"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

333. tarina (Arkeni- kun kolmonen auton alle juoksi)

Turkkiin muuttaessa tai lomalle tullessa, on tärkeää olla vakuutukset kunnossa. Kaikkeahan voi sattua. Eikä vahinko kulje kello kaulassa. Maassa on olemassa valtionsairaalasysteemi, mutta ulkomaalaista sinne ei oteta. Harva ulkomaalainen sinne tahtookaan, ei sen puoleen. Sairaaloiden kanssa on vähän niin kuin koulujen. Jolla suinkin on varaa ja vakuutukset kunnossa, menee vaivansa kanssa mieluummin yksityiseen sairaalaan. Näiden tasot vaihtelevat kelvollisista todella hyviin. Parhaissa palvelu on niin ammattimaista ja hyvää, että Suomessa en ole sellaista ikipäivänä kokenut. Jos vakuutukset on siis kunnossa, ei ole hassumpaa sairastaa Turkissa.

Meidän perhettä on onneksi siunattu perusterveellä porukalla. Hyvin harvoin kiertävät kiertopalkinnot tarttuvat kohdalle, joten kuume- yms. tarttuvat taudit ovat meillä vierailleet kovin kovin harvoin. Olemme tarvinneet lääkärin apua lähinnä muutaman korvatulehduksen tähden. Pikkuväki on käynyt lääkärillä rokotettavana ja perustutkimuksissa ja äiti on sairastanut yhden keuhkokuumeen. Lisäksi on odotettu ja menetetty vauvoja. Oltu lääketiputuksessa migreenin tai rintatulehduksen seurauksena. Isännältä on leikattu polvi ja kolmonen on käynyt röntgenissä milloin minkäkin onnettomuuden seurauksena. Kuluneen kahdentoista vuoden aikana, ei siis ihan vastikään.




Sen huomasin jo varhain, että on hyvä asia, jos perheessä on yksi sairaanhoitaja. On hyvä tietää milloin kannattaa oikeasti mennä lääkärille, sillä jo lääkärin tapaamisesta veloitetaan käyttämässämme sairaalassa noin 150 €. Vaikka vakuutus maksaisikin, on rahojen turha käyttäminen mielestäni siltikin kurjaa puuhaa. Ja täällä sitä maksetaan jos jostakin turhasta, jos itse ei ole perillä toimenpiteiden tarpellisuudesta. Yksityissairaalat kun pysyvät pystyssä maksavilla asiakkailla. Asiakkailla jotka maksavat laboratoriokokeista, tutkimuksista ja niihin menevistä tarvikkeista. Suurin osa näistä tutkimuksista otetaan vain "varmuuden vuoksi", jotta sairaalalla menisi vähän paremmin. Ja mikä surullisinta, täällä myös määrätään todella helposti leikkauksiin, joiden tarpeellisuudesta en ole ollenkaan vakuuttunut. Liekö ihan vain taloudellisista syistä sekin?

On siis hyvä tiedostaa ja tietää, kyseenalaistaa ja tarkistaa esim. juuri leikkauksen tarpeellisuus vaikkapa lääkäriltä Suomesta. Ja kun osaa kieltäytyä turhista kokeista, säästyy siinäkin pitkä penni. Turkissa voi myös täysin varmoissa tapauksissa hakea antibiootit suoraan apteekista ilman reseptiä. Näin ollen haen perheen lääkkeet apteekista, kun kyseessä on ihan selkeä vaiva. Säästyy sekä lääkäriin menon vaiva, että myös vakuutuksen rahat.

Joskus ei oma lääkintä auta. Näin kävi vaikka silloin, kun kolmonen auton alle juoksi. Hän oli ystäväperheen luona ollut leikkimässä ja siellä pihalla juossut varomattomasti parkkipaikalta tulevan auton eteen. Auto oli ajanut jalan yli. Sain perheen äidiltä puhelinsoiton ja lähdin paikan päälle. Siellä minua odotti ystäväperheen äiti ja lapset, pikku onnettomuuden uhrini ja kasa pihan ihmisiä. Äidin tuloa odotettiin jännityksellä, sillä näissä tilanteissa turkkilaiset ovat todella dramaattisia. Uskon, että hissukseen odottava pieni potilas ja asiallisesti käyttäytyvä suomalainen ystäväperheen äiti olivat olleet heille kummallinen näky. Kummastusta lisäsi rauhallisesti käyttäytyvä paikalle saapuva äiti-ihminen, joka tutki vammat ja päätti kuivasti, että nyt on viisasta lähteä sairaalaan kuville.


Mukaani sairaalalle lähti myös pariskunta, jonka autolla jalan yli oli ajettu. He vaativat päästä mukaan, vaikka kuinka monta kertaa vannotin, että en tule syyttämään heitä mistään. Autoa oli käyttänyt sukulaisperheen poika, joka ei ollut jäänyt paikan päälle. Täällä jalankulkijan päälle ajava on aina syyllinen ja syyllisen on viisainta pysytellä paikalla ja haalia koko suku onnettomuuden uhrin luo valittamaan ja pahoittelemaan tapahtunutta. Ymmärtääkseni tämä ei aina kumpua niinkään pahasta mielestä, kun pelosta joutua syytteisiin. Siitä kai tässäkin oli kyse, vaikka vakuutin, että syytä huoleen ei ollut.




Saavuimme sairaalaan. Koko matkan pariskunta sätti pois lähtenyttä sukulaispoikaa. Pariskunnan mies kantoi kolmosen ensiapuun. Lääkäri saapui tutkimaan ja poika kuljetettiin pyörätuolilla röntgeniin. Hoito tapahtui asiallisesti ja hyvin. Pariskunta hämmästeli pitkin matkaa vuolaasti sekä äidin että pojan rauhallista käytöstä. Tulivat lopulta siihen tulokseen, että ainakin poika saattaa olla shokissa. Minua hymyilytti, sillä shokkipotilas hyrisi juuri samaan aikaan tyytyväisyydestä, kun sai jalkaansa komean kipsin. Suunnitteli, kuinka käy sitä kavereille esittelemässä ja iloitsi, kun tajusi, että ei joutuisi kipsin kanssa tanssimaan koulun kevätjuhlassa. Sen pariskunnalle ja lääkärillekin kerroin ja nauru täytti toimenpidehuoneen, jossa kaikki olimme seuraamassa kipsin laittoa.

Pariskunta maksoi viulut. Ostivat pojalle jäätelön. Vannottivat minua hakemaan heidät matkaan tuleviin kontrolleihinkin. Ja kulkivat matkassamme maksumiehinä siiheksi, kunnes kipsi poistettiin ja asia oli virallisesti poissa päiväjärjestyskestä. Vieläkin jos kohdataan, tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset. Kulttuurit oli todella kohdanneet ja opimme epäilemättä yhtä ja toista puolin ja toisin. Vaikka sen, että jos ajaa jonkun jalan yli, kannattaa valita uhriksi suomalainen pieni mies. Sen äiti on näet ehkä ainoa, joka ei huuda ja jolle tulee mieleen huolehtia vastapuolen maksukyvystä. "Riittääkö teillä nyt rahat? Muisattehan sitten hakea näitä autovakuutuksestanne, että tämä ei tule teille kamalan kalliiksi."



Tästä meidän suomalaisten tasaisuudesta vai sanoisinko ilmeettömyydestä, on ollut paikallisten ystävien kanssa monesti hupia. Yritin netistä löytää tähän sitä suomalaisen miehen ilmekarttaa, jossa joka ruudussa on täsmälleen sama ilme ja alla tekstejä; iloinen, surullinen, vihainen... Jos haluatte taas katsella paikallisten reaktioita onnettomuuden tai muun tragedian äärellä, kurkatkaa turkkilaisia uutisia. Ääneen huutamista, itkemistä, vaikertelua, heittäytymistä. Siihenkin on ollut totuttelelemista. Miten olla uskottavasti surullinen ystävän puolesta tai miten vakuuttaa olevansa oikeasti iloinen, kun ei luonnostaan osaa olla ylitsevuotavainen tunnetilojensa esiintuomisessa? Tässäkään en sano, että toinen tapa olisi parempi tai huonompi kuin toinen. Vain niin kovin erilainen.

Ensi kerralla sitten synnytetään, vaikka sekään ei nyt onneksi ole ihan jokapäiväistä arkea.

28 kommenttia :

Maria kirjoitti...

Nämä sinun tarinasi ovat aivan loistava ikkuna erilaiseen kulttuuriin. Kiitos kun näitä kirjoitat! Ja kiva, että myös sanot, että ei parempi tai huonompi, mutta erilainen. Tämä on tärkeä asia meille kaikille.
Arkipäivän elämästä on mukava lukea.
Oikein hyvää viikonloppua, meillä maa valkoisena ja pakkasta oli aamulla -7:)

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä jotenkin näin tämän kohtauksena jossain elokuvassa. Olisin halunnut olla paikan päällä kärpäsenä katossa. On siinä tosiaan ollut turkkilaisilla ihmettelemistä :) Ei kaikki suomalalaisetkaan ehkä ihan noin tyynesti suhtautuisi...varmaan auttaa, kun on itse sairaanhoitaja ja osaa tarkastella asiaa objektiivisesti.

Pepi kirjoitti...

Voi ihanuus näitä tarinoitasi ♥

On siinä meikäläisilläkin ihmettelimistä ihan vain ja ainoastaa tv-ruudun ääressä kun tulee uutisia mistä tahansa islamistista maista, se voivotus, uikutus, huuto ja käsien heilutus...joskus on ihmetellyt mielessään, että mikä geeni meillä puuttuu, tai jollain tuplaantuu - vai onko se vaan sitä, että jos ja kun ilmasto on niin lämmin, niin joskus vaan täytyy "avata venttiilit" ☺

Yaelian kirjoitti...

Onneksi ei pojan käynyt pahemmin ja hyvin tulivat vastaan myös se onnettomuuden aiheuttanut puoli.Meillä on täälläpäin todella hyvä sairasvakuutusysteemi;pakollinen kaikille,tulojen mukaan,mutta ainakin itse olen kokenut sen paljon paljon paremmaksi kuin Suomen julkisen terveydenhuollon,ja mielelläni hieman maksankin siitä,että saan hyvää hoitoa.Tätä oli mielenkiintoista lukea!

Irmastiina kirjoitti...

Voi ihana tuota pientä nukkujaa♥

Onneksi kolmoselle ei käynyt pahemmin.

Näitä sinun kertomuksia on mukava aina lukea...:)

Saga kirjoitti...

Täällä nauru täytti olohuoneen, kun luin pojan oivalluksen kevätjuhlan tansseista :D Hyvä, valoisa asenne!

pikkujutut kirjoitti...

Onneksi selvisitte kipsillä,onneksi.Ystävä, joka juuri ryöstettiin, joutui sairaalaan, missä jo ehdotettiin pään auki leikkaamista ja samoin olkavarren vaikka kyseessä oli siis tikit ohimoon ja solisluun murtuma.Hintaa näille ehdotuksille tuli 400 dollaria :).

Meillä muuten lääkärikäynti, lastenlääkärillä, maksaa alle 20 dollaria mutta joskus kysytään suoraan, että mitä kuittiin kirjoitetaan vakuutusta varten.Sitten kun sanoo, että sama summa, katsotaan kuin olisin järkeni menettänyt.

Ja jos sallit, pieni korjaus.Rullatuoli= pyörätuoli, särähtää ikävästi korvaan tuo ensimmäinen.Nimimerkillä vammaisjärjestössä entisessä elämässä työskennellyt.

Ja nuo naapurit, ihan kuin meidän omat. :)

Mine kirjoitti...

Maria: Se on ihan talvi teillä sitten. En kaipaa sitä vielä tänne, mutta jos voitte järjestää valkean joulun, niin olen todella kiitollinen:).

Luulen, että siinä vaiheessa on sopeutunut uuteen kulttuuriin, kun lakkaa vaatimasta, että asioiden pitää olla kuten synnyinmaassa. Tämä on Turkki, turkkilaisten maa. Täällä eletään siten turkkilaisesti ja se on hyvä justiinsa niin.

Kirjailijatar: Kyllä minä ehkä heittäydyn sairaanhoitajan rooliin tällaisissa asioissa. Paitsi silloin oli paha tilanne, kun kolmonen juoksi kotona päin rappusten kaidetta ja päästä tuli verta hullunaan. Pidin sylissä poikaa ja painoin haavaa, jotta sain verenvuodon tyrehtymään. Kuopus oli noin yksi ja oli kontillaan verilammikon ääressä ja lätsytti sitä kädellä. Mies oli muilla mailla ja mietin, että mitähän tässä tekisi...

Pepi: Minä luulen, että se voisi olla terapeuttista, jos oikein huutaisi ja meltuaisi? Mutta kun ei vaan osaa. Eikä jaksaisi harjoitellakaan... Tai sitten jos ei kotona saa muuten tuuletella tunteita, niin noissa tilanteissa otetaan vahinko takaisin?

Yaelian: Tämä meidän sairaala on ihan unelma. Ei jonottamista ja heti loistava palvelu. Vielä kun osaa itse skippailla turhat kokeet ja toimenpiteet, niin ei voi valittaa mistään. Etenkin kun vakuutus maksaa viulut.

Irmastiina: Kyllähän se kävi mielessä, että jo olisi ollut askeleenkin edempänä, olisi voinut käydä paljon paljon pahemmin. Pojan suojelusenkelit on kyllä skarppeja tapauksia.

Saga: Oikein hymy valaisi naaman, kun keksi. Se on sellainen velikulta tuo meidän kolmonen.

Pikkujutut: Kävin korjaamassa. Meilläpäin rullatuoli on ihan vain synonyymi pyörätuolille puheissa???

Kyllä täällä on todella hyötyä sairaanhoidon opinnoista. Ja minä sanelen sairaalassa omia mielipiteitäni. Joskus kuuntelevat, joskus ei:D.



pikkujutut kirjoitti...

Joskus 90-luvulla opiskellessa meille taottiin päähän, että tuolin alla ei ole rullat vaan pyörät..ja sama jatkui sitten työelämässä kollegojen toimesta. Tosin koska tein töitä myös toisella kotimaisella, joutui välillä miettimään. Totta puhut, että synonyyminä meneeihan sujuvasti, minulle se vain särähtää korvaan tosi ikävästi. Nihilisti olen tässä :).

Tiina kirjoitti...

En nyt viitsisi taas kerran toistaa itseäni (ja edellisiä kommentoija), mutta teen sen kuitenkin; näitä sinun tarinoitasi on vallan ihana lukea :)

Sateenkaari kirjoitti...

Kyllapa oli reipas poika. Varmaan lapsillekkin tuo turvallisuuden tunteen se, etta aiti on sairaanhoitaja, joka tietaa.
Meilla Antalyassa on erittain hyva ja ajanmukainen ( aika uusi) valtion sairaala, joka on myös opetus- seka tutkimussairaala. Toinen valtionsairaalamme on todella vahna ja jo ransistynyt puitteiltaan, mutta laakarit ovat siellakin hyvat.

sannabanana kirjoitti...

Kiitos taas todella mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

Minua alkoi naurattaa tuo loppu: mieheni nimittäin ehdotti eka Suomen-reissunsa jälkeen, että haluaa tehdä valokuvanäyttelyn suomalaisten ilmeistä, ja katsojat voivat sitten arvata, onko kyse häistä vai hautajaisista!

Petra kirjoitti...

Nama arkijutut ovat kivoja kun naihin voi samaistua. Olemme kayttaneet ristiin yksityista ja valtion terveydenhoitoa, minusta tuntuu etta tarkeaa on monesti löytaa oikea laakari. Yksityisen ongelma on juuri tuo raha, laakarit ovat kaupan ihan joka suhteessa. Minua hairitsee kun jonosta voi monesti bongata laakefirman edustajan ja olen aika epailevainen laakareiden suosittelemista vitamiineista jne. Monestihan yksityiset laakarit pyytavat leikkausmaksun kateisena ja siita kirjataan vain osa virallisena tulona sairaalan kassaan ja osa menee pimeasti laakarille...Valtiolta voi löytaa tosi hyvan laakarin mutta monet valtion sairaalat ovat surkeita, valineistö puutteellista ja henk.kunnan aika kortilla. Aluksi kaytimme tytarta yksityisessa sairaaassa jossa myös synnytin mutta nyt olemme kayneet valtion sağlik oçagissa. Siella ei ole koskaan juuri jonoja, uudet siistit tilat, ihanat hoitajat ja patevan tuntuinen laakari ja ilmaista kun kuulumme mieheni kautta valtion jarjestelmaan. Valtion jarjestelmaan kuuluville on mielestani loistavaa se etta monilta yksityisilta saat alennuksen eli valtio maksaa osan taksasta, tuo valtion takaama osuus vaihtelee 30-70% valilla ja luulisin etta on kaytössa helpottaakseen painetta valtion sektorilta. Tyytyvaisia olemme olleet yleensa palveluihin vaikka muutama pommi laakarikin on osunut kohdalle vuosien aikana.

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Nyt minäkin koitan muistaa:).

Tiina: Kiitos, kun käyt.

Sateenkaari: Olen käynyt täällä muutamissa valtionsairaaloissa, kun ystäväperheen tytär jäi auton alle ja kun koira puri kakkosta. Kaikki rabies-rokotukset annetaan yhdessä tietyssä valtionsairaalassa Kadiköyssä. Molemmissa hommat toimi omalla logiikallaan, mutta puitteissa ei ollut kehumista. Luulen, että se on todellakin niin, kun Petra omassa kommentissaan sanoi, että pääpaino on lääkärissä ja hänen ammattitaidossaan.

Sannabanana: Miehesi ei varmaankaan ole suomalainen? Täällä nämä suomalaiset miehet kyllä ehkä muuttuvat tässä tunneilmaisu-asiassa, tai sitten ulkomaille saapuvat yksilöt on valmiiksi normaalia enemmän ulospäin suuntautuvia? Oma mieheni välillä hämmentää Suomessa, kun pusuttelee kaverinsa:). Ehkä suurin ero on se, että äkillisissä sairas yms. tapauksissa suomalaisen hermo pitää ja toimintakyky säilyy. Paikallinen menee jotenkin hysteeriseen tilaan, eikä tiedä miten toimia.

Petra: Minä luulen, että jos on ihan selkeistä asioista kyse, kuten rokotukset, korvatulehduksen tarkistaminen yms. minullekin kelpaisi ihan mikä tahansa valtionsairaala yms. Kyllä joka lääkäri nyt luulisi ihan perusjutut tietävän? Muuten kyllä luottamukseni on aika luja noihin Acibademin lääkäreihin, luulen, että täytyy olla pätevä, jos sinne ylipäänsä otetaan. Ja jokaiseen olenkin ollut erittäin tyytyväinen. Ja ottavat kiltisti toiveeni huomioon, kun karsin heidän kokeitaan labralistoilta tai kieltäydyn tuomasta lapsia joihinkin mielestäni turhiin tarkastuksiin..

hietzu kirjoitti...

Mukavuia luettavia nämä kulttuurierot. En vain jaksa olla ihmettelemättä kuinka erilaisia käyttäytymistapoja maapallo päällään kantaa, kaikkialla. Olisi hauskaa vaihtaa roolia vaikka suomalaisesta turkkilaiseen, jotta näkisi tosinlaisin silmin suomalaisuuden perusolemuksen. :P

Anonyymi kirjoitti...

Merhaba!!
Kyllä on tosi kiva lukea kirjoituksiasi ihan tavallisesta arjesta, jota niin vähän näkee, kun Turkissa käy lomailemassa.Kiitos!!
Kauanko vielä siellä asutte?
Mekin ollaan pikkuperheenä joskus puhuttu, että olisi kiva ja mielenkiintoista asua Turkissa jonkin aikaa, jos isi löytäisi työpaikan omalta alaltaan sieltä...
Sitä ja ens kevään lomaa odotellessa Ulla

Aili-mummo kirjoitti...

Mine, kiitos tästä hienosta postauksesta!<3 Oikein hyvä, että te voitte käyttää näitä kalliita yksityislääkäreitä ja sairaaloita, ja sinulla on sairaanhoitajan ammattitaito!<3

Oikein hyvää sunnuntaipäivää sinulle ja perheellesi, Mine!<3333

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on jotakin uutta ja kaunista; terveisiä Helsingistä kirjamessuilta ! Siinä uudessa oli mukana jotakin, joka liittyy sinuun ja teihin. "Tämä koru on valmistettu Sinulle Peshteran luterilaisessa seurakunnassa, Bulgariassa...jne." t: Tiina

Eikö ole maailma pieni ?

Mine kirjoitti...

Hetzu: Minustakin olisi kiva tietää, että onko tämä jähmeytemme syy geeneissä vai kasvuympäristössä? Jos suomalainen vauva adoptoitaisiin Turkkiin, tulisiko siitä ympäristön vaikutuksen myötä turkkilainen vai perimänsä myötä suomalainen?

Ulla: Näillä näymin muutamme Suomeen kesällä 2014 esikoisen lukion aloittamisen myötä. Toivottavasti teille töitä joskus löytyy ja pääsette kokemaan turkkilaista elämää...

Aili: Kyllä vakuutus on hieno asia! Ei olisi muuten varaa näitä palveluita käytellä.

Tiina: :D. Käytä hyvinä päivinä, toivotettaisiin täältä. Ja minä sanon, että KIITOS tuestasi! Minkähänlaisen sinä löysit?

Anonyymi kirjoitti...

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen tai järjestämättä jättäminen kuvaa kyllä maata monellakin tapaa; niin hyvässä kuin huonossa !? Minä henkilökohtaisesti kannatan peruspalveluita -- kunnan tuottamana tai ostamana. Meillä ei esimerkiksi ole otettu erillisiä lapsivakuutuksia, vaan lapset on raahattu tarvittaessa terveyskeskukseen tai sairaalaan. Yksityislääkärien palveluja ei olla käytetty, eikä tarvittu lasten osalta (onneksi); rehellisyyden nimissä arkea on helpottanut se, että niin lähipiirissä kuin täällä kotonakin on ammattiosaamista jonkin verran...

Mutta minä en moisti suomalaisen terveydenhuollon tasoa tai osaamista ! Suorastaan suutun, jos joku alkaa edes puhumaan "arvauskeskuksista". Osaamista on, mutta palvelut eivät vielä jakaudu alueellisesti tasaisesti ja osaaminen voi kasaantua jonnekkin, mutta niin hoitajien kuin lääkäreiden koulutus Suomessa on hyvää !

Toivotaan, että kaikki pysymme terveinä ja turvassa ! Ja että jokainen saa tarvitsemaansa apua sekä hoitoa, jos sitä tarvitsee ! t: Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas kirjoitusvirheitä...; piti kirjoittaa -- moiti--.

Minä löysin ihanan; vaalenvihreitä helmiä ja hopeisia palloja. Voisi käyttää avainnauhana (?), mutta minä otan koruksi käyttöön. Juuri tuo vihreä on yksi lempiväreistäni. t: Tiina

Simpukka kirjoitti...

Ihania tarinoita, ihania kuvia.
Tulin, näin ja jäin :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Minusta olisi myös parempi, että verovaroin kehitettäisiin kaikille yhteinen valtion systeemi, joka olisi kohtuuhintainen ja antaisi yhtälaisen palvelun kaikille. Tuloihin ja asemaan katsomatta. En näe tuota Suomen yksityisen nousua hyvänä. Se aina lisää eriarvoisuutta, kun rahalla ryhdytään ohittelemaan jonoja. Ei kai meillekin tule aikaa, jolloin hyvää hoitoa saa vain rahalla?

Minäkin tykkäsin siitä vihreästä- siksihän sellaisen teinkin:).

Simpukka: Tervetuloa, kiva kun kävit ja jäit.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin iloiseksi jo silloin, kun löysin messuilta korun; nyt tulin vielä iloisemmaksi, jos minulla on jotakin tekemääsi... t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Minä kommunikoin nyt huomimattomasti. Minä yhden ystävän kanssa suunnittelin korut ja tein tuon vihreän malliksi. Peshteralaiset sitten tekevät mallin mukaan korut myyntiin. Eli ne on heidän tekemänsä, ellet sattunut ostamaan mallikappaletta:). Molempi parempi, sinä autoit!

Anonyymi kirjoitti...

Höpsis ! Ei kai sillä ole mitään väliä --oikeasti-- kenen käsistä koru on lähtöisin ? Malli on erittäin mieluinen ja väri huippu ! Mutta saanhan silti kuvitella, että juuri minulla on tuo mallikappale... t. Tiina

Se vihreä on minulle tärkeä väri jostakin syystä; ehkä siinä on toivoa ? Minun työhuoneeni nojatuolit ovat juuri sen väriset; niihin on hyvä istahtaa murheissa ja niistä on hyvä lähteä; toivottavasti edes jotakin apua saaneena. Sovitaako, että juuri se vihreä on TOIVON ja TULEVAISUUDEN väri täällä ja sielläkin ? t: Tiina

Hippu kirjoitti...

Minä olen kokenut hirveän vaikeaksi juuri tuon kyseenlaistamisen ja epäilyn. Kun on kerran tottunut suomalaiseen terveydenhuoltoon ja siihen, että siihen voi luottaa melkein sataprosenttisesti, on hirveän outoa, että pitää epäillä lääkärin motiiveja esim. juuri leikkauksien ja muiden tutkimusten tarpeellisuudesta ja lääkkeiden oikeellisuudesta. Olisi tosiaan hyvä, jos perheessä olisi sairaanhoitaja, niin olisi vähän varmempi olo näiden asioiden kanssa!

Mine kirjoitti...

Hippu: Onhan se ihan älytöntä. Että ammattiryhmä, jonka soisi toimivat vilpittömästä avun tarjoamisesta, teettää jotakin turhaa saadakseen rahaa. Kyllä suututtaa suorastaan, aina välillä.