu, että heidän osaltaan se ei ainakaan ole ollut niin hirveä vaihtoehto. Ja kun olen nähnyt naisia korealaisten miestensä kanssa, he näyttävät aidosti onnellisilta, ja tunteita on selvästi pelissä. Ei sillä, minuakin inhottaa ajatus ylipäätään kaikenlaisesta "ihmiskaupasta", oli se sitten postimyyntimorsian tai jotain paljon kamalampaa. Ja kun niitä karuja juttuja juuri tuolta Euroopan kolkalta kuuluu varsin usein... Eikä sillä, nostan hattua myös täkäläisille tuontivaimoille: en osaa edes kuvitella, millaista on jättää koko oma perhe ja ystävät taakseen, muuttaa oudon ihmisen luo (pahimmillaan myös appivanhempien luo) maahan, jonka kieltä et osaa ja jonka kulttuuria et tunne... Ei varmasti ole helppoa, ja nostankin hattua jokaiselle, joka siitä vielä rakentaa itselleen onnellisen perhe-elämän. Mutta ihan vaan valonpilkahduksena halusin sanoa, että joskus näilläkin jutuilla saattaa olla uskottua onnellisempi loppu! :)

Mine kirjoitti...

Terhi: Minäkin uskon, että siinä on puolensa ja puolensa. Onhan täällä Turkissa järjestettyjä avioliittoja vielä muutenkin ja nekin selvästi voivat olla ihan onnellisia. Miksei siis saisi toimivan avioliiton postimyyntiluettelo-vaimonkin kanssa? Aasian naiset on minun kategoriassa vielä eri asemassa kuin nämä entisen Neuvostoliiton tytöt. Aasian naiset tulevat pääosin taloudellisessa hädässä etsien parempaa elämää ja mahdollisuutta tasaiseen toimeentuloon. Ja niin tulee varmaan osa näistä Itäblokin tytöistäkin. Mutta sitten olen tavannut kovin monta idästä "jalat haralla-tulijaa", jotka kielikoulutunnilla paukauttavat suoraan, että raha se on joka ratkaisee ja mies vaihtuu, kun löytyy paremmin maksava tilalle. Siinä säälittää ja inhottaa samaan aikaan. Että kaikki on kaupan, kunhan hinnasta sovitaan ja miehen tunteista ja omasta itsearvosta viis.

Niin ja sitten vielä sekin, että miltä tuntuu niistä aasialaisista ja itäblokin tytöistä, jotka ovat menneet naimisiin ihan vain rakkaudesta eikä tilanteen pakosta, mutta joita ylenkatsotaan oman maansa muiden naisten holtittoman tai epätoivoisen käytöksen vuoksi?

Tai entäs ne tytöt, jotka vanhemmat myyvät, jotta raha riittäisi edes niille lopuille lapsille. Voihan itku.

Terhi kirjoitti...

Niinpä. Monta hankalaa tekijää noissa jutuissa, ja vaikea suomalaisena suht tasa-arvoisena naisihmisenä edes kaikkia puolia asiasta kuvitella. Meillä myös on muutama "ei-luettelovaimo", ja kyllä se sitten mielellään tehdään selväksi, että taustalla on ns. oikea rakkaustarina, vaikka moni sitäkin varmaan epäilee. No, pääasia, että olisivat kaikki onnellisia, huolimatta siitä miten ovat tänne päätyneet. Juuri tuo "sakset auki ja mies vaihtoon rikkaamman löytyessä" on aika inhottavaa, sen sijaan sen yritän ymmärtää, että tullaan tänne paremman elämän toivossa, perustetaan perhe ja sopeudutaan kulttuuriin. Ja ollaan tosissaan sen kumppanin kanssa, eikä vain pelkän rahan perässä.

Mutta nuo mainitsemasi muut todellisuudet, siis vanhempien myymät tytöt jne vetävät kyllä mielen matalaksi. Sitä yrittää ymmärtää, että maailma ei ole mustavalkoinen (eikä oikeudenmukainen), mutta kyllä se aika hankalaa on. Tuntuu pahalta heidän puolestaan.

Mine kirjoitti...

Terhi: Kyllä minäkin itselleni sanon, että pääasia on, että jokainen pystyy itsensä kanssa elämään. Ja mikäs minä olen sitäkään arvostelemaan, että jollekin tässä maailmassa raha on tärkein arvo? Enpä olekaan joutunut elämään pohjattomassa taloudellisessa ahdingssa, joten en osaa sanoa kuinka olisi itse niissä tilanteissa osannut asioita arvottaa.