"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

693. tarina (Se on loppu nyt)

Olen elänyt juuri ehkä elämäni rankimmat vuorokaudet. Päivät on ollut pitkät ja yöt kovin lyhyet. Jännitysmomenteilta ei ole vältytty ja sitä lajia taitaa jatkua ihan loppuun asti. Torstaina lähtivät tavarat kohti Kotkaa, mutta harmittavan monta asiaa jäi kuormasta tilan vuoksi puuttumaan. Nyt meillä on viimeisen viikon sutinat, jotka pitävät sisällään kuormasta jääneiden tavaroiden myyntiyritykset, kodin loppusiivouksen ja autoon ahtamisen ennätykset. Vieläkö keksisimme keinon, jolla saada edes patja Suomeen? Onneksi ei tullut ostettua sitä sohvapöytää.

Kaiken pakkaamisen, menojen ja kiireen keskellä olemme varastaneet parvekehetkiä. Yhtenä iltana oli hampurilaiskekkerit. Takassa paloi tuli, sillä syömisen ohessa poltettiin kaikki parvekkeen nurkkaan ahdettu puuroju. Olipa se tunnelmallista. Oli ystävät koolla ja ympärillä Istanbulin pimeä ilta. Kontin lähtöä edeltävänä iltana otettiin parvekeesta viimeiset hetket irti. Pistettiin lihat grilliin ja jätettiin nuorisolleni jäähyväiset. Minusta tuntuu, että tätä parveketta ja siellä vietettyjä hetkiä tulen vielä monesti kaipaamaan. Tai sitten vain lämmöllä muistelemaan? Joka tapauksessa; se on loppu nyt. Nyt on aika mennä uutta kohti ja rakentaa uusia parvekkeita, luoda uusia muistoja.











Tavaroiden lähdettyä koti muuttui välittömästi "vanhaksi kodiksi". Sieltä katosi sielu. Vähän samanlainen tunne, kun ensimmäisen kerran sairaanhoidon opiskelijana rupesin kuollutta vanhusta pesemään ja pukemaan. Tuli vahvasti se tunne, että oleellisin oli mennyt ja jäljellä oli vain eloton kuori. Meidän koti on nyt mennyt, uusi on vasta tulossa. Onneksi on tämä ystävien lainakoti, josta käsin saadaan juosta tuota meidän "ruumista" pesemässä.




Nyt on kuitenkin aika pukea taas juhlavaatteet ja lähteä sinne ystävien turkkilaisiin häihin. "Siis mitä, tuossa väsymyksen tilassa vielä häihin," huudahti ihana siivoojani, kun ruokapöydässä kerroin häihin lähdöstämme. "Älä sure, turkkilaisissa häissä on aina niin kamala meteli, että ei siellä tarvi jutella. Sen kun istun ja hengitän," lohduttelin siivoojaa ja vakuuttelin itseäni:). 

Tällainen juhannus! Hyvää Juhannusta sinne Suomen suveen!

13 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti kirjavien tunteiden hetkiä tällaiset. Mutta mahtavaa että olet tämänkin elämänvaiheen tallentanut kuvillasi ja teksteilläsi tänne blogiin. Kuinkahan lapset suhtautuvaan uuteen kotiin? Toivottavasti saavat paljon kavereita ja laskeutuminen Suomen arkeen sujuisi leppoisasti. Ihanaa juhannusta sinnekin! :)

hietzu/Hurmioitunut

Nina kirjoitti...

Melankoliaa joka toivottavasti vaihtuu iloon pikapuoliin. Kauniisti kerroit asunnosta ja siinä samalla myös Istanbulista luopumisesta.. Kiitos että olet jaksanut kuitenkin meille lukijoille jakaa Näitä viime hetken tunnelmia.

sannabanana kirjoitti...

Voit kyllä taputella itseäsi selkään siirä että olet jitakuinkin selvinnyt noista muuttojutuista! Huh huh, ei käy kateeksi, en edes uskalla ajatella, miten suuri homma tuollainen on.

Ihanan tunnelmallinen tuo teidän parveke!

Mukavia hyvästijättöjä Istanbuliin ja iodottelen innoissani kuulumisia ja tunnelmia Kotkasta! Jännää!

mummeli kirjoitti...

Nyt sitten loppuu myös ihanat kirjoituksesi Istanbulin elämästä. Tuo parveke elämä varmasti jää ikuisesti elämään mielessä. Kaikesta huolimastta hyvää kotimatkaa ja tervetuloa Suomeen.

Cheri kirjoitti...

Tunnelmallista ja niin tyhjää. Onnea ison urakan hoitamisesta. Tulee kyllä ikävä näitä Istanbul-tarinoita. Kaikkea hyvää siirtymäaikaan!

Aili Mummo kirjoitti...

Tulee ihan tippa linssiin lukiessani tätä postaustasi, Mine! Näihin yli kymmeneen vuoteen sisältyy teillä / sinulla niin paljon muistoja...

Kiitos näistä muistorikkaista postauksista; ja onnellista tulevaisuutta teille kaikille kotimassamme Suomessa;)

Sydämellisesti tervetuloa kotimaahan, Mine ja perhe! ♥♥♥

Rva Pioni kirjoitti...

Haikeaksi tulen minäkin, kun nämä tarinat nyt päättyvät. Tuskin voin kuvitella millaisen luopumisen edessä edes olette. Onnea ja siunasta kaikkeen tulevaan täällä Koto-Suomessa.
Mikäli perustat uuden blogin, linkitäthän sen tänne :)

Jael kirjoitti...

Tuttua minullekin tuo;tulee mieleen kun palasin tänne ja möin kodin ja jouduin luopumaan tavaroista niinkuin niin monesta muustakin jutusta.Teidän parvekkeenne on ihana ja siitä teillä paljon muistoja,mutta toivottavasti myös Kotkan koti tulee tuntumaan yhtä ihanalta,kunhan olette saaneet tavarat laitettua kuntoon.
Harmi vaan ettei kaikki mahtunut konttiin:(

Tsempphalit!

Matkatar kirjoitti...

Oi, varmasti on tunteellista! Ihana parveke...ei tuollaisista voi kuin haaveilla...jännityksellä odotan minäkin mitä tulevaisuus teidän perheessä tuo tullessaan. Toivottavasti jatkat bloggaamista!

Pepi kirjoitti...

Tulipa yllättävän kurkkua kuristava tunne kun luin postauksen, tais silmänurkkakin kostua vähän...ja kiitollisuus läikähti mielessä kun ajattelin, että olenpa saanut vierailla tuolla, istua tuolla, nauttia Istanbulin ihanasta illasta erittäin mukavassa seurassa :)
Voi pojat, se ei toistu enää sekään!

Mutta Kotkassa sitten syntyy uusia, erilaisia muistoja!

Ja vielähän sulla on aikaa siellä ihmeellisessä Istanbulissa vaikka mihin! Siinä kaupungissa on joku ihan oma taikavyöhyke :D

Mine kirjoitti...

Hietzu: Uuteen kotiin muuttoa odotetaan hyvillä mielin. Jännitysmomenteiltakaan ei ole vältytty, mutta ne toivottavasti selviää tulevalla viikolla.

Nina: Tässä kulkee ilo ja suru, haikeus ja onni, kaikki vähän toisiinsa sekoittuneena. Niinhän sen kuuluukin olla lähdön kynnyksellä. Jotakin menettää, jotakin taas saa.

Sannabanana: Mietin, että mikä tästä muutosta teki niin raskaan. Varmaan se on lisääntynyt ikä, mutta myös se, kun tavaroita piti niin paljon eritellä. Maan sisäisessä muutossa saattoi pakkaamisen jättää muuttomiehille enemmässä määrässä, sillä kaikki kamat siirtyivät paikasta A paikkaan B. Joka tapauksessa, toivon, että tämän luokan muuttoja ei enää tulisi olemaan tulevassa.

Mummeli: Niin se on, kohta on Istanbulini päättynyt. Mutta onneksi on edessä ihana Kotka!

Cheri: Minullekin tulee ikävä Istanbulin tarinoita, mutta olen iloinen jokaisesta näistä tarinasta, jotka olen joskus saanut tänne kirjattua. Onneksi aloin bloggaamaan. Näin sain meille kaikille tehtyä Istanulin muistoalbumin.

Aili: Onneksi on muistot. Onneksi oli nämä vuodet. olen niistä kovin kiitollinen.

Rva Pioni: Linkitän kyllä, uusi blogi on jo suunnitteilla.

Jael: Mutta tänäänpä teimme ihmeitä ja saimme niin monta asiaa tungettua autoon, että olin kiljua riemusta. Tavaroitahan ne vain ovat, mutta ehkä nyt kun pitää niin monesta luopua, ne nousevat ihan naurettavan suureen arvoon. Oma patjani. Se on tungettu nyt autoon ja minä saan nukkua siinä Kotkan kodissa:D.

Matkatar: Onhan meillä Kotkassa piha ja pihaterassi. Onhan sekin nyt jotakin ihan hurjan ihanaa!

Pepi: Niin, sinäkin lukeudut Istanbulin muistoihini. Ja viikko on hyvin ohjelmoitu, eli moneen pitäisi vielä ehtiä:). Toivottavasti taikavyöhyke taikoo meille lisää tunteja vuorokausiin.



Liivia kirjoitti...

Minun kroppani läpi kävi nyt sellainen haikeuden vihlaiseva aalto. Huomaan, että teillä on muutossa mukana myös ilo tulevasta, se auttaa. Iso hetki kuitenkin, onnea kaikkeen mitä se pitää sisällään.

Mine kirjoitti...

Liivia: Muutos sisältää aina ilon ja surun. Yritän keskittyä siihen iloon.