Lapsuuden yksi kohokohtia oli ne päivät, jolloin kirjastoauto ajoi kotitien päähän. Oma kirjastokortti oli hieno asia omistaa. Kannoin selkä vääränä painavaa kirjakassia autolle ja takaisin. Suuri osa elämääni taisi kulua nenä kiinni kirjassa. Tarinoiden mahti oli valtava ja vei maailmoista toisiin.
Hieman isompana sai polkaista lähimpään kirjastoon laajempien valikoimien äärelle. Myös koulun kirjasto oli ahkerassa käytössä. Jos jouluna sattui saamaan kirjalahjoja, se oli hieno tunne. Oma kirja. Maija Poppanen, Pappa Pelleriinan tytär ja sitten Tiina-kirjoja yksi kerrallaan. Ne aarteet on luettu moneen kertaan ja odottaa omaa kotia mummolan kellarissa.
Kirjat tempaavat minut mukaansa. Ulkopuolinen maailma katoaa ja en kestä keskeytyksiä. Luen sohvan nurkassa, mutta myös ruokaa laittaessa, vessassa ja jopa kävellessä. Kun ei malta lopettaa. Perheelle tällaiset lukumaratonit voivat olla rasittavia. Kodissa palvelun laatu heikkenee ja äiti on kuuro, sokea ja mykkä.
Ulkomaille muutettaessa joutuu huomaamaan sen kauhean tosiasian, että omakieliset kirjat muuttuvat ylellisyystavaroiksi. Suomalainen kirjasto-systeemi paljastuu ainutlaatuiseksi helmeksi, kalliiksi aarteeksi, joka ei olekaan enää käsien ulottuvilla. Joutuu elämään jatkuvassa kirja-pulassa. Siihen voi korvikkeeksi lukea turkkilaisia tai englantilaisia kirjoja, mutta se ei ole ollenkaan sama. Oma tunnekieli on suomi, joten muilla kielillä lukeminen ei saa aikaan samaa tunnereaktiota. Ei nosta samalla tavalla toisiin maailmoihin.
Suomeen päästessämme onkin kirjasto meille mummolan jälkeen kohde numero 1. Sinne raahaudumme painavien kassiemme kanssa vähintään kerran viikossa. Kiertäen ensin Kotkan torin kautta. Torilla kuuluu syödä possot ja juoda kahvit. Sekä yrittää lukea Ilta-Sanomia. Yrittää siksi, että tuskin olemme ehtineet ensimmäisen sivun loppuun, kun henkilökohtaiset painostajamme alkavat työnsä. "Mennään jo." "Voitteko olla vähän nopeampia?"
Kirjaston täti on tullut niin tutuksi, että hän muistaa meidät vaikka olemme välillä vuosia poissa. Hän ei enää ihmettele kirjavuoriamme, vaan tervehtii maailman ystävällisimmin ja kyselee huolella kuulumiset. Sietäisi saada superpalvelijan palkinnon. Minä olen kerännyt vuosien aikana itselleni kirjalistaa, jotta en hämmenny suurten valikoimien äärellä. Romaaneja, elämänkertoja, mutta myös valokuvakirjoja, sisustuskirjoja, keittokirjoja yms. Jos en löydä, täti saapuu apuun. Omat kirjat löydettyäni lähden pätemään lasten osastolle ja suosittelen omat lempikirjani lapsille. Vaikka väkisin. Tai lahjojen. Ei mitään High School Musicaleja vaan oikeita kunnon tarinoita, kauniilla kielellä kirjoitettuna.
Kirjaston lisäksi toinen taivaani on Suomalainen kirjakauppa. Siellä saatan seistä hivelemässä kirjojen selkämyksiä ja haistelemassa uusien kirjojen tuoksua. Haaveilemassa siitä mitä tällä kertaa ostaisin. Mukaan tarttuu lahjakirjoja lapsille ja itselle kasa pokkareita. Mies hamstraa kirjoja tutkimustansa varten ja opuksia, kuten "Miten taltutetaan kiire". Rahaahan saisi uppoamaan kirjoihin vaikka kuinka. Etenkin jos on tultu autolla ja lentokilot eivät ole esteenä. Ystävät ovat niin ihania, että muistavat meitä melkein joka Suomen lomallamme kirjakaupan lahjakortilla, joka helpottaa hieman siihen ongelmaan. Kirja on maailman paras lahja ulkomailla asuvalle.
Suomessa on parasta: Kirjastot. Mahdollisuus ilmaiseen kirjaan lainaamalla. Eikä vain kirjaan, vaan elokuviin, cd-levyihin, lehtiin. Muita kirjaston palveluja unohtamatta. Kirjat muodostuvat kielestä. Suomessa parasta on oma rakas äidinkieli. Tunnekieli, kieli, jolla osaa ilmaista itseään parhaiten ja jolla tulee helpommin ymmärretyksi. Kuvista huomasitte ehkä vielä yhden parhaan puolen Suomesta eli tilan. Keskipäivä Kotkan pääkadulla ja liikkeellä yksi ihminen:). Ei ruuhkia, ei meteliä, ei tungosta ja tuuppimista. Ympärillä tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Harvinaista herkkua Istanbulissa:).
ps. Viimeksi Suomessa ollessamme ohitseni huristeli kirjastoauto. Se oli maalattu niin kauniiksi, että mykistyin. Tarinat liikkeessä. Jäin toivomaan, että oma kotini joskus vielä saisi sijaita kirjastoauton reitillä.
Hieman isompana sai polkaista lähimpään kirjastoon laajempien valikoimien äärelle. Myös koulun kirjasto oli ahkerassa käytössä. Jos jouluna sattui saamaan kirjalahjoja, se oli hieno tunne. Oma kirja. Maija Poppanen, Pappa Pelleriinan tytär ja sitten Tiina-kirjoja yksi kerrallaan. Ne aarteet on luettu moneen kertaan ja odottaa omaa kotia mummolan kellarissa.
Kirjat tempaavat minut mukaansa. Ulkopuolinen maailma katoaa ja en kestä keskeytyksiä. Luen sohvan nurkassa, mutta myös ruokaa laittaessa, vessassa ja jopa kävellessä. Kun ei malta lopettaa. Perheelle tällaiset lukumaratonit voivat olla rasittavia. Kodissa palvelun laatu heikkenee ja äiti on kuuro, sokea ja mykkä.
Ulkomaille muutettaessa joutuu huomaamaan sen kauhean tosiasian, että omakieliset kirjat muuttuvat ylellisyystavaroiksi. Suomalainen kirjasto-systeemi paljastuu ainutlaatuiseksi helmeksi, kalliiksi aarteeksi, joka ei olekaan enää käsien ulottuvilla. Joutuu elämään jatkuvassa kirja-pulassa. Siihen voi korvikkeeksi lukea turkkilaisia tai englantilaisia kirjoja, mutta se ei ole ollenkaan sama. Oma tunnekieli on suomi, joten muilla kielillä lukeminen ei saa aikaan samaa tunnereaktiota. Ei nosta samalla tavalla toisiin maailmoihin.
Suomeen päästessämme onkin kirjasto meille mummolan jälkeen kohde numero 1. Sinne raahaudumme painavien kassiemme kanssa vähintään kerran viikossa. Kiertäen ensin Kotkan torin kautta. Torilla kuuluu syödä possot ja juoda kahvit. Sekä yrittää lukea Ilta-Sanomia. Yrittää siksi, että tuskin olemme ehtineet ensimmäisen sivun loppuun, kun henkilökohtaiset painostajamme alkavat työnsä. "Mennään jo." "Voitteko olla vähän nopeampia?"
Kirjaston täti on tullut niin tutuksi, että hän muistaa meidät vaikka olemme välillä vuosia poissa. Hän ei enää ihmettele kirjavuoriamme, vaan tervehtii maailman ystävällisimmin ja kyselee huolella kuulumiset. Sietäisi saada superpalvelijan palkinnon. Minä olen kerännyt vuosien aikana itselleni kirjalistaa, jotta en hämmenny suurten valikoimien äärellä. Romaaneja, elämänkertoja, mutta myös valokuvakirjoja, sisustuskirjoja, keittokirjoja yms. Jos en löydä, täti saapuu apuun. Omat kirjat löydettyäni lähden pätemään lasten osastolle ja suosittelen omat lempikirjani lapsille. Vaikka väkisin. Tai lahjojen. Ei mitään High School Musicaleja vaan oikeita kunnon tarinoita, kauniilla kielellä kirjoitettuna.
Suomessa on parasta: Kirjastot. Mahdollisuus ilmaiseen kirjaan lainaamalla. Eikä vain kirjaan, vaan elokuviin, cd-levyihin, lehtiin. Muita kirjaston palveluja unohtamatta. Kirjat muodostuvat kielestä. Suomessa parasta on oma rakas äidinkieli. Tunnekieli, kieli, jolla osaa ilmaista itseään parhaiten ja jolla tulee helpommin ymmärretyksi. Kuvista huomasitte ehkä vielä yhden parhaan puolen Suomesta eli tilan. Keskipäivä Kotkan pääkadulla ja liikkeellä yksi ihminen:). Ei ruuhkia, ei meteliä, ei tungosta ja tuuppimista. Ympärillä tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Harvinaista herkkua Istanbulissa:).
ps. Viimeksi Suomessa ollessamme ohitseni huristeli kirjastoauto. Se oli maalattu niin kauniiksi, että mykistyin. Tarinat liikkeessä. Jäin toivomaan, että oma kotini joskus vielä saisi sijaita kirjastoauton reitillä.
8 kommenttia :
Ihanaa ! KIRJAT ja KIRJASTOT ! Parasta ja vielä parempaa ! Minäkin rakastan lukemista; minulla on muuten kirjastokortti kolmeen kirjastoon, joista käytän eniten omaa pienehköä kyläkirjastoa, jonka palvelu on SUPERIA ! Kirjaston tätit on huippuja; meillä on oma kirjaston täti -- kaikkien tyttöjen sylikummi (ollut kaikissa synnytyksissäni mukana). Tänä keväänä olen lukenut paljon kasvatustieteellistä kirjallisuutta, mutta salainen paheeni on DEKKARIT ja Juha Vuorisen törkykirjallisuus; kukaan ei tajua, miksi niistä tykkään, en edes itse, mutta silti nauran aina makeasti, kun luen Juoppuhullun päiväkirjoja yms. soopaa...
Oikeastaan arvasin, että olet / olette kirjaihmisiä !
Meillä on muuten PALJON KIRJOJA ja yksi huone, jota kutsumme kirjastoksi. Mies kyllä väittää, että se on hänen huoneensa, mutta se ei auta; kirjasto, mikä kirjasto ! t:Tiina
Kirjasto- se on pop meilläkin.Ja heti ensimmäisellä viikolla.Meillä lapset ovat myös tottuneita käyttäjiä ja kyllä me niitä kirjoja raahataan kotiin ja takaisin,huh huh. Kirjastotädit ja -sedät ovat kyllä parhaimpia.Ihan ykkösiä. Suomalainen kirjastosysteemi on ihan huippujuttu ja kauhulla luen uutisia lähikirjastojen lakkauttamisista. Lukutaito ei yksistään riitä, kirjastojen olemassa ololla sitä lukutaitoa ylläpidetään.
Minulla on täällä lista kirjoja, jotka yritän löytää kesällä luettavaksi.Saa nähdä riittääkö loma. Toisaalta ten samanlaisen katoamistempun kuin sinäkin.Läsnä muttei tavoitettavissa.Tai sitten valvon aamuun saakka ja seuraava päivä menee zombiena.
Mutta on pakko sanoa, että ulkomaiset nettikirjakaupat ovat tienanneet omaisuuden yksistään meidän ostoilla..Seuraava kysymys onkin, miten joskus saada nämä kaikki kirjat täältä kotiin..
Tiina: Kirjastoakin pitää niin itsestään selvyytenä. Ja sitä, että ihmiset lukee. Turkissa kirjastoja on hirveän vähän ja ne ovat melkoisen masentavia paikkoja. Liekö syys vai seuraus- täkäläiset lukee todella vähän.
Pikkujutut: Minä en pysty lukemaan illalla sängyssä. Nukahdan. Ellei sitten ole joku superhyper jännittävä tarina menossa. Oikeastaan se on hyvä, niin ei tule sitten valvottua kirjojen kanssa. Ihanaa kirjakesää. Me menemme Suomeen vasta jouluna, joten tulee kirjaton kesä:(.
Mine: Kuten varmaat arvaat, olen kirjaston suurkuluttaja. Haluaisin sellaisen oman jakkaran Hangon kirjastoon, jossa olisi nimilaattani :D. Ja meidän kirjastossamme on vielä jotain ihme taikaa: kaikki suuresti himoitsevani kirjat, uutuudetkin, istuvat aina kiltisti odottamassa kun saan päähäni hakea. Kuuntelen kauhusta kankeana Helsingin ystävien jonotusnumeroa suosituille opuksille. Myös meidän kirjasto tädit ovat huippusakkia, yksikin erikoistunut ranskalaisiin elokuviin ja musiikkiin, kirjojen lisäksi. Ja kaiken kukkuraksi kirjaston takana on Salainen Puutarha, jossa laventelit ja ruusut kukkivat jouluun asti, ja kevään ensimmäiset krookukset odottavat meitä aina siellä. Kirjastot oat maailman parhaita paikkoja.
Minusta olisi kamalaa elää ilman kirjastoja. Taidan käydä kirjastossa melkein joka viikko. Ja Turussa on upea pääkirjasto, mielettömän hieno.
Minäkin muistan, kun kävin lapsena kirjastoautolla. Se tuli melkein pihaan, joten sinne sai mennä tosi nuorena jo. Minäkin luin kaikki Tiinat, Lotat, Viisikot, Helenat, Ursulat, Annat, Runotytöt, Gullat...miksi kaikilla sarjoilla oli tyttöjen nimet?
Kirjatoukka: Arvasinkin, että tämä ei mene sinulta ohitse:). Minusta oli tosi kummallista huomata, että kirjat eivät ole kaikkien ihmisten intohimon kohde. Täällä hyvin harva on kiinnostunut lukemisesta. Lehtiä selaillaan korkeintaan. Sitten kun törmään laivalla tai bussissa johonkuhun, joka on nenä kiinni kirjassa, koen heti valtavaa yhteenkuuluvaisuutta:).
Kirjailijatar: Helenat, Ursulat ja Gullat on mennyt minulta ohi. Ehkä niitä ei ollut meidän kirjastoautossa? Viisikot ja kaikki muut vastaavat sarjat tuli kyllä luettua ja niitä ostan pojillekin lahjaksi. Eivät ole koukuttuneet, mutta lukevat kyllä. Ainakin käskystä.
Minä elän ilman kirjastoa. Vaikeaa se on, mutta kun kaikkea ei voi saada...
Mina en juurikaan Suomi-lomillani ehdi kirjoja lukea. Raahaan ostokseni tanne. Ison osan kirjoista ostan kirppareilta, siina saastaa mukavasti.
Anu: Niin kirpparit. Pitääpä muistaa ensi kerralla.
Lähetä kommentti