Vaikka Suomessa tuntuu, että palvelut vähenevät, jonot pitenevät ja systeemissä mättää, on Suomen sosiaaliturva Turkista käsin katsottuna aivan käsittämättömän hieno asia. Kielikoulussa ollessani pidin esitelmäni aiheesta. Kerroin neuvola-systeemistä, joka ottaa suojaansa jokaisen odottavan äidin maksutta. Kaappaa sen jälkeen syliinsä jokaisen vastasyntyneen ja kantaa koululle asti, lahjoittaakseen pienokaisen kouluterveydenhoitajan hyviin käsiin. Äitiyspakkaus, käytännössä ilmainen synnytys taitavien kätilöiden ja lääkäreiden huomassa. Lapselle ilmainen terveydenhuolto. Ilmaisesta koulusta tasokkaassa koulusysteemissä puhumattakaan.
Turkissakin asiat sujuvat, mutta jokaisesta odotusajan tarkastuskäynnistä, laboratoriokokeesta ja ultrasta maksat isoja summia. Synnytys on suuri investointi. Meidän perheen kohdalla olisi ollut edullisempaa lentää Suomeen synnyttämään ja näin tehtiinkin kolmosen kohdalla. Kuopus syntyi Istanbulissa, koska työtilanne ei mahdollistanut Suomeen menoa. Rahalla sai uskomattoman hyvää hoitoa ja kuopuksen synnytys oli paras synntykseni. Suurella osalla ihmisistä ei vain ole sellaisia rahoja ja ilman sitä täällä asiat toimivat huonommin tai kovin huonosti. Lapsen synnyttyä maksat aina lääkärikäynneistä ja rokotuksista. Kouluiän saapuessasi valitset joko lähes ilmaisen valtionkoulun tai kalliin yksityiskoulun. Yllätys yllätys, raha puhuu taas. Tai mahdollisuus vakuutuksen ottoon. Lapsi on Turkissa ylellisyystuote, kallis aarre.
Suomessa jonotetaan leikkauksiin pitkiä aikoja. Totta. Jonossa ei kuitenkaan kysytä varallisuuttasi, asemaasi tai rahakukkarosi kokoa. Suomessa jokainen saa samanlaisen palvelun synnytys- ja leikkauspöydällä, sinne asti päästessään. Turkissa ilman vakuutuksia ja rahaa, mahdollisuudet kaventuvat. Täysin varaton on täysin avuton. Työttömyysturva, äitiysraha, lapsilisät ja sosiaalitoimiston luukkujen kautta saadut rahat tuntuvat täältä käsin suurille summille. Täkäläisen ainut turva on työttömyden ja sairauden sattuessa sukulaiset ja heidän rahapussinsa. Tai kerjääminen.
Mitä tapahtuu, kun muisti pettää liian aikaisin ja työhön ei ole enää menemistä? Suomessa siirryt varhaiseläkkeelle tai sairaseläkkeelle ja jäät kotiin. Omaisellesi annetaan omaishoidontukea, lääkkeisiin saat tukea. Kotiin on mahdollista saada käymään kodinhoitaja tai kotisairaanhoitaja. Omaisen huilimiseksi järjestyy intervallijaksoja, jolloin terveydenhoitohenkilöstö ottaa sairaan hoitoonsa. Tästä minulla on valitettavasti omakohtaisia kokemuksia, kun äitini sairastui 55-vuotiaana altzheimerin tautiin. Rajusti edennyt sairaus on ollut raskas kokemus, mutta se on myös näyttänyt, että Suomessa turvaverkko toimii vielä hädän hetkellä. Miten mahtaisi käydä turvaverkolle Turkissa?
Matkustin Suomeen viikoksi äidin tilanteen huononnuttua järjestelemään asioita. Viikossa järjestyi omaishoidon tuki, paikka päiväkeskukseen, kodinhoitajat aamuisin laittamaan äidin valmiiksi häntä hakemaan saapuvaan bussiin, sekä kuukausittaiset intervallijaksot, jotta puoliso sai levätä. Soitin maistraatit, Kelat ja Kotkan kaupungin palvelut läpi. Istuin yhdessä ja toisessa toimistossa. Kaikkialla sain hyvää pavelua ja myötätuntoa tilanteessani. Vuoden kuluttua tilanteen huononnuttua entisestään, järjestyi äidille pysyvä paikka hoitokodista viikossa. Paperiasioissa normaali-ihminen tarvitsisi epäilemättä apua, mutta sitäkin olisi varmasti tarjolla, jos osaa suunnistaa koputtamaan oikeaan oveen. Minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa Kotkan kaupungin toimista äitini avuksi.
Hoitokoti sattui sijaitsemaan tiellä, jonka varressa on kauniita vanhoja puutaloja ja vanha tehdasmiljöö. Se tuntui hyvälle, sillä äiti rakasti vanhoja taloja ja nautti kaikesta kauniista. Hoitokodin dementia-osasto on 14 paikkainen ja jokaisella asukkaalla on oma huone. Saimme sisustaa sen äidin omilla tavaroilla. Ruoka, siivous, hoito ja asuminen suhtautettiin äidin eläkkeeseen, joka on äärmmäisen pieni. Hoitihan hän meidät lapset kotona siiheksi, kun menin neljännelle luokalle. Työvuosia ei ehtinyt kovinkaan kertyä ja kouluja käymättömänä palkat eivät olleet kovinkaan suuria. Hoitokodissa sillä ei ole väliä. Hoito on sama jokaiselle, riippumatta siitä, kuinka paljon siitä pystyvät maksamaan.
"Ihana paikka," sanoi äiti, kun kävelimme puutalojen ohitse ja saavuimme hänen omaan valmiiksi laitettuun huoneeseensa. Minä itkin ja ajattelin, että siinä on äidin loppuelämän kulissit. Siellä ihassa paikassa hän elelee eikä halua pois lähteäkään. Kunto heikkenee, muisti katoaa katoamistaan, mutta äiti ei sitä osaa surra. Meistä on tullut äidille vieraat, hän ei osaa meitä kaivata. "Voi miten ihana tyttö," hän silti sanoo joka kerran kuoupuksen nähdessään. Oma kaipaukseni liittyy siihen, mitä olisi voinut olla. Miten lapsillani olisi voinut olla pidempään se mummi, jonka pakastimessa oli Ville Vallattomia ja joka järjesti lettukestejä pihamökissä. Sen sijaan mummia hoitavat koulutetut pätevät ihmiset ihanassa paikassa. Laittavat sähköpostilla kuulumisia tyttärelle Istanbuliin. "Tukka on värjätty ja taloon tuli uudet laidalliset sängyt. Äitisi on edelleen iloinen ja hyväntuulinen. Aamulla on vähän jäykkyyttä, mutta iltapäivällä kävelee. Ei entiseen malliin, mutta kuitenkin".
Kitos siis sinulle Suomi, joka et jättänyt muistinsa menettänyttä, vaan otit hoiviisi. Tehden sen, mitä me omaiset emme voineen ja jaksaneet. Hän on meille rakas, niin kuin jokainen potilas, lapsi, koululainen ja vanhus on jollekin toiselle. Kiitos kun muistat sen tulevia päätöksiä tehdessäsi ja leikkauksia miettiessäsi.
Suomessa on parasta: Sosiaaliturva, joka ulottaa lonkeronsa syntymättömästä lapsesta hautaan asti. Tasa-arvoinen suhtautuminen jokaiseen ihmiseen puuttumatta hänen varallisuuteensa, kansallisuuteensa, sukupuoleensa tai uskontoonsa. Mahdollisuus ponnistaa vaikka tähtiin, riippumatta siitä minkälaiseen perheeseen satut syntymään. Mahdollisuus saada hoitoa silloin kuin asiat eivät menneet niin kuin toivottiin.
Turkissakin asiat sujuvat, mutta jokaisesta odotusajan tarkastuskäynnistä, laboratoriokokeesta ja ultrasta maksat isoja summia. Synnytys on suuri investointi. Meidän perheen kohdalla olisi ollut edullisempaa lentää Suomeen synnyttämään ja näin tehtiinkin kolmosen kohdalla. Kuopus syntyi Istanbulissa, koska työtilanne ei mahdollistanut Suomeen menoa. Rahalla sai uskomattoman hyvää hoitoa ja kuopuksen synnytys oli paras synntykseni. Suurella osalla ihmisistä ei vain ole sellaisia rahoja ja ilman sitä täällä asiat toimivat huonommin tai kovin huonosti. Lapsen synnyttyä maksat aina lääkärikäynneistä ja rokotuksista. Kouluiän saapuessasi valitset joko lähes ilmaisen valtionkoulun tai kalliin yksityiskoulun. Yllätys yllätys, raha puhuu taas. Tai mahdollisuus vakuutuksen ottoon. Lapsi on Turkissa ylellisyystuote, kallis aarre.
Suomessa jonotetaan leikkauksiin pitkiä aikoja. Totta. Jonossa ei kuitenkaan kysytä varallisuuttasi, asemaasi tai rahakukkarosi kokoa. Suomessa jokainen saa samanlaisen palvelun synnytys- ja leikkauspöydällä, sinne asti päästessään. Turkissa ilman vakuutuksia ja rahaa, mahdollisuudet kaventuvat. Täysin varaton on täysin avuton. Työttömyysturva, äitiysraha, lapsilisät ja sosiaalitoimiston luukkujen kautta saadut rahat tuntuvat täältä käsin suurille summille. Täkäläisen ainut turva on työttömyden ja sairauden sattuessa sukulaiset ja heidän rahapussinsa. Tai kerjääminen.
Mitä tapahtuu, kun muisti pettää liian aikaisin ja työhön ei ole enää menemistä? Suomessa siirryt varhaiseläkkeelle tai sairaseläkkeelle ja jäät kotiin. Omaisellesi annetaan omaishoidontukea, lääkkeisiin saat tukea. Kotiin on mahdollista saada käymään kodinhoitaja tai kotisairaanhoitaja. Omaisen huilimiseksi järjestyy intervallijaksoja, jolloin terveydenhoitohenkilöstö ottaa sairaan hoitoonsa. Tästä minulla on valitettavasti omakohtaisia kokemuksia, kun äitini sairastui 55-vuotiaana altzheimerin tautiin. Rajusti edennyt sairaus on ollut raskas kokemus, mutta se on myös näyttänyt, että Suomessa turvaverkko toimii vielä hädän hetkellä. Miten mahtaisi käydä turvaverkolle Turkissa?
Matkustin Suomeen viikoksi äidin tilanteen huononnuttua järjestelemään asioita. Viikossa järjestyi omaishoidon tuki, paikka päiväkeskukseen, kodinhoitajat aamuisin laittamaan äidin valmiiksi häntä hakemaan saapuvaan bussiin, sekä kuukausittaiset intervallijaksot, jotta puoliso sai levätä. Soitin maistraatit, Kelat ja Kotkan kaupungin palvelut läpi. Istuin yhdessä ja toisessa toimistossa. Kaikkialla sain hyvää pavelua ja myötätuntoa tilanteessani. Vuoden kuluttua tilanteen huononnuttua entisestään, järjestyi äidille pysyvä paikka hoitokodista viikossa. Paperiasioissa normaali-ihminen tarvitsisi epäilemättä apua, mutta sitäkin olisi varmasti tarjolla, jos osaa suunnistaa koputtamaan oikeaan oveen. Minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa Kotkan kaupungin toimista äitini avuksi.
Hoitokoti sattui sijaitsemaan tiellä, jonka varressa on kauniita vanhoja puutaloja ja vanha tehdasmiljöö. Se tuntui hyvälle, sillä äiti rakasti vanhoja taloja ja nautti kaikesta kauniista. Hoitokodin dementia-osasto on 14 paikkainen ja jokaisella asukkaalla on oma huone. Saimme sisustaa sen äidin omilla tavaroilla. Ruoka, siivous, hoito ja asuminen suhtautettiin äidin eläkkeeseen, joka on äärmmäisen pieni. Hoitihan hän meidät lapset kotona siiheksi, kun menin neljännelle luokalle. Työvuosia ei ehtinyt kovinkaan kertyä ja kouluja käymättömänä palkat eivät olleet kovinkaan suuria. Hoitokodissa sillä ei ole väliä. Hoito on sama jokaiselle, riippumatta siitä, kuinka paljon siitä pystyvät maksamaan.
"Ihana paikka," sanoi äiti, kun kävelimme puutalojen ohitse ja saavuimme hänen omaan valmiiksi laitettuun huoneeseensa. Minä itkin ja ajattelin, että siinä on äidin loppuelämän kulissit. Siellä ihassa paikassa hän elelee eikä halua pois lähteäkään. Kunto heikkenee, muisti katoaa katoamistaan, mutta äiti ei sitä osaa surra. Meistä on tullut äidille vieraat, hän ei osaa meitä kaivata. "Voi miten ihana tyttö," hän silti sanoo joka kerran kuoupuksen nähdessään. Oma kaipaukseni liittyy siihen, mitä olisi voinut olla. Miten lapsillani olisi voinut olla pidempään se mummi, jonka pakastimessa oli Ville Vallattomia ja joka järjesti lettukestejä pihamökissä. Sen sijaan mummia hoitavat koulutetut pätevät ihmiset ihanassa paikassa. Laittavat sähköpostilla kuulumisia tyttärelle Istanbuliin. "Tukka on värjätty ja taloon tuli uudet laidalliset sängyt. Äitisi on edelleen iloinen ja hyväntuulinen. Aamulla on vähän jäykkyyttä, mutta iltapäivällä kävelee. Ei entiseen malliin, mutta kuitenkin".
Kitos siis sinulle Suomi, joka et jättänyt muistinsa menettänyttä, vaan otit hoiviisi. Tehden sen, mitä me omaiset emme voineen ja jaksaneet. Hän on meille rakas, niin kuin jokainen potilas, lapsi, koululainen ja vanhus on jollekin toiselle. Kiitos kun muistat sen tulevia päätöksiä tehdessäsi ja leikkauksia miettiessäsi.
Suomessa on parasta: Sosiaaliturva, joka ulottaa lonkeronsa syntymättömästä lapsesta hautaan asti. Tasa-arvoinen suhtautuminen jokaiseen ihmiseen puuttumatta hänen varallisuuteensa, kansallisuuteensa, sukupuoleensa tai uskontoonsa. Mahdollisuus ponnistaa vaikka tähtiin, riippumatta siitä minkälaiseen perheeseen satut syntymään. Mahdollisuus saada hoitoa silloin kuin asiat eivät menneet niin kuin toivottiin.
28 kommenttia :
Sylvi-fammo on iloinen kun Mine, valistit ja muistutit meitä siitä kuinka hyvin kaikki VIELÄ Suomessa on! Olen usien vitsaillut että kun minä vanhenen hoitaa minua somalilaiset tai virolaiset,eivätkä osaa omaa äidinkieltänikään. Toivottavasti se jää vitsiksi, sillä kuuluun siihen valtavaan suureen eläkeläisryhmään, joka kuulemma "syö valtion varoja"! Mutta iloitaan ja kiitetään siitä, että meillä on hyvä maa!!
Kokemuksesi puhuvat puolestaan.
Leikkausjonoista taytyy kylla sanoa, etta useempikin tuttava on ne ohittanut RAHALLA ja saanut nopeaa ja hyvaa hoitoa yksityispuolella.
Yksityispuolelle siirtyi myos serkkuni kaaduttuaan ja murrettuaan olkapaansa. Epaystavallinen ja Suomea osaamaton laakari sai sen aikaan.
Tuo sairaus on raskas omaisille, varsinkin kun noin nuorena siihen sairastuu. Voisi sanoa, että raskaampi omaisille kuin sairaalle itselleen.
Äitini sairastui siihen 80- vuotiaana. Hän tuntee meidät, mutta toimintakyky on mennyt ja tarvitsee siksi hoivaa 24t/vrk. Täytyy sanoa, että asia oli järkyttävä ja vaikea käsitellä. Kaipaamme sitä "munkkimummoa", joka hän joskus oli.
Kiitos jälleen kirjoituksestasi.
Aurinkoista pääsiäisviikonloppua!
Totta sikäli, että _vielä_ täällä Suomessa on mainitsemasi asiat saatavilla. Mutta jotain on kovasti mennyt pieleen. Ihmiset eivät hallitse enää minkäälaisia käytöstapoja, metrossa pienet lapset sylkevät päälle. En tiedä, kauanko olette olleet poissa mutta en voi suositella takaisintuloa. Jotain on mennyt pahasti pieleen täällä.Ihmisyys kadonnut. Päivä päivältä tajuan, että valitsimme väärin kun valitsimme Suomen. Turkin sijaan. Turkki kasvaa kohisten, toivon että vielä pielessä olevat asiat korjaantuu samaa vauhtia. Olenko ymmärtänyt oikein, että työttömyysturvaan on jo tehty muutoksia? Koulujärjestelmään tehtävä muutoshan meni juuri läpi? Vammaiset lapset saavat jo jonkinnäköistä vammaisrahaa, joka on suhteutettuna enemmän kuin Suomessa.
Tietysti, Turkki on väestöltään kovin suuri, Lännessä toiminee paremmin kuin kaukaa Idässä.
Mutta maailmanlaajuisesti Kiinahan taloudellisesti eniten kasvava maa, Turkki heti toisena. Vapise maailma, Turkki yllättää pian:) Ja jos Allah suo, silloin minä olen jo siellä:)`?
Monta asiaa on hyvin - ja on ollut ihana lukea näitä "nostalgia"kirjoituksia :)
Mutta, kuten Marissa sanoi, paljon on pielessäkin!
Juurikin tuo käytöstapojen puute, kunnioituksen puute...enkä nyt tarkoita sitä perinteistä vanhempiin ihmisiin kohdistuvaa, vaan yleisesti. Ei kunnioiteta ympäristöä, ei omaa tai toisen omaisuutta, elämää, yksityisyyttää....haistatellaan, käydään kiinni...
Suomalaiset lehdet ja uutiset on surullista luettavaa.
Ja kaupungit ilta yhdeksältä varsinkin perjantaisin surullista nähtävää!
Mutta on hyvä, että joku sinun laillasi muistuttaa, että on täällä paljon hyvääkin, joillakin vaan enemmän kuin toisilla.
Itse olen onnellisessa asemassa, elämä hyvim, rakkaat lähellä :)
Sylvi: Se on usein niin, että ne asiat jotka toimii, ei saa kiitosta. Niistä tulee itsestään selvyys. Muistammeko esim. iloita toimivasta jätehuollosta. Emme. Emme edes muista sellaisen olemassaoloa. Mutta jos roskakuskit ei kulje silloin kun pitäisi, niin voi mikä haju, sotku ja poru. On helppoa nähdä se mikä ei toimi. Joskus pitää muistuttaa itselleen siitä mikä toimii.
Anu: Sepäs se. Toivon, että Suomi ei siirry Turkin malliin. Täälläkin rahalla saa ja hevosella pääsee. Mutta entäs ne, joilla ei ole kumpaakaan? En kannata yksitystämistä.
Mimon mami: Sairaudet, jotka muuttavat persoonallisuutta, ovat omaisille raskaimmat. Omainen on olemassa, mutta hänestä tulee vieras. Pitkällä ajalla alkaa jo unohtumaan, kuka hän olikaan.
Marissa: Koko Suomi-sarjani lähti siitä, että kriiseilen Suomeen muuttoamme. Näen kyllä asiat jotka siellä EI OLE hyvin ja jotka Turkissa on paljon paremmin. Totuus on se, että molemmissa maissa on hyvät ja huonot puolensa, pitää välillä muistutella niitä itselleen. Vaaleanpunaisia laseja ei kannata käyttää kumpaakaan maata katsellessa. Turkki on paratiisi sille, jolla on rahaa, työtä ja kunnon vakuutukset. Köyhälle tämä on kova maa, joskus jopa liian kova, jotta sitä voi kestää. Suomessa jokaiselle taataan jonkun lainen elintaso, hyvä koulutus ja mahdollisuudet tähdätä ylös, jos itse näkee vaivaa. Vertailua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Sanoinkin tämän sarjan alussa, että tähän asti vaaka on kääntynyt Turkin puoleen. Lasten koulumaksut vain ovat sellaisia, että emme pysty niitä maksamaan peruskoulun jälkeen. Silloin on aika palata Suomeen. Jossa on onneksi monia hyviä puolia. Huonojenkin kanssa koitetaan sitten elää. Niin kuin täälläkin. Teille toivon kaikkea hyvää, kummassa maassa sitten tulettekin asumaan.
Pepi: Juuri lasten kasvattaminen minua eniten huolestuttaa Suomessa. Täällä ei tarvitse teiniäkään päästää kaduille hillumaan, "koska kaikki muutkin saa". Täällä ei muutkaan saa. Lapsuus on pidempi ja suojatumpi. Ei tarvitse antaa lasten katsella Salattuja elämiä eikä muutakaan roskaa. Televisio on meillä kontrollin alla. Ihminen on Turkissa asioita tärkeämpi. Rakastan turkkilaista yhteisöllisyyttä, sitä että muistakin kuin itsestä pidetään huoli. Ollaan avuliaita ja ystävällisiä. Ei ole alkoholiongelmaa, eikä mallia, että 13-vuotiaan pitää juoda pussikaljaa. Vanhempia kunnioitetaan.
Onko nämä ongelmat kuitenkaan Suomen ongelmia? Eikö kasvattajien pitäisi katsoa itseensä ja muistaa oma vastuunsa? Jos me suomalaiset uskaltaisimme tehdä omia valintoja ja pitää kiinni siitä mikä meistä on oikein, kaunista ja hyvää, eikä taipua siihen mitä muut ajattelee ja miten muut tekee? Neuvoa lapsiammekin uskaltamaan sanoa ei siitä huolimatta, että jäisi porukoiden ulkopuolella. Se voi tehdä meistä tyhmiä ja kalkkeutuneita vanhempia, muinaismuistoja yms. Minä luulen, että tulen olemaan se kamala vanhempi, joka määrään kenen seurassa lapseni eivät liiku, milloin tulevat kotiin ja missä saavat käydä. Huono seura tekee kaltaisekseen, jos antaa sen tapahtua. Niin se vaan on. Minun mielestäni.
Asian ytimeen kun sanoit etta Turkissa ihminen on asioita tarkeampi, siina piilee ehka se suurin ero naiden kahden maan valilla. Suomessa elama on helppoa kun valtio tukee sita kehdosta hautaan mutta kylla siihenkin on jo tullut kupruja, oma isoaitini sairastui aikoinaan dementiaan eika hanen hoitopaikkansa ollut kylla yhta kiva kun aitisi, asioiden jarjestelykaan ei oikein tahtonut sujua ja minulle ainakin jai siita ikava muisto. Terveyspalvelut ovat Turkissa parantuneet kymmenessa vuodessa aika paljon, synnytin itse myös taalla ja olin todella tyytyvainen kaikkeen. Olihan se kalliimpaa kun Suomessa mutta kaynnit seka synnytyksen yksityisessa sairaalassa maksoin vain osittain itse ja osan korvasi valtion sosiaaliturvajarjestelma enka pitanyt summaa kovana. Lapsi kay rokotuksissa ja kuukausitarkastuksissa terveysasemalla josta emme maksa mitaan. Olen myös tyytyvainen siihen etta olemme paasseet aina lahes heti laakarille kun tarvetta on ja ajan voi varata suoraan asiaan erikoistuneelle laakarille. Mutta kylla se niin vain on etta Turkissa rahalla saa ja paasee mihin vain, ilman sita elama on raastavaa taistelua paivasta toiseen. Tuohon työttömyysturvaan on muuten ilmeisesti tullut taalla muutos mutta tarkemmin en asiasta tieda.
Hei taas ! Hienoa, että nostat esiin kaikkea sitä hyvää, mitä meillä täällä Suomessa oikeasti on ! Arjessa se kaikki unohtuu, eikä sitä edes ajattele erityisemmin. Tänään ajattelin; kiitos -- se teki minulle hyvää !
Luin äitisi tarinaa ja se kosketti minua. Onneksi hänelle löytyi juuri oikea paikka olla ja elää; tuli ihan hyvä mieli tuosta hoitajilta saamastasi viestistä. Äidilläsi on varmaan hyvä olla ? Toivon niin. t:Tiina
Petra: Meidän ja teidän välillä on se ero, että olemme täällä vain ja ainoastaan ulkomaalaisia. Emme siis pysty käyttämään valtion sairaaloita yms. palveluita. Aina on mentävä yksityiselle. Suomesta meillä on hyvät vakuutukset sairauksia yms. yllättävää vastaan. Yksityisiä käyttää siis oikein mielellään ja palvelu on ihan älyttömän hyvää. Raskaus vaan ei kuulunut vakuutuksen piikkiin, eikä rokotukset ja muut "neuvolapalvelut". Huh, kun oli kallista puuhaa. No, eipä ole enää meillä sitä lajia edessä:).
Mitä olemme seuranneet ystäväperheen kamppailua jatkuvissa työttömyysjaksoissa, niin en ainakaan ole huomannut minkäänlaista työttömyysturvaa. Muun kun avun pyytämisen sukulaisilta ja ystäviltä. Toivottavasti siihen tulee joku muutos. Toisaalta, tämä on niin suuri kansa, että on minusta unen näköä ajatella, että Turkissa päästäisiin samantasoiseen sosiaaliturvaan kun Suomessa. Etenkin kun veronkierto ja muu hämärä kähmiminen näyttää olevan käytössä niin laajalti kun se on:(.
Tiina: Minulle äidin hoitoon pääseminen niin helposti oli iso positiivinen yllätys. Olin kuullut niin monia huonoja tarinoita ja valmistautunut taistelemaan. Ei tarvinnut taistella. Siksikin halusin tämän tarinan kertoa. Joskus voi onnistuakin ja joskus joku voi toimia:). Hoitohenkiökunnastakaan ei ole muuta kun hyvää sanottavaa.
Minulla on ollut tänään tosi huono päivä. Olin hakenut erästä työpaikaa, josta ei kuulunut yllättäin mitään. Eilen tiedustelin asiaa lopulta ja minulle kerrottiin, että olisin pääsemässä haastatteluun. Olin eilen tosi, tosi iloinen ! Tänään luin sitten työsähköpostiani ja tajusin, että en pääsekkään edes haastatteluun, vaan tilalleni oli vaihdettu joku toinen henkilö. Oli sitten tullut "hovissa muutoksia" niin kuin täällä sanotaan. Olin niin järkyttynyt, että minulle tuli oikeasti rintakipuja ja itku...
Minulla ei ole mitään hätää! En ole jäämässä työttömäksi yms. Olisin vaan kaivannut lisää haasteita ja vaihtelua perustyöhöni, josta kyllä pidän. Haavailemani työ olisi ollut koulutuspainotteinen projektityö (3v.). Nyt sitten yritän kiivetä täältä montun pohjalta ylös ja pahoittelen, että avauduin täällä blogissasi. t:Tiina
En edes pahastu, jos poistat tämän purkaukseni,, kun tämä ei edes liity mihinkään...
Tiina: En todellakaan poista. Se on hienoa, jos tämä blogiseni voi olla paikka, jossa prosessoidaan tai paha mieli saa purkautua:). Eilen muusikkojemme tie katkesi. Omalle miehelleni se oli helpotus. Kaikkien töiden ja suurperhe-elämän ohessa musiikkiclubeissa notkuminen ei ollut ihan helpointa järjestettävää. Surimme kutenkin Erdincin tähden, jonka yksi unelma kuoli. Aamulla kirjoitin; uusia unelmia kohden. Kun joku ovi sulkeutuu, joku toinen voi avautua. Pyrin uskomaan, että meille avautuu ne ovet, joista meidän on hyvä kulkea. Niin sinullekin.
Voi miten koskettava kirjoitus. Oman rakkaan hiipumista Alzheimerein taudissa on varmasti tavattoman raskasta seurata. Olen itse seurannut paljon kauempaa erään läheiseni sairastumista samaan sairauteen ja se oli todella raskasta. Mutta kyllä Suomessa hoito toimii monista syytöksistä huolimatta. Se on niin totta. Halaus ja hyvää pääsiäistä!
Kirjailijatar: Kyllä sitä toivoisi, että saisi itse aikanaan lähteä saappaat jalassa. Juuri omaisten tähden. Ei äiti itse omasta tilanteestaan kärsi, onneksi. Hyvää Pääsiäistä!
Eiköhän täällä ole paljon syyt ja seuraukset sekaisin.
Elämästä on tullut sen sortin rahan perässä juoksemista, että tuntuu kuin viimeistään teini-iässä lapset on ihan hukassa. Monella kukaan ei koskaan kysy missä ole, milloin tulet, vielä vähemmän SANO että silloin ja silloin TULET.
Onko Suomessa tullut liikaa liian pian, elintason nousu on ollut niin huima, ettei kansa ole pysynyt perässä, ja nyt nimenomaan nuoret voivat huonosti.
No, tämä on niitä ikuisuusaiheita, joita ystävienkin kanssa joskus jäädään "parantamaan".
Onko itsekästä sanoa, että onneksi oma poika löysi oikean naisen -ja nyt mummu saa nauttia kolmesta suloisesta prinsessasta....joilla tulee olemaan rajat ja paljon rakkautta :)
Pepi: Jos lapselta kysytään, että onko tärkeämpää asua isommassa talossa ja ostaa hienompi auto vai jäädäänkö edelliseen kotiin, pidetään sama auto ja otetaan mieluummin yhteinen kortti uimahalliin, pidetään lettukestit pihan perällä perjatai-iltaisin ja katsotaan yhdessä elokuva peiton alla, niin kumman hän valitsee? Lapset tykkäävät yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Jos aikuisen pitää päteä, kehittyä, yletä ja rikastua, siinä lapsi jää väistämättä jalkoihin. Yksi syy ulkomaille muuttoomme oli juuri tästä oravanpyörästä irrottautuminen. Lapsi tarvitsee äitiä myös sen 3-vuoden jälkeen. Meidän pian 14-vuotiaastakin on ihanaa tulla koulusta kotiin, jossa ruoka odottaa ja on aikuisia kuulemassa päivän harmit ja ilot. Se valinta maksoi sen, että meillä ei ole mersua eikä minkäänlaista omaa taloa. Täällä olemme kuitenkin voineet elää aika mukavasti ja ennen kaikkea tilavasti. Suomessa olisi varmasti tullut paine mennä aikaisemmin "oikeaan työhön".
En sano, että näin muidenkin tulisi tehdä. On hyviä työssäkäyviä äitejä ja isejä. Suomen hintataso harvalle mahdollistaa yhden ihmisen palkalla elämisen. Kunhan pidetään mielessä, että rahalla ei voi ostaa rakkautta tai maksaa sen puutetta. Raha ei tuo onnea. Elämässä kannattaa ottaa muunlaiset valintaperusteet käyttöön kuin raha. Lapset ovat pieniä van hetken. Ja teini-ikäinen kaipaa rajoja ja haleja vaikka ei itse sitä aina ymmärräkään.
Iloitse sinä siis hyvällä mielellä siitä, että pojallesi kävi hyvin. Ja hyvä lähti kiertämään myös pikku prinsessoillesi:). Sehän kertoo, että teit jotakin todella oikein ja hyvin! Tebrikler!
Huhhuh, kun on mielenkiintoisia kommentteja!
Voimia teille äitisi sairauden kanssa, ei varmastikaan ole helpooa.
Ensimmäiselle kommentoijalle sen verran , että jos ei ne somalialaiset ja virolaiset myöhemmin ylläpidä Suomen hoitoalaa pystyssä, niin ketkä sitten? Sehän on fakta, että Suomi tarvitsee ihmisiä tänne töihin. Luulisi, että tulevaisuudessa he taitaisivat edes tyydyttävän suomen kielen taidon. Ei siis saa väheksyä.
Suomi maana on IHANA! On kauniit maisemat, rauhaa ja puhtautta, kaikki toimii ja kaikilla on oikeutensa koulutusjärjestelmästä puhumattakaan. Nimenomaan ihmisten käyttäytyminen ja asenne huolestuttavat, kuten muutama kommentoija onkin jo asiasta kirjoittanut. Mihin päin maailma menee, jos käytöstavat ja välittäminen unohtuvat? Olen kuitenkin ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että kaikki lähtee vanhemmista. Lasten kasvatus on ensisijassa heidän, ei kenenkään muun, tehtävä.
Joskus mietin, että olisiko helpompaa Suomen valtiolle myöntää etuuksia vain erityishakemuksella, jossa mietitään TODELLLISTA avuntarvetta. Ei olisi kaiken maailman laiskimuksia ja sosiaaliturvaa hyväksikäyttäviä ihmisiä. Näin ihmiset saataisiin töihin ja verorahat voitaisiin käyttää järkevämmin esim. terveyspalveluihin. Veroprosenttikin saattaisi laskea, mikä taas lisäisi ihmisten motivaatiota hakea töitä, kun "kaikki palkka ei mene verojenmaksuun".
Tietääkseni Turkissa valtio tukee varattomien lääkekustannuksia ja ainakin alaikäisille terveyspalvelut ovat maksuttomia? Muutenkin valtion terveysasemilla on halvemmat hinnat, jos joutuukin maksamaan. Eli kirjoitatko tekstissäsi nimenomaan ulkomaalaisten tilanteesta Turkissa? Eikö edes oleskeluluvalla saa valtion terveyspalveluja? Tuosta koulutuksesta sen verran, että vähävaraisillakin on varmasti varaa opiskella, jos ei vaadi yksityiskoulun opetusta. Valtion kouluthan ovat ilmaisia ja olen todella varma, että joukkoon mahtuu myös paljon hyviä. Mutta totta tuo, että moni turkkilainen osaa vain haaveilla työttömyysrahasta, asumistuesta yms. Toivotaan, että vähävaraiset osataan tulevaisuudessa ottaa paremmin huomioon myös Turkissa.
Tulipa pitkä teksti, toivottavasti jaksat lukea. :)
-Helist-
Helist: Jaksoin kyllä, oikein hyvin:). Turkista puhuessani, puhun todellakin ulkomaalaisen silmin. Emme saa valtion palveluja, mutta emme kyllä tarvitsekaan vakuutuksen vuoksi. Mieluummin menee yksityiseen, on niissä vaan niin suuri ero. Olen kyllä jonkun verran perillä myös paikallisten systeemistä ystäviemme kauttaa. Yhdellä ystäväperheellä on vammainen tytär, jolle eivät saaneet tukia, koska perheellä on "yritys" eli mattopesula joka ei tuottanut paljon mitään. Nyt yritys piti lakkauttaa, jotta saisivat tuon tuen. Putosivat siis työttömiksi:(. Tyttären koulu on 2h/viikko! Kyllä siinä on surua riittänyt ja kehittämistä kaivattu. Oma kokemukseni on, että jos olisi edes keskituloinen, täällä kyllä pärjäisi, mutta kun tippuu siihen pienituloisten tai tulottomien kastiin, niin elämä muuttuu selviytymistaisteluksi. Silloin on ikävä suomalaista sosiaaliturvaa heidän avukseen.
Sylvi on tuttavani täältä. En usko hänen mitenkään halunneen väheksyä ulkomaalaisia. Onhan hän itsekin täällä ulkomaalaisena. Vaan viittaavan juuri siihen, että Suomessa työikäisistä tulee olemaan puute jossakin vaiheessa. Sen tähden olisi syytä terästää fiksua ulkomaalaispolitiikkaa, jotta saataisiin hyvää työväkeä, eikä "hyväksikäyttäjiä". Näitä hyväksikäyttäjiä riittää ulkomaalaisissa, mutta vielä enemmän meissä suomalaisissa. Olen siis kanssasi justiinsa samaa mieltä tuosta sosiaaliturvan saamisen kiristämisestä. Nykyään valtio maksaa toisille kokopäivätoimisen ryyppäämisen ja se on ihan synti se!
Sosiaaliturva onkin aina ollut Suomessa se hyva tukipilari. On sita aikalailla vielakin, vaikka moni asia on mennytkin alaspain ja huonompaan.
Nyt jaa nahtavaksi, mita tama uusi "Genel Sigorta" Yleinen Vakuutus taalla Turkissa tuo tullessaan. Siinahan köyhemmalle vaestölle on sairaanhoitomaksu pieni.Myös tahankin asti on köyhille ollut ns. vihrea kortti, jolla kaikki hoito on ollut ilmaista laakkeita myöten.Kumma kylla, niin tosi paljon on ollut ihmisia, jotka eivat tata korttia ole hommanneet. Nythan on kaikkien kansalaisten tehtava tama yleisvakuutus.
Juu, ymmärsin sitten tuttusi ydinsanoman väärin. En siis millään lailla negatiivisesti ottanut asiaa esille, kuten varmaan jo tiedät. :) Hyviä pyhiä teille sinne!
Helist
Sateenkaari: Minustakin Turkissa asiat etenee. Heikoimmat tuntuu silti tippuvan turvaverkkojen rakosista. Tämä vihreäkortti kuulostaa hienolta, mutta tuttavieni perusteella sen saa ne, jotka maksavat lahjuksia asiaa myöntävälle taholle. Eli käyttävät systeemiä hyväksi. Ne, jotka sitä oikeasti tarvitsisivat, jäävät nuolemaan näppejään. Tämä kokemus omassa ystäväpiirissäni, jossa todella olisi tuota korttia tarvittu, mutta sitä ei ole saatu. Toivottavasti tilanne on parempi muualla Turkissa. Samaahan se toisaalta alkaa olla Suomessa. Siellä on väestönryhmä, joka kiertää luukulta luukulle ja repii rahat, koska osaa kättää systeemiä omaksi edukseen. Toiset, jotka olisivat oikeasti avun tarpeessa, jäävät ilman tai eivät kehtaa mennä sitä edes pyytämään.
Helist: Tiedän, ja tiedän Sylvinkin. Siksi halusin korjata.
Täällähän on mielenkiintoinen keskustelu käynnissä!
Kaunis kirjoitus äitisi surullisesta kohtalosta, mutta onnellisesti järjestyneestä hoidosta. Ainoana lapsena on minullakin huoli vanhenevista vanhemmistani, jotka onneksi toistaiseksi ovat hyväkuntoisia ja pärjäävät hyvin keskenään siellä kaukana Suomessa. Ei olisi minusta Kiinasta käsin auttajaksi. Joten täytyy toivoa, että kun palveluiden tarve osuu kohdalle he sitä sitten saavat.
Miksen sitten halua sinne paikalle auttamaan? Aika pitkälle mekin olemme suomalaista oravanpyörää paossa. Ennen ulkomaille lähtöä kahdeksan vuotta sitten kaikki vapaa-ajat remontoimme taloa jollainen "piti olla", niin me luulimme. Lapset tuntuivat olevan vain tiellä... Aina uuden lapsen synnyttyä "piti" muka hankkia isompi ja turvallisempi auto... jne.
Muistan ikuisesti ensimmäisen joulumme Pariisissa. Se oli mahtava. Teimme vain ja ainoastaan mitä itse ajattelimme olevan tärkeää, samoin koko arkinenkin elämä oli "tervehtynyt". Koska emme olleet paikallisia ei meidän tarvinnut toteuttaa ympäröivän yhteiskunnnan/perheiden odotuksia ja kaukana Suomesta pääsimme eroon kieroutuneista luuloistamme mitä muka piti olla ja tehdä. Varmasti on vuosien saatossa sukulaiset loukkaantuneet useamman kerran, mutta toisaalta ehkä vähitellen oppineet ymmärtämään valintojamme.
Hyvää jatkoa ja paluumuuton valmistelua teidän perheelle!
Vilijonkka: Juuri noin, juuri noin! Minun piti hakea ihan psykiatrilta apua siihen kriisiin, että palatako Suomeen hoitamaan äitiä. Tunsin itseni todella huonoksi ihmiseksi, kun edes mietin jäämistä. "Sinulla on neljä pientä lasta. Suomessa sinulla ei ole kotia, eikä teillä kummallakaan ole siellä työtä. Mitenkä ajattelit paluustressin huomioon ottaen ja lasten sopeutumisen lisäksi ottaa perheeseen vaikeasti sairaan ja hoidettavan ihmisen? Vaikka hän on kuinka rakas?" En ole kokenut enää päivittäin huonoa omaatuntoa sen keskustelun jälkeen:). Asia on edelleen kipeä, mutta ymmärrän, että ei siitä olisi mitään tullut.
Loppuosa kirjoituksesta olisi voinut olla juuri minun suustani. Meillä ei ollut sitä ihanaa taloa, mutta sitä mitä olisin halunnut. Siihen minä olisin tarttunut ja käyttänyt aikani ja energiani. Nyt minä käytin sen ajan lapsiin ja tähän perheeseeni. Me emme matkusta joka vuosi Suomeen. Siellä on niin paljon rakkaita ihmisiä, niin paljon paikkoja jossa haluaisi käydä, että lomista tulee helposti kieli vyön alla juoksemista paikasta toiseen. Paha mieli, kun ei kerkiä ketään kohtaamaan kunnolla.
Sen sijaan kutsumme ihmisiä tänne meille. Silloin ehdimme keskittyä juuri heihin, jotka kulloinkin on lähellä. Ja matkustamme siellä ja täällä perheen kesken. Jotta voimme loman ajan keskittyä toisiimme. Katsoaksemme kuinka tässä perheessä menee. Ja valloitamme yhdessä uusia paikkoja.
Valitettavasti tämä meidän nykyinen kotimaa ei houkuttele kovinkaan monia vierilijoita. Syyt ovat monet: aikaero estää lyhyemmät vierilut, lentolippujen kalleus karsii, syvät ennakkoluulot ja halveksunta tätä maata kohtaan estää joitain läheisiä, yhdellä on lentopelko jne. Niinpä me olemme päätyneet menemään Suomeen kesiksi. Ja ihan hyvä niin, saadaan hieman keuhkoja tuuletettua!
Mutta kieltämättä tuo teidän systeemi kuulostaa hyvältä. Saada olla rauhassa yksien ihmisten kanssa kerralla. Me olemme kesästressin ratkaisseet niin, että yritämme houkutella muut meidän luokse möksälle, sen sijaan että itse viuhtoisimme tukka putkella pitkin Uusimaata.
Vilijonkka: Totta. Tänne tulee suora lento, eli matkan hurauttaa reilussa kolmessa tunnissa. Tosin pahimmillaan saman verran ottaa aikaa siirtyä lentokentältä meille. Jos sattuu ruuhka-aikaan. Lentoja saa edullisesti. istanbul on aika länsimaalainen kaupunki eli tulijat yleensä yllättyvät positiivisesti. Meillä on tilava koti, joten yövieraat eivät ole "tiellä". Olemme iloinneet tulijoista kovasti:).
Suomessa meillä ei ole mitään omaa paikkaa. Olemme saaneet onneksi majailla mummolassa ja ihmiset ovat meitä käyneet siellä tapaamassa. Siltikin se on sellaista "nopeaa ja ohivilahtavaa" ei kunnolla pysähtyvää ja yhdessä olevaa. Parempi sekin tietysti kun ei mitään.
Hyvä postaus! Suomessa jaksan ihmetellä sitä, että kukaan ei koskaan sano mitään hyvistä asioista: edullinen päivähoito, koululaisten hammashoito, ilmaiset koulukirjat, kouluruokailu, eläkkeet, työttömyyskorvauset, neuvolat jne. lista jatkuu ja jatkuu... Ongelma on siinä, että kun kaikessa valtio auttaa, ihmisiltä katoaa omatoimisuus. Samalla vaatimustaso nousee ja nousee. Sekin tuppaa unohtumaan, että kaikki avustukset tulevat verorahoista. Eikä lapsilisät ja työttömyystuet kasva siis puussa.
Ei aina voi olla ottamassa, pitää myös tehdä töitä silloin, kun voi ja maksaa veroja. Liian moni elää suht mukavasti tekemättä koskaan yhtään mitään.
Äidistäsi kirjoittaessa minulle tuli kyynelten keskellä hyvä mieli. Oma äiti pärjää vielä yksin, mutta en tiedä kuinka kauan. Tiedän myös sen, että en voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. En voi olla tarpeeksi apuna, mutta minkäs teet. Tottakai vanhustenhoidossa on parantamisen varaa, mutta kertomuksesti on hyvä esimerkki siitä, että hoito voi myös olla hyvää.
Kun suomalaiset alkavat valittamaan, vaihdan yleensä puheenaihetta. Olen tainnut olla liian kauan pois...
Vihreatniityt: Saavutetuista eduista on luonnollisesti vaikea luopua. Eniten minua harmittaa se, että maksetaan etuisuuksia laiskoille ja sosiaalipummeille, sekä alkoholisteille. Kun raha ei riitä, tingitään sitten vaikka juuri vanhustenhuollosta ja psykiatriasta. Tässä pitäisi löytää joku ratkaisu. Edut niille, keille ne kuuluu ja jotka ovat tehneet työtä niiden eteen. Muut töihin tienaamaan.
Muuten olen kanssasi samaa mieltä. Suomessa on asiat todella hyvin ja useimmin pitäisi muistaa kiittää siitä mitä on valittamisen sijasta.
Meilla on suvussa monia, joilla on tuo "vihre kortti", eika takuulla ole ollut rahaa maksaa mitaan lahjuksia. Olen myös ollut mukana monella hakuvaiheessa. Aivan selvat kriteerit kuuluvat hakemiseen. Kokemusta Antalyasta ja Fethiyesta. se, mika on ollut esteena taman kortin saannille, niin jotkut maksamattomat velat, mista en enempaa tieda minkalaiset velat. Hyvin helposti sitten taalla, kun ei jotain saa, kuten tata vihreaa korttia, niin sanotaan, etta "sen saa vaan suhteilla". Nainhan se on aikaisemmin ollutkin lahes kaikessa. Nykyaankin viela monessa, mutta vahenee onneksi koko ajan. Pitas vaan saada loppumaan kokonaan.
Nythan taman vuoden aikana kaikilta lopetetaan tuo vihrea kortti, kun tuli laki yhdenmukaisesta vakuutussysteemista.
Sateenkaari: Voi hyvin olla, että näinkin on käynyt. Tämä perhe on nyt jotenkin tippunut kaikkien turvaverkon reikien läpi. Mistään ei tule apua. Odottavat aikoja lääkärille kuukausitolkulla ja leimoja papereihin. Jos heidän perusteellaan pitäisi kertoa jotakin turkkilaisesta sosiaaliturvasta, niin se olisi tylyä ja karua luettavaa. En kuitenkaan yleistä sen perusteella. Hyvä jos muilla on hyvää kerrottavaa ja toivotaan, että uusi systeemi on oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Ihmisten kurjuus on tietysti hankalasti mitattavissa. Onneksi en ole se henkilö joka joutuu päättämään kelle annetaan ja kuka jää ilman.
Lähetä kommentti