660. tarina (Yliannostuksen uhallakin)

Kohta teillä on tulppaanit tarttuneet verkkokalvoihin kiinni, mutta yliannostuksen uhallakin laitan tämän päivän Emirganet kehiin. Meillä oli tänään mukava keväinen naistenretki tulppaanipuistoon ja kuvia tuli taas napsittua sellainen 200 kpl. Yritin nyt kuitenkin keskittyä uusiin kulmiin puistossa ja lupaan, että ihan kaikkia kuvia en tähän läväytä ihmeteltäväksenne:). Tuhat ja yksi tarinaa esittää: Emirgan ja sen tulppaanit - viimeisenkö kerran?

Meidän naisporukka ei ollut puiston ainoa. Tämä ylläoleva ryhmä oli varustautunut tiimihuivein. Eipäs me keksitty mokomaa.

Moni oli tullut puistoon piknikille, mutta me  menimme aamuteelle Pinkkiin Huvilaan:

Ulkona oli vähän koleaa, joten kiivettiin sisälle syömään.

 Kiitos kirkkomuusikolle yläkuvista. Todistetusti bloggari syö menemeniä hyvällä ruokahalulla!

Istanbulin suuruudesta tai sen liikenteen hankaluudesta kertonee jotakin se, että paikalliset ystäväni olivat ottaneet tyttärensä puistoretken vuoksi koulusta pois. Vain se vuoksi, että tyttäretkin saisivat joskus nähdä tämän puiston. Ystävät kun asuvat kaupungin toisella laidalla Aasian puolella ja puisto taas sijaitsee ihan toisella puolella Euroopassa. He olivat aamulla matkustaneet noin tunnin sovittuun tapaamispaikkaa, josta minä kävin heidät hakemassa autolla. Tämän jälkeen matkustimme vielä autolla tunnin, jotta pääsimme puistoon perille. Näin on hyvinkin mahdollista, että perus istanbulilainen käy puistossa kerran elämässään tai ei koskaan. Joillekin sinne pääseminen on perus arjessa ihan mahdotonta.

Ruoan jälkeen aurinko tuli esiin ja sai puiston väriloiston eloon. Kyllä me ihastelimme taas koko porukan voimalla. Minun olisi vaikea kuvitella tällaista väriloistoa vaikkapa omalle pihalleni, mutta puistoon se sattuu hienosti. Mitä värikkäämpi sitä parempi.

Emirganen puiston sisällä on kolme vuosina 1871-1878 rakennettua huvilaa. Ylimäpänä on Beyaz Köşk (=Valkoinen Huvila), keskellä Sarı Köşk (Keltainen Huvila) ja alhaalla Pembe Köşk (Pinkki Huvila).  Huviloissa on asunut eri aikakausina tärkeitä valtion virkamiehiä, kunnes vuonna 1940 Istanbulin kaupunginjohtajan Lütfi Kırdarin toimesta siitä tehtiin kansalle avoin puisto. Nyt voimme vain kuvitella, että tällainen paikka olisi ollut jonkun puutarha ja kotina vaikkapa tuo alakuvassa oleva Beyaz Köşk. Ei hullumpaa, vai mitä?

Valkoisen Huvilan takaa löytyvä Istanbul Meydan on mielestäni uusi. Tai ainakaan en ole aikaisempina vuosina kävellyt sinne asti. Oli kalalammet ja istutukset niiden ympärillä. Takorautaiset lintuhäkit ja ehkä maailman kauneimmat ulkovalot. Huomaatteko ne tulppaanien seassa?

Kiitos retkiseurueelle. Oli kiva päivä. Ja kotiinkin tuli tuliaisena mininarsisseja. Ennen kuin ne laitetaan pöydälle täytyy varmaankin tarttua vielä imuriin ja rättiin. Tiedossa siis pikasiivous illan iloksi.