Kun nyt pääsin tähän puutalojen ihmeelliseen maailmaan, niin jatketaan vielä muutamalla puutalokaupungilla. Toinen on itselleni uusi, toinen vakiokohteeni Suomessa käydessäni. Otetaan ensin se uusi eli Kristiinankaupunki.
Itse asiassa kaupunki ei ole uusi, vaan vanha. Pietari Brahe perusti Kristiinankaupungin vuonna 1649 vahvistaakseen Pohjanlahden kauppaa. Kaupungin historiallinen puutalokeskusta on yksi parhaiten säilyneistä puutalokaupungeista Suomessa. Se yritetäänkin saada Unescon maailmanperintökohteeksi. Nimensä kaupunki sai Kristiinalta, mutta täyttä varmuutta ei ole siitä, että kummalta heistä. Joko Brahen Kristiina- vaimolta tai Ruotsia hallinneelta Kristiinalta. Kristiina kuin Kristiina, sitä nimeä kaupunki edelleenkin kantaa.
Yövyimme kaupungissa viime kesänä ohimenomatkalla. Minulla ei ollut mitään tietoa Kristiinankaupungista ennen sinne menoani, eikä näin ollen mitään ennakko-odotuksiakaan. Ehkä juuri siksi kaupunki oli ihana yllätys. Puutaloja taas ihailtavakseni kortteli toisensa perään. Yöpaikkakin löytyi näin ihanasta paikasta. Tuolta punaisesta piharakennuksesta.
Yöpaikka oli löytö, mutta todellinen helmi löytyi muutaman kymmenen metrin päästä yöpaikan pihasta mitattuna. Siellä seisoi 1700- vuonna valmistunut Ulrika Eleonoran puukirkko. Kirkko ei ole käytössä kuin kesäisin ja ymmärrän hyvin miksi se on erittäin suosittu vihkikirkko. Sisään astuessa ovi narahtaa. Lattialankut kopisevat kengän kanssa kohdatessaan. Kirkko on kauneimpia ikinä näkemiäni ja kaiken kruunaa siellä leijuva tervan tuoksu. Sähköä ei ole, eikä toivottavasti tule. Kynttilänpidikkeet tuolien selustoilla ovat liikuttavan ihanat. Miten kaunis täytyy kirkon ollakaan illalla kynttilänvalossa?
Illalla ajettiin kaupungin laidalle uimaan. Tai hyppimään. Istumaan rannan penkille. Ajattelemaan, että tuollakin rannalla joku asuu. Toivottavasti eläen omaa todeksi käynyttä unelmaansa.
Suomessa on parasta: Maakuntien omaleimaisuus. Miten itä eroaa lännestä ja etelä pohjoisesta. Miten omasta maasta löytyy erilaisia puolia. Kaksikielisyys, joka on myös usein kaksi erilaista kulttuuria. Murteet ja erilaiset tavat. Makuja unohtamatta. Säilytetty historia. Iloitsen jokaisesta puutalokaupungista tai edes puutalokaupunginosasta. Niistä kirkoista, joita ei hylätty seurakunnan muuttaessa "uudenaikaisempaan rakennukseen". Ihana Ulrika Eleonora ja vielä näkemättä jäänyt Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.
