"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äiti vastaa


On äitienpäivä. Minun päiväni. Puhun siis minusta ja tartun haasteeseen, jonka sain Kaikenkirjavasta Puutarhasta. Se kuuluu näin: 

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro heille haasteesta.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa itsestäni:

1. Olen juuri saapunut takaisin matkalta, mutta en ole vielä kotiutunut. 
2. Koti on ihan sekaisin, mutta en jaksa siivota. Minua vaivaa matkaltapaluujumitus.
3. Tällä matkalla mietin, että henkisesti minussa taitaa virrata romaaniverta. Minut on luotu kulkemaan?
4. Elämässäni on ollut paljon jäähyväisiä. Niiden jättäminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. 
5. Joskus pelkään, että en osaa elää tavallista elämää. Tai ehkä se on vain sitä, että en halua? 
6. Oman elämäni dialogin seuraava kysymys itselleni olisi: Onko olemassa tavallista elämää? Millaista se olisi?
7. Lapsille olen taas toitottanut tätä: "Elämää ei kannata elää vain itseään varten." En tiedä mitään surullisempaa, kun itsekäs ihminen. Surullisinta on silloin, kun olen itse sellainen. 
8. Matkan jälkeen ajattelin taas, että paikkani on lasteni äitinä. Se on ohimenevä ja samalla pysyvä pesti. 
9. Äitinä olo tuo mielestäni ihmisen parhaimmat ja pahimmat puolet esiin. 
10. Kävin matkalla luostarissa ja mietin, että ilman perhettä on helpompaa ryhtyä pyhimykseksi, kun perheellisenä? Tai ilman perhettä on helpompaa esittää pyhempää kuin onkaan?
11. Minulle rakas ihminen sanoi: "Tässä maailmassa todella tärkeää on vain maanviljelys ja äitiys. Kaikkea muuta ilman tämä maailma pelaa, mutta ei ilman näitä kahta." Ehkä hänestä tuli niin rakas juuri näiden sanojen tähden? Epätäydellisenä äitinäkin olen tärkeä?


Rva Pioni kysyy

1. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

Syksy: Melankolinen. Värikäs. Kirpeä. 

2. Laajalla joukolla, pienessä piirissä vai lähes yksin?

Kaikkea tuota ja sopivassa suhteessa. 

3. Sielunmaisemasi, jossa viihdyt, jonne palaat?

Kallioranta meren ääressä. Tyyni tai myrskyävä meri. 


4. Äänimaisema, jonka äärellä elvyt?

Laineiden lyönti rantaa vasten. Hiljainen liplatus tai aaltojen pauhina.


5. Väri, jota sinulla pitää olla lähelläsi?

Sininen, valkoinen ja vihreä. Ehkä. Tämä oli vaikea.


6. Tuoksu, jonka haluat tuntea?

Meri. Vastaleikattu ruoho. Pullantuoksuinen koti. Oma mies.

7. Taito, jonka haluaisit?

Kärsivällinen kohtaaminen. Suun sulkeminen silloin, kun ei ole asiallista sanottavaa.


8. Muisto, joka palaa mieleesi hyvänä?

Lapsuuden kiireetön aamu. Hidas herääminen ja terassilta löytyvä äiti, joka juo kahvia. 

9. Haluaisit unohtaa?

Sellaisen vatvomisen, josta ei ole mitään hyötyä.

10. Jos olisit kukka, mikä olisit, missä kasvaisit?

Ruohosipuli kalliorannassa.

11. Jos olisit puu, mikä olisit, missä kasvaisit?

Yksinäinen (saarni)puu Kaunissaaressa. Toivoen, että muut saarnit olisi tarvittaessa saavutettavissa.


Mine kysyy:

1. Pitääkö kaikkea suvaita?
2. Pahin pelkosi?
3. Toivotko mahdottomia vai vain mahdollisia?
4. Millainen äiti olet tai millainen äiti luulisit olevasi?
5. Mitä näet peilistä?
6. Keitä ovat elämäsi esikuvat?
7. Tuliko sinusta isona se mitä toivoitkin?
8. Meri, järvi vai lampi?
9. Kotisi paras paikka?
10. Mitä löytyy yöpöydältäsi?
11. Mikä tekee päivästäsi juhlan?


Tätä ei kuulunut haastaa, ja kuitenkin kuului? Ilmaannun siis kommenttibokseihinne kutsumaan teitä yhtätoista, jossakin vaiheessa tänään.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitien tyttärille ja pojille!

ps. KILPAILU LOPPUU HUOMENNA ja numero kakkonen yrittää kiriä. Nyt olisi viimeinen mahdollisuus auttaa Mineä. Käypä siis äänestämässä, jos et ole vielä käynyt! Linkki blogin sivupalkissa.

16 kommenttia :

Jaana Mioch kirjoitti...

Kivoja vastauksia - ja totta kai onnellista äitienpäivää tänään!

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi miten mukava oli lukea näitä. Olen usein sanonut tuon lauseen kohdasta 9, että äitiys/vanhemmuus saa meistä esiin parhaimmat ja huonoimmat puolemme. On pelottavaa joskus huomata, kuinka lapsellisesti ja typerästi käyttäytyy lasten kanssa. Kuinka lapset tulevat kaikkien suojamuurien läpi.

Mutta minussakin on varmaan kulkijanverta, ahdistaa, kun en pääse kulkemaan.

Ja onnellista äitienpäivää sinne! Sinä olet kaunis ja viisas äiti.

Lady of The Mess kirjoitti...

Hienoja vastauksia - niistä näkee palasen sinua.
Hyvää äitienpäivää!

A kirjoitti...

Kiitos hienoista vastauksistasi ja hyvistä kysymyksistä, Mine!

Oikein ihanaa äitienpäivää sinulle.<33333

Jael kirjoitti...

Hyvää äitienpäivää Mine ja hienosti vastattu kysymyksiin.Ensimmäisestä satsista minua kiinnostivat etenkin kohdat 3,4 ja 5;sama juttu minullakin...

Sateenkaari kirjoitti...

Aurinkoista ja mukavaa Aitienpaivaa sinne naapuriin. Meilla on taas sateen jalkeen ollut tanaan aurinkoinen paiva.

Mine kirjoitti...

Live at N-town: Hyvää äitienpäivää myös sinulle. Kyllä äitiys onkin juhan arvoinen.

Kirjailijatar: Kuljin siellä kortteileissa taas muutaman päivän. Eivät itse pidä itseään romaaneina, mutta minulle tuli vain mieleen; Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Hätkähdän aina sitä, kuinka kotoiselta minusta siellä tuntuu. Minä koen aina äitinä alamittaisuutta, siksi kai tarvitsen asiassa rohkaisua ja kiinnyn niihin, jotka rohkaisevat. Nyt minä kiinnyn taas sinuun:).

Lady of the Mess: Blogin pitäjällä on valta antaa itsestään näytille sellaisia paloja, kun tahtoo? Joskus mietin, että näyttääkö nämä palat oikeasti minut?

Aili: Hyvää äitienpäivää sinulle. Äidille, joka on kulkenut äitiyden monenlaiset puolet.

Jael: Minä näenkin sinussa jotakin itsestäni. Niin se on meillä ulkomaanelävillä?

Sateenkaari: Ystävät lensivät eilen sinne Antalyan lähistöille. Toivon heille lempeän lämpimiä päiviä:). Hyvää äitienpäivää!

M. Metrossa kirjoitti...

Apua! Tässä on kuitenkin monen monta kinkkistä kysymystä! No katsotaan, selviänkö tällä kertaa tästä haasteesta :)

mimon mami kirjoitti...

Viisaita sanoja. Tavallinen elämä, mitä se on. Eikös se ole meillä jokaisella omannäköinen, se, mitä elämme!
Hyvää äitienpäivää!

Pepi kirjoitti...

Hyviä vastauksia ja kauniita tunnelmia :)
Ja juuri niin sinun oloisia - sen mitä minä nyt olen saanut oppia tuntemaan....itse olen toivottavasti mummuna parempi kuin olin äitinä.....tosin, olen niin fatalisti, että uskon kaikella olevan tarkoituksensa, virheilläkin - ne auttavat toivottavasti seuraavaa sukupolvea olemaan edellistä viisaampia :)

Mine kirjoitti...

M. Metrossa: Tottakai selviät. Alkuun pääseminen on vain joskus hankalaa, mutta sitten sitä tekstiä syntyy...

Mimon mami: Niinhän se varmaan on. Ja jokainen saa onneksi elää oman elämän, eikä jonkun toisen. Hyvää äitienpäivää!

Pepi: Hyvin sanottu. Jos olisimme täydellisiä, aiheuttaisimme jälkikasvulle huimat paineet. Parempi siis pitää rimaa matalalla:D.

Allu kirjoitti...

Minä tässä vaan ihailen tuota ruohosipulikuvaa ja yritin käydä äänestämässäkin, mutta ei huolinut ääntäni toista kertaa.

sannabanana kirjoitti...

Ihanat vastaukset ja kuvat.

Otan mielelläni haasteen vastaan, sinulla on niin mielenkiintoiset kysymykset!

Mine kirjoitti...

Allu: Eihän sitä nyt montaa kertaa:). Ruohosipuli on arkisen kaunis.

Sannabanana: Jään sitten odottelemaan vastauksiasi:).

Matkatar kirjoitti...

Kiitos haastamisesta Mine! Keksin vastauksia kysymyksiisi kunhan tulee sopiva hetki, voi mennä jonkun aikaakin :)

Mine kirjoitti...

Matkatar: Ei hätää, kiirettä eikä painetta:).