Kun nyt pääsin tähän puutalojen ihmeelliseen maailmaan, niin jatketaan vielä muutamalla puutalokaupungilla. Toinen on itselleni uusi, toinen vakiokohteeni Suomessa käydessäni. Otetaan ensin se uusi eli Kristiinankaupunki.
Itse asiassa kaupunki ei ole uusi, vaan vanha. Pietari Brahe perusti Kristiinankaupungin vuonna 1649 vahvistaakseen Pohjanlahden kauppaa. Kaupungin historiallinen puutalokeskusta on yksi parhaiten säilyneistä puutalokaupungeista Suomessa. Se yritetäänkin saada Unescon maailmanperintökohteeksi. Nimensä kaupunki sai Kristiinalta, mutta täyttä varmuutta ei ole siitä, että kummalta heistä. Joko Brahen Kristiina- vaimolta tai Ruotsia hallinneelta Kristiinalta. Kristiina kuin Kristiina, sitä nimeä kaupunki edelleenkin kantaa.
Yövyimme kaupungissa viime kesänä ohimenomatkalla. Minulla ei ollut mitään tietoa Kristiinankaupungista ennen sinne menoani, eikä näin ollen mitään ennakko-odotuksiakaan. Ehkä juuri siksi kaupunki oli ihana yllätys. Puutaloja taas ihailtavakseni kortteli toisensa perään. Yöpaikkakin löytyi näin ihanasta paikasta. Tuolta punaisesta piharakennuksesta.
Yöpaikka oli löytö, mutta todellinen helmi löytyi muutaman kymmenen metrin päästä yöpaikan pihasta mitattuna. Siellä seisoi 1700- vuonna valmistunut Ulrika Eleonoran puukirkko. Kirkko ei ole käytössä kuin kesäisin ja ymmärrän hyvin miksi se on erittäin suosittu vihkikirkko. Sisään astuessa ovi narahtaa. Lattialankut kopisevat kengän kanssa kohdatessaan. Kirkko on kauneimpia ikinä näkemiäni ja kaiken kruunaa siellä leijuva tervan tuoksu. Sähköä ei ole, eikä toivottavasti tule. Kynttilänpidikkeet tuolien selustoilla ovat liikuttavan ihanat. Miten kaunis täytyy kirkon ollakaan illalla kynttilänvalossa?
Illalla ajettiin kaupungin laidalle uimaan. Tai hyppimään. Istumaan rannan penkille. Ajattelemaan, että tuollakin rannalla joku asuu. Toivottavasti eläen omaa todeksi käynyttä unelmaansa.
Suomessa on parasta: Maakuntien omaleimaisuus. Miten itä eroaa lännestä ja etelä pohjoisesta. Miten omasta maasta löytyy erilaisia puolia. Kaksikielisyys, joka on myös usein kaksi erilaista kulttuuria. Murteet ja erilaiset tavat. Makuja unohtamatta. Säilytetty historia. Iloitsen jokaisesta puutalokaupungista tai edes puutalokaupunginosasta. Niistä kirkoista, joita ei hylätty seurakunnan muuttaessa "uudenaikaisempaan rakennukseen". Ihana Ulrika Eleonora ja vielä näkemättä jäänyt Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.
9 kommenttia :
Mukava kiertää kanssasi näitä (minullekin) uusia paikkoja -jostain syystä kotimaan matkailu sitten lapsuuden on jäänyt -voisi sanoa- kokonaan!
Tykkään itse reissuillani kierrellä kirkoissa (rooma oli poikkeus, siellä on liikaa kirkkoja ja liikaa muutenkin katseltavaa) ja täytyy sanoa, että Ulkika Eleonoran kirkko on kaunis! Vanhoja puukirkkoja on vähän jäljellä, itselläni se jonka häluasin nähdä on Keuruun vanha kirkko, sen muista lapsuudestani, mutta vain ulkoa, tuskin olen sisällä käynytkään.
Tyrvään vanha palanut kirkko oli varmasti kaunis, uusi on tehty vanhaa kunnioittaen, mutta.....
Tein tuttavani ottamista valokuvista Tyrvään eläköityneelle kirkkoherralle lahjaksi valokuvakirjan ko. kirkosta, hän muistaaksen oli juurikin henkilö, joka vaikutti kirkon uudelleenrakentamiseen.
Kuvia oli niin paljon, että käytännössä olen virtuaalisesti kiertnyt koko kirkon....onhan siinä jotain, mutta VANHA se on vasta kahdensadan vuoden kuluttua. Siis Suomen mittapuulla mitattuna :)
(Kuutti Lavosesta olen tykännyt aina, Osmo Rauhala on siinä ja siinä...)
(pitäis vissiin alkaa harrastaa edes pientä oikolukua...tai naputella vähän vähemmällä vauhdilla :D )
Pepi: Tyrvään kirkosta on tehty kirja: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko- sata ja yksi kuvaa. Sain sen lahjaksi viime kesänä ja olen lukenut sen mielenkiinnolla. Sekä tietysti katsellut. En osaa sanoa, että mitä mieltä olen. Pitäisi päästä paikan päälle tunnustelemaan:).
Pidän vanhoissa taloissa ja kirkoissa siitä elämisen tunnusta. En ole modernin ja sliipatun ystävä. Minua puhuttelee eniten kodit joissa on kerroksia ja oikeita muistoja. Elämisen jäljet.
Kannustan siis kotiseutumatkailuun. Meidänkin piti muuttaa Suomesta pois ennen kuin aloimme nähdä maamme matkailemisen arvoisena. Ja nythän sieltä löytyy vaikka mitä. Aikeissani on ostaa Lonely Planetin Finland. Olisi mielenkiintoista nähdä mihin ne matkaajat ovat silmänsä iskeneet Suomessa.
Tuolla en ole koskaan käynyt,mutta oi kun tekee mieli tuolla poiketa! Kiitos taas ihanasta virtuaalikierroksesta:)
Ihania tuttuja kujia! Mutta, Mine, sinun pitää mennä Pietarsaareenkin joskus!Siellä löytyy sen niminen kaupunginosa kuin "Skatan". Puutaloja,puutaloja.....
Sylvi
Yaelian: Eikö ole suorastaan huutava vääryys. Nimittäin se, että maailmassa on niin monta mielenkiintoista paikkaa, joita yhden ihmisen on melkoisen mahdotonta nähdä?
Sylvi: Menen mielelläni Pietarsaareen. Haluan myös Raumalle. Mitäs muita vanhoja kaupunginosia siellä Länsirannikolla odottelee?
Upea paikka ja mielettömän kauniita taloja!
Mutta apua: "Kissanpiiskaajankuja"...! ;)
Kulkukatti: Niin, sinun kannattaa kiertää se kuja kaukaa:).
Sitten, Mine, kun olette kerran
Pietarsaaressa, niin menette Seitsemän sillan tietä, Larsmon kautta Kokkolaan. Siellä on myös.... .....PUUTALOJA!!
tykkää Sylvi
Lähetä kommentti