"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 25. huhtikuuta 2013

439. tarina (Ihminen hioo ihmistä)

Aamulla kiirehdin. Puin päälleni ennätysvauhtia ja juoksin bussiin. Vain huomatakseni, että se toinen ei kiirehtinyt eikä juossut. "Tuli kaikenlaista ja odotan vapuria täällä satamassa. Odota siellä, olen kyllä tulossa." Ja minä päätin, että odotan sitten mukavasti. Ilma oli hyinen ja inhottavan kylmä. Silloin kannattaa tilata kuppi kuumaa kahvia ja juustopaahtoleipä. Nostaa katse ja katsoa ympärilleen. Nähdä laivat, jotka tulevat ja menevät. Kiinnittää huomio siihen pariskuntaan, jonka alkuhuuma läikkyy meille ympärillä istuvillekin. Tutkia viereisen pöydän huolestuneita kasvoja ja arvailla, että onko kyse jostakin ohimenevästä vai kenties pysyvästä?



Viiden minuutin asiaan odotin viisikymmentä minuuttia. Vaihdamme poskisuudelmia ja vakuutan, että odottaminen ei haitannut. Turkki on opettanut, että ihminen on aikaa ja rahaa arvokkaampi. Ihmissuhdetta ei kannata katkaista tai rikkoa pikkuasioiden tähden. Aina on olemassa selitys ja aina kannattaa yrittää uudelleen. Ihminen hioo ihmistä. Nytkin käsivarsiani ja olkapäitäni hiotaan halauksen verran. "Anteeksi, että odotutin. Kiitos, että tulit."





Kun nyt olin täällä, saatoin saman tien kävellä basaarikujat. Haistaa kun saa ilmaiseksi eikä katsominenkaan maksa mitään. Kun on lisäksi varustautunut lenkkiajatuksin, tietää myös, että ei kannata hankkia lisäpainoa kannettavakseen. Niinpä söin silmilläni ja jatkoin sitten matkaani kohti antiikkikatuja. Siellä eräässä liikkeessä minua toivottavasti odottaa yksi kaappi. Sen ja minun välissä on ne pudotettavat viisi kiloa, joista ei ole kaikesta tästä kävelystä huolimatta lähtenyt yksikään. Katsoin siis vain kaivaten ja mietin, että "Voisiko joku hioa minua sen viiden kilon edestä?"




Minua ei kiehdo liian täydellinen, ei viimeisen päälle stailattu eikä uutuuttaan hohtava. Katseeni tarttuu aina johonkin hieman kuluneeseen, vähän vinoon ja kauniisti vanhentuneeseen. Kuvauskohteeni on paikallisista selvästikin perin kummallisia. "Mitä se kuvaa?" "Mitä siellä on?" Näissä tilanteissa saa heittäytyä kuuromykäksi, pitää pokkansa ja kuvata vain kaikessa rauhassa. Rakennustyömaata, vinoa taloa ja sortumispisteessä olevaa parveketta.







Junaradan toisella puolella on värikkäiden talojen katu. Siellä jokainen talo on vinksallaan, rähjäinen tai kauniisti kulunut. Kunnostetut ja purkutuomiota tai remonttitaitoista ostajaa odottavat vieri vieressä. Autotkin, kun valitut talojen mukaan katujen varsille. Tien viimeinen kulkupeli kätkee sisäänsä  antiikkisohvan. Siellä olisi somaa istua maailmaa parantamassa ja laskemassa, että riittääkö rahat pieneen pintaremonttiin?




"Istanbul on aina iholla. Ihmiset eivät vain asu kaupungissa, vaan kaupunki asuu myös ihmisissä. Istanbul ei tunne rajoja, se tyrkyttää itseään, tunkee joka paikkaan eikä tyydy koskaan pelkäksi kulissiksi. Se haastaa tauotta." kirjoittaa Stefanie Rosenkranz GEO-lehden artikkelissa. Se on hyvin sanottu se. Istanbul hioo ihmistä?

14 kommenttia :

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Juuri tänään, kun läksin aamulenkille, selkäni takana käveli kaksi työmiestä, joista toinen ilmeisesti Istanbulista kotoisin oleva, ja jotka puhuivat kaupungistasi. Mies tuntui kaipaavan sinne, sillä hän sanoi toverilleen: "Istanbul on niin erikoinen. Siellä joka päivä on erilainen." Loppua en kuullut, sillä piti juosta :)

Mutta kyllä. Varmasti Istanbul hioo ihmistä.

Amalia kirjoitti...

Kyllä on taas hienot kuvat. Toi ovi on upee ja lukittukin kunnolla. Miten aina löydätkin näin hienoja kohteita?

Allu kirjoitti...

Tuota Amalian mainitsemaa ovea minäkin tässä ihailen.

Matkatar kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu tarinasi, paljon hyviä ajatuksia :) Minä olen ihan hulluna noihin basaarikuviin -voi kun sinne pääsisi!

On kiva kuvata välillä tosiaan "kulman taaksekin" -sieltä voi löytää vaikka mitä jännää!

Pepi kirjoitti...

Varmasti Istanbul hioomihmistä, mutta nin hioo tämä ihana blogisikin hurmaavine tarinoineen ja ajatuksineen.
Aivan varmasti hitunen ihmisyyttä tulee lisää jokaiselle meille :)

Ja avaat silmiä aivan uudenlaisella kauneudelle, minäkin katson elämää ja maailmaa taas vähän uusin silmin !
Kiitos! Jälleen kerran :)

anumorchy kirjoitti...

Voi ihme miten "kuvauksellisia" paikkoja taas! Kylla sinulla on hyva kuvasilma.

A kirjoitti...

Kiitos hurmaavasta tarinasta kuvineen, Mine..:)))

Todella Isanbul on erikoinen ja erilainen kaupunki, ja lähellä meitä eurooppalaisia!

Hyvää viikonloppua sinulle & perheellesi.<33333

Kirjatoukka kirjoitti...

Tooooooodella kiva ja raikas uusi ulkoasu! Kuvasi pääsevät vielä paremmin esiin ja oikeuksiinsa. Ja tarinat, aina yhtä hurmaavia. Oi Istanbul, milloin hiot minua?

Mine kirjoitti...

Helmi-Maaria: Niinhän se on. Tosin jokainen päivä voi kai olla erilainen ihan missä tahansa, jos haluaa katsella maailmaa uusista vinkkeleistä?

Amalia: Minä kai vain katselen sillä silmällä?

Allu: Minäkin tykkäsin siitä, mietin, että jos purkavat talon, saisikohan siitä sen oven.

Matkatar: Tänne vain basaareihin notkumaan. Kohta alkaakin olla ihanat hedelmäbasaarit, kun alkaa hedelmät kypsyä. Odotan jo kieli pitkällä kirsikoita...

Pepi: Voi kiitos Pepi. Toivottavasti aina osaamme katsoa ja antaa ympäristöllemme mahdollisuuden yllättää.

Anu: Tai sitten tämä on vain niin kuvauksellinen kaupunki?

Aili: Istanbul on hieno kaupunki. Ei voi muuta sanoa.

Kirjatoukka: Vaikka heti, sanoo Istanbul ja miettii, että missä se Kirjatoukka oikein luuraa?

Jael kirjoitti...

Levantissa saa aina odotella;D Mutta vielä enemmän sai odotella Venezuelassa ,jossa aika on ihan erilainen käsite kuin vaikka Suomessa.
Ihana lenkki taas sinulla ja olen kateeelinen tuosta kylmästä säästä sillä meillä oli 28 astetta ja koko ensi viikon yli 30 astetta....

Mine kirjoitti...

Jael: Odotellessakin oppii, ainakin itsestään:). Viime viikko oli kylmä, nyt taas täälläkin selviää T-paidalla. Se sopii minulle, etenkin kun ei vielä ihan kamalan kuumaksi ole ilmat ruvenneet.

Anonyymi kirjoitti...

Voi että ! Usko tai älä, mutta minä (lähes) vihaan odottamista, myöhästymistä ja ajan tuhlaamista ! Minä ajattelen niin, että ajoissa paikalle saapuminen on toisen arvostamista ja kunnioittamista; pitää toisen asiaa ja toista niin merkittävänä, että järjestää itsensä oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

En pidä siitä, että esimerkiksi lääkärit tulevat myöhässä hoitokokouksiin (paitsi jos ovat olleet elvyttämässä). Psykiatrisessa sairaalassa työssä ollessani suutuin potilaiden puolesta lähes päivittäin, kun silloinen "Herra Osastonlääkäri" tuli AINA palavereihin 5-15 min. myöhässä, eikä hän koskaan ollut elvyttämässä muuta kuin itseään kupilla kahvia tai naisten naurulla.

Jouduin kerran puhutteluun röyhkeästä käytöksestä, kun annoin palautetta "Herra Osastonlääkärille" aikatauluista...

Joten... Voit uskoa; minä olen todella harvoin myöhässä mistään; en työstä, en tapaamisista, enkä mistään. Toki joskus linja-auto tai juna on myöhässä, mutta en muista, milloin minulle oli tullut "jotakin muuta kaikenlaista". t: Tiina

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuo viimeinen lainaus on tosiaan hieno.

Minäkin muistan paikallisten monin paikoin ihmetelleen, että mitä kummaa tuo turisti nyt kuvaa. Että rikkonaista ikkunaa, romahtavaa parveketta. Minä näen ne kauniina, paikallinen ehkei niinkään.

Minulle tekisi terää tuo odotuttaminen. Ärsyynnyn helposti, kun joku on reilusti myöhässä :)

Mine kirjoitti...

Tiina: Niin minäkin vihasin, joskus silloin muinoin. Enkä edelleenkään halua itse olla myöhässä, en ollenkaan. Olen mieluummin liian aikaisin ja hyvissä ajoin, kun tipalla tai myöhässä. Istanbul tosin järjestää usein esteitä. Liikenne on syy, mutta myös useille tekosyy olla myöhässä. Istanbulin lisäksi minua on tässä asiassa kasvattanut mies, joka "kirjoittaa vielä yhden sähköpostin ja sitten." Sitten jälkeen hän lähtee... todennäköisesti suihkuun ennen pukemista... ja sitten....

Kirjailijatar: Kauneus on katsojan silmässä. Ja ympärillä olevaan turtuu. Joskus minusta tuntuu, että turkkilaiselle kauneus ei edes ole niitä elämän tärkeimpiä arvoja. Toisaalta...

Kyllä minäkin ärsyynnyn, mutta opettelen ymmärtään:).