"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

torstai 30. toukokuuta 2013

461. tarina (Maissin myyjällä kauppa käy)

Lentokentältä palatessani ajoin rantatietä pitkin. Onneksi olin kotona jo keksinyt, että voisin helposti kävellä uudet maisemat, kun vain jäisin jonnekin matkan varrelle. Sopiva paikka löytyikin läheltä Yedikulen linnoitusta. Rannan tuntumassa oli ilmainen parkkipaikka, jossa oli reilusti tilaa. Siis lenkkarit jalkaan, auto lukkoon ja suunta kohti vieressä välkkyvää merta.






Tässä kohden Istanbulia oli tarjolla taidenäyttely. Jokainen rannan roskalaatikko oli maalattu eri tavalla. Taiteilijan nimi ei selvinnyt, mutta idea oli hauska. Roskis on hyvä olla esillä, jotta sitä käytettäisiin. Ja esillä oleva roskis saa mieluummin olla maalattu, kun tylsä tavallinen peltinen?






Roskikseen matkalla vai muuten vain hylätyt?

Marmaramerellä laivat odottivat pääsyään Bosborille. Rannalle oli kerääntynyt erilaisia seurueita kävelylle, piknikille, kalastamaan, uimaan tai vain oleilemaan. Kaksitoista vuotta sitten shortsiasuinen mies oli kaupungissa ihan kummallinen näky, nykyään voi jo näköjään kävellä ilman paitaa. Mustakaapuiset tytöt olivat tulleet viettämään tyttöjen hetkeä ja joivat hihitellen limsojansa. Vieressä nuoret miehet tekivät vaikutusta uimahypyillänsä ja halusivat päästä kuvaan. "Abla, ota kuva!" Marmarameri on muuten saasteinen Istanbulin kohdilla, mutta se ei estä paikallisia pulahtamasta uimaan roskien sekaan.










Saavuin muinaiseen Konstantinopoliin Kultaisesta portista. Autot huristivat sellaista vauhtia, että sekaan ei ollut menemistä. Kävelin siis eteenpäin, kunnes löysin ylikulkusillan. Meri sai nyt jäädä ja kävelyni myötäili vanhaa muuria. Olin lähellä Yedikulen linnoitusta, mutta en mennyt sinne sisälle. Mielenkiintoisemmalta tuntui kapeat kadut, vanhat talot ja vieressä kulkeva junarata.












Maissin myyjällä kauppa käy, mutta kenkien korjaajan pajalla on hiljaista.




Reilua tuntia myöhemmin hyppäsin taas autoon, pistin ilmastoinnin täysille ja hurautin kotiin. Minusta tuntuu, että tänne rannan tuntumaan palaan uudelleen, sillä siellä näyttäisi olevan monenlaista mielenkiintoista reittiä tarjolla. Sekin, johon amerikkalaisen Sarai Sierran elämä päättyi....

9 kommenttia :

Jael kirjoitti...

Kiva ranta-alue:) Ja kivat nuo maalatut roskikset.Täällä olen nähnyt maalattuja vesikaappeja(tai en tiedä niiden oikeaa nimeä mutta sellaisia on siellä täällä)

Petra kirjoitti...

hrrr ajattelin jo tuossa kohtaa kun kirjoitit junaradasta ja linnotuksesta Sarai Sierraa, mietin juuri eilen kun katselin kuntosalin ikkunastsa nuoria miehia shortseissaan etta tosiaan joitakin vuosia sitten se olisi kerannyt katseita, nyt kukaan ei edes vilkaise shortsiasuista, mies taisi kulkea viime kesana ensimmaista kertaa shortseissa kaupungilla, rasti seinaan.

Hurmioitunut kirjoitti...

Minäkin haluan Suomeen mukavaa arkitaidetta. Roskikset kivan näköisiksi taiteella kuten sähkönjakokaapit joissain kaupungeissa ovat. Ei siis mitään spraysotkuja ja kirjoituksia vaan tuollaisia kivoja ja värikkäitä.

Mine kirjoitti...

Jael: Täällä on osattu hienosti hyödyntää rantoja, molemmilla mantereilla.

Petra: Minulle jäi siitä pakkomielle sitä palatsia kohtaan. Onhan se vielä käytävä katsomassa. Muistan kun shortsit tuli ekan kerran kaupan näyteikkunoihin. Oli käännyttävä katsomaan uudelleen, että näinkö todella oikein. Ja kun ystäväperheen mies tuli shortseissa grillaamaan, tuli melkein ujostelukohtaus, kun ei ollut sellaiseen tottunut:).

Hietzu: Kyllä sillä on paikkansa, kun on fiksusti toteutettu. Kivat roskikset nämä olivat...

Anonyymi kirjoitti...

Ole varovainen noilla kulmilla... R.

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava kuva tuo, jossa on pikkuisen resuinen asumus ja verho oven edessä (tai sijasta) ! t: Tiina

Minulta on mennyt ohi Sarai Sierran kohtalo; täytyy googlata joskus. Sanoisin silti, että älä Hyvä-Ihminen "urheile" henkesi edestä !

Ps. Postipoika toi eilen paketin ; KIITOS !

Mine kirjoitti...

R: Tiedän, tosin olen sen verran turkkilainen, että mielessä pyörii Bir Sey olmaz, ainakaan jos menee päivällä?

Tiina: Hyvä postipoika! Kiitos itsellesi.

Sarai Sierra oli amerikkalainen nainen, joka tapettiin valokuvausreissullaan. Ymmärtääkseni hän oli liikenteessä illalla tai aamulla varhain, jolloin ei ollut paljon muita kulkijoita ja sattui törmäämään täkäläiseen mielenterveyspotilaaseen surullisin seurauksin.

A kirjoitti...

Kiitos postauksesta, Mine!
Ihan karvat nousi pystyyn, kun kerroit tuosta naisesta, joka tapettiin..://

Järkeä kannattaa käyttää, kun näillä seuduilla liikkuu!

Mine kirjoitti...

Aili: Niin, järkeä kannattaa käyttää ja sanonkin vieraille, että yksinäisen naisen ei kannata iltaisin liikkua hiljaisilla seuduilla, vaan aina siellä missä on muitakin ihmisiä. Tosin se on minusta yleismaailmallinen järkevä sääntö. Itse en ole koskaan joutunut Istabulissa vaarallisiin tilanteisiin ja pidän tätä turvallisena kaupunkina, kun pitää maalaisjärjestä kiinni. Sarain tapaus oli todella valitettava, toivotaan, että se jäi vain yhdeksi surulliseksi muistuttajaksi siitä, että yksin ei kannata kulkea iltaisin tai aamulla varhain. Eikä epämääräisillä kaduilla muutenkaan.