Ukrainan ja Unkarin rajamailla teimme aikahypyn vuosikymmenten taakse. Maramures oli paikka, jossa asiat eivät ole muuttuneet viimeiseen sataan vuoteen. Heinätyöt hoituivat käsi- ja hevosvoimin. Emme nähneet päiviemme aikana yhtä ainoatakaan traktoria, puimuria tai muuta työkonetta. Tiellä vastaan ajoi huomattavasti useammin hevoskärrit, kun autot. Tien vierustoilla laidunsivat lampaat ja lehmät. Heinä kuivui seipäillä. Kylätien varrella istuivat mummot huiveineen ja sedät hattuineen. Aurinko paistoi ja turistinkin aika pysähtyi.
Meille Maramures oli nostalgiamatka mielikuvieni Karjalaan. Johonkin kauniiseen ja hyvään, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Vaikka nythän se kuitenkin oli, siinä silmien edessä. Se oli hyppy romanttiseen maaseutuun, kauniisiin pieniin kyliin, vanhojen kirkkojen oville ja kävelyihin hautalehdoissa.
Maramures oli puurakentamisen taidonnäyte. Puusta tehdyt kirkot olivat uskomattoman kauniita. Puiset talot suloisia. Portit, joista saattoi lukea asukkaiden sosiaalisen statuksen erottivat kodin tutun lähiympäristön ulkomaailmasta. Teiden varsilla silmät kiinnittyivät tuon tuosta Ristiinnaulittuun. Krusifiksejä oli kaikenlaisia, kaikkialla. Näistä vanhin, 300 vuotias krusifiksi, seisoi pikkuruisessa Berbestin kylässä.
Tervetuloa kanssamme ennenvanhaan ja Maramuresiin!
Maramures oli puurakentamisen taidonnäyte. Puusta tehdyt kirkot olivat uskomattoman kauniita. Puiset talot suloisia. Portit, joista saattoi lukea asukkaiden sosiaalisen statuksen erottivat kodin tutun lähiympäristön ulkomaailmasta. Teiden varsilla silmät kiinnittyivät tuon tuosta Ristiinnaulittuun. Krusifiksejä oli kaikenlaisia, kaikkialla. Näistä vanhin, 300 vuotias krusifiksi, seisoi pikkuruisessa Berbestin kylässä.
7 kommenttia :
Kiitos taas tästä virtuaalireissusta:) ja miten upean nuo puurakennelmat tuolla Maramurassa ovatkaan!
Nostalgista ja kaunista.<3
Kiitos matkasta, Mine.<3
Sina sitten osaat antaa jatkuvasti uusia ihania matkailuvinkkeja!
Aivan uskomatonta! Hiljaisuus ja lämpö uhkuivat näista kuvista. Olivatko ne Ukrainan vai Unkarin puolella?
Yaelian: Käsityö on aina käsityötä. Ja minä kun rakastan vanhaa puuta:).
Aili: Sitäpä juuri. En olisi itse valmis palaamaan aikaan ennen koneita. On sitä tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi, mutta ihanaa siellä oli käydä ihastelemassa.
Anu: Toivottavasti muuttuvat jollekin muullekin todeksi.
Anonyymi: Maramures on siis se osa Romaniaa, joka on Ukrainan ja Unkarin kupeessa. Tämäkin osa palautettiin Romaniaan vasta 1918 ja siellä on ihan omanlainen kulttuurinsa verratuna muuhun Romaniaan.
Totta, Karjala minullekin näistä tulee mieleen. Minulla on myös joku ikuinen Karjala-kaipuu, se on varmaan geeneissä, eikä mitenkään järjellä selitettävissä. Kesällä pääsen pienelle matkalle Viipuriin, odotan jo sitä innolla.
Kirjailijatar: Minulla se on sellainen viharakkaus-suhde. Kaipuu johonkin menneeseen Karjalaan. Uppoudun kuviin Vienan Karjalasta. Haaveilen reissusta vanhaan Valamoon. Ja kun oikeasti menin sinne Karjalaan, surin sitä rumaa ja menetettyä. Tosin nyt tilanne saattaisi olla toinen. Olen oppinut aika hyvin kääntämään katseen kauniiseen ja ohittamaan ruman. Ehkä pitäisi tehdä matka Karjalaan nykyisen minäni kanssa.
Lähetä kommentti