"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 13. helmikuuta 2014

629. tarina (Miksi minulla ei ole nukkekotia?)

Meidän lapset ovat käyneet koulun retkellä Istanbulin lelumuseossa. Eivät siitä olleet kovinkaan haltioissaan. Muistaakseni vastaukset oli sitä ihankiva-osastoa, kun kyselin retkikohteesta. Kun nyt satuin kävelemään museon ohitse ja se sattui sijaitsemaan sellaisessa valkoisessa puuhuvilassa, josta pidän, päätin käydä katsomassa sen ihan itse. Pihalla oli muuten kolme tuollaista valtavan suurta kirahvilamppua, jotka jo tekivät vaikutuksen. Suurista pähkinänsärkijöistä puhumattakaan. No, pidemmittä puheitta, astutaas sisään.




Istanbulin lelumuseosta saamme kiittää turkkilaista runoilijaa ja novelistia Sunay Akınia, jonka pitkäaikainen haave lelumuseosta toteutui vuonna 2005. Göztepeläiseen vanhaan puuhuvilaan on kunnostettu viisi leikkisää kerrosta. Jokainen huone on oma maailmansa. Yhteensä noin 4000 lelua on aseteltu vitriineihin aiheiden mukaisesti. Itse pidin kovasti eri huoneiden värimaailmoista jotka tukivat kivasti kunkin huoneen aihetta. 





Leluja oli monien vuosien takaa niin tytöille kuin pojillekin. Kyllä kalpenee nykyajan muovikrääsä näiden taidokkaiden ja niin sielukkaiden lelujen äärellä. Miten ilmeikkäitä, kekseliäitä ja sympaattisia voivatkaan lelut olla. Jos omat lapset olisi pienempiä, haluaisin ostaa pojille ainakin noita peltiautoja ja tinasotilaita. Ja tytöille, no, kohta se selviää.





Lentokonehuoneen lempiesineeni oli kuumailmapallo. 





Ja sitten, voi hyvänen aika miten ihana oli tämä nukkekotihuone. Toinen toistaan kauniimpia ja hienompia esineitä ja tiloja. Miksi minulla ei ole ole nukkekotia? Esikoisellehan me teimme sellaisen Barbie-talon, joka on seissyt vuosia anoppilan kellarissa. Kaivamme sen kuopuksen käyttöön ensi kesänä.  Mutta eihän se ole mitään tällaista, kun nämä aarteet vuosien takaa. 








Jostakin syystä lempparini taisi olla tuo yläkuvan kylpyhuone. Mitä vanhan maailman tunnelmaa ja tuo käsienpesuallas oli jo kaiken huippu. Aivan hurmaava. Kylpyhuone toikin mieleen esikoisen styrox-leivyistä tehdyn nukketalon täällä Istanbulissa. Minä tapetoin seinät kuviokontaktilla, mutta esikoinen huolehti vain vessan tekemisestä. Silloin en ymmärtänyt, että onko se vessa nyt Barbien elämässä niin välttämätön. Mutta tämän nähdessäni ymmärsin, että täytyyhän se nyt nukkekodissa vessa olla. Tai ainakin käsienpesuallas. 



Sota-ajan lapset leikkivät, mitäs muutakaan, kun sotaa. Oli junan pienoismalleja, jotka olisi myös vastanneet minun käsitystäni mukavista ja kauniista leluista. Junahuone oli hauskasti sisustettu junan vaunuksi äänimaailmoineen.





Voi ei miten ihania Mikkejä ja Minnejä!



Tai mitäs sanotte näistä?


Avaruusteema-huone oli myös kekseliäästi toteutettu. Peltilattia ja tähtivalot. Huomasin, että peltilelut ja minä olisimme sopineet paremmin yhteen kuin muovilelut ja minä. Puulelutkin on kauniita ja niitä vielä saakin, mutta peltileluihin en ole enää pahemmin törmäillyt. Voi miksi?




 Joulukin oli päässyt yhden osaston aiheeksi.




Meinasin jo skipata ihan alimman kerroksen, mutta onneksi päätin kuitenkin käydä kurkkaamassa. Täällä oli yhdistetty kahvila ja Barbie-teema. 50-lukua pukkasi ainakin noissa ruokaloissa ja aivan ihana kapistus oli tuo Coca Cola-auto 1930-luvulta.





Entäs sitten se lelumuseon kahvila? Oikea pastelliunelma. Kaiken huipuksi satuin olemaan sen kanssa samassa sävyssä violetin paitani kanssa. Ja tulppaanien:). Ketään ei ollut kahvilla ja museossakin oli vain lisäkseni yksi nuori pari. Näin kyllä itseni juomassa tuolla kahvia ruusukupista ja syömässä vaaleanpunaisia macaroneja.







Istanbulin lelumuseo löytyy siis Göztepestä Aasian puoleisesta Istanbulista ja sen kotisivuille pääset tästä.

17 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Hauska vierailu lelumuseoon! Kiitos ihanista kuvista :)
Kyllä minäkin pidän paljon enemmän pelti (ja puu-) leluista kuin näistä nykymuovisista. Vanhat ovat niin tunnelmallisia ja sielukkaita.

Tiina / Namustellen kirjoitti...

Mahtavan oloinen paikka. Taitaa tosin olla enemmän aikuiseen makuun :) Monissa suurissa kaupungeissa on lelumuseoita, ja olen pohtinut, että pitäisiköhän joskus poiketa. Voisi kannattaa!
Meillä pojan kanssa jostain syystä kuuluu ohjelmaan sotamuseot, jos sellainen löytyy. Ja onhan niitä ollut Lontoo, Tukholma, Pariisi, Pietari... Istanbulissa ei muuten poikettu.

anumorchy kirjoitti...

UPEA!!

Allu kirjoitti...

Onpas hieno museo hienossa rakennuksessa.
Minun nukkekodissa ei ollut vessaa, joutuivat käymään ulkohuoneessa. :D

Eeviregina kirjoitti...

Upea ja monipuolinen museo!
Mua ei museot niin kauheasti kiinnosta, mutta tuolla kyllä kävisin.
Meillä on onneksi tallessa miehen leluja, puisia, peltisiä ja emali- sekä posliiniastioita.
Mukavaa loppuviikkoa ja ystävänpäivää sinulle!

Aino-Kaisa Leskinen kirjoitti...

Vanhat lelut ovat upeita! :)
Juuri ne tinasotilaat ja kaikki peltirasiat ja autot yms.
Nukkekodit ovat kyllä hauskoja. Meiltä löytyy muutama. :) heheh

Saga kirjoitti...

Voi ihanuus mikä museo!! Minä olisin aivan haltioissani moisessa paikassa, tykkään vanhoista leluista aivan mahdottomasti. Nämä nykyiset muovilelut on niin sieluttomia. Meinaan omalle lapselleni kaivella mummolan vintiltä minun ja veljeni vanhoja leluja. Lundbyn nukkekotikin löytyy kristallilamppuineen ja astioineen päivineen. Vaan ei mahda nykylapset pitää meidän aikaisia (ja vanhempia) leluja kovin viehättävinä...

Tuota kahvilaakaan en olisi voinut ohittaa. Olipas kiva museokäynti kerrassaan!

Mine kirjoitti...

Matkatar: Lelujakin vaivaa se, mikä tätä aikaa yleensäkin, eli kertakäyttöisyys. Ostetaan valmiiksi sekundaa, kun ei sitä kuitenkaan jaksa kauaa käyttää. Lasten lelujen suhteen ainoa poikkeus on minusta Legot, ne kestää aikaa ja on meilläkin ollut monen vuoden ilo.

Tiina: Minullakin on vielä sotamuseo käymättä, mutta aion kyllä käydä. Kaikki museot, mitkä mieleeni tulee. Ensi viikolla jo seuraaviin.

Anu: Upea se oli, ja sympaattinen.

Allu: Minä en edes tiennyt, että nukeillekin tulee hätä.

Eeviregina: Minä en vielä oikein tiedä, että kiinnostaako minua vai ei. Tai jotkut kiinnostaa, jotkut ei. Tämä kiinnosti, ihan oikeasti.

Aino-Kaisa: Tinasotilaita minä ihan etsin, useampana vuotena, mutta en löytänyt sellaisia kuin ajattelin. Nyt on pojat jo kasvaneet leluajasta ulos.

Saga: Puulelut kunniaan, ja onneksi niitä edelleen valmistetaan. Ja sitten tosiaan vanhat aarteet kanssa käyttöön. En tiedä, että voiko tuota leluasiaakin opettaa?

Pepi kirjoitti...

Onpas hauska paikka :)
Beatlesit oli aivan hykerryttävät ja se ufonalle melkein pelottava - ei pääsis mun hyllynreunalle istuksimaan!
Nuo minimaailmat taitaa olla sellaisia, että kun antaa pikkusormen, niin vievät varpaita myöten ( paitsi jos sattuu saamaan jonkun siirtolapuutarhamökin...)

Kurkkaapas muuten yhteen ihanaan minimaailmaan täällä : http://hittavaismaassa.blogspot.fi
- tai no, on siellä enemmänkin kuin yksi...

hietzu kirjoitti...

Kylläpä oli ihanaa värikkäiden lelujen ilotulitusta! Paljon oli samantyylisiä leluja kuin Vapriikin lelumuseon kokoelmissa, mutta paaaaljon suuremmin valikoimin. Ja tuo on muuten totta että vanhoja ja kestäviä leluja katselee paljon mieluummin kuin tusinatavaraista muovikrääsää.
Ja mikä suloisuus tuo kahvila!!

Aili Mummo kirjoitti...

Mine, kiitos postauksesta..:))
Minun lapsuudessani ei ollut tuollaisia sotien jälkeen 1940-luvulla!

Hyvää ystävänpäivää sinulle, Mine ♥

Kirsi Cifci kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen ja kiva museo..enpä ole käynyt, voisin hyvinkin kyllä käväistä, niin ihania nuo vanhat lelut ovat...onneksi niitä on säilynyt ja niitä voi ihailla vielä edes vitriineissä.
Toista on nykypäivän kertakäyttöiset muovikapistukset!

Kikka N kirjoitti...

Hei!
Olen ihan myyty...
Niin käy aina, kun olen kohdakkain lelumuseon kanssa!
Kuvissasi on kaikkialla ihania, hurmaavia yksityiskohtia!
Disney-jutut ovat aina olleet lähellä sydäntäni, Beatlesit olivat hurmaavia!

Ja tuo iso laiva monine piippuineen olisi vielä tänä päivänäkin huikea lahja kenelle tahansa pikkupojalle!

Nuo vanhat nukkekodit ja aivan erityisesti sota-ajan nukkekodit ovat niin tyylikkäitä ja "syvällisiä" kerronnassaan.

DINER-ravintola:
ja
Cocacola baari:
Molemmat ihan oikean oloisia. Cocacola tytön voi melkein nähdä pyörähtävän takaisin tiskille päin ja jatkavan juttuaan hurmaavan miestarjoilijan kanssa :)

Kiitos kivasta retkestä kanssasi!
Hyvää Ystävänpäivää!
Kikka

Kikka N kirjoitti...

PS...
Ei muuta kuin hankkimaan Nukkekotia: Itsellesi! Sellainen 1/12!
Kikka

Satu kirjoitti...

Eieiei, miten ihana paikka! Nuo nukkekodit, voi mitä yksityiskohtia!

Onkohan muuten niin, että tämmöiset lelumuseot kiinnostavat enemmän aikuisia kuin lapsia?

Mine kirjoitti...

Pepi: Minä luulen, että minutkin voisi viedä mennessään. Mutta jos ei osaa itse näprätä, tulisi tuokin homma kalliiksi.

Hietzu: Muovi oli kyllä viheliäinen keksintö. Yritin nyt oikein miettiä, että mikä oli hyvä muovinen keksintö, mutta en keksi yhtikäs mitään. Tai no ehkä ne legot.

Aili: Näyttikin moni tulevan Saksasta. Siellä kai oli silloinkin rahaa tehdä lapsille hienoja leluja.

Kirsi: Oli kyllä käymisen arvoinen paikka. En ollut odottanut siltä mitään, joten ehkä juuri siksi.

Kikka: Eihän sitä koskaan tiedä. Jos vielä hurahtaisi nukkekotien maailmaan:). Ainakin pienimuotoisesti, kun laitetaan esikoisen vanha Barbie-talo kuopukselle leikkikuntoon.

Satu: Kyllä minäkin luulen niin. Lasten pitäisi päästä leikkimään ja kokeilemaan, sitten siitä vasta mielenkiintoinen tulisi. Aikuiselle riittää pelkkä katseleminen.

Cheri kirjoitti...

Aivan mahtava paikka, kiva kun pääsin pistäytymään täälläkin. Tuo täytyy painaa mieleen jos joskus vielä polkuni johtaa ihanaan Istanbuliin.