Vihreät pellot, puut ja pientareet. Automatkat etenevät mukavasti niitä katsellessa. Takapenkillä istuva selkävaivainen on hyvä syy pysähtyä säännöllisin väliajoin tienposkia kuvaamaan. Matkalla menee koko päivä. Istanbulin aamuruuhkat pitävät meitä pitkään otteessaan. Sen jälkeen maltilliseen etenemiseen meitä pakottaa automme, johon on kytketty tehtaalla päälle rajoitin. Vaikka kuinka polkee kaasua, ei auto aja yli 115 Km/h.
Illansuussa kiipeän kylän laitamille. Niin minä näköjään tapaan aina tehdä. Mukanani on pieni ryhmä, joka on Peshterassa ensimmäistä kertaa. Täytyyhän minun siis esitellä heille koko kyläni. Isäntäväki epäröi laittaa minua yksin matkaan, mutta vakuutan: "Minähän tunnen tämän kylän, kun omat taskuni." Siltä se nimittäin tuntuu. En tule vieraaseen, vaan omaan. Johonkin, joka on tuttu. Minun kyläni ja minun millettini. Joskus saa omia, eikö saakin?
Ylhäällä jututan lapsia, joita naurattaa kuvassa oleminen. Menee aina hetki aikaa ennenkuin lakkaan hämmästelemästä näitä itsekseen kulkevia pieniä. Istanbulissa saa olla sydän syrjällään oman 14-vuotiaan kanssa, tämän poistuessa pois kotipihalta. Täällä nämä pikkuihmiset juoksevat pitkin katuja koiraa taluttaen, eikä se ole kenestäkään kummallista. Katsovat kai toinen toisensa perään?
Milletin ja bulgarialaisten alueen rajan erottaa kaduista. Bulgarialaisasutuksen puolella ovat tyhjät kadut, millet taas vyöryy kaduilleen. Siellä istuvat mummot ja papat ohikulkijoita katselemassa. Saavat helposti juttuseuraa eikä tarvitse kärsiä yksinäisyydestä. Siellä seisoskelee nuoriso vaihtamassa kuulumisia ja keski-ikäiset ovat pysähtyneet kahvittelemaan. Seassa kulkee hevoset ja autot. Katukoirat ja kissat lekottelevat päivää keskellä tietä tai talojen seinustoilla. Eikä unohdeta musiikkia. Se soi auton kaituttimista, kantautuu ulos avonaisesta ikkunasta tai ulos tuoduista radioista.
He eivät itse pidä itseään romaneina. Varmaa on kuitenkin se, että he ovat vähemmistö, joka romanien kanssa on kärsinyt eniten Bulgarian siirtymisestä markkinatalouteen. He menettivät työpaikkansa, kun valtion tehtaat suljettiin. Maaseudulla he eivät päässeet osalliseksi maan yksityistämisestä. Bulgarian poliittinen johto on myöntänyt, että turkkilaisten pakotettu muuttoaalto vuonna 1989 voidaan luokitella etniseksi puhdistukseksi. Kymmenen vuotta sitten ystävillämme ei ollut asiaa joihinkin kaupungin ravintoloihin tai hotelleihin.
Bulgarialla on siis vielä paljon tehtävää vähemmistöjensä olosuhteiden parantamiseksi. Sunnuntaina maassa järjestettiin vaalit. Kukaan ei uskonut sen parantavan milletin tilannetta millään lailla. Siellä he silti kulkevat kaduillansa. Soitto raikaa ja aina on syytä pistää tanssiksi. "Ne var, ne yok?" eli mitä sinulla on, mitä sinulla ei ole- kysymykseen tulee välittömästi vastaus: "Herşey var, Hiçbir şey yok." Kaikkea on, ei ole yhtään mitään.
11 kommenttia :
Taas niin ihania kuvia ♥
Tuli tuosta koiraa taluttavasta pikkutytöstä ihan oma tyttöni mieleen, niin saman näköinen käkkäräpää =)
Kiitos lauseista, oikeinhan minä ne näköjään muistin =)
Aina minulle tulee tippa linssii naita Peshteran tarinoita lukiessa ja kuvia katsellessa, hienoa etta jaat taman kylan tanne blogiin.
Kyllä se on niin, että hymyilevä ihminen on kaunis ja saa hyvälle tuulelle. :-)
Sude: Ovatkin niin kauniita. Jokaikinen. Tekisi mieli vain pestä vähän paitoja ja housuja, harjata muutamat hiukset, letittää letit ja antaa paljon haleja.
Petra: Toivottavasti tulee ilon kyyneleitä, sitä he itse haluaisivat:). Ovat ihania, rakkaita.
Satu: Niin se on. Ja minä olen siellä aina kiitoskoulussa. Onnellinen voi olla vähästä, usein tuntuukin, että meidät länsimaalaiset on tehnyt tyytymättömäksi liika tavara?
Tuo ylin kuva punaisen unikon ja punaisen kuorma-auton kanssa, WOW!
Olet ihana ihminen, Mine, kun autat köyhiä ja heikkoja..:)))
Kiitos postauksesta, Mine, ja hyvää viikon jatkoa sinulle.<33333
Kauniita kuvia, Unikot punaisen hehkuvina ovat kuin koruja tuulessa!
Kiitos!
Toivottavasti voitat sen kilpailun. Kävin äänestämässä. Blogiasi on kiva lukea mutta kuvia on kyllä kanssa ilo katsoa!
Allu: Unikot on ihania:).
Aili: Voi, ei. Tässä projektissa koen itse olevani saamapuolella. Siellä osataan hyvin rakastaa. Saan kohtuuttomasti hyvää palautetta ja kauniita sanoja.
Kikka: Kiitos, luonto on paras sommittelija.
Helmi-Maaria: Ajattelen niin, että asiat mnee niin kuin niiden pitää. Myös tässä kilpailussa?
Muistan kun autolla tultiin Ruotsista
Turkkiin.Vasta kun omin silmin näin,tajusin todella miten köyhä maa Bulgaria on.Muistiin jäi erityisesti
Serbia- Bulgaria ja Bulgaria -Turkki
rajoilla, kuinka lapsi katraat roikkuivat autojen ovien kahvoissa kerjäämässä rahaa. Ja naiset kulkivat
rekka autojen vieressä myymässä itteään.
Lapsillekkin tämä oli unohtumaton näky.
Anonyymi: Onhan siellä köyhyyttä edelleenkin, mutta ei sekään ole koko totuus. Olemme matkailleet Bulgariassa ja nähneet myös paljon kaunista ja vaurasta. Saatan siis antaa nyt hieman väärääkin kuvaa näillä kuvillani?
Lähetä kommentti