"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 3. helmikuuta 2014

623. tarina (Senkki ja se iltapukuosasto)

Senkkini on saapunut. En tiedä kiinnostaako se teitä, mutta esittelen sen nyt kuitenkin. Se on juuri sellainen kun pitää. Kuluneen kaunis ja niin käytännöllinen. Se on imaissut sisäänsä kaikki perhepelit ja päällään se kantaa tulppaanejani. Talossa se tulee toimimaan myös laskupöytänä ruokakekkereissä, nyt se toimii lähinnä somisteena. Mallailen asioita sen päälle. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, se tulee herättämään uusia ostotarpeita. Sellaista se on tämä elämä meidän naisten kanssa.





Meidän talossahan meitä naisia riittää. Äitinsä tavoin myös esikoinen on herännyt ymmärtämään, että Turkista täytyisi ostaa yhtä ja toista ennen lähtöämme. "Äiti, nyt kannataisi käydä, sillä on alennukset ja liiran kurssikin niin hyvä..." Esikoinen on siis käynyt tutkailemassa iltapukuja sillä silmällä. Hänen isosellaan kun on tänä vuonna vanhojen tanssit ja sitä kautta olemme oppineet, että tanssipukujen hinnat ovat Suomessa järkyttävän kalliita. Niinpä me pistettiin tänään sekä äidin että tyttären iltapukuasiat kuntoon.






Tyttärelle kaksi iltapukua sekä niiden alle tuleva "kohottaja", yhteensä vähän päälle 100€.  Kohottaja on käytössä tuon yläkuvan mekon kanssa. Alla oleva vaaleanvihreä kaipaa hieman fiksausta, jos kohottajan meinaa mahduttaa sen alle. Kauniita olivat molemmat puvut ja luulen, että nämä olivat erittäin hyvät kaupat. 



Äitikin sai kaksi iltapukua, yhteishintaan 60€. Toinen oli tumman sininen ja toinen violetti. Malli ei vain ole yhtä kaunis, joten säästän teidät niiltä puvuilta:D. Nyt vain täytyy toivoa, että meillä olisi joskus  iltapukujuhlia tiedossa! 

25 kommenttia :

Kirsi kirjoitti...

Olette kuin kaksi marjaa....niin on tytär äitinsä näköinen ja kauniit puvut olette hänelle löytäneet ja mikä parasta molemmille todella hyvään hintaan, ehdottomasti kannattavat ostokset=)Senkki on sanalla sanoen ihana, ottaisin kotiimme mieluusti samanlaisen!

Merve kirjoitti...

Siinä on kyllä ihana senkki ja ihania iltapukuja, oikein tuli ikävä Turkin laajaa ja ei-niin-hintavaa iltapukuvalikoimaa! Güle güle kullanın. :)

hietzu kirjoitti...

Ihana senkki! Juuri täydellisen värinen ja kivan mallinen.
Halvalla olette noin kauniita juhlapukuja saaneet! :o

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

On kyllä tosi kauniit ja edulliset mekot! Nättejä naisia muutenkin! Ja kaunis tuo senkkikin!

Anonyymi kirjoitti...

Vau mitkä puvut ja senkkikin! Onnittelut löydöistä! Päivi

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!
Ihanat puvut tytöllä, etenkin tykkään tuosta tumman violetista, sopii niin hyvin vaalealle neidille:))

Me olemme menossa touko-kesäkuun vaihteessa taas Antalyaan ja tarkoitus olisi hankkia sieltä jonkinlainen juhlamekko itelleni työkaverini häihin, jotka ovat sitten kesällä täällä Treen kupeessa.....
Toivottavasti löydän ihanan sellaisen....

Terkut Ullalta

Pepi kirjoitti...

Kyllä tuo senkki on kaunis!!
Teitte kyllä erinomaiset kaupat :)
Ja niin teitte kyllä iltapukujenkin kanssa, moni vuokraa täällä sen vanhojentansseihin jos mahdollista -ja näinköhän samalla rahalla saisi just yhden vuokran mitä töissä olen kuunnellut...

neeakoo kirjoitti...

Aivan ihanat mekot, eikä tosiaankaan hinnalla pilattu! :-) mulla on valmistujaiset keväällä edessä ja kuun lopussa ois tarkotus löytää Istanbulin reissulta valmistujaisiin mekko. toivottavasti käy yhtä hyvä tuuri kun teilläkin mekko-ostoksien kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi teitä ! Mekko-ostoksilla ! Ja vielä onnistuneet löydöt ! Wau ! ja mihin hintaan...

Täällä lähestyy Ystävänpäivä ja Keskimmäisen vanhojen tanssit; mekko-ostoksilla on oltu - 350e ! Kengät on tilauksessa ja kampaus tilattu Keskimmäisen ystävältä, joka opiskelee alaa. Kulut eivät vielä (valitettavasti) ole ohi, mutta tanssit sujuvat jo hyvin... Esikoinen ei halunnut aikoinaan tanssia tai juhliin somistautua; mikä lie protesti ? Tuli kuitenkin edulliseksi... t: Tiina

Ps. Oman mekkoni ostin aikoinaan käytettynä kielikurssin aikana Englannista; tuolla se on laatikossa vaatehuoneessa. Kaunis muisto, jota ei kukaan enää käytä. En raaski heittää poiskaan.

Jael kirjoitti...

Miten kauniit puvut ja kaunis myös niiden kantaja. Ja tuo senkki,ihana!!

Satu kirjoitti...

Höh. Ja minä kun odotin juurikin sitä, että milloin se äidin iltapuku tulee. :-D

Kauniit puvut ja niin kaunis malli. :-)

Kuukki kirjoitti...

Tottahan toki kiinnostaa sekä senkki että mekot ;-)

Tosi kauniit puvut ja edulliset, sillä muistelen, että siskontyttöni vanhojentanssi-iltapuku maksoi yli 600 euroa pari vuotta sitten...

Mine kirjoitti...

Kirsi: No, marjojahan riittää metsässä:). Minustakin me suorastaan pistimme rahoja pankkiin näitä pukuja ostaessa:).

Merve: Minäkin ajattelin, että ainakin tulee hankittua hieman erilaisia pukuja mitä muilla on. Tosin mies kysyi, että missähän Suomessa tarvitsee ikinä käyttäää iltapukuja? Sanoin, että meillä, sillä rupean järjestämään ystäville iltapukukekkereitä:).

Hietzu: Pöytä, penkit ja senkki on siis samaa sarjaa. Tulevat talossakin olemaan vieretysten.

Helmi-Maaria: Hinnat on kyllä niin suhteellisia. Saman verran meillä menee viikossa ruokaan rahaa. Edullisia siis olivat, ihan oikeasti!

Päivi: Olin kyllä yllättynyt, sillä vuosi sitten keväällä etsittiin esikoiselle rippimekkoa ja minusta hinnat olivat tosi kalliita. Nyt oli siis oikein hyvä aika ostaa. Esikoinen oli oikeassa.

Ulla: Onnea sinullekin etsintään. Minä olin tosi tyytyväinen löytöihini. Pysyin sellaisissa hillityissä malleissa, joten uskon voivani käyttää niitä häissä tms. tilaisuuksissakin?

Pepi: Tänä iltana juuri yksi suomalainen ystävä kertoi vuokranneensa puvun johonkin juhliin 180 eurolla. Oli siis hyvät ostokset, jos vain tulevat käyttöön:D

neeakoo: Tervemenoa Kadiköyhin. Tämä ostari täynnä mekkoja on tosi hyvä paikka nyt justiinsa tehdä löytöjä! Monessa liikkeessä on alennusrekit ja oikean koon viimeistelee räätäli, joka ompelee mekon justiinsa sinulle sopivaksi.

Tiina: MInä käytin aikanaan ystävän Amerikasta itselleen tuomaa mekkoa. Olin halpa äidilleni:). Mutta jos nämä esikoiselle kelpaa aikanaan, päästiin mekin hyvään hintaan.

Jael: Kaunis on tyttönen ja kauniin päällä kaikki on kaunista?

Satu: Kiitos, Satu, ehkä tuosta hyvästä joskus pidän teille pukujuhlat:D.

Kuukki: On se hurjaa. Meillä EI OLISI varaa maksaa kenenkään mekosta 600 euroa. Näiden on siis paras sopia sitten, kun aika on….

Tiina / Namustellen kirjoitti...

Kaunista, kaunista on, katsoo sitten mitä kuvaa tahansa!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kiinnostaa niin senkit kuin mekot. Kauniita kaikki!

t.Hanna

Terhi kirjoitti...

Ihana senkki, ihanat puvut! Täällä meillä päin (siis tarkemmin sanottuna Soulissa, ei "meillä") on länkkärikaupunginosassa turkkilaisia iltapukukauppoja, niitä täytyy aina ihailla :) wau.

Mine kirjoitti...

Tiina: Kyllä meidän kelpaa:).

Hanna: Kiitos. Kaunista on kiva katsella.

Terhi: Onpas jännä. Minä taas pistin eilen Kadiköyssä kävellessäni huomiota joka paikassa oleviin porotrikoisiin ja fleecehousuihin:D. Ehkä korealaisia ja turkkilaisia yhdistää monia asia enemmän kuin luulimmekaan.

Aili Mummo kirjoitti...

Hienot ostokset teitte, paljon onnea teille molemmille!

Tehkää edelleen hyviä kauppoja..:)
Hyvää alkanutta viikkoa ja helmikuuta, Mine♥♥♥

Sasse kirjoitti...

Kauniita iltapukuja. Toivotaan että niille tulee käyttöä ja että äidin pukukin tulee kuvattua.

Muistutit taas mukavasti suomalaisen ja turkkilaisen kulttuurin eroista shekin myötä. En voinut olla hymyilemättä. Meilläkin perhepelit asuivat pitkään shenkin uumenissa UKssa, mutta Turkissa sinne pääsivät vain juhla-astiat, liinat ja lasit :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi miten kauniita iltapukuja ja malli!

Luin nyt monta postausta kerralla, noita TOP-listoja, kun oli kerrankin kunnolla aikaa. Onneksi olimme käyneet koko TOP 10 -listan läpi. Ja minun listani olisi varmasti ihan tai melkein samanlainen. Hamamin voisin sinne ehkä lisätä, se oli upea kokemus.

Mine kirjoitti...

Aili: Sinä olet kyllä hyvä kehoittaja:).

Sasse: Minusta astiat kuuluu sellaiseen kaappiin, jossa on lasiset ovet? Sellainen meiltä muuten vielä puuttuukin..

Kirjailijatar: Hamamin olinkin melkein laittaa. Minäkin tykkään.

-Sami- kirjoitti...

Kyllä on kaunis neito... No kauniit äidit tekee kauniita tyttäriä.

Mine kirjoitti...

Sami: Ja komeilla miehilläkin voi olla asiaan omat geeninsä annettavaksi?

Cheri kirjoitti...

Komea senkki! Kannattaa satsata iltapukuihin noilla hinnoilla, upeita luomuksia, ei taida tulla samanlainen asu vastaan täällä Suomessa.

Mine kirjoitti...

Cheri: Ei varmaan tule samanlaisia vastaan, ihan totta. Mutta tuleeko montakaan tilaisuutta jossa niitä voi käyttää, on sekin hyvä kysymys:).