"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

689. tarina (Huitelen pitkin kaupunkia)

Nyt alkaa jo olla hieman noloa tunnustaa, että minä huitelen pitkin kaupunkia pakkaamisen sijasta. Syytetään siitä kamuja, joiden kanssa piti järjestää "viimeinen retki". Kaikki myös sanovat, että muutoksen edellä täytyy hyvästellä. Niin paikat kuin ihmisetkin. Eikä sellainen onnistu, jos koko ajan on pää pakkauslaatikossa. Ymmärrättehän te nyt tietenkin sen. 

Helle on saapunut Istanbuliin ja takkia ei enää tarvitse muistaa ottaa mukaan. Eikä sateenvarjoja. Varpaankynnet on saanut punaisen värinsä ja jalkapohjat on jatkuvasti mustat. Me tapasimme Egyptiläisen basaarin edessä ja teimme sitten pistäytymisiä. Ajelimme bussilla ja istuimme pöytään hortensiapuskan vierelle.




Ruoan jälkeen raahasin koko konkkaronkan Balatiin. Tyttö-kullat olivat keränneet minulle läksiäislahjarahan ja minä meinasin pistää sen olohuoneen pöytään. Mieleni sopukoihin oli jäänyt kummittelemaan yksi pöytä sieltä hyllykaupastani ja sitähän me lähdimme oikein joukolla katsomaan. Kauppa  vain oli kiinni, mutta Turkissa hätä ei koskaan ole tämän näköinen. Vieruskaupasta luvattiin soittaa Mehmet paikalle ja se puhelu kuului jotenkin näin. "Mehmet, tule nyt äkkiä. Täällä on ainakin 20 naista sinua odottamassa." Hetken hiljaisuuden jälkeen korjaus; "No, ei nyt ehkä 20 vaan 18 tai jotakin." Ja ne 18 tai jotakin naista istuivat kaikessa rauhassa tien reunustalla ja pistivät koko kadun elämän sekaisin vain olemassaolollaan. Joskus sellaistakin voi tapahtua täällä Istanbulissa.









Mehmet karautti paikalle moottoripyörällään ja johdatti meidät uuteen kauppaansa. Se muuten sijaitsee ihan Patriarkaatin kulmilla Kultaisen sarven rantatien varrella Fenerissä. Kaikkea hauskaahan sieltä taas löytyi. Pöytäkin oli hauska ja persoonallinen, mutta valitettavasti liian pieni. Uuden teetättäminen olisi taas ollut sen verran hintavaa, että tässä on pitänyt ottaa nyt mietintään vaihtoehdot B,C ja D. Onko jollakin vinkata jostakin hauskasta, persoonallisesta, kulahtaneesta puusta tehdystä sohvapöydästä?




Kirkkomuusikko testaa. Kyllä tästä olisi hyvä juoda kahvia. Mutta onkohan se liian kapea?


Jos ei tullutkaan pöytää, tuli Kultaisen sarven kävely. Ensin hörpättiin kahvit. Sitten mietittiin, että mikä saa rotan hukuttamaan itsensä? Jostakin syystä näimme niitä päivänsä päättäneitä kovin monta rannassa kellumassa. Samassa vedessä lipuivat veneet, kalastivat kalastajat ja uivat lapset. Istanbulissa oli taas tarjolla koko elämän kirjo.








Täällä vartion minä. Ei kannata tulla yrittämään mitään.



Tänään sitten olen tietysti kiltisti pakannut kotona? No, enpäs olekaan.  Vein näet esikoisen tiistaibasaarille ja tein sieltä itse monta löytöä. En ottanut yhtään kuvaa. Keskityin vain basaaritunnelmaan ja kasojen penkomiseen. Sanoin; "Hei vaan sinä turkkilainen basaari. Minä muistelen sinua sitten siellä Kotkan torilla, jossa myyntipöydät etsivät toistaan ja myyjät eivät huuda. Jossa hinnat ovat toista luokkaa kuin täällä, mutta mansikat makeammat. Ja jonka kulmasta löytyy munkkipossut, joita meinaan ostaa joka kerta torilla käydessäni. Ainakin siiheksi, kunnes en enää mahdu housuihini."

15 kommenttia :

Matkatar kirjoitti...

Ihanan liikuttava teksti :)

Jael kirjoitti...

Ei kyllä mikään ihme kun kohta joudut lähtemään tuolta ,niin pitäähän sitä Istanbulia kokea ihan loppuun saakka niin paljon kun voi.
Huh,rotta...Kivat kuvat taas Mine:)

Allu kirjoitti...

En minäkään välttämättä rottien kanssa uimassa, kääks.
Suomessa on tosiaan Euroopan tai maailman parhaat mansikat, ehkä mekin saadaa niitä maistella, kun mennään lomalle.

Tiina Bergman kirjoitti...

Voi että. Näitä tarinoita tulee kyllä ikävä. Mutta jospa sieltä Kotkasta tulisi sitten uusia tarinoita ja näitä ihania kuvia. Tämä postaus laittoi kyllä hymyilyttämään herra rottaa lukuunottamatta..

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Hyvästien jättö on kamalaa, mutta nauti toki viimeisistä hetkistä, pakata ehtii sitten vaikka kun aurinko on painunut piiloon!

Anonyymi kirjoitti...

Herra rotta on kieltämättä vähemmän viehättävä. Mutta veden pinnan moni-ilmeisyyden, värit ja liikkeen olet saanut ihmeellisesti vangittua.

Kiitos kun jätät blogisi edelleen luettavaksi. Tulen palaamaan siihen vielä monet kerrat nautiskellen sen tarjoamista tunnelmista. Ja miksipä et ottaisi työn alle Turkki-vuosiesi kirjan muotoon saattamista? Osaat ilmaista ajatuksesi hyvin. Kiinnostavia ajatuksia ja näkökulmia sinulla on muillekin tarjottavaksi. Pieni ajallinen etäisyys ja pakettiin. Eikös kuulostaisikin hyvältä?

Olet ja olette ystävistä rikkaita.Suuri lahja elämässä. En sitä ihmettele. Lämmin persoonallisuutesi on tunnettavissa blogissasikin. Anisi

Maria kirjoitti...

Totta kai kiertelet, kyllähän aina pakata ehtii, viime tippa on olemassa:).

Ihania kuvia taas. Ja kirjoitat niin elävästi!

Muuten, täällä ei ole helle...

Mine kirjoitti...

Matkatar: Lähdössä on jotakin liikuttavaa?

Jael: Kyllä, viimehetken ahminta!

Allu: Minä en uisi Kultaisessa sarvessa, vaikka siellä ei lilluisi rottiakaan. Hyi vaan, miten se on likainen rapakko. Mutta kaunis kuitenkin!

Tiina: Kyllä Kotkastakin kai tarinoita saa. Ja saakin. Tarinat täytyy vain nähdä ja sen jälkeen kertoa eteenpäin.

Helmi-Maaria: tänään minä pakkaan, kunhan olen ensin käynyt….

Anisi: Kyllä se kirjakin aina kummittelee takaraivossa, mutta ei vielä ainakaan ole ollut valaistumista sen suhteen.

Maria: Minä lupaan olla surematta Suomen kesää, ainakin tänä vuonna, jos se olisikin huono. Ja nauttia siitä, jos se on hyvä:). Nyt riittää lämmintä täällä tankattavaksi.

Terhi kirjoitti...

Hauska teksti, 20 naista..."tai siis 18 tai jotain" :D

...ja yksi kissa Terhille.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onko Helmi-kani saanut lentolipun vai joutuuko matkustamaan jäniksenä?

"Huolestunut Helsingistä"

Kirsi Cifci kirjoitti...

Ystävien kanssa tapaamista ei voita kovin moni asia,heistä kannattaa nauttia ja ihanaa, että jaksat ja lähdet heitä tapaamaan , vaikka takaraivossa varmasti on sata muutakin asiaa jotka pitäisi vielä hoitaa ja se pakkaaminen...kivoja kuvia kuten sinulla aina, jään odottamaan muutettuanne sitä Kotka blogia , niin kiva tätä blogiasi on lueskella.Ihanaa, että siellä on ilmat nyt kohdillaan, nauttikaa niistäkin.

Aili Mummo kirjoitti...

Ihanaa ja haikeaa käydä hyvästelemässä rakkaita paikkoja!
Uskon kuitenkin, että käyt vielä lukuisia kertoja Turkissa, joten voit sanoa omalle kaupungillesi 'näkemiin.'

Oikein ihania päiviä sinulle ja perheellesi, Mine! ♥♥

Mine kirjoitti...

Terhi: meinasinkin kirjoittaa kissan alle, että ja yksi kissa Terhille:D.

Huolestunut Helsingistä: Älä huoli. Helmi ei saanut lippua, mutta se pääsee autoajelulle Eurooppaan.

Kirsi: Ilman on kohdillaan, pakkaus edistyy ja tänään on taas vuorossa naisten ilta. Mikäs hätä tässä. Vajaa viikko kontin lähtöön.

Aili: Saa nähdä. Kyllä minäkin toivon, että Istanbulin kanssa törmäillään, mutta kohta täällä ei enää ole kotia.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihanan hyväntuulinen kirjoitus. Teillä oli iloiset jäähyväiset, hyvä niin. Sinulla on yhtä juhlaa tuo lähteminen...no on toki paljon työtä ja vaivaakin, mutta onneksi on vastapainoksi myös juhlia.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minusta tuntuu, että tämä juhlapuoli on viime aikoina ollut korostetumpi. Mutta seuraavat ja samalla viimeiset kaksi päivää joudunkin sitten kantamaan sen seurauksia….