"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

628. tarina (Miljoonat muistot)

Istanbulissa autoilevan ensimmäisiä sääntöjä: älä koskaan lähde heti aamulla liikenteeseen, ellei ole ihan pakko. Verkkaisesti heräilevän kaupungin teillä näet matelee joka puolelle ulottuva ruuhka. Miten ihmeessä voin unohtaa sen vieläkin, kaikkien niiden ruuhkassa istumieni tuntien jälkeen? 

Tänään olen menossa asioille entisen kotimme lähistölle. Päätän samalla kuvata teille nämä itselleni muistorikkaat alueet ja kertoa niihin liittyvät miljoonat muistot. Aloitetaan tästä Göztepen juna-asemasta, josta mies ensimmäisen vuotemme aikana aloitti matkansa yliopistolle. Junat olivat täydet, mutta ne eivät juuttuneet koskaan ruuhkaan. Göztepen asemalta matka päätepysäkille eteni sukkelaan ja sieltä sitten matka jatkui laivalla ja apostolinkyydillä perille. Nyt junarataa ei enää ole. On vain tyhjä rapistumassa oleva asema ja hiekkauoma, joka kulkee entisen radan kohdalla.




Mutta voi mikä hurmaava huvila entisen radan yläpuolella!


Migros on tallessa, samoin BIM. Tuohon valokuvaliikkeeseen kuljetimme vielä filmejä ja dioja kehitettäväksi. Leipäkauppa on ihan entisensä, mutta lihakauppiasta ja hedelmäkauppiasta ei näy. Tien purkukuntoiset puuhuvilat on kunnostettu niin kauniiksi, että kuvaan ne heti talteen. Mikä kulttuuriteko! 






Tuon korkean talon 10. kerroksessa me heräsimme kolmen vuoden ajan Prinssisaaret ikkunan alla. Kuljetin esikoista yuvaan tätä tietä pitkin ja jätin siksi aikaa pikkuveljen naapurissamme asuvan vuokraemännän hellittäväksi. Paaston aikana vuokraemäntä pimpotti oveani aina kun piti maistaa jotakin illan ruokaa varten. Lasten kanssa seurasimme silmä kovana tietä illan saapuessa. Koska isin pyörä ilmestyy tielle. Se pyörä muuten varastettiin kellarista Mehmet-talonmiehen loman aikana. Vieläkö Mehmetin koti on kellarissa ja asuuko meillä joku onnellinen perhe?



Vuoden ajan lastenhoitajamme kuljetti ykköstä ja kakkosta puistoon joka arkipäivä. Oli kaksostenrattaat ja hiekkalelut. Alapuisto oli sellainen rähjäinen viherpläntti siihen aikaan. Mikä ihana muotopuutarha se onkaan nyt. Muuttunut siis huikeasti niistä päivistä ja viime käyntikerrastani. Miten lapset olisikaan rakastaneet noita leikkitelineitä, trampoliineja ja köysiratoja, jota sieltä nyt löytyi.





Puiston kulmassa sen sijaan on edelleen ruusutarha. Ruusut eivät ole tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan, mutta ei siihen enää kauaa mene. Koko puisto on varsinainen ruususen unelma, sillä ruusut toistuu niin kaakeleissa kuin aidan ja penkin koristeissa. On se niin hieno!









Göztepen puistosta on enää lyhyt matka Marmarameren rantaan. Rantaa reunustaa kilometrien mittaiset kävely- ja pyörätiet. Täältä löytyy myös leikkipuistot ja kahvilat sekä uimaranta, johon en kyllä itse erehtyisi uimaan. Sen verran likainen on tämä kaunis meremme. Aurinko lämmittää, eikä ihme, lämpömittari kipuaa jo 18 asteeseen. Ei ole kuulkaa hassumpaa juoda aamukahviaan lokkien seurassa meren äärelläkään. "Ah elämää," sanoisi nyt kyllä meidän kolmonen. Nämä maisemat kuuluivat ensimmäisiin vuosiimme tiheästi. Tulimme rantaan puistoilemaan tuon tuosta. Ja syötiin aika monet hampparit tai jäätelöt rannan Buger Kingissä.













Nyt aika jo rientää, joten kurvaistaan kiireesti Bağdat-kadun kautta. Tänne tullaan näyttäytymään viimeisen päälle trendikkäissä asusteissa ja tukka hyvin. Tältä kadulta löytyy niin merkkiliikkeet kuin kulmakunnan cooleimmat ravintolat ja kahvilat. Ensimmäisenä Istanbulin vuotenamme, jouduin lähtemään kadulta sivukujille, kun rupesi niin hävettämään oma arkinen ilmeeni kaiken sen puunatun rinnalla. Nyt kävelen täällä ihan rennosti. Pahimmat juppialueet jäi itse asiassa taakseni ja minä olen itseni kanssa jo tässä iässä sinut. Tukka on nutturalla ja vaatteetkin oikeinpäin päällä.






Jostakin naistenlehdestä muuten luin jonkun hömppä-listauksen, jonka mukaan aikuisen naisen täytyy jo tietää mikä on oma lempikukkansa. Minä olen tiennyt sen jo pitkään. Näin ollen pysähdyn välittömästä tulppaanit nähdessäni ja ostan kimpun kotia kaunistamaan. Päivän väri on violetti.





Kävin minä tulppaanieni kanssa Istanbulin taatusti suloisimmassa museossakin, kun se nyt sattui osumaan matkan varrelle. Mutta kun tämä jo nyt muutenkin venähti näin pitkäksi, niin kerrotaan siitä sitten ensi kerralla. Sen sijaan jäin harkitsemaan noita ihania tuoleja. Olisiko ne mukavat meidän talon keittiöön. Kauppias kun sanoi, että niitä saa tilata ihan minkä värisenä haluaa. Hinta oli edullinen ja tuolin nimikin niin hauska; nostalgia.

14 kommenttia :

Merve kirjoitti...

Voi että kun on kaunista! Pakko sanoa, että ikävä Istanbuliin on jo niin kova, että eläytyminen näiden sinun kuviesi kautta alkaa olemaan sitä luokkaa että melkein haistan meren hajun ja tunnen Bağdat Caddesin tunnelman ihollani. Simiteistä puhumattakaan! Kuvaat niin taitavasti, jollakin tavalla onnistut vangitsemaan sen hetken tunnelman kuviisi niin että pääsen itsekin elämään sen hetken kuviesi kautta. On se vaan mukavaa kun näinkin kaukaa pääsee kurkistamaan Istanbulin elämään aina välillä, kiitos siis sinulle siitä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen aina miettinyt,että susta tulisi varmasti niin hyvä kirjailija.
Osaat sanoin kuvata kaikkea niin hyvin,vaikken noita ihan mahtavia kuviasi edes katsoisi.
Ja niin on täällä toisen aikuisen naisen lempikukka myös tulppaani.
Paljonko maksaa tulppaanikimppu Istanbulissa ja montako tulppaania siinä on?Juuri toissapäivänä ostin 3 x 10kpl kimppuja tulppaaneja prismasta 10€

Pepi kirjoitti...

Taas uusi nurkkaus Istanbulia, kiitos!
Ihanan keväistä fiilistä siellä jo ilmassa, täällä oli aamulla maa valkosena, ihan silkkaa märkää lunta joka nyt on jo muisto vain. Mutta kalsa, kylmä, kostea ilma. Pitkä lenkki tuli tänään tehtyä, onneksi ei tarvinut heti aamun märkyyteen sukeltaa.

Tulppaanit ilahduttavat täälläkin, tosin hinta on ihan toista, ei edes tuota Prisman tarjousta lähellä...

Niin, osta ihmeessä noita tuoleja, ne on hurmaavat kaikessa yksinkertaisuudessaan ♥♥♥

Kirsi Cifci kirjoitti...

Voi mikä nostalgia pläjäys;)Se tunne kun käy itselle rakkaissa paikoissa monen, monen vuoden jälkeen on kyllä aikas huikea, vaikuttaa siltä että jotenkin jo olet alkanut työstää Suomeen paluutanne, kai se on jonkinlaista "hyvästien jättöä" ja muistojen keräämistä, ja mietit miltä se , tämä ja tuo näyttäisi Suomen kodissanne.Oletko muuten jo miettinyt jatkatko paluunne jälkeen blogiasi?Todella hienoa, että noita upeita vanhoja huviloita on kunnostettu, saariltahan niitä löytyy myös paljon.Olen itsekin vuosien varrella seurannut siellä miten puistoalueet joko "modernisoidaan" tai ne häviävät kokonaan ja miten nopeasti esim. keskustassa ilme muuttuu...liikkeitä tulee uusia ja vanhoja poistuu, taloja puretaan ja uusia kohoaa...miljoona kaupunki ei tunnu koskaan lepäävän...ja siinähän on myös yksi syy Istanbulin alati viehättävään ilmapiiriin uutta ja vanhaa ritirinnan, ei aina ehkä ihan sulassa sovussakaan , mutta toisinaan taas hienosti yhteen nivottuna.

Petra kirjoitti...

Ihanat muistot ja ihanat kulmat! Kylla tassa haikea fiiliskin hiipii kun hitaasti jatat ja jaahyvaisia (kuunes taas tapaatte) Istanbulille. Minusta nuo tuolit on ihanan symppikset!

Aili Mummo kirjoitti...

Komea ja niin siisti katu, kiitos Mine, postauksesta!

Istanbulista löytää lähes mitä vain, kamelipaineista alkaen..:)

Leppoisaa ystävänpäivää sinulle & perheellesi.♥♥♥

lena / london and beyond kirjoitti...

Oi miten kauniita kuvia! Ja ihanan kaunis Istanbul.

Etenkin tuo kuva missä leidit istuvat nauttimassa kahvia meren rannalla teki vaikutuksen. Miksi ei Suomessakin, ei se aina hellettä tarvitse olla ulkona kahvista nauttimiseen:)

Mine kirjoitti...

Merve: Minun täytyy varmaan sulkea itseni näistä kuvista ulos siellä Suomen talvessa. Tänään nimittäin ajattelin siellä rannan auringonpaisteessa, että miksi ihmeessä me suomalaiset hakeuduimme sinne niin pohjoiseen, että meillä on pakko olla niin pitkä talvi. No, ehkä siihen tottuu, kun on pakko.

Anonyymi: Tulppaanit on vasta tulleet, joten toistaiseksi ne on vielä aika kalliita, eli 10€/10 kpl. Halpenevat kyllä tässä viikkojen edetessä.

Pepi: Uusvanha nurkkaus. Tosin en minä silloin kovin tarkasti noita kulmia kävellyt. Oli aina ne samat reitit rattaiden kanssa.

Minustakin tuolit on kivat. Mutta ans kattoo mitä mies sanoo. Mun tolix-kopioille sanoi, että ei käy.

Kirsi: Minulla on uusi blogi suunnitteilla, katsotaan sitten kuinka onnistuu päivittäminen. Eli kuinka paljon sitä kehtaa julkaista ja mitä:). Tarinat siis sulkeutuu, kunhan talolle asti päästään. Tai siis jää tänne nettiin roikkumaan.

Petra: Oli yllättävää, että kuinka vahvasti muistot virisi mieleen. Göztepekin oli mukava paikka asua. Mutta nyt ei auta vielä haikeilla, vaan ottaa kaikki irti mitä on irti otettavissa.

Aili: Kaikkea löytyy! Paitsi kamelipainit taisi kyllä olla kaupungin ulkopuolella, vai mitä?

Lena: Tosin täällä oli ihan kesäkelit. 18 astetta ja ei yhtään tuulta. Takki päällä oli hiki. Mikäs oli siis ulkona istuessa.


Jael kirjoitti...

Kaunista seutua myös tuo entinen asuinalueenne.Sinulla on ihanasti tallella muistot Istanbulista sitten täällä blogissasi:) Minua harmittaa kun ei ollut kameraa silloin kun olin Venezuelassa,ei ollut vielä blogejakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolit ovat aika huikeita. Tuo vaaleanpunainen on söpö, mutta siihen varmaan kyllästyisi helposti ? Sinistä siis siniseen taloon ? Nyt vaan puhut ja pussaat miehesi ympäri -- sitten kipin-kapin kiiruusti tuolikauppaan... T: Tiina

Kirjailijatar kirjoitti...

Sinä kerrot niin elävästi Istanbulista, että onneksi tuntuu siltä, että lähes itsekin kävelen siellä sinun kanssasi. Tai istun siellä talon 10. kerroksessa ja katselen Prinssisaaria.

Upeaa muuten, että noita vanhoja puutaloja kunnostetaankin, on niin sääli nähdä noita rapistuneita yksilöitä,kuten tuossa radan yllä.

Kikka N kirjoitti...

Hei ja Kiitos vierailustasi! :)
Upeita kuvia täällä ja Miten ihana ruusuportti! Kait sinä olet tuollaisen tilannut sieltä jo Suomen kotiinnekin :)
Jään odottelemaan uutta postaustasi:
Huomiseen!
Kikka

Satu kirjoitti...

Orkidea ilmoittautuu. :-)

Mine kirjoitti...

Jael: Ihan totta, oikea muistoblogi! Digikamera oli kyllä paras keksintö, sillä sen avulla on tämä muistojen tallennus käynyt helposti.

Tiina: Lähinnä mietin valkoisia tai harmaita.Puhuminen ja pussaaminen on vielä työn alla.

Kirjailijatar: Minun pitäisi löytää ne vanhat rötiskö-kuvat. Käytännössä ovat rakentaneet ne uudelleen, sillä niissä vanhoissa ei enää ollut pelastamista. Mutta tuon radan varressa olevan pystyisi helpostikin kunnostamaan. Toivottavasti tekevät sen.

Kikka: Minä en ole niin ruusunen, mutta jos olisi tulppaaniportit, voisin harkitakin:). Kohta ilmesyy nukkekodit, ihan kohta!

Satu: Orkidea! Sekin on kaunis. Ja herkkä.