"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 20. toukokuuta 2013

453. tarina (Daya - sitten minä lähdin)

Jos haluaisin kertoa teille kiiltokuvaversion turkkilaisen naisen elämästä, minun ei olisi kannattanut valita Dayaa tähän sarjaan. Jos oikein huonosti käy, hänen tarinansa vain lisää ennakkoluuloja, ainakin turkkilaisista miehistä. Otan siis tietoisen riskin ja kerron Dayan tarinan tästäkin huolimatta. Tarina ei ole kovin kaunis, eikä Dayan elämä ole ollut helppo. Tämä on ennemminkin selviytymistarina ja tarina toivosta parempaan tulevaisuuteen. 

"Minä synnyin ruuhkaiseen perheeseen. Meitä oli kaikkiaan kolmetoista, yksitoista sisarusta ja vanhemmat. Lapsuus oli köyhä ja me kaikki sisarukset nukuimme samassa huoneessa. Huoneen katossa oli pieni reikä ja siitä saatoimme katsoa aamun tulleen ja todeta päivän säätilan. 16-vuotiaana menin naimisiin vanhempieni valitseman miehen kanssa. Sellainen oli meilläpäin tapana silloin ja on osittain vieläkin." Daya on kotoisin syyrian rajan seutuvilta ja hänen kotikielensä oli arabia.



Avioliiton kolme ensimmäistä vuotta olivat onnelliset. Daya ajatteli, että hänellä oli käynyt hyvä onni. Syntyi kolme lasta. Pienimmän ollessa vauva alkoivat vaikeudet. "Jokin miehessä muuttui ja alkoi lyömiset ja jatkuva pelko siitä millaisessa mielentilassa hän on. Minulla oli kolme pientä lasta, ei koulutusta ja  tieto siitä, että tällaistakin perhe-elämä on. Vaikka ajattelin, että en ole tehnyt mitään ansaitakseni tällaista kohtelua, en lasten takia voinut lähteäkään. 18 vuotta jatkoin vain lasten vuoksi siinä suhteessa. Kun he olivat tarpeeksi isoja, minä lähdin."


Eronneen naisen osa olisi ollut Dayan kotiseudulla liian vaikea, joten hän lähti rannikolta etsimään työtä. "Päädyin Antalyaan ja työskentelin siellä itseäni kooten. Sitten palasin takaisin kotiin yrittämään. Ehkä ajattelin, että mies olisi ottanut opikseen? Kolme vuotta riitti todistamaan, että hän ei ollut oppinut mitään. Vuonna 2002 päätin, että elän elämäni yksin." Niin Daya palasi Antalyaan, jossa hän työskenteli 8-vuotta hotelleissa ja ravintoloissa. "Vuonna 2010 tulin Istanbuliin. Sisareni asuu täällä ja ajattelin, että olisi hyvä olla edes jonkun perheenjäsenen lähellä."

"Turkissa yksinäisen naisen elämä ei ole helppoa, mutta ainakaan minun ei tarvitse pelätä kotona." Daya on tehnyt itselleen yksinäisen naisen elämän, johon kuuluu kimppakämppä, työtä ja ystäväpiiri, johon minullakin on kunnia kuulua. Hän on vuosien ajan käynyt säännöllisesti tapaamassa perhettään ja lapsiaan kotiseuduilla. Suhde ex-mieheenkin on nykyään niin hyvä, että hän voi vierailullaan yöpyä saman katon alla, jotta saa olla koko ajan nyt jo aikuiseksi kasvaneiden lasten kanssa. Kumpikaan ei ole mennyt uudelleen naimisiin. "Ehkä hän ymmärtää tehneensä väärin, eikä itsekään uskalla ryhtyä uuteen suhteeseen? Anteeksipyyntöä en ole kuullut, mutta ehkä senkin aika vielä tulee?"

Mieheni pyytää meitä katsomaan toisiimme. "Mehän olemme kun rakastavaiset kihlakuvissa", tuumaa Daya. Se on meistä niin hassua, että kuvien otosta ei meinaa tulla mitään.

Entä sinä Daya, oletko menettänyt toivosi turkkilaisten miesten suhteen? Oletko onnellinen elämäsi tässä vaiheessa? "Ei elämäni ole helppoa edelleenkään, mutta se on opettanut olemaan kiitollinen sellaisista asioista, joita en osaisi arvostaa ilman tätä elämän kokemusta." Yksin oleminen ei vaivaa, mutta ei Daya kuulema ole kokonaan luopunut toivosta miestenkään suhteen. "En oman kokemukseni perusteellakaan ajattele, että mieheni olisi perinteinen turkkilaisen miehen koko kuva. Ystäväpiirissäni on toisenkinlaisia miehiä."

Entä huivi, pääsitkö siitäkin eroon, kun erosit miehestäsi? Nyt Dayaa naurattaa. "En minä ole koskaan käyttänyt huivia, eikä kukaan sisaruksistani. Se ei ole mitenkään erityisen yleistä meilläpäin. Äitini käytti kyllä huivia aina töitä tehdessään. Sillä ei kyllä ollut mitään peittämismerkitystä, vaan se oli sellainen hänen ikäluokkansa naisten tapa."

Tällainen rohkea ja tulevaisuuden suhteen toiveikas turkkilainen nainen on ystäväni Daya. Ihailen hänen positiivista elämänasennettaan ja sitä, että hän ei ole kitkerä eikä katkera, vaikka syytä olisi ollutkin. Alistettua naista hänestä ei saa, vaikka yritystä siihen on tarinan mukaan riittänyt.

Tiesitkö tämän: Turkkilaisista naisista noin 39% kokee väkivaltaa josakin vaiheessa elämäänsä, useimmiten perheenjäsenten taholta. Suomessa vastaava luku on 18%, Saksasssa 23% ja Isossa-Britanniassa 19%. Se on surullista, eikä minulla ole tarvetta mitenkään puolustella tai kaunistella tätä asiaa. Perheväkivalta on häpeällistä, surullista ja tuomittavaa jokaikisessä tapauksessa ja jokaikisessä maassa. 

16 kommenttia :

Petra kirjoitti...

Sinulla on vahva ja positiivisen oloinen ihana nainen ystavanasi! Vaikeinta yksinaisena naisena Turkissa ovat varmasti asenteet, on viela paljon ihmisia jotka ajattelevat etta on jotenkin vaarin lahtea huonosta liitosta. Kiitos, kun jaoit hanen tarinan. En usko etta tallainen tarina lisaa ennakkoluuloja, Turkissa on yli 70 miljoonaa tarinaa, sekaan mahtuu surua ja iloa.

Matkatar kirjoitti...

Mukava ystävä, jolla on ihanan positiivinen asenne elämään!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Hyvä, että ystävälläsi on riittänyt rohkeus ja rahkeet lähtemiseen ja yksin elämiseen. Kaikkea hyvää hänelle!

Jael kirjoitti...

Hieno tarina ja nostan hattua Dayalle että hänellä oli voimaa lähteä ja luoda uusi ja parempi elämä itselleen. Täällä muuten on paljon samanlaisia tarinoita...ikävä kyllä välillä näkee uutisissa taas jonkun miehensä tappamasta naisesta.
Miten muuten tapasitte toisenne?

Pepi kirjoitti...

Ystäväsi on rohkea nainen!
Jos ei se lähteminen aina ole helppoa täälläkään, niin siellä se on varmasti vaikeaa samanlaisen sosiaalis/taloudellisen turvaverkon puuttumisen vuoksi mikä sentään täällä on käytössä. Täällä ei tipahda ihan tyhjän päälle vaikka suku kääntäisi selkänsä, kuten valitettavan usein siellä vielä tuntuu käyvän.

Mine kirjoitti...

Petra: Tosiaan, tarinoita riittää, niin hyviä, huonoja kuin sekäettä. Ihan niinkuin vaikka meillä Suomessa. Minusta Turkin suurin ongelma naisten asemassa on kouluttamattomuus. Kun ei ole koulutusta, ei ole uskallusta yrittää itsekseen. Ja se taas antaa miehelle turhan vallan toimia huonosti.

Matkatar: Mukava ja rohkea.

Helmi-Maaria: Toivon tosiaan, että tulevaisuudella on hänelle paljon hyvää tarjottavana.

Jael: Meillä on yhteinen ystäväpiiri. Olemme nyt tunteneet toisemme reilut viisi vuotta. Kyllä täälläkin kuolee liian moni nainen:(.

Pepi: Vaikeaksi asian tekee ympäristön asenne. Lähtevä nainen joutuu yleensä tarpeettomasti kantamaan huonon naisen häpeän lähtiessään. Vaikka kaikki tietäisi kuinka huonosti mies on häntä kohdellut. Tässä olisi Turkissa parannuksen teon paikka. Asenteet siirtyy vielä sukupolvelta toiselle, mutta kaupungeissa alkaa olla jo toisenkinlaista ääntä esillä. Toivottavasti.

Aili-mummo kirjoitti...

Kiitos koskettavasta tarinasta, Mine!
Toivotan ystävällesi onnea ja menestystä elämänsä tiellä:)

mummeli kirjoitti...

Kiitos kerronnastasi ystävästäsi. Hän on ollut rohkea nainen joka on uskaltautunut niissä olosissa kiskaista itsensä irti väkivallan suhteesta. Olematon hettuni nousee korkealle häntä ajatellessani.

Anonyymi kirjoitti...

Joku aika sitten oli Helsingin sanomissa Minna Nabatoglun juttu samaisesta aiheesta, Turkin naisten asemasta ja käynnissä olevasta muutoksesta. Joku itsellinen istanbulilaisnainen (nimeä nyt en onnistu muistamaan)on jo liki 30 vuoden ajan tehnyt sarjakuvaa, sisältönsä saa pääosin perhe-elämästä. Nykyisin voi kuulemma hersytellä miesten "hukassa olemisellakin", he ressukat kun eivät enää oikein tiedä, miten tulisi suhtautua itsensä löytäneisiin, omanarvontuntoisiin naisiin. Arvojen ja asenteiden muutos taitaa olla käynnissä Turkissakin. Ystäväsi kaltaiset rohkeat naiset muuttavat naisen asemaa muutoinkin kuin omalta kohdaltaan. Aikansa ottaa ja kovan hinnan siitä hänkin on joutunut maksamaan. Tervehdys sitkeälle ja rohkealle ystävällesi. T. Anisi

Vihreatniityt kirjoitti...

Upea ja rohkea ystävä sinulla. Esimerkillään hän toivottavasti kannustaa muitakin samassa tilantessa olevia naisia lähtemään.
Jospas hän vielä löytää rakastavan miehen rinnalleen.

//aNNiKa kirjoitti...

Kiitos tästä! Pistää omat ongelmat oikeaan mittasuhteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

...Anna elämänhalun voittaa
että naisessa alkaisi kasvu
kohti tervettä itsekkyyttä
ja suoria ja kunnioittavia
ihmiissuhteita
oman elämän rikkautta ja iloa...

(A.Porio 1991)

Iloitaan heistä, jotka pääsevät vapaaksi elämään, mutta ei tuomita heitä jotka jäävät. t: Tiina

Sude kirjoitti...

Kiitos tarinasta ♥

Mine kirjoitti...

Aili: Sen hän todella ansaitsisi.

Mummeli: Toisaalta pidän siitäkin, että hän ei hehkuta nykyisenkään elämänsä helppoutta. Asioilla on aina puolensa.

Anisi: Juuri Istanbulissa jos jossakin muutos on mahdollista. Toista se on syrjäkylillä, jossa ympäristön tuoma painostus on vielä täkäläistäkin suurempaa. Olisi kiva ollut lukea se artikkeli.

Vihreatniityt: Niin, sitä toivoisi hänelle kaikkea hyvää. Mutta näinkin on hyvä, niin uskon.

annika: Kyllä, voi halia omaa miestään taas astetta lujemmin:).

Tiina: Hieno runo, kenenkään ei pidä jäädä kynnysmatoksi, mutta muuten en halua tänne eurooppalaista feminismiä sen nykyisessä muodossaan. Hui. Ja voimia tosiaan niille, jotka jäävät. Dayakin jäi, 18 + 3 vuotta pelossa ja väkivallassa. Se on melkoista.

Sude: Ole hyvä, minusta tuntuu tärkeälle, että saavat kertoa ja tulla kuulluksi. Jospa me ottaisimme jotakin opiksemme myös?

Allu kirjoitti...

Rohkea nainen tuo ystäväsi.

Mine kirjoitti...

Allu: Kyllä, sitä hän on.