676. tarina (Kymmenen naista profeettojen kaupungissa)

Epäilemättä olisi viisaampaa, että pysyisin täällä kotona pakkaamassa. Näin voisin välttää sen kiireen ja viime hetken paniikin. Sen sijaan minä pistin tapani mukaan ranttaliksi ja lennätin ihanaisen vertaistukiryhmäni viimeistä kertaa toiselle puolelle maata. Oli kymmenen minulle tärkeäksi tullutta naista ja neljä suurenmoista päivää profeettojen kaupungissa. Terveisiä siis Şanlıurfasta, josta palasin kotiin eilen illalla!

Kävimme perheen kanssa Şanlıurfassa vuosia sitten. Takana oli pitkä matka ja hellelukemat olivat alueella sietämättömät. Aamupäivä oli koluttu Harranissa ja kaupungissa voimat vain loppuivat. Tajusimme kyllä, että alueella olisi ollut paljon nähtävää, mutta basaaria lukuunottamatta kaupunki jäi meiltä näkemättä. Siitä asti se jäi jonnekin mielen sopukoihin kaivertamaan ja olin iloinen, kun naiset olivat heti valmiit tähän matkaan. 

Şanlıurfa, aikaisemmalta nimeltään Edessa tai Urfa, sijaitsee Turkin itäosassa, lähellä Syyrian rajaa. Kaupunki on muslimeille pyhä, mutta sillä on tärkeä sija myös juutalaisille ja kristityille. Tänne sijoittuu ainakin legendoissa Aabraham ja Job. Raamattu käännettiin Edessassa ensimmäisen kerran kreikasta aramean kielelle ja siitä lähti kristinuskon leviäminen aina Kiinaan asti. Edessan Nestoriolaiset julistettiin harhaoppisiksi vuonna 489 ja heidät ajettiin pois kaupungista. Turkkilaisella kaudella kaupungin nimeksi tuli Urfa. Suuri osa kaupungin asukkaista oli armenialaisia ennen kiisteltyä kansanmurhaa. Nykyisin kaupungissa ei oppaamme mukaan asu ollenkaan kristittyjä ja kaikki sen kirkot ja synagogat on muutettu moskeijoiksi.

Urfan päänähtävyys on Balıklıgöl eli kalalammikko, joka sijaitsee viihtyisässä puistossa linnoituksen alla. Legendan mukaan kuningas Nimrod vainosi Aabrahamia ja heitti tämän tuleen. Jumala kuitenkin muutti tulen vedeksi ja hehkuvat puut kaloiksi. Aabraham sai siis vain uintiretken ja siitä lähtien on väki käynyt syöttämässä lammen pyhiä karppeja. Erityisen siunauksen saa se, joka näkee lammessa uiskentelevan valkoisen karpin. Me emme kuuluneet noihin siunattuihin, mutta alue oli todella viehättävä ja useamman vierailun väärti.

Jospa saisin tuollaisen pyhän karpin.

Puisto oli paikallisten suosiossa. Nurmella makaili useampi seurue ja keskellä puistoaluetta oli myös viihtyisä kahvila, jonka kävimme testaamassa matkan aikana. Siellä täällä risteili kalalammikolta lähtevät vesikanavat karppeineen.

Urfan naiset olivat kauniita värikkäissä vaatteissaan. 

Liila oli sevästi väreistä numero yksi.

Illalla kiipesimme puiston yläpuolelle luolaravintolaan. Tai tarkemmin sanottuna luolaravintolan etuosassa olevalle terassille. Ilma oli lämmin, seura oli parasta A-luokkaa ja ruoassakaan ei ollut valittamista. Opimme, että Urfassa käytetään muuta Turkkia reippaammin mausteita ja sen, että kuumaa keittoa ei kesällä syödä! Urfalaisittain oli jo kesä.

Tällainen kymmenen vaalean naisen seurue ei jäänyt huomaamatta kaduilla tallustaessa tai ravintolassa ruokaa suuhun lappaessa. Etenkin, kun nauru oli herkässä ja se kuului kauas:). Paikalliset miehet eivät muuten epäröinneet tulla hyssyttelemään, jos nauru oli liian herkässä:D. En siis ehkä suosittelisi kaupunkia yksin matkustavalle naisihmiselle, mutta joukossa kulkiessa on tuijotuskin helpompi kestää!?