En ole aamuihmisiä. Kellon soittaessa väsyttää. Kestää tovin jos toisenkin, ennen kuin pääsen käyntiin. Suomalainen rytmi, jossa töihin pitää mennä seitsemäksi tai kahdeksaksi, tuntuu kidutukselta. Turkissa ovat sentään ymmärtäneet, että ennen yhdeksää ei ole elämää. Loma-aamuihminen olen kyllä. Elämän luksusta ovat hitaat aamut, jolloin saa nukkua. Herätä hitaasti. Pitkittää aamua, joka itse asiassa on jo normaaleille ihmisille muuttunut päiväksi ajat sitten. Brunssit keksittiin minua varten.
Vaikka aamulla kuinka väsyttäisi, iltaa kohden piristyn. Muiden mennessä nukkumaan, olen valppaimmillani. Hiljainen talo houkuttaa valvomaan. Kun puoliso omaa saman rytmin, illat venyvät venymistään. "Katottaisko vielä jotakin?" "Mitäs sitte syötäisiin?"
Minulta jää siis kuvaamatta kauniit aamun valot. Auringonnousut. Hiljaiset kylätiet aikaisin aamulla. Mies se lähtee joskus reippaasti kuvaamaan väsymyksestään huolimatta. Minä käännän silloin kylkeä ja ajattelen, että onhan niitä valoja illallakin. Kuten vaikka Hangon rannassa, kun päätimme juoda iltakahvit kallioilla.
"Taivas on kuin Suomen kesä, ilman hyttysiä," sanoi pappi leirikeskuksen pihalla. Ajattelin, että niin se varmaan on. Taivashetkiäni on kesäillan haikea valo, alla lämmin kallio, edessä meri. Hienon hieno tuulenvire, joka estää verenimijöitä saapumasta. Alhaalta kuuluu iloinen lapsen nauru, kun nakupelleni sukeltaa viileään veteen. Kalliolla pieni tyttö maistaa elämänsä ensimmäisen kerran ruohosipulia. Vieressäni on olkapää johon nojata. Kuppi kahvia ja pulla.
ps. Lisäsin tämän, miten en aikaisemmin keksinyt sitä laittaa?
Suomessa on parasta: Kesäillat. Kesäpäivät. Kesä. Itkettää, kun Vesku laulaa Lapin kesän. Tietoisuus siitä, että mikään ei kestä loputtomiin ja elämä on ohikiitävää. On tartuttava hetkeen, oltava kiitollinen siitä mitä on saanut. Pidettävä kiinni ja rakastettava. Metsätiet, soran rapina pyörän alla. Edessä avautuvat näkymät. Kalliorannat. Hiljaisuus. Tikan koputus puussa, linnun laulu. Veteen sukeltava tiira. Ruohosipuli kallion kolossa. Lapsen ilmeet uudet edessä.
9 kommenttia :
Ihania kuvin Kotkan kallioista, luonnosta ja lapsistasi, Mine.<333
Oikein hyvää huhtikuun jatkoa sinulle ja koko perheellesi.<333
Näistä jutuistasi on tullut hurmaavia "kahvi ja tarina"- hetkiä :)
Kunpa lomalla ehtidin joku kaunis päivä istua päivän pihalla keinussa ja lukea kaikki alusta loppuun!
Kiitos sinulle näistä kauniista tuokiokuvista :)
Ihania kesäkuvia. Oikein tulee kesää ikävä. Vieläkään ei aurinkoa näy,sentään hieman ilma lämmennyt.
Ennen klo 10 en pääse vireeseen, mutta iltaa kohti elämä voittaa.... ja ne iltayön hiljaiset hetket ovat parhaimpia. Ja uni ei tule millään ennen keskiyötä.
Yötyö auttaa asiaa, on ominta.
Aili: Kauniit on Kotkankin kalliot, mutta nämä kuuluvat vielä Hangolle. Lapset sentään oli ihan omat.
Pepi: Sehän on kiva kuulla. Minä olen oikein mielelläni kahvihetki-tarinoiden tuottaja. Itsekin luen blogit aina kahvin kanssa. Kun ei ole kirjoja eikä lehtiäkään kun vain kerran kuussa, niin blogit on sitten hyvää kahviseuraa.
Mimon mami: Minä taas en selviäisi yötyöstä. Valvon kevyesti yhteen kahteen, mutta kello 3-9 on ihan mahdotonta pysyä valveilla. Ja kokonaan valvottu yö sotkee rytmit ihan sekaisin. Tätähän harjoittelin sairaanhoidon harjoitteluissa. Muistan vieläkin sen tunteen, kun ei tiennyt miten olisi saanut pidettyä silmät auki. Tietysti jos pystyisi vaihtamaan koko elämisen rytmin toisin päin. Eläisi yöt ja nukkuisi aamupäivät? Oletkohan sinä hoitotyössä?
Minä taas olen aamuvirkku ja herään arkisin klo.05.00. Työt alkavat klo.08.00, mutta olen usein töissä jo tuntia aikaisemmin. Silloin, kun olin vielä sairaalassa työssä, RAKASTIN yövuoroja ! Tein joitakin vuosia sitten noin 2 vuoden pätkän pelkää yötyötä. Se sujui hyvin, sillä nukun myös päivällä hyvin. Kaikille vuorotyö ei sovi !?
Ihania kuvia taas ihanista paikoista; tässä tulee väkisin KESÄKUUME ! Vaikka minä kyllä vihaan hyttysiä, ötökoitä, ampiaisia jne. YÖK ! t: Tiina
Tiina: Niin, olen kuullut, että sellaisiakin ihmisiä on olemassa:D. Samalla tavallahan niistä voisi nauttia hiljaisista aamuista ennen kuin muut ovat heränneet. Siis jos jaksaisi herätä. Kaikille aamut ei sovi, eikä vuorotyö.
Ja sen verran pitää vielä sanoa, että Istanbulissa ei ole itikoita. Pimeällä parvekkeella istuessa Istanbulin illassa, ei tarvitse läiskiä pois mitään. Lepakot joskus harvoin lentelee pään yli, mutta nekin pysyttelevät kohteliaan välimatkan päässä. Jos itikka joskus löytää tiensä meille, se onkin häijyläinen. Ei inise yhtä rasitavasti kuin suomalainen versio, mutta hyökkää nopeasti ja on vaikea saada kiinni.
Kesäillat ovat parhautta.Tosin meillä menee ensimmäiset päivät totutellessa siihen, että on oikeasti yö,lapset eivät saa unta kun on liian valoisaa.
Oih, ja voih-tulisipa jo kesä.
Kesää odotellessa käy hakemassa tunnustus blogistani (jos se sopii linjaasi, ei paineita) Heitin sua sellaisella! :)
Pikkujutut: Ihan sama täällä. Kukaan ei usko, että on oikeasti ilta. Ja päinvastaisesti talvella. Kukaan ei usko, että on oikeasti aamu, kun on niin pimeää.
M. Metrossa: Voi kiitos tunnustuksesta. Olen tehnyt sen joskus aikaisemmin, joten en nyt uusi sitä. Löysin kyllä sinun listastasi mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia:).
Lähetä kommentti