457. tarina (Mustafa ja Birgül - kun ilta menee pitkäksi)

Reilu 19-vuotta sitten nuori Birgül ja häntä seitsemän vuotta vanhempi Mustafa tapasivat asuinalueensa kadulla. Ei se ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta yhdessä viihdyttiin, liiankin hyvin. Kun 17-vuotias  Birgül katsoi kelloa, hän huomasi sen olevan liian paljon. Siitä seurasi paniikki. "Ei tytöt saanut täällä juosta poikien kanssa iltamyöhällä ulkona. Pelkäsin kamalasti, että mitä kotona sanotaan," hän kertoo. Tilanteesta ei näyttänyt olevan mitään kunniallista ulospääsyä ja näin ollen nuoripari hätäpäissään karkasi yhdessä. Karkaamista seuraavana päivänä he tulivat perheidensä eteen sydän vavisten katsomaan, että mitä karkaamisesta seuraa. "Siitä seurasi kahden viikon päästä järjestetyt häät!" Näin voi siis käydä Turkissa, kun ilta menee pitkäksi:).

Ensimmäinen vuosi asuttiin Mustafan kotona anopin, apen ja kotona olevien sisarusten kanssa. Talo oli pieni, mutta sopu sijaa antoi. Mustafa paljastui mukavaksi mieheksi. "Mustafa tykkäsi kuljetella minua pitkin Istanbulia ja esitellä paikkoja. Niinpä me harrastimme kuljeskelua," Birgül nauraa. Mies oli myös työteliäs ja teki useampaa työtä samaan aikaan, jotta mahdollistui muutto omaan asuntoon. Esikoinen syntyi 1,5 vuotta häistä ja hänet kannettiin jo omaan vuokra-asuntoon. Kuopus syntyi vuonna -99.

Päivää ennen Mustafan ja Birgülin häitä, oli Suomessakin juhlittu samoissa merkeissä. Viiden vuoden seurustelu oli johtanut lähes 20-vuotiaan Minen ja kolme vuotta vanhemman miehensä alttarille tahtomaan. Vuosien varrella syntyi kaksi lasta ja päätös muuttaa Turkkiin. Vajaan seitsemän avioliittovuoden jälkeen pariskuntien tiet yhdistyivät Istanbulissa huhtikuussa 2001. Mieheni ja Mustafa astuivat samaan lauttaan ylittääkseen Bosborin. Mustafa luki asuntoilmoituksia aikeissaan ostaa perheelleen oma koti. Meille taas piti löytää vuokra-asunto. "Oletteko te asunnonvälittäjä?" mieheni kysyi, käyttäen lähes kaikki osaamansa turkin sanat. Siitä alkoi yli 12-vuotta kestänyt ystävyys. Alkuun sanakirjaa pläräten, ilman yhteistä kieltä. Ihmettelen edelleenkin heidän loputonta kärsivällisyyttään meidän ulkomaalaisten kanssa.

Birgül kokee, että hän on saanut elää naapurustoaan vapaammin monessa asiassa. Pariskunnalla on aina ollut hyvä keskusteluyhteys. Mustafa on tunnettu myös Birgülin ystäväpiirissä mukavana ja puheliaana miehenä. "Meillä on mennyt yhdessä mukavasti. On ollut hyviä ja huonoja päiviä, mutta niistä on selvitty onneksi yhdessä. Minusta naisella täytyy saada olla omakin elämä, siksi Birgül on saanut tehdä päätöksiä omaan elämäänsä ja perhettä koskien. Sehän on vain hyvä, että naisella on omia mielenkiinnon kohteita ja omia asioita," Mustafa kertoo. Siltikin suomalainen perhe-elämä on Mustafan mielestä vielä ihan eri tasolla. Hän muistelee sitä epäuskoista tunnetta, kun selvisi, että olin lähdössä viikonlopuksi naisten kanssa matkalle ja mieheni oli jäämässä kotiin hoitamaan lapsia, joista pienin oli vielä vaippaikäinen. Birgül tarjoutui välittömästi auttamaan tässä vaikeassa tilanteessa, mutta mies selvisi ystävien ja naapurien hämmästykseksi ihan itse. Kuten monta kertaa sen jälkeenkin. Siitä hän sai moneksi vuodeksi ystäväpiirissämme lisänimen "Iyi aile babası" eli "Hyvä perheenisä".

Suomalaisen ja turkkilaisen perheen eroiksi Mustafa ja Birgül listaavatkin vanhempien tasa-arvoisemman suhteen, naisen koulutuksen ja roolien erilaisen jakautumisen perheessä, esim. juuri lastenhoidon suhteen. (Toimittajan huomio: Meillä tosin on oltu aika perinteisiä näissä rooleissa, sillä minä olin monta vuotta ihan kotiäitinä mieheni tehdessä pitkää päivää. Mieheni on kuitenkin aktiivisesti halunnut olla osa lasten elämää ja hänelle ei ole ollut vaikeaa vaihtaa vaippaa tms. Lisäksi hän on leikkisä isä, mikä on perinteiselle turkkilaiselle miehelle ehkä vielä meidänkin ikäluokassa outoa?) Lasten kasvatuksessa on myös Mustafan ja Birgülin mielestä eroja. "Teillä on aina ollut niin selvät säännöt ja yhteinen linja niiden pitämisessä. Kyllähän te sen tiedätte, millaista se meillä on ollut," Birgüliä naurattaa.

Me löysimme siis vuokra-asunnon, mutta Mustafa ei koskaan ostanut perheelleen asuntoa. "Vaikeutemme alkoivat siitä, kun me tutustuimme teihin," Mustafa heittää silloin tällöin pilke silmäkulmassa. Muutama päivä tuon miestemme ensitapaamisen jälkeen Turkissa näet tapahtui suuri talousromahdus. Mustafa ja Birgül menettivät pörssiromahduksessa koko omaisuutensa. Nämä 12-vuotta onkin ollut varsinainen kulttuurikoulu turkkilaiseen selviytymiseen jokapäiväisen elämän haasteissa. Mitä se tarkoittaa, kun yhteiskunta ei auta, mutta naapurit ja sukulaiset pelastavat pulasta aina uudelleen? Kuinka joku jaksaa aina ja aina yrittää uudelleen, vaikka yritys toisensa jälkeen menee pieleen? Kuinka avioliitto natisee, mutta säilyy, kun tsempataan? Mitä on kulkea vaikeuksien kautta voittoon, tai ainakin suhteellisen tasaiseen arkeen? Ja millaista on elää tätä kaikkea vierellä ystävänä. Sen ainakin tiedän, että ystävyys on punnittu moneen kertaan ja iloitsen valtavasti, että se on saanut jatkua kaikki nämä vuodet. Tämän parempia kulttuuriopettajia emme olisi voineet saada.

"Meidän maassamme on ongelmia, kuten kaikissa maissa, mutta uskon Turkin olevan matkalla kohti parempaa. Sosiaalisuus, perheen yhteys ja sukulaisuus on hieno asia, sillä silloin voi tietää, että aina on joku, joka auttaa ja pitää huolta," Mustafa sanoo. "Minusta naisten asema menee myös parempaan suuntaan. Ennen ei tullut kysymykseenkään, että nainen tekisi työtä, eikä häntä siksi tarvinnut kouluttaakaan. Nykyään onneksi näin ei enää ole," Birgül jatkaa. Perheen oma kuopus, tyttö, valmistautuu peruskoulun loppukokeisiin ja koko perhe jännittää saako hän tarpeeksi pisteitä poliisikoulua varten. Myös Birgül on palannut koulun penkille ja menossa on autokoulu. "Minä olen  itseasiassa tosi hyvä ajamaan," hän tuumaa. Eikä minun ole ollenkaan vaikea uskoa sitä.

On ollut ilo saada tutustua teihin  Daya, Kazim, Ilayda, Erdinc, Mustafa ja Birgul, ja nähdä teidän kauttanne turkkilaisuuden parhaat palat. Toivon, että ette koskaan joudu yleistyksen, ennakkoluulojen tai rasismin kohteeksi. Ettei kukaan määrittele teitä omilla mittareillaan, väheksy tai paina teitä uskonnon, sukupuolen, perhetaustan tai taloudellisen tilanteenne vuoksi. Voitte ylpeinä sanoa olevanne turkkilaisia. Kiitos kaikesta, jakamisestanne ja ennenkaikkea ystävyydestänne, joka on kantanut kaikki nämä ulkomaalaisuuteni vuodet!