Illalla olimme tinkineet Kaşissa risteilyä huonolla menestyksellä. Halasimme päästä katsomaan Kekovan lähistöllä sijaitsevia uponneita kaupunkeja, mutta emme halunneet maksaa siitä älyttömiä summia. Päättelimme saavuttavamme uponneet kaupungit halvemmallakin. Ja olimme siinä oikeassa.
Ajoimme siis aamulla Kekovaan. Parkkipaikalla meitä oli odottamassa mies lakissaan. Hän halusin näyttää meille veneensä ja oli valmis viemään meidät muutamaksi tunniksi merelle. Aikamme tingattuamme saapui veneen viereen ranskalainen perhe. Kutsuimme heidätkin matkaan ja näin saimme hintaa tiputettua mukavasti jakamalla sen kahden perheen kesken. Ankkurit ylös ja merelle.
Veneen kapteeni paljastui lähikylän, Kaleköyn, pojaksi. Täällä hän oli viettänyt lapsuutensa. Uimalla uponneiden kaupunkien yllä ja tutustuen näihin vesiin kuin omiin taskuihinsa. Päivätyönsä hän oli tehnyt Kekovan (Üçağız) imaamina. Eläkepäivien koitettua setä oli aloittanut turisti-busineksen. Hän ajoi venettä ja vaimo paistoi Turkin parhaita gözlemejä Kekovassa. Jälkimmäisen oli Lonely Planet huomioinut uusimmassa painoksessaan.
Ensimmäinen pyäshdyksemme oli Kaleköyn luona. Setä näytti meille kotinsa pansionaatin takana. Ranskalaiset lähtivät patikoimaan kylän linnoitukseen ja me pulahdimme mereen. Kuvista olin katsellut noita hautapaaseja meressä, joten sinnehän se oli uitava kurkkimaan ja koettamaan. Vesi oli matalaa. Saimme ilmeisesti käveltyä osan aikaa uponneiden rakennusten päällä? Snorklaajat näkivät kaloja ja muita meren ihmeitä kirkkaan veden kivien koloissa.
Seuraavaksi vene kuljetti meitä toisen uponneen alueen vieressä. Siellä oli uiminen kielletty, mutta ihailimme rantaa, jossa seinät ja rappuset upposivat mereen. Meren väri muuttui turkoosista sineen korkeuserojen myötä. Aurinko helli, vesi kimalsi. Kapteeni tarjoili väelle melooneja ja rypäleitä. Vielä pysähdyttiin uimaan lahdenpoukamaan ennen paluuta satamaan.
Kiitimme matkaseuruetta ja kapteenia. Reilu kaksi tuntia oli riittävästi merellä niissä helteissä. Oli aika palata hotellille vilvoittelemaan ilmastoinnin alle muutamaksi tunniksi ennen iltaruokailua. Kävelimme siis läpi pienen kylän autolle. Vilkutimme kapteenille, joka jäi odottamaan seuraavia asiakkaita parkkipaikan reunustalle.
Kylän reunalla auton ikkunaan vielä koputeltiin. Äiti kahden lapsensa kanssa oli kyytiä vailla muutaman kylän päähän. Olivat menossa rouvan äitiä tapaamaan. Meillähän oli tilaa, joten nappasimme heidät kyytiin. "Hiljaista" kuului vastaus, kun kysyin, että "Millaista se elämä on täälläpäin Turkkia." Bussi kulki kuulema kerran päivässä, joten jos ei mieli jäädä yökylään, täytyy joko kävellä pitkä helteinen matka tai saada kyyti jonkun autossa. Jätimme vuolaasti kiitelevän äidin ja lapset tien vierustalle ja käänsimme auton nokan kohti ylöspäin kohoavaa serpentiinitietä.
15 kommenttia :
Kiitos, Mine, upeasta kuvareportaasista! Hienoa olla mukana, ja nähdä turkista saa pieni pala! Turkki on kaunis ja karu maa, kansa ystävällistä ja vieraanvaraista;)))
Hyvää loppuviikkoa sinulle ja perheellesi.<33333
Upeaa!! Mikä noi kylät on upottanut?? Kerrassaan upea paikka.
Ja loistava matkailumainonta vaan jatkuu ☺☺
Mine, tee kirja näistä postauksista!! Oikeasti, ota yhteyttä johonkin kustannustomittajaan, en millään usko että olisin ainoa joka ottaisi nämä tarinat ja kuvat niin mielellään kirjana käteen sänkyyn!! maailman parhaaseen paikkaan haaveilla matkoista ja nähdä niistä unia...
Voi sentää ! Tulin melkein kateelliseksi, kun luin helteisestä päivästänne ! Uimaankin olisi ollut mukava tulla ! Mitä ihmettä ? Oletko sinä ryhtynyt aktiiviseksi uimariksi ? Minä olen muistavinani, että et ole intohimoinen uimari ? Taisi helle saada sinutkin veteen ?
Minulla oli tänään ensimmäinen YAMK-opiskelupäivä ja pää ihan suhiseen kaikesta uudesta ja haastavasta... Työtä kyllä noissa opinnoissa tuntuu riittävän ! Ihmiset vaikuttivat mukavilta ja pari tuttuakin siellä oli. Nyt pitäisi jo tietää, mistä tekee sen opinnäyte- tai kehitystyön (30op) ! Huh ja voih ! Minulla on ehkä hämärä aavistus aiheesta, mutta EI yhtään jalostunutta ajatusta aiheesta... t: Tiina
Ps. On tapahtunut jotakin ihmeellistä ! Sain tänään puhelun, jonka jälkeen voisin sanoa, että kanto on pienentynyt ja ehkä katoaa kokonaan... Olen niin iloinen ja kiitollinen. Minulle raotettiin ovea kannon takaa ja tarjottiin sivutoimista tuntiopettajan paikkaa AMK:lta ! Olin pyörtyä; luulin, että se ovi on minulta suljettu kokonaan, mutta nyt vajaa viikkoa myöhemmin ovi onkin raollaan -- ehkä jopa auki ! Kysymys ei tietenkään ole pitkästä ajasta, mutta se voi olla alku johonkin...
Mine, nuo rappuset kalliossa ovat upeat!
Tämä on minulle tuttua, sillä meillä oli rautavene (13 m, 10 tonnia) ja aloitimme venilyn ja veneessä asumisen jo toukoku-tai kesäkuulla. Joskus yövyimme vielä lokakuulla paatissa. Oli uimataso, josta oli kaikkien, myös koiran, hyvä hypätä mereen ja sitten täällä järveen. Kippari opetti minusta kunnon perämiehen, joka tarvittaessa päästettiin yksin ajamaankin;-)
Haaveilen vielä, että aloittaisin joskus purjetimisen. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ratsastusta ja/tai purjehtimista...
Aili: Etelä on ihan omanlaisensa. Kuumuus tekee sen, että ei voi olla vehreää, paitsi veden ääressä.
Amalia: Meri pakenee ja nousee, mielensä mukaan. Mikä lie heitti pinnan korkeammalle, en tiedä? Hieno paikka se oli, todella.
Punatukka: Kyllä minä itselle teenkin. Muu jää sitten todennäköisesti saamattomuuteni vuoksi tekemättä. En tiedä mistä kysyisi ja minkälaista kirjaa näistä voisi tehdä... Plääh.
Tiina: Minä olen aktiivinen uimari, kun on lämmintä merivettä tarjolla tällaisessa ympäristössä:). Ihmeitähän tapahtuu:). Olen iloinen puolestasi! Ei kun vain eteenpäin haaveita kohti.
Leena: Meillä oli osa kimppapurjeveneestä ennen lapsia. Ja meissä elää jonkunasteinen haave maailmanympäripurjehduksesta sitten eläkkeellä:). Pääsisipä sitten näihin tuttuihin maisemiin mereltä käsin. Ja Somalian rannalle ryöstettäväksi.
Ihanat maisemat ja kirkas vesi!Nuo Turkin rannat ovat jotenkin niin erilaisia, vaikka saman meren aarella mekin asutaan. Taalla ei ole ollenkaan kallioisia rantoja, jossa vihreat pensaat ja puut ylettyvat ihan veden aarelle. Laakeaa hiekkarantaa vaan, ja vesikaan ei niin kirkasta. Aallot kai sekottaa siihen hiekkaa aina jonkun verran.
Kekovaan ja Kashiin suunnittelimme joskus ajaa, mutta ei kuitenkaan onnistunut.
Anu: Toivottavasti joskus vielä onnistuu. Siellä on minusta Etelän kauneimpia kulmia. Kohta jatketaan esittelyä...
Taas ihania kuvia ja yhdyn edelliseen etta ota yhteytta johonkin kustantajaan, kuvistasi ja matkakertomuksistasi tulisi hieno kirja. Kekova on symppis!
Petra: Kiitos, kylläpä te olette ystävällisiä:). Kirjassa pitäisi vain olla joku idea, kokoava ajatus. Mikä se olisi? Kekova oli ihana.
Mine, sitä varten juurikin on olemassa kustannustoimittajat :)
Miten olisi vaikka lapsiperhe automatkailee ja Turkki?
Mine ja Petra: Katsotaan mitä elämä eteen tuo. Mieskin patistaa minua johonkin tuottavaan kirjoittamiseen;). En tiedä. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Täällä on niin kylmä, että on jo ikävä kuule kesää. Ei ehkä muuten, mutta taloja ei ilmeisesti vielä lämmitetä, joten sisällä on vähän vilakkaa. Ja ulkona ulisee tuuli.
Kirjailijatar: Minä haluan sitten Suomesta talon, jossa on takka. Mielellään leivinuuni keittiössä ja pönttöuuneja muualla. Kotona ei pidä palella, jos ei itse taho.
Lähetä kommentti