"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

431. tarina (Arkeni - kaikkea ei voi saada)

Olen seurannut mielenkiinnolla Peikkokukkulan Miian Suomi-ikävästä seurannutta "Miksi ei kannata asua Suomessa"- listaa. Myös muissa ulkosuomalaisten blogeissa tämä aihe tavalla tai toisella nousee aika ajoin pintaan. Niin tässäkin blogissa. Ulkosuomalaisen arkeen kuuluu väistämättä ikävä. Jotakin on pitänyt jättää taakseen saadakseen sen missä on nyt. Jossittelultakaan ei voi välttyä ja jokaiselle meille varmasti aina silloin tällöin nousee mieleen se ajatus; "entä jos muuttaisin Suomeen."



Meillä on vuoden päästä tarkoitus muuttaa takaisin Suomeen esikoisen aloittaessa lukion. Takana on siinä vaiheessa yli 13 mukavaa vuotta Istanbulissa, jossa olemme viihtyneet todella hyvin. Tässä vaiheessa elämää sanoisin, että elämämme parhaat vuodet ovat olleet täällä. Emme ole liikoja Suomeen kaipailleet, vaikka vuodet ulkomailla ovatkin kirkastaneet molempien maiden hyviä ja huonoja puolia. Opettaneet, että kaikkea ei voi saada, mutta kannattaa keskittyä haikailemisen ja valittamisen sijaan siihen hyvään mikä kulloinkin on tarjolla.



Kaksi maata on minusta rikkaus! Suosittelen ulkomaille muuttoa ehdottomasti jokaiselle, jolle sellainen tilaisuus tarjoutuu. Tosin kannattaa kyllä laskea kustannukset ennen lähtöä, jotta tietää mistä on tulossa ja mihin on menossa. Jos elämän sisältö ja ilo on metsissä samoaminen, ei kannata ehkä muuttaa suurkaupunkiin? Tai jos parasta elämässä on hiihtäminen, kannattaakohan muutta Thaimaaseen? Sillä kun muuttaa, kannattaa muuttaa avoimella ja tutkivalla asenteella, etsimään uusia asioita, jotka tuovat itselle iloa. Ei kiukuttelemaan siitä, että metsä ei olekaan oven takana ja kaipaa kipeästi ja jatkuvasti hiihtolatuja ja lumitöitä. Joskus saa toki nurista, sillä sehän on pelkästään terapeuttista:). 



Mitä minä siis arjessa eniten kaipaan Suomesta? Ja kuinka kuitenkin ilman niitäkin asioita on pärjätty tai mitä on saatu tilalle? Asioita listatessani huomasin, että listani olisi varmaan ollut pidempi viisi vuotta sitten ja tosi paljon pidempi 12-vuotta sitten. Niin se Istanbul (Peking/Pariisi/Los Angeles/Moskova jne.) opettaa, kun annamme sille mahdollisuuden. Kaikkea ei voi saada, mutta saatamme saada moninkertaisesti jotakin muuta luovutetun tilalle?

Ihmiset. Sinne jäi Suomeen isovanhemmat, vanhemmat, sedät, tädit, enot, kummit, ystävät ja tutut kirjastontädit ja kaupan kassat. Välimatka estää meiltä yhteisen arjen. Sinne jäi turvaverkko. Kun lapsi sairastaa tai tekisi mieli miehen kanssa kaksin ulos, on vaihtoehdot vähissä. Kun Suomessa joku sairastaa, odottaa leikkausjonossa, menettää muistinsa tai kuolee, tuntuu täältä etäältä jännittäminen, sureminen ja pelkääminen todella vaikealta. Kaipaan yhteistä arkea läheisteni kanssa.




Ja toisaalta. Jos en olisi tullut, en olisi tutustunut näihin ihmisiin täällä. Vertaisryhmääni, joista on tullut kuin sukulaisia. Ystäviin, naapureihin, synnytystä hoitaneeseen lääkäriin, lasten opettajiin ja siivoojaan. Kuinka mukavaa, kun tajuaa pärjäävänsä, tietävänsä miten toimia. Mikä riemu, kun tajusi omistavansa turvaverkon täälläkin. Ne ihmiset, joiden tiedän pitävän huolen lapsista, jos minulle sattuisi jotakin. He, jotka tarjoutuivat hoitamaan isompia lapsia, kun synnytin tai he, jotka ottivat koko katraan, jotta saimme kahdenkeskisen iltamme tai lomamme. Turkki olisi aika paljon pahempi paikka elää ilman tätä porukkaa.




Ja vielä. Mietin monesti heitä, jotka aikanaan matkustivat maailman toiselle puolelle. Päiviä, viikkoja ja jopa kuukausia junissa, laivoissa, hevoskärryissä. Jotka odottivat pitkiä aikoja kirjeitä, pysytelläkseen perillä omaistensa tilanteista. Nykypäivänä on sähköpostit, skypet, netit, puhelimet ja lentokone, jolla hurauttaa Turkista Suomeen kolmessa tunnissa. Helpottaa kummasti, kun tietää, että Suomi on tavoitettavissa. Maailma on kutistunut. 

Oma kieli. Muistan sen tunteen, kun ensimmäisinä Istanbulin päivinä alkoi ongelmat alakerran tätien kanssa. Kuinka saapuivat rähjäämään ovelle kielellä, josta en ymmärtänyt yhtäkään sanaa. Avuttomuus, jonka kielitaidottomuus toi tullessaan, oli kamala. Miten sitä ei Suomessa osannut iloita siitä, että osasi hoitaa asiansa helposti? Sen kun vain avasi suunsa ja selitti. Suomessa ja suomalaisten kanssa on omimmillaan, käytössä on koko oma kieli kaikkine vivahteineen. Kaipaan siis aika ajoin kovasti oman kielistä ympäristöä. Ja oman kielistä lukemista. Rakastan äidinkieltäni.

Turkissa ymmärsin olevani kommunikoiva ihminen. Kieli on minulle tärkeää niin puhuttuna, kuultuna, luettuna kuin kirjoitettunakin. Ulkomailla tämä taito otetaan jollakin tasolla ainakin aluksi pois. Ulkomaailman kanssa pitää kommunikoida kielellä, joka ei koskaan tule olemaan ihan oma. On jatkuvasti kielipuoli ja siinä suhteessa vajavainen ja altavastaajan asemassa. Vaikka puhun turkkia aika sujuvasti, minulta puuttuu kuitenkin hirmuinen määrä sanoja ja nyansseja, en pysy aina kärryillä ja etenkin väsyneenä ajatus ei meinaa kulkea. 

Jos meinaat muuttaa ulkomaille, opettele maan kieli. Kieli mahdollistaa sinulle yhteyden paikallisiin,  avaa sinulle kulttuuria ja on paras sopeuttaja maan elämään. Turkki ei ikinä tule olemaan minulle äidinkieli, mutta siitä on tullut toinen tunnekieleni. Kielen kautta opin rakastamaan tätä maata, sen kulttuuria ja kansaa. Jos emme olisi muuttaneet ja en olisi opetellut tätä kieltä, olisin aika lailla köyhempi ihminen?

Sosiaaliturva. Turha kirjoittaa, että palveluita karsitaan ja moni asia on huonosti. Suomen sosiaalititurva on nykyiselläkin tasolla ihan käsittämätöntä luksusta moneen muuhun maahan verrattuna, niin myös Turkkiin. Neuvolat, ilmaiset lääkäripalvelut lapsille, koulutus, työttömyysturva, opintotuki, äitiyspäiväraha ja äitiyslomat jne. jne. Olemme palaamassa Suomeen nimenomaan tästä syystä. 

Kun siis muutat ulkomaille, varmista vakuutuksesi ja sovi työnantajan kanssa etukäteen asumiseen ja lasten kouluttamiseen liittyvät asiat. Täytyy olla melkoisen hyvätuloinen, jos pystyy esim. Turkissa kouluttamaan lapset yksityiskouluissa ja käyttämään yksityisten sairaaloiden palveluita. Ja toisaalta; jos työnantaja maksaa lasten koulut ja sinulla on kattava vakuutus, on elo Istanbulissa todella mukavaa. Lasten koulu takaa heille loistavan kielitaidon ja monia eväitä elämään, jota eivät Suomessa saisi. Yksityisessä sairaalassa hoito on erittäin hyvää ja palvelu monesti parempaa, kun Suomessa. Raha se ratkaisee näissä asioissa ja maksavasta asiakkaasta kannattaa pitää hyvä huoli.

Kirjasto. Tarvitseeko tätä edes selittää? Ymmärrättehän te suomalaiset millaisen aarteen vaikutuspiirissä elätte siellä Suomessa?



Vapaus. Mummolan pihalta lähtee tien päälle kolme pyöräilijää. Vilkuttavat mennessään ja ajavat hieman vaappuen. Äitiä itkettää. Mummolan eteisessä puetaan luistimia tai monoja, etsitään mailaa, tai suksia, huikataan heipat ja pujahdetaan lähikentälle luistelemaan tai kiertämään kenttää suksilla. Taas äidin pitää pyyhkiä silmiä salassa. Tämän kaiken minä olen riistänyt lapsiltani muuttaessani Istanbuliin. Suurkaupungissa ei poljeta kauppaan, ei kävellä kaverille, ei kipaista lähikentälle luistelemaan, hiihtämään tai seikkailla lähimetsässä kavereiden kanssa. Täällä ulkoillaan kotipihalla muurien suojassa tai koulun pihalla muurien suojassa. Muualle mennään aina isän tai äidin kanssa. Se muokkaa arkea, sillä lapset ovat melkein aina kotona,  jos eivät ole koulussa. Usein kaipaan sellaista arkea, että olisivat kaverien kanssa menossa pihalle tai voisi sanoa; "Mene vaikka kirjastoon." 



Toisaalta tiedän missä ja kenen kanssa lapseni ovat. Minun ei tarvitse pelätä heidän tulevan kaapatuksi koulumatkalla, joutuvan huonoon seuraan ja tekevän tyhmyyksiä ulkona ollessaan, ei tarvitse kinata aiheesta: "Miksi minun pitää tulla yhdeksältä kotiin, kun kaikki muut..." Istanbul antaa lapsilleni turvalliset rajat. Koska ne rajat ovat kaikilla muillakin, ei minun tarvitse edes taistella niistä. Turkissa lapsuus saa kestää pidempään ja teinikin on helpompi pitää aisoissa. 



Salmiakki. Oltermanni ja nakkikastike. Ensimmäisten Turkin vuosien ruokakaipauslista on lyentynyt. Ruokatottumukset ja makunystyrät ovat muuttuneet vuosien varrella. Silti kaipaan täkäläisessä arjessa jatkuvasti joitakin ruoka-aineita Suomesta; juustoa, raesokeria, siirappia, ruisleipää, metwurstia, mustikoita jne. jne. Lomilla otetaan sitten vahinko takaisin ja syyllistytään ylilyönteihin. Syödään paketillinen Brumbergin suukkoja tai irtokarkkeja, ostetaan jokaista uutta juustolaatua tai rynnitään jatkuvasti Kotkan torille possoja syömään.




Osaan kuitenkin onneksi ennakoida. Tuotattaa Suomesta raesokerin, kardemumman, glögimausteet, viherpippurikastikkeen, fariinisokerin ja siirapin, sekä muut, joita ilman ei vaan tule toimeen. Korvata Suomikarkit täkäläisillä ja elää ilman nakkikastiketta. Juusto-politiikka sen sijaan harmittaa oikeastaan säännöllisesti. Kermajuustoton elämä on aika ajoin sietämätöntä ja Turkki ei tarjoa tähän asiaan mitään korviketta. Toisaalta tiedän, että ihan oikeasti ihminen pärjää jopa ilman juustoa.  Tiedän myös, että kun muutamme Suomeen, minulla tulee olemaan lista kaipaamistani ruoka-aineista Turkissa; munakoisoista, sivribibereistä, kirsikoista, kunnon döneristä jne.




Siinä ne sitten taisi olla. Päällimmäiset. Pinnan alta tosin löytyisi jotakin vielä, kun kaivelisi, mutta senkin olen oppinut, että aina ei kannata kaivella. Kannattaa elää tässä ja nyt, näillä eväillä.

ps. Miia kaipasi syitä miksi EI kannata muuttaa Suomeen. Minulle saa kirjoittaa nyt kaikki Suomen parhaat puolet. Miksi siis KANNATTAA olla paluumuuttajatar?

29 kommenttia :

Pepi kirjoitti...

Voi, niin totta! Eikä tarvitse kauaskaan kotimaasta lähtä kun tietyt asiat alkaa nähädä uudelta kantilta. Kuten sanoit, jokaisen pitäisi edes vähän aikaa asua jossain muualla, saisi avaruutta ajatusmaailmaan.

Itse olen ollut siinäkin onnellisessa asemassa, että isän työn mukana on aikanaan ollut mahdollista asustella lyhyempiä aikoja muualla, koskaan ei koko perheen voimin kuitenkaan muutettu muualle - se aika oli vasta kun olin "omillani".
Mutta avarsi kuitenkin jo sekin.

Vaikea edes kuvitella minkälainen kulttuurishokki teille tulee vuoden päästä eteen, on tämä niin paljon muuttunut tämäkin maa tässä ajassa -eikä välttämättä hyvään suuntaan- että pelkät kesälomat ei siihen vielä valmista.
Lapsia varsinkaan!

Monesti voi tulla ikävä Istanbulia, luulen ☺
Mutta on teillä sellainen kokemus takana siinä vaiheessa, johon harvalla on mahdollisuus -tai haluakaan.

mehtäemäntä kirjoitti...

erittäin hyvä postaus taasen kerran. tosiaan mieki näitä asioita miettiny, että osaakohan sitä uusiin ihmisiin sillälailla lapsen riemulla tutustua varsinkin jos välissä on kankea kielimuuri puolin ja toisin? meillä muutto ulkomaille on jäänyt taka-alalle taasen. Noh..siihen on kyllä syy erittäin suuri ja oikein hyvä syy, jota en nyt tässä käy ruotimaan. Elämä on vielä edessäpäin vaikka kuvittelen olevani vähintäänkin muumion ikäluokkaa..kerkiämme varmasti joko lapsien kanssa tai ilman puida näitä muutto asioita myöhemmässäkin vaiheessa. siihen asti nautin salmiakista ja nakkikastikkeesta ihan täällä kotisuomessa :D

ii kirjoitti...

En muuten ymmärrä miksi suomalaisissa marketeissa myydään niin vähän turkkilaisia tuotteita. Munakoisot Turkissa on paljon parempia kuin ne jostain muualta rahdatut jättiläiset mitä täältä saa. Olisko EU:n säätöjä? Muutaman kerran ollaan löydetty turkkilaisia sitruunoita ja ne on myös superhyviä.

Allu kirjoitti...

Hyvä kontrasti noissa kahdessa ensimmäisessä kuvassa. Minustakin kielen oppiminen on tärkeää. Täällä saa usein ihmetellä, miten joku ulkomaalainen on asunut maassa 40v eikä osaa yhtään maan kieltä.

Irmastiina kirjoitti...

Olipas hyvä postaus!
Ja tuo kuvasarja...:)

anumorchy kirjoitti...

Hienot kuvat olet valinnut!

Kirjasto. Se puuttuu minultakin. Siis onhan taalla, mutta ei kovin kehittynyt.

Tuota kardemumman puuttumista teilta vahan ihmettelen. Meilla loytyy kaikista maustekaupoista.

Voiko pekmez korvata siirapin?

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, tehän voitte muuttaa sinne ihanaan Turkkiin sitten takaisin, kun lapset on täällä ilmaiseksi koulutettu.

Kuukki kirjoitti...

Kulttuurishokki on todennäköisesti suuri, kun muutatte takaisin. Olen asunut vain lyhyitä aikoja ulkomailla ja tiennyt aina paluupäivän, mutta silti on mennyt hetki tottua taas Suomeen (Suomi on tuntunut aluksi tosi tylsältä, etenkin Aasian jälkeen...).

Kuten sanoitkin, sosiaaliturva, koulutus, kirjasto, oma kieli, suku ja ystävät ovat niitä pluspuolia paluumuutossa. Teidän perheen kohdalla pitäisin paluumuuttoa kannattavana juuri siksi, etta lapset tietävät kuuluvansa Suomeen ja oppisivat, millaista on Suomessa ja mitä suomalaisuus on. Koska olette asuneet koko ajan yhdessä paikassa, luulen, että teidän lapsillanne ei ole kuitenkaan sellaista juurettomuuden tunteen vaaraa kuin niillä, jotka ovat vanhempien työn vuoksi vaihtaneet asuinmaata muutaman vuoden välein.

Teillä ja lapsillanne on aina mahdollisuus palata myöhemmin takaisin Turkkiin, jos siltä tuntuu, joten Suomeen muuttaessanne ette menetä Turkkia kokonaan!

Mine kirjoitti...

Pepi: Minäkin luulen, että paluussa on paljon työstämistä. Toisaalta uskon, että positiivisella asenteella pääsee pitkälle. Suomessa on paljon hyviä puolia, sitten on aika keskittyä taas niihin:). Aikansa kutakin!

Mehtänemäntä: On aika unelmoida ja toivoa, haaveilla, mutta realisti kannattaa olla. Ei siis kannata lähteä maailmalle, jos ei ole varma siitä, että asiat on hoidettavissa. Nauttikaa siis Suomen parhaista paloista. Siellä on mm. maailman parhaat nakit.

ii: Sanopas se? Olen jo varautunut munakoisoviljelyyn...

Allu: Ja justiinsa ne kieltä oppimattomat on aika usein ensimmäisenä kritisoimassa maata, sen kulttuuria ja ihmisiä.

Irmastiina: Lisäänkin ehkä vielä, kunhan ehdin. Siis kuvia tähän.

Anu: Saa täältä kokonaisia, mutta ei sitä jauhettua. Pekmeziä käytän, jos ei ole oikeaa siirappia saatavilla.

Leena: Me olemme palaamassa ihanaan Suomeen ihan hyvällä mielellä. Emme kouluttamaan ilmaisiksi lapsiamme, vaan maksamaan heidän koulutuksestaan työnteollamme ja verorahoilla. Enkä pistä pahakseni, vaikka joskus tulevaisuudessa olisi vielä ihania Turkinkin vuosia edessä:).

Kuukki: Aika näyttää tuleeko kulttuurishokkeja vai ei. Lapsiperheessä elämä on yleensä perusarkea, olipa missä hyvänsä. Se pitää hyvin jalat maassa:). Juuri tuota minä toivon, että lapset saisi itse nähdä, että tuleeko heistä suomalaisia. Toivon, että tulee, eivätkä jää jatkuvasti kaipaamaan johonkin muualle.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!
Olipa kiva postaus ja siihen sopivat kuvat olit valinnut hyvin:))
On teillä suuri elämänmuutos edessä vuoden päästä, mutta uskon, että lapset sopeutuvat nopeasti ja hyvin Suomeen.
Ovat he kyllä kokemuksen rikkaampia kuin suomalaiset kaverinsa, jotka eivät ole ulkomailla asuneet.
Olisi kiva tavata viimeistään täällä Suomessa, jollei aikaisemmin Istanbulissa.....
Terkuin Ulla

hietzu kirjoitti...

Tämä oli mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa,sai ajattelemaan. Ja mahtavasti olit rinnastanut kuvia, varsinkin tuo eka kuvapari katukuvasta!

Kirjaston ihanuudesta osaa varsinkin opiskelija nauttia. Mitä sitä tekisikään ilman kirjastoja??

Jael kirjoitti...

HYvä postaus ja kuvat! Ja totta,kaksi maata (tai enemmän,minä lasken sellaisiksi myös Yhdysvallat ja Venezuelan) on rikkaus ja kaikista oppii jotain.Oikeassa olet myös siinä että kieli on hyvä oppia,muuten sitä on liian ulkopuolinen.Kirjoitit tuolla hyviä pointteja Suomesta ;monet ovat sellaisia joita itsekin joskus kaipaan mutta ihmettelen Anun lailla tuota ettei teillä ole kardemummaa! Kirjastoa kaipaan minäkin vaikka Suomessa asuessani en paljon niissä ehtinyt käydäkkään...Suomen terveydenhuolto taas on monen kirjoituksen ja lehti-artikkelin mukaan huonontunut;esim,täällä Israelissa se on Suomen vastaavaa parempi;tosin täällä on pakollinen terveysvakuutus mutta mielelläni maksan jos saan sille hyvää vastinetta noin tärkeässä asiassa.Paluumuutto ei tule ole olemaan ihan helppoa alussa,mutta ajan myötä helpottuu (tein sen jo kerran;D)

sannabanana kirjoitti...

Ihana kirjoitus, palaan paivasaikaan asiaan:)

Mine kirjoitti...

Ulla: Uskon, että ihminen sopeutuu, kun haluaa sopeutua. Ja mehän haluamme. Onko Istanbulin matka suunnitteilla?

Hetzu: Täälläkin on miehen mukaan hienot kirjastot yliopistoissa. Mutta sieltä ei saa viedä kirjoja pois, pitää käydä paikanpäällä lukemassa.

Jael: Tahdon uskoa, että paljon on kiinni ihmisen omasta asenteesta, niin lähtiessä kun palatessakin. Iso kysymys itselleni on koti ja sen löytyminen, sitten tietysti työpaikat. Suomen terveydenhuollosta meillä on vain hyviä kokemuksia. Katsotaan muuttuuko mieli Suomessa asuessa?

Sannabanana: Ahaa, sinulla taitaa olla jo myöhä? Täällä vielä on valoisaa. Otin kyllä juuri päivänokoset, kun niin rupesi väsyttämään. Palaapa asiaan, kiva on kuulla sinunkin aatoksesi tästä aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Jännityksellä jään nyt odottamaan, minkälaisia kommentteja saat; täytyy varmaan tulla uudestaan vielä katsomaan. Uskon nimittäin, että tämä aihe on oikeasti vaikea ja että siihen ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Tunteita se kuitenkin nostattaa puoleen jos toiseen -- minussakin...

En usko, että mikään "eipäs-juupas-keskustelu" kannustaa tai motivoi teitä palaamaan tänne tai jäämään sinne. En toki ole mikään asiantuntija tässä(kään) asiassa, mutta uskon siihen, että ihminen itse pystyy vaikuttamaan asioihinsa suuresti ja niin kuuluukin olla. Sinä, minä ja me olemme ITSE vastuussa siitä, että teemme elämämme hyväksi niissä puitteissa, jotka olemme saaneet ja joissa elämme.

Minä kannustan työssäni ihmisiä vaikuttamiseen ja vastuuseen -- joka ikinen päivä ! Tänä viikonloppuna meillä oli ystäviä kylässä ja kävimme mielenkiintoisia keskusteluja juuri tästä aiheesta mm. syrjäytymisestä.

Tervetuloa Suomeen sitten, kun aika koittaa ja Esikoisen lukio alkaa ! Te tulette sekä viihtymään ja pärjäämään täällä loistavasti ! Teillä on jo kaikki valmiina, mitä siihen tarvitsette = istuvat tuossa yhdessä kuvassa ison kivipöydän ääressä ! Koko sakki !

Kaikki muu järjestyy myös: koti, koulut, työt ja toimeentulo ! t: Tiina

Mine kirjoitti...

Tiina: Tällaisissa asioissa ei kannata kulkea tunteiden perässä, vaan pistellä tosiasioita pöytään. Olen iloinen, että saimme asua Turkissa lasten pikkulapsivaiheen. Se mahdollisti minun kotiin jäämisen ja monta muutakin mukavaa asiaa. Siksi näen nämä onnellisina vuosina. Turkissa olo Säästi itseni oravanpyörältä, johon olisin takuulla mennyt mukaan. Olisin varmasti halunnut talon ja sulkenut meidät velkavankilaan ja pakkotyöhön:). Nyt lapset saivat kotiäidin ja kiireettömät päivät.

Ihmisen onni ja tyytyväisyys ei ole ulkoisten asioiden varassa, sen tähden ihminen voi marista rantatontilla hulppeassa talossa tai olla onnellinen savimajassa. Näin ollen itsekin uskon, että tulemme saamaan hyviä Suomi-vuosia, jos vain itse niin tahdomme ja toimimme sen eteen. Tässä asiassa luotan johdatukseen ja olen sen puoleen luotavaisella mielellä. Tähän asti on asiamme järjestyneet, kyllä ne järjestyvät tulevassakin.

Minulle Suomi ja Turkki ei ole toistensa vastakohtia, niin, että toinen on hyvä ja toinen paha. Molemmat ovat hyviä, molemmissa on hyvät puolensa, joista pidän. Molemmissa on asiat, joista en pidä, mutta niiden kanssa on vain elettävä. Kaikkea ei voi saada. Mutta voi valita, että iloitseeko niistä olemassaolevista hyvistä puolista vai jääkö valittamaan niistä huonoista. Tähän mennessä olen päättänyt keskittyä siihen hyvään. Toivottavasti niin on myös tulevassa.



sannabanana kirjoitti...

Kirjoitit todella hienosti tästä asiasta ja kahteen kulttuuriin kuulumisesta.

Minusta hyvä pointti oli juuri se, että listasta olisi tullut kovin erilainen, jos sinulta oltaisiin kysytty asiaa vuoden, viiden vuoden tai kymmenen vuoden Turkissa asumisen jälkeen. Itsekin huomaan, että jopa asiat, jotka minua täällä aluksi ärsyttivät ovat nyt ihan normaaleja ja jopa hyviä juttuja, joita ilman en haluaisi elää.

Ei minusta kovin hedelmällisesti voi vertailla maita ja sanoa, kumpi on parempi. Hyviä ja huonoja juttuja on kaikissa, ja henkilöstä ja elämäntilanteesta riippuu, mikä milloinkin sopii. Ja kun on avoimin mielin liikkeellä, alkaa melkein miä tahansa sopia, ainakin ajan kanssa, itse uuteen paikkaan sopeutuessa :-)

Jännää kuulla sitten, kuinka elämä Suomessa lähtee käyntiin ja se sopeutuminen. Suomikin on varmaan muuttunut jonkun verran siitä, kun siellä viimeksi asuit!

Lissu kirjoitti...

Minulle Suomi tarkoittaa juuria, jotka pitàà tiukasti maassa, kun saapasmaan tuulet viuhuvat! Luettelit juuri ne asiat, joiden vuoksi en koskaan tulee pysyvàsti muuttamaan pois Suomesta. Toisaalta on erittàin tehokasta katsella vàlillà elàmàà toisesta maasta kàsin. Kiitos taas postauksestasi.

Petra kirjoitti...

Kirjoituksessa ja kommentissa tuli varmasti tarkein pointti esiin, kun osaa nauttia elaman hyvista asioista niin joka paikkaan on mahdollisuus sopeutua, varmasti tulee ikavaa mutta te paasette takaisin lomille ja ehka myöhemmin pidemmaksikin aikaa. Pitaisiköhan munkin pistaa viela lusikka soppaan ja kirjoittaa jotain aiheesta, herattaa monenmoisia tunteita ihmisissa. Aina on myös ihmisia joiden mielesta maailmalle lahtö on jonkunmoista petturuutta omaa kotimaata kohtaan, tassakin olisi varmaan jutun aihetta. Minusta teilla on jo Suomeen paluuta varten kaikki pulkassa kun mieli on oikea.

Mine kirjoitti...

Sannabanana: Niin se on. Kaikki vieras luonnollisesti joko kiehtoo, oudoksuttaa tai jopa pelottaa aluksi, mutta kun siihen tottuu, niin se on normaalia. Muistan aluksi mm. kuinka minua ärsytti täkäläisten kauppojen epäloogisuus tavaroiden asettelussa. Kappas vaan, nyt se on minusta ihan loogista ja Suomessa etsin asioita, jotka on pistetty ihan epäloogisiin paikkoihin.

Lissu: Kyllä vain, minunkin juureni ovat Suomessa. Lasteni juurista en sen sijaan mene sanomaan, luulen, että ne on joko täällä tai ilmassa. Toivon, että voivat silti vielä juurtua Suomeen.

Petra: Kyllä näihin soppiin lusikoita mahtuu:D. Minulla on sellainen tunne, että lähteä vielä saa, mutta mielellään vähän niinkuin pakon edessä. Jos liiaksi viihtyy uudessa kotimaassaan, se on sen sijaan monelle liiaksi. Ja ulkosuomalainen siirtyy siihen kastiin, jossa ei parane paljon synnyinmaataan haukkua, muuten siirtyy maanpetturin maineeseen:).

Terhi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Olen asiaa miettinut NIIN paljon ulkomailla asuessani, vaikka toistaiseksi asumiset ovat olleet melko lyhyitä pätkiä. Nyt vasta on edessä/menossa ensimmäinen useiden vuosien ulkomailla asuminen, mutta joskus tulevaisuudessa edessä oleva paluumuutto ei ainakaan toistaiseksi ahdista. Tosin se, mikä ahdistaa jo nyt, on ravintoloissa syömisen mahdottomuus; Suomessa siihen ei ainakaan omilla rahavaroillani ole mahdollisuutta läheskään niin usein, kuin täällä. Onneksi sentään pidän kyllä kovasti ruoanlaitostakin :) Itävallassa asuessani koin ahaa-elämyksen terveydenhuollon suhteen; Suomen sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa mainostetaan (ainakin suomalaisten keskuudessa) aina ylivertaisena, mutta täytyy sanoa, että itse olin itävaltalaisesta terveydenhuollosta vielä paljon vaikuttuneempi! Sannabanana sanoi hienosti, että avoimin mielin pitää lähteä ja silloin mikä tahansa alkaa sopia. Mutta Suomesta minäkin kaipaan sitä Oltermannia. Ja rahkaa ja raejuustoa. Ja marjoja! Niiden takia Suomeen kannattaa kyllä palata :D

Aili-mummo kirjoitti...

Kiitos hyvästä postauksesta, Mine!

Täällä on omat, suomalaisten ongelmat, jotka ovat nyt vaikeiden aikojen koittaessa pahenemaan päin. Olet kirjoittanut mahdottoman paljon hyvää Turkista, esittänyt maan upeita maisemia ja paikallisia ihmisiä. Lapsenne puhuvat useampaa kieltä, varmasti heillä on suomikin hallussa.

Toivotan lämpimästi tervetulleiksi sinut ja koko perheesi, tervetulleiksi kotimaahan, kun aika koittaa. Kateellisten puheille en anna paljon arvoa, elämä on valintojen summa.

Oikein hyvää huhtikuun kolmannen viikon alkua sinulle ja perheellesi, Mine.<33333

Mine kirjoitti...

Terhi: Kyllä, sitä minäkin tulen sitten kaipaamaan. Sekä ulkona syömistä, että kotiin tilaamisen helppoutta ja edullisuutta. Mutta nautin sitten senkin edestä nakkikastiketta ja mustikkarahkaa.

Aili: Ongelmat ne on joka maassa. Ja vaikkei olisikaan, ihmiset osaa niitä luoda:). Hyvää viikkoa myös sinne sinulle!

pinea kirjoitti...

Hienot kuvat/kuvaparit. Erityisesti tuo näkymä merelle/järvelle: kaksi eri vesialuetta ja silti katse on sama. Hyvää paluumuuttoa ja ihania Turkin päiviä teille!

Mine kirjoitti...

Pinea: Kiitos, sitä yritinkin kertoa. Kaksi erilaista, mutta hyvää maata. Olen ollut onnekas.

Anna kirjoitti...

Hei, löysin tänne blogiisi jo jokin aika sitten Pariisin Riinan blogin kautta, ja olen kovasti tykännyt seurailla elämäänne ja matkojanne. Tämä kirjoitus oli mielestäni niin hyvä, että laitoin linkin omaan blogiini. Toivottavasti on ihan ok?

Mine kirjoitti...

Anna: Tottakai sopii, luettavaksihan nämä on tarkoitettu:). Kävin kurkkaamassa sinun elämäntilannettasin. Voimia muuttoon. Onhan Belgiassa ainakin hyvää suklaata ja lyhyt matka naapurimaihin:D.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa tulet kuulemaan paljon kaikenlaisia kommentteja Turkista, suurin osa tulee sellaisten suusta jotka eivat matkusta nimeksikaan ja sitten esiintyvat suurina maailman tuntijoina, Turkologian guruina, Turkissa vuosia asuneen ihmisen edessa. Tama on nahty ja koettu.

Tuo kommentti verorahoista ja ilmaisesta koulutuksesta on hyvin kummallinen. Aivan kun te ette olisi maksaneet veroa aikaisemmin suomessa asuessanne (ennen 4 lasta jolloin todellakin olitte nettomaksajia!) ja aivan kuin te ette tekisi toita silloin kuin palaatte Suomeen.

Suomi tarvitsee lisaa nuorempaa vaestoa, esimerkiksi sinun 4 lastasi, joista osa varmasti jaa sinne maksamaan Leenan elakkeita, hoitokoteja ja kelakorvattuja laakkeita.

Kannattaisi myos miettia ehka sita kuinka SUURI saasto te olette olleet Suomelle asuessanne ulkomailla silloin kuin synnytit lapsesi ja osa heista aloitti ala-asteen ulkomailla. Synnytyshan maksaa valtiolle noin 4000 euroa, niista kuluiistahan ei puhuta.

Lapsen koulutus maksaa suomessa vuosien mittaan noin 1 miljoona euroa, mutta te maksatte suomelle vahemman silla puolet lasten kouluvuosista olitte ulkomailla. Jos joku ihminen tassa on sille yhteiskunnalle kallis, on se ihminen joka on noin 48-60-vuotias, ja jaamassa elakkeelle paljon aikaisemmin kuin meilla nuoremmilla tulee koskaan olemaan mahdollisuus.
E.Vilen

Mine kirjoitti...

E. Vilen: Kiitos pitkästä kommentistasi, jossa nyökyttelin useassa kohdassa. En minäkään suostu meitä mihinkään Suomen hyväksikäyttäjiin laskemaan. Tahdon kuitenkin uskoa lukijoistani pelkkää hyvää ja toivoa, että jotkut kommentit on kirjoitettu pelkästään huonon hetken aikaansaannoksina. Tosin sekin on huomattu, että ulkomailla viihtyvä ulkosuomalainen on joidenkin mielestä epälojaali Suomea ja muita ulkosuomalaisia kohtaan. Mistä sellainen ajatus nousee, sitä en tiedä. Minulla ei ole mitään syytä antaa kummastakaan maastani ikävää kuvaa, sillä molemmat ovat pitäneet minua hyvin. Sanon ylpeydellä olevani suomalainen, paitsi ehkä Alanyassa:D. Yhtä suurella sydämellä iloitsen siitä, että olen saanut elää nämä vuodet tässä kauniissa maassa ja rakkaassa Istanbulissani. Çok Şanslıyım!