"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

694. tarina (Erittäin iloinen tarina)

Nyt siirrytään ruumiiden pesusta erittäin iloiseen tarinaan. Sellaiseen, joka palauttaa taas hetkeksi uskon onnellisiin loppuihin ja siihen, että jokainen voi onnistua. Miten alamäen jälkeen voi elämä lähteä nousuun, risukasaan paistaa aurinko ja kulman takana saattaa odottaa aarre. Ei välttämättä arkku täynnä timantteja- aarre, vaan ennemminkin nälkäiselle lämmin leipä oven rivassa tai viluiselle uusi peitto portilla odottamassa. Sellaisen aarteen löytymistä olimme todistamassa tänään ja se teki minut niin iloiseksi. Ystäväni luvalla jaan sitä iloa myös teille.

Ensin oli ei niin tavaton tarina, sitten syntyi pieni kulta. Jossakin vaiheessa aloin aistia lämmintä väreilyä kahden, ei kun kolmen, läheisen ihmiseni välillä. Aavistelin, että edessäni on tapahtumassa jonkun sortin ihme. Pääsiäisen aikaan nuo kolme katosivat. Olivat matkustaneet miehen perheen luo hyväksyntää hakemaan ja saaneet sen. Tuomarin edessä heistä tuli perhe. Ystäväni sai miehen, mies sai vaimon ja pienellä pojalla on nyt sekä äiti että isä.

Suomessa on jo monessa perheessä sinun lapset, minun lapset ja yhteiset lapset. En näe sitä tavoittelemisen arvoisena asiana, mutta ainakin se on taannut monelle hylätylle uuden mahdollisuuden. Turkissa tämä on vielä harvinaista. Toisen hylkäämä ei monelle kelpaa. Se, että ottaa toisen miehen lapsen omille nimilleen, on jo hyvin käsittämätöntä. Siksi minä nostan hattua miehelle, joka ei moisesta piitannut. Hän ei nähnyt toisen hylkäämää tai toisen omaa. Hän näki kauniin nuoren naisen ja suloisen pienen pojan, joita rakastaa. "Minun perheeni," hän sanoo. Ja kolmet silmät loistaa.







Erittäin iloisen tarinan ylle heittää varjonsa vain tuoreen vaimon perhe, joka ei edelleenkään halua tytärtään takaisin, joille uusi vävy ei kelpaa, eikä lapsenlapsikaan kuulema ole heidän. Miten paljosta he jäivätkään tänään paitsi. Minä tunsin itseni niin etuoikeutetuksi, kun sain maanantaina olla valitsemassa morsiammelle pukua, istua aamulla hänen seuranaan kampaajalla ja meikissä. Kulkea yhdessä pitkin Tarlabasin kujia kohti hääpaikkaa. Nähdä vauvan kanssa odottavan sulhasen ilme, kun tupsahdimme ovesta sisään. Morsiamen hymystä puhumattakaan.





Tässä tarinassa ei ollut prinssiä ja valkoista hevosta. Ei ehkä ihan aitoa prinsessaakaan? Tahdon uskoa, että he saavat silti elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti. Morsiamelle riittää, että sulhanen tekee sen minkä pystyy. Sulhasella näyttää olevan kaikki se mitä hän on halunnutkin. Rintarepussa hän kuljettaa pientä kultaa. Vierellä on vaimo. Ympärillä ihana Istanbulin kesä.




Häät oli pienimuotoiset, mutta niin suloiset. Morsiusparin näköiset. Johan se nyt vähempikin pistää pientäkin miestä hymyilyttämään. Tämän johdosta taisi myös unohtua pakkamisen vaivat ja saimme uutta intoa. Häistä palattuamme teimme änkemisen maailmanestaruuden Jo pakattuun autoomme tungettiin patja (180x200cm), pieni parvekekalusto, kolme kyydistä jäänyttä tuolia ja paljon paljon muuta. Ja kyllä, minulle, miehelle ja Helmille on silti vielä autossa tilaa:D. Taidan sittenkin saada sen levollisemman viimeisen Istanbulin viikon?

18 kommenttia :

Merve kirjoitti...

Ihan tässä oikeasti oli itku silmässä kun tätä luin. Turkissa elämä (ja perheet) voi olla niin julmaa, että ei pienen ihmisen ymmärrys riitä. Olen kuitenkin todella onnellinen tämän avomielisen miehen puolesta, ihanaa että lapsella on nyt sekä äiti että isä! Paljon onnea heille molemmille ja menestystä elämään. :) Onnea myös teille viimeisten muuttopuuhien keskellä! Koska matka kohti Suomea alkaa?

anumorchy kirjoitti...

Ihana tarina!

Pepi kirjoitti...

Nyt tuli kyyneleet silkasta ilosta ja onnesta ! Vaikka tiesinkin jo etukäteen näiden häiden olevan tulossa, niin sydäntä lämmittää isosti kun tiedän kuinka toisinkin tarinat voivat päättyä!
Kunpa morsiamen vanhemmatkin vielä lämpenisivät, jolleivät, niin joskus vaan on käännettävä oma katse kohti omaa tulevaisuutta...valitettavasti isovanhemmat tässä ovat suurimmat häviäjät.

Oikein sydämen kyllyydestä onnea pienelle perheelle!
Yeni bir aile için iyi şanslar!

Jael kirjoitti...

Voi miten ihana että näin kävi:) Olenkin välillä miettinyt että miten hän pärjää siellä kun kirjoitit,että aviottoman lapsen äidillä ei ole helppoa.Ihanan kaunis pari ja ihana tarina!

Jael kirjoitti...

Ihanaa kuulla että Helmikin pääsee sittenkin lähtemään Suomea kohti:)

Saga kirjoitti...

Hieno tarina elämän yllättävistä käänteistä. Sinulla on tarinankertojan taito.

Antoisaa viimeistä viikkoa ihanassa Istanbulissa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!

Aivan ihana tarina rakastavaisista......
En ihmettele, jos/kun morsiamen vanhemmat eivät tätä hyväksy, mutta toivotaan, että aika tekee tehtävänsä :))
Ja voi että on hurmaava vauva, siis ihan syötävä, varmaan hän sai hyvän isän.
Tsemppiä loppurutistukseen!
-Ulla

Kirsi Cifci kirjoitti...

Ihana tarina ja hieno mies, onneksi tuollaista tapahtuu voi uskoa ihmisten hyvyyteen!!!

Kikka N kirjoitti...

Kaunis tarina missä rakkaus voitti!
Kiitos!

Allu kirjoitti...

Voi kun liikuttava tarina♥

Mine kirjoitti...

Merve:" Jos isä antaisi anteeksi, saisi muutkin antaa", tuumasi morsian. Turkkilaisen miehen kunnia on se, joka valitettavasti aiheuttaa vielä aika monta julmaa ja pitkävihaista asiaa täällä. Mutta onneksi kaikkien miesten asenne ei ole tämä. Sekin täytyy aina muistaa, että ei syyllisty yleistämään.

Anu: Niin on, ihana! Ei helppo vieläkään, mutta silti toiveikas.

Pepi: Isovanhemmat ja sisarukset ne tosiaankin nyt häviävät. Vihassa heiltä on jo mennyt vauvan ensi kuukaudet. Ja tyttären ja vävyn yhteisen elämän alku.

Jael: Helmi saa nyt ajaa halki Euroopan. Toivoa sopii, että ei tule ongelmia rajalla, hotelleissa tai laivassa.

Saga: Antoisaa se on elämä, kun osaa sen oikein oivaltaa:).

Ulla: Kiitos myös s-postista. On nyt vain niin hektistä, että kaikki vastaaminenkin roikkuu ja koittaa tehdä vain sen mikä on välttämätöntä. Saimme viimeiseksi viikoksi vieraita Iranista, joita illalla vielä puolille öin isännöitiin ja emännöitiin. Kohta lähden neuvomaan heille reitin Uskudariin.

Kirsi: Joskus voi onnistua! Ainakin toivon niin!

Kikka: Rakkaus voitti. Toivotaan, että se myös jaksaa kantaa.

Allu: Eikö vain. Kyllä sitä herkistyy aina näiden äärellä.



Anonyymi kirjoitti...

Itkettävän liikuttava tarina. Kiitos siitä ja muista muuttokiireiden keskellä!
Aune

Cheri kirjoitti...

Ihana tarina! Vaikka silmissä on liikutuksen kyyneleet niin olen todella iloinen onnellisesta lopusta. Kunpa vääränlainen ylpeys ei estäisi lämmintä sukuyhteyttä ja onnesta iloitsemista. Nuo kolme ainakin tuntuvat olevan nyt turvassa. Hienoa kuulla, että pakkaaminen on ohi, jos matkalla iskee väsymys niin on ainakin patja mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

...Että ette alistuisi
vaan pitäisitte kiinni siitä
mikä teille on tärkeää ja arvokasta
silloinkin kun se ei miellytä kaikkia
eivätkä kaikki teitä ymmärrä...

Tämä tarina oli koskettava ja kauniskin, mutta toisaalta myös kiukkuni kasvoi; en ala sitä nyt kuitenkaan lietsomaan tai tekemään niitä yleistyksiä (joihin itse niin helposti sorrun).

Iloitsen heidän puolestaan ! t:Tiina

Nina kirjoitti...

Miten mulla olikin jäänyt tämä tarina välistä... Kyllä osaat kauniisti kirjoittaa.

Mulla tuli niin kyyneleet ja toivon sydämestäni onnea parille ja ihanaa nähdä että kaikki miespuoliset ei siellä Turkissa(kaan) ole vanhoillisia.

Toivottavasti saat kerrottua ystävättärellesin että Meitä blogiystäviä lämmitti kun olivat löytäneet toisensa ja onnea heille tulevaan.

Ja teille onnea Suomeen ajoon ja ihana kun karvapallero pääsee mukaan!

Mine kirjoitti...

Aune: Ole hyvä. Hyviä tarinoita on mukava laittaa esille.

Cheri: ei voi sanoa, että pakkaaminen olisi ihan ohi, mutta voiton puolella kyllä. Nyt stressipisteitä nostaa lähinnä tuo jäljelle jääneiden tavaroiden myynti, kun ilmoitus ei ole vieläkään julkaistu.

Tiina: Kyllähän täällä on joutunut suuttumaankin. Mutta suuttumusta on tosiaan turha ruokkia. Sen sijaan voi aina miettiä, että miten itse läheisiään kohtelee.

Nina: Ei Turkin miehiä kannata niputtaa samaan nippuun. Eikä minulle vanhoillisuuskaan ole kirosana. Ei arvoja tai tapoja tarvitse muuttaa, mutta muistaa, että jokainenhan meistä jossakin kohdassa mokaa. Silloin soisi, että hänellä olisi mahdollista korjata tilanne tai yrittää uudelleen.

Petra kirjoitti...

Ihanaa etta talla tarinalla oli onnellinen loppu, prinsessa sai prinssinsa ja mika parasta pieni lapsi perheen, jospa joku paiva viela tytön perhekin myöntyisi. Liikuttava tarina ja kuvat, kiitos niista!

Mine kirjoitti...

Petra: Ei tämäkään nyt ihan kiiltokuva tule olemaan, mutta kaikki mahdollisuudet onneen on heillä nyt saatavilla. Elämä on rosoista, mutta rosoinenkin voi olla kaunis. Siitä tässä minusta oli kysymys.