"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

maanantai 1. lokakuuta 2012

315. tarina (Arkeni- oppivuodet?)

Koulukysymykset ovat varmasti yksi isoimmista kysymyksistä lapsiperheen muuttaessa ulkomaille. Me lähdimme aikanaan matkaan kahden pienen kanssa, joten emme liiemmin koulua vielä murehtineet. Kysymys tuli kyllä eteen myöhemmin ja kouluasioita on jouduttu pohtimaan ihan riittävästi neljän erilaisen lapsen kohdalla.

Ennen kuin aloitan, huomautan vielä, että tällaista tekstiä kirjoittaessa on pakko yleistää. Lukija ymmärtäköön nyt, että en edes yritä erottella kaikkia eri tavalla ajattelevia vanhempia, joita alla olevista ryhmistä luonnollisesti löytyy. Kirjoitan vain sen, minkä itse olen kokenut enemmistön käyttäytymismalliksi. En myöskään halua tässä ottaa kantaa muiden kouluvalintoihin. Jokainen vanhempi varmasti ajattelee omasta mielestään lapsensa parasta ja yrittää toteuttaa sen niin hyvin kun omassa taloudellisessa tilanteessaan ja ymmärryksessään pystyy.


Turkissa on koulukysymyksissä vähintään kahden kerroksen väkeä. "Ylemmän kerroksen" väki tekee yhden tai korkeintaan kaksi lasta. He ovat koulutettuja ja vakaatuloisia ihmisiä ja haluavat piltilleen parasta mahdollista, jota rahalla voi saada. Näin ollen tämä väki ei katso valtion kouluihin päinkään vaan he luottavat kalliiden yksityistarhojen ja -koulujen tarjontaan. Lapsia tehdään niin, että heitä on mahdollista näissä kouluissa kouluttaa ja koska kouluista maksetaan, niiltä myös vaaditaan kaikenlaista. Olen monesti surkutellut näiden koulujen opettajia. Minkälaisessa paineessa he vanhempien puolelta ovatkaan. Helppoa ei ole lapsenkaan asema, sillä näiden vanhempien arvostus saadaan menestymällä ja sen eteen täytyy jo pienen alkaa näkemään vaivaa ja tehdä lujasti töitä. Prässi alkaa omaksi kauhukseni jo esikoulussa, todennäköisesti jo ennen sitä. Palaan tähän myöhemmin.




"Alemman kerroksen väeltä" yksityiskoulut karkaavat yhtä kauaksi kun kuu. Niihin ei kerta kaikkisesti ole varaa. Tämän väen lapset opiskelevat valtion kouluissa, joiden tasoerot saattavat olla huimat. Paremmalla asuinalueella on mahdollista saada kohtuullista tai hyvää opetusta, köyhemmillä alueilla ongelmaksi kasvaa pätevien opettajien saanti ja luokkakoot. Siivoojani jälkikasvu mm. opiskelee luokassa jossa on reilu 80 oppilasta. Ei ole siis kummallista, että siinä määrässä henkilökohtainen opetus on mahdotonta ja siivoojankin piltti oppi lukemaan vasta kolmannella luokalla. "Alemman kerroksen" hieman paremmin toimeen tuleva väki laittaakin lapsensa koulun lisäksi "tukiopetukseen". Nämä lapset opiskelevat siis tavan koulupäivän lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin dershanessa. Voi lapsiparkoja ja heidän olematonta vapaa-aikaa, sanon minä. "Mitä tässä voi muuta tehdä," sanoo heidän äitinsä ja isänsä, jotka näkevät, että ilman tukiopetusta lapsi ei vain opi ja jatkopaikat karkaavat käsistä. Lisään nyt heti, että tämä on tilanne Istanbulissa, luulen, että valtionkoulujen tila vaihtelee kovasti myös eri kaupungeissa ja pienemmissä kaupungeissa se voi olla radikaalistikin parempi?

Ulkomaalainen on paikallisten silmissä ilman muuta rikas ja hänet niputetaan ylemmän kerroksen väkeen automaattisesti. Suurin osa ulkomaalaisista tietenkin kuuluukin tähän porukkaan. He ovat koulutettuja ihmisiä ja tulevat maahan usein työkomennukselle ulkomaalaisen firman lähettämänä ja näin työnantaja on apuna koulumaksuissa. Koulumaksujen lisäksi maksetaan vielä koulukirjoista, tarvikkeista (vihkot, kynät, kuvistarvikkeet jne), koulukyydeistä ja kouluvaatteista. Ilman tätä työnantajan apua ei normaalituloinen ihminen pystyisi täällä neljää lasta yksityiskouluissa kouluttamaan.  Ellei sitten ole huippujalkapalloilija tai muu miljonääri. Me emme ole, jos olette sitä miettineet:).



Kun siis meidän kohdallamme alkoi koulukysymysten pohtiminen, aloitimme suoraan vertailemaan yksityiskouluja. Meille oli tärkeää, että koulumatka olisi kohtuullinen, hinnat sellaiset, että työnantaja suostuu niihin osallistumaan ja että koulussa olisi kontakti myös turkkilaisiin, eli se ei olisi mikään "ulkomaalaisten saareke". Käyttämämme koulu ei kuulu niihin kalleimpiin, sen yhteydessä on turkkilainen koulu ja se tarjosi myös suomiopetusta, joten valinta oli sitä myöten selvä. Emme edes harkinneet lasten laittamista valtionkouluihin juuri tuon opetuksen kirjavan tason, luokkakokojen ja muutaman muun syyn tähden, jota en nyt tässä halua kirjoittaa, ettei kukaan ymmärrä minua väärin tai pahoita turhaan mieltään. Esikoinen kävi kyllä tavallista turkkilaista päiväkotia aikanaan vajaan vuoden.

Kun koulu on valittu, alkaa pienen koulutie. Meidän koulussamme opetus alkaa 5-vuotiaana esikoulussa. Unohtakaa pehmeät laskut ja leikki. Koulu alkaa heti täysillä. Koulupäivien pituus yhdeksästä neljään ja koulukyydit päälle. Läksyjä joka päivä, paitsi viikonloppuna. Kyllä siinä äidillä on monesti itku päässyt ja harmin kyyneliä nielty etenkin vanhempainiltojen jälkeen. Täkäläiset vanhemmat vaatii läksyjä, tuloksia ja näyttöä oppimisesta. Suomi-äitin yli jyrätään ja katsotaan pitkin nenänvartta. "Tämä on koulu eikä leikkitarha, tänne on tultu oppimaan." Opettajat tekee mitä enemmistö vaatii. Jos hyvin käy, toisin ajattelija saa sentään ymmärrystä näkemyksilleen. Useimmiten ei edes sitä.



Yksityiskouluissakin on moni asia kiinni opettajasta. Olemme eläneet murheen vuosia mm. kolmosen kanssa, joka kompuroi ensimmäiset kouluvuodet. Ensin oli uusi vastavalmistunut opettaja, joka ei jaksanut ymmärtää, että lapset etenevät omaan tahtiin. Oli sitä mieltä, että kolmosella on lukihäiriö, kun englannin lukeminen eteni "suomalaisesti". Muutenkin tahti oli pikkumiehelle selvästi liian nopea ja vuosi meni ikään kun jatkuvasti muiden perässä pyristellen. Vuoden lopussa päätimme antaa pojalle aikaa ja uuden yrityksen.

Tuplattuna vuonna opetajaksi sattui turkkilaisten vanhempien lottovoitto- opettaja. Sinä vuonna vaadittiin, puskettiin, laitettiin läksyjä, joita pieni koululainen ei voinut mitenkään osata. Lukuläksyjä ennen kuin oli opeteltu kirjaimet, laskuja, joita kolmonen ei kertakaikkiaan käsittänyt. Motivaatio karkasi, pieni päätteli, että hän on maailman tyhmin eikä ikinä opi mitään. Minä ajattelin, että täytyykö lapseni kärsiä siitä, että vanhemmat asuvat ulkomailla? Siinä koki melkoista ahdistusta, kun yritti opettajalle selittää omia näkemyksiään oppimisesta ja vedota muihin vanhempiin luokan riman laskemiseksi, saaden vastaukseksi vain: "Nämä ovat JO 7-vuotiaita, ei enää mitään pieniä lapsia. On aika opetella miten oikeassa maailmassa toimitaan ja mitä on vastuun kantaminen." (!!??&&##)



Kolmas vuosi toden sanoi ja opettajaksi tuli viisas ja pätevä nainen. Kolmonen puhkesi kukkaan, sai onnistumisen iloa, balsamia haavoille, ihailua ja kannustusta, joka hiljalleen korjaa jotakin rikki mennyttä. Itku tuli senkin vuoden lopussa, kun todistuksessa kuvailtiin, kuinka kolmonen on luokassa kohtelias, avulias, nokkela, terävä oppimaan, toimelias ja kuinka häntä on ilo opettaa. Luin todistusta ääneen ääni väristen. Sisaruksia opettajan sanat naurattivat, sillä tämä meidän kolmonen on kotioloissa aika vilkas ja todellakin toimelias nuori mies. Oppilas itse kuunteli arvion ja katsoi meitä pää pystyssä, pilke silmässä ja sanoi: "Niin, tollanen just mä siellä koulussa olen."



Mitä lapsilleni jää siis käteen oppivuosistaan Turkissa? Kannattiko kouluttaa heitä täällä? Vastaus on kyllä sekä ei. Luotan henkilökohtaisesti enemmän suomalaiseen koulujärjestelmään, kun täkäläiseen. Suomalainen koulu pesee mielestäni turkkilaisen yksityiskoulunkin 10-0. Suomalainen opetussuunnitelma on realistinen, johdonmukainen ja tasapuolinen. Asiat ja aineet eivät ole kertaluonteisia rykäyksiä vaan toistuvia kokonaisuuksia jossa lisätään aineksia ennen opitun päälle. Kertaus on opintojen äiti. Täällä on hurjasti erilaisia aineita, mutta kuinka moni niistä oikeasti on opittu, kun siihen on törmätty vain kerran? Monesti tulee tuntu, että täällä ahnehditaan niin määrässä kuin ajassa. Minusta pienen lapsen koulupäivän pituus ei myöskään tulisi olla seitsemän tuntia, kolme tai neljä tuntia riittäisi oikein hyvin. Jättäen aikaa siihen, mitä pieni tarvitsee; vapaaseen leikkiin, lepoon, omaan tutkimiseen ja oppimiseen.



Toisaalta lapseni saavat täällä vahvan kielitaidon. He oppivat asioita koulussa kirjojen lisäksi luokkatovereiltaan. Tulee konkreettiseksi sota Libyassa, kun oma ystävä on sieltä. Ymmärtää muslimia paremmin, kun viettää vapaa-aikaansa irakilaisen ystävänsä kanssa. Näkee, että ihonväri, uskonto eikä kansalaisuus lopulta olekaan kovin erottavia asioita, vaan sisältä löytyy aikalailla samanlaisia tyttöjä ja poikia. Iloitsen myös koulun perhe-hengestä. Pienen koulun ja pienten luokkien etuja. Opettajat näkevät vaivaa lapseni vuoksi ja amerikkalaiselta opettajalta tuo kehuminen ja positiivisen palautteen antaminen käy luonnostaan niin ihanasti. Kansainvälinen ilmapiiri on minusta lapselle hyvä koulu. Meillä on myös ollut mahdollisuus suomi-opetukseen kansainvälisen koulun rinnalla, jonka vuoksi olemme voineet olla varmoja siitä, että ainakin jollakin osa-alueella lastemme koulu etenee suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti. Ja he pysyvät kiinni äidinkielessään, joka on todella tärkeää ainakin meidän perheelle.

Viime kesänä esikoinen valmistui opiskeltuaan kahdeksan vuotta samassa koulussa. Hän sai stipendin ja nimensä koulun puuhun valmistuessaan luokkansa parhain arvosanoin. Siinä hetkessä tunsin ylpeyttä esikoisesta ja kiitollisuutta tätä koulua kohtaan. Asiat ovat olleet välillä sekaisin, on pitänyt odottaa tarvikkeita, sietää ei niin hyviä opettajia, kestää muita vanhempia ja mielestäni liikaa puskemista ja epämääräisyyttä opintosuunnitelmissa yms. Tämä koulu on kuitenkin nähnyt vaivaa minun lapseni eteen, he ovat välittäneet hänestä aidosti ja onnistuneet jossakin kovin tärkeässä. Heidän vuokseen lapseni lopulta saavutti positiivisen kierteen. Halun oppia ja onnistua. Tällä hetkellä näyttää, että se sama kierre on myös kakkosella, kolmosella ja kuopuksella. Siitä on hyvä jatkaa täällä ja sitten Suomessa, kun taas tiemme sinne johtaa.

ps. Koulun kevätjuhlat ovat ihania. Ja niin kovin erilaisia kun Suomessa. Musiikki pauhaa ja jäyhät suomalaiset pojatkin tanssivat muiden mukana. Nämä kuvat ovat muutaman vuoden takaa, silloin kolmonen valmistui esikoulusta ja kurjat ekatluokat oli vielä edessä. Poika oli jäänyt juuri auton alle, mutta ehkä siitä kuulettekin sitten joskus toiste...

19 kommenttia :

Madame Kissankulma kirjoitti...

Ymmärrän kyllä niin hyvin nuo tunteet, meillä oli aika hankala vuosi esikoisen kanssa viime talvena ennen kuin löysimme oikean koulun. Vieläkin on vähän vaikeaa esim. matikassa, mutta niin kuin sanot, kielitaito karttuu kuin huomaamatta. Ja en suostu tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että työnantaja joutuu lasten kouluista maksamaan aika paljonkin. Lapset ovat juuri työnantajan vuoksi myös joutuneet luopumaan todella paljosta, joten he ovat koulunsa ansainneet. Tsemppiä teidän koululaisille, lopussa kiitos seisoo ja ei suomalainen koulu tosiaan turhaan ole kehuttu.

Pepi kirjoitti...

Varmasti yhteentörmäyksiä tulee erilaisissa kulttureissa eläessä, jos niitä tulee kotimaisemissakin.
Säälittää vaan tuo pienten esikoululaisten päivän pituus!!
Lapsuus on niin kovin lyhyt muutenkin....

Aivan ihana kun teet nämä postaukset tavallisesta arjestasi siellä kaukana "kotoa", on se elämisen malli niin toista kuin täällä.

Ja oikeassa olet siinä, että kielitaito karttuu, se on korvaamatonta pääomaa, samoin kuin tuo kulttuurien rikkaus - niitä ei voi kukaan ottaa pois!!

Mukavia syyspäiviä täältä harmaan sateisuuden keskeltä :)

Sennie kirjoitti...

Ihan oli itku tulla kun luin kolmosen kokemuksista. Mutta niin on koulu ja elämä kouluttanut, esikoisesi tulee pärjäämään, ja varmasti kolmonen ja muutkin<3

Yaelian kirjoitti...

Ihanan söpöt lapsikuvat! Kovin epätasa-arvoista tuo koulusysteemi Turkissa;ja sellainen,joka myös ylläpitää luokkayhteiskuntaa(vähän samaan tapaan kuin Etelä-Amerikassa)
Voi pikkumiestä;onneksi lopuksi löytyi ymmärtäväinen opettaja:)
Oma lapseni oli 5-vuotias kun muutimme takaisin Suomeen;hänen olisi sinä vuonna pitänyt mennä täällä kouluun,ja koulukirjatkin oli jo hankittu,mutta sitten päätimmekin palata Suomeen,joten hän koki täällä vain tarhan ja pakollisen esikoulun-.

Anonyymi kirjoitti...

Voi pientä, toivottavasti kolmosellenne ei käynyt pahemmin?

Miten esikoisesi on kokenut tuon kahdeksan vuoden taipaleen? Tuntuuko hänestä siltä, että on viettänyt liikaa aikaa koulun penkillä? Minuakin harmittaisi, jos pienelle koululaiselle asetettaisiin liikaa tehtäviä ja paineita, siksi olisikin mielenkiintoista kuulla tyttäresi nökökulma. :)

Järjestääkö koulu nuo suomen kielen tunnit vai oletteko hoitaneet ne itse? Onko opetus muuten englanniksi vai turkiksi? :o

Helist

Helist

Mine kirjoitti...

M. Kissankulma: Ei ole turhaan kehuttu, ei. Kyllä suomalaiset opetkin on ihan omaa luokkaansa, asiansa osaavia ja ammattiylpeitä. Ei niin, että Suomessa ei voisi mennä kemiat ristiin opettajalla ja oppilaalla. Tai muuten koulussa asiat hullusti. Esim. olen varma siitä, että koulukiusaamiselta täällä yksityiskouluissa välttyy toisella tavalla kun Suomessa. Meillä esim. joka lapsi oli R-vikainen, mutta eivät tulleet siitä asiasta täällä kiusatuksi ollenkaan. MUistanpahan kuinka minulle samaisesta asiasta aikoinaan Suomessa naurettiin...

Pepi: Pitkät on päivät, totta tosiaan. Eskari vuonna pidinkin 5-vuotiaani kotona keskiviikkoisin, ihan omalla luvalla. Sillä tavalla selvisi pitkät päivät. Nyt ei enää voi, kun täytyy pysyä muiden perässä:(.

Sennie: Kaikki mikä ei tapa tai nuiji maanrakoon, vahvistaa? Enpä usko. Luulen, että tästä jotakin jää pitkäksi aikaa selkäreppuun painamaan. Siksi pitää muistaa kehua ja kannustaa, luoda uskoa, että kyllä poika pärjää....

Yaelian: Kyllähän se ihmetyttää. Koulusysteemiä parasta aikaa "uudistetaan". Yllätys yllätys, uskonnollisten koulujen asemaa vahvistetaan ja samalla uhkaillaan dershanejen lopettamisella. Onko ihme, että tavan kansa kysyy; Miksi ei uudisteta tavallisia valtion kouluja ja tehdä niistä parempia?

Helist: Myös esikoisella oli alkuvuodet vähän hankalia. Minusta siinäkin oli hieman opettajien kanssa huonoa tuuria. Nähtiin myös se iloinen ihme, kun tuli esikoiselle sopiva opettaja ja kaikki lähti rullaamaan erittäin positiiviseen suuntaan. Esikoinen on tunnollinen tekijä, tekee siis läksyjä yms. tarkasti ja huolella. Näille se on arkipäivää, että arkisin on vähän vapaa- aikaa. Ei tarvitse harkitakaan mitään harrastuksia arki-iltoihin, kuten ei kavereiden kanssa kyläilyä tms aktiviteettia. Illalla tehdään läksyt, pelaillaan pihalla jotakin, katsotaan elokuva, leikitään hetki omalla porukalla tms. Vapaata pidetään sitten viikonloppuina ja lomilla. Kesähän on pitkä kun nlkävuosi, joten kyllähän se jotakin kompensoi. Niin ja valtion kouluissa on tietysti huomattavasti lyhyemmät päivät. Ellei vanhemmat sitten pakota dershaneen opiskelemaan iltaisin ja viikonloppuisin:(. Kyllä se vaan niin on, että jos ajattelisi vaan lasten koulua, kannattaisi pysyä Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen tämä kuvauksesi sikäläisen koulusysteemin monimuotoisuudesta niin hyvässä kuin pahassakin; lasten arkea ! Vaikutti kyllä todella rankalta monelta osin ?

Meillä täällä Laukassa on hyvät koulut ! Olemme olleet erittäin tyytyväisiä siihen, kun muutimme pois JKL:n keskustasta. Esikoinen meni pieneen kouluun "epulle". Luokassa oli alle 20 oppilasta ja super-upea Ulla-ope. Sama hyvä on jatkunut nuorempien kohdalla; Iltatähti on "nelkillä" ja luokassa on yhä 18 oppilasta. Teini on jo Laukaan lukiossa, jossa on pienet ryhmät ja opettajat tuntevat opiskelijat nimeltä; rehtorikin...

Laukaa osallistuu Kiva Koulu-projekttiin (www.kivakoulu.fi). Kannattaa tutustua !

Kolmosen tarina oli kurja, mutta hän selviää siitä ! Korvaavat kokemukset ja kotiväki kantaa pitkälle ! Älkää suotta surko !

Turvallisia ja Iloisia Koulupäiviä Teidän sekä muidenkin Lapsille ! t: Tiina

Mari kirjoitti...

Kiitos taas tästäkin kuvauksestasi. Avartaa suuresti meidän paikallaanasujien maailmankuvaa! Hyvää jatkoa teille.

Saga kirjoitti...

Turkin koulu(tus) systeemit on kyllä ihan omaa luokkaansa, mutta teidän lasten kohdalla kansainvälisyys ja kielitaidon karttuminen on varmasti ilon aihe lopun elämää. Minusta sellaiset asiat on suuri rikkaus.

Aili-mummo kirjoitti...

Vaikeuksien kautta voittoon, voisi sanoa tuosta kolmosen opintiestä!
Minusta on älytöntä, että jo 5-vuotiaana lapsi pannaan esikouluun, ja siellä opiskellaan jo täysillä kaiken aikaa;/ Lapset kyllä oppivat leikkiessäänkin koko ajan...

Olihan tuo kouluselostuksesi hyvin valaiseva, melkoista rääkkiä lapsukaisille. Toivotan onnea ja menestystä lapsillenne ja teille vanhemmille, Mine!<3333

Mine kirjoitti...

Tiina:Lapset tottuu uskomattomiin juttuihin, joten myös koulusta tulee normaalia. Ennen lomia alkaa väsymysaste nousta, mutta sitten taas porskuttavat. Kolmonen on sellainen hauska lapsi. Yleensä positiivinen ja iloinen, mutta masentuu kovin helposti, jos ei osaa tai ymmärrä. Minusta se on osittain persoonassa, osittain noista kahdesta vuodesta peräisin.

Mari: Kiitos ja ole hyvä. Kaukaa katsellen asiat näyttävät erilaiselta. Jännä nähdä mitä tuumaamme Suomi-koulusta, kun sinne lopulta asetumme:).

Saga: Kyllä mekin näemme sen arvon ja olemme kiitolliset, että asiat on mennyt näinkin hyvin.

Aili: Niin, kyllä minusta vielä 7 ja 8-vuotiaankin pääaine saisi olla leikki ja oivaltava oppiminen ennemmin kuin liian koulumainen oppiminen. Saati sitten 5 ja 6-vuotiaan.

Helist: Unohtui sanoa, että koulukieli on englanti. Opiskelevat myös turkkia noin 5h/viikko. Osalla lapsista on espanjaa, meidän lapsilla on sinä aikana suomea ja lisäksi suomea varten on nipistetty muutama tunti jostakin muualta. Suomi- tunteja on siis noin 5h/viikko. Suomi-ope saa koululta palkkaa. Tämä suomi-opetus on siis ala-asteen ajan, yläasteelle siirryttäessä käyvät Suomi-koulun Kulkuri-nettikoulun avulla.

pikkujutut kirjoitti...

Koulusysteemi siellä näyttää hyvin täkäläiseltä. Tosin omat lapsemme ovat paikallisessa, yksityisessä koulussa, jossa opetuskieli on pääasiassa englanti.Koulua johti aiemmin ulkomaalaiset lähetystyöntekijät mutta nyt tänä vuonna rehtorina on paikallinen ja vielä en osaa sanoa mihin suuntaan ollaan menossa.Se tietty henki on kuitenkin jo kadonnut. Ulkomaalaisia lapsia on ja heitä varten on kehitetty foreign system, missä opetetaan arabiaa,historiaa ja englantia (syvemmin).

Vaikeinta äitinä ja vanhempina on ollut sietää niitä epäpäteviä opettajia, joilla on kuitenkin asenne, että kyllä he tietää.Leikki loppui KG1(5v) ja sen jälkeen elo on ollut yhtä opiskelua.Mutta kuten sanoit kaikkeen tottuu.

Lapset olivat Suomessa koulussa syyslukukauden pari vuotta sitten ja yhteinen lopputulema oli se, että Suomen koulussa läksyt ovat helppoja ja muutenkin se oli kuin paluuta päiväkotiin. Tytär kävi nyt syksyllä vanhassa luokassaan ja näytti kesäloman koulutehtäviään opettajalle, joka matikan tehtävien kohdalla sanoi, meinaat sitten lukea suoraan ylioppilaaksi :). Eli meidän 12v tekee matikan tehtäviä, joita Suomessa tehdään ylästeella/lukiossa. Mitä se sitten palvelee, en tiedä.

Irmastiina kirjoitti...

Voi miten tutulta tuntuukaan kolmesen alkutaival koulussa.
Täällä Suomessakin on monenmoista opettajaa ja meillä Poika 3. sai kärsiä, myös kolmen ensimmäisen vuoden aikana, ymmärtämättömästä opettajasta.
Onneksi hänkin lopulta pääsi ymmärtävän opettajan luokalle ja tällä viikolla 17 vuotta täyttävä miehenlaku on elämäänsä hyvin tyytyväinen.

M. Metrossa kirjoitti...

Kiitos taas tästäkin postauksesta :) Alkoi hollantilainen koulu tuntua lastenleikiltä 6,5-tuntisine päivineen – eikä 6-vuotiaalla ole vieläkään kotiläksyjä! ;)

Mine kirjoitti...

Pikkujutut: Minulle tulee monesti olo, että meitä suomalaisia pidetään ylimielisinä, kun jauhamme siitä miten meillä Suomessa tehdään nämä kouluasiat niin ja näin. Tämä ei ole Suomi, se on totta, mutta kun maamme koululaitos selvästi on kansainvälisinkin mittarein pärjännyt mukavasti, voisi kuvitella, että siitä voisi ja haluaisi ottaa oppia? Tuo koulupäivän pituus on noin tyhmä koulubussien vuoksi, että niiden ei tarvitse ajaa montaa kertaa. Viis viisi vuotiaan jaksamisesta...

Ja justiinsa, täälläkin lasketaan matikassa vaikka mitä jo, mutta perustaa ei tehty kunnolla. Sen tähden kolmonen ei vieläkään osaa kunnolla kymppipareja. Jospa olisi saanut olla suomen matikassa ja opetella asiat hitaammin, mutta hyvin.

Irmastiina: Suomen opettajat joutuu aikamoisen prässin käymään läpi ennen kuin pääsevät opettajaksi. Persoonallisuudet voi siltikin klikkailla ja ja joillakin ei vain synkkaa. Onneksi sinunkin poikasi sai toisenkin laisen kokemuksen opettajasta. Loppu hyvin kaikki hyvin?

M. Metrossa: Tiedätkö, kuopuksen opettaja on hollannin turkkilaisia. Hänelle käyn aina marmattamassa läksyistä ja sanon, että ei antaisi. Hän sanoo, että ei meillä Hollannissakaan annettu näin pienille, mutta kun täällä vanhemmat vaatii... Minä vaadin, että läksyjä ei anneta, mutta kummasti minun vaatimukseni voidaan ohittaa:(.

Karoliina kirjoitti...

Oi ei, siellä on muutama kuva minun entisistä rakkaista oppilaistani <3

Mine kirjoitti...

Karoliina: Laitoin tarkoituksella kuvia muutaman vuoden takaa, että kukaan ei olisi ihan tunnistettavissa tänä päivänä. Tuo oli minusta yksi ihan parhaista juhlista muuten:).

Petra kirjoitti...

Koulujutut pyörii meilla jo valilla mielessa vaikka tyttö on viela pieni. Koulusysteemin parantumiseen en paljoa jaksa taalla uskoa mutta toivossa eletaan ja yritetaan mekin löytaa aikanaan paras ratkaisu neidin kohdalla. Naissa valtion koulussa on myös oman tietoni mukaan valtavia eroja. Suomen koululaitos on loistava mutta tosiaan kun taalla asumme mennaan taman maan resursseilla koulunkin kohdalla ainakin alussa, vahan isompana voidaan tytön kohdalla tehda tilannekartoitus ja miettia Suomeen siirtymista hanen osaltaan. Yritan ajatella etta vaikka koulutus on tarkeaa, on se kuitenkin yksi osa-alue elamaa ja elamankoulu ja moni muu asia sen rinnalla vahintaan yhta tarkeita. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

Mine kirjoitti...

Petra: Kyllä se joku järjestely löytyy. Olisin voinut vielä kirjoittaa, että paljon on kiinni myös lapsen omasta motivaatiosta. Jos opiskelu ei kiinnosta, isossa ryhmässä on helppoa hautautua huomaamattomaksi ja olla tekemättä mitään. Toisaalta jos on innokas ja oppimishaluinen, uskon, että valtion kouluissakin voi oppia ja saa hyviä eväitä elämään. Mistä sitä motivaatiota ja oppimishalua sitten saisi, se onkin hyvä kysymys.