"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

176. tarina (Diyarbakır- pitkä työmatka)

Kevät on saapunut Istanbuliin. Joka puolella sirkuttaa, säteilee, odottaa puhkeamistaan kukkaan. Toista päivää peräkkäin lämpötilat ovat kivunneet yli 15 asteen. Me etsimme kaapeista tennareita, ohuempaa takkia ja aurinkolaseja. Minun tekisi mieleni olla aivan pihalla. 

Ennen Istanbulin kevättä kuljetan kuitenkin teidät Itään mieheni matkassa. Tälle reissulle emme päässeet mukaan, sillä lasten piti käydä koulua. Lisäksi matka oli tuhottoman pitkä vain viikonlopun mittaista pyrähdystä varten. Vilkutimme siis ovelta ja toivotimme miehelleni turvallista matkaa. Ihan turvallinen siitä ei tullut, mutta emme onneksi tienneet sitä etukäteen.

Mieheni matkasi siis työkaverinsa kanssa Diyarbakıriin, Itä-Turkkiin. Auto oli lastattu kameroilla ja muilla tarvittavilla välineillä. Matkaa oli edessä reilu 1000 km läpi Turkin. Menomatka eteni onneksi hyvin ja välillä ehtivät jalkoja oikoessaan kuvata meille tienvarsien maisemia. Illan pimettyä saapuivat perille.







Varsinainen kaupunkikuvaus jäi tällä kertaa tekemättä, sillä työmatkojen varjopuoliin kuuluu se, että niillä pitää tehdä töitä. Illan suussa olivat kuitenkin ehtineet käydä läheisellä näköalapaikalla kuvaamassa. Kutsun miestäni "lapsi ja nuorisomagneetiksi". Menemme minne tahansa, hän jostakin syystä kerää lapsia ja nuoria puoleensa. Siksi meillä on hirmuinen määrä kuvia lapsista eri puolelta maata. Näin ollen Diyarbakırinkaan kuvat eivät minua hämmästyttäneet. Näkyyhän se kaupunkikin siellä jossakin...







Töiden jälkeen, ennen paluutaan kotimatkalle, mieheni työkavereineen päätti käydä pikaisesti Mardinissa. Minä olin sitä hehkuttanut ja paloin halusta päästä kaupungissa käymään. Diyarbakırista poistuessaan auton kylkeen  ajoi betonirekka. Molemmat kuskit nousivat autosta ja menivät katsomaan millaista jälkeä oli saatu aikaiseksi. Automme repsikan puoleinen etukulma oli painunut sisään. "Eihän siinä kuinkaan käynyt, bir şey olmadi," tuumasi betoniauton kuski. "Kyllähän siinä nyt jotakin kävi, bir şey oldu," tuumasi mieheni. Mardinia ennen tulikin tutustuminen Diyarbakırin poliisivoimiin. Onneksi olivat mieheni kanssa samaa mieltä.  Bir şey oldu ja syyllisestäkään ei jäänyt epäselvää. Törmäyksestä ja vahingoista huolimatta auto onneksi kuitenkin toimi ja siitä hyvästä me saamme seuraavan kerran kurkata Mardiniin. Jos et malta odottaa, niin koko perheemme kokemuksia Mardinista voit lukea täältä ja täältä.

5 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Hienoja kuvia on miehesi otanut;DD
Ja lapset näköjään ovat ihastuneita mieheesi, hän varmaan rakastaa lapsia.<3

Oikein leppoisaa viikon jatkoa sinulle ja perheellesi, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Aili: Mies se meillä onkin se taitavampi kuvaaja. Ja myös se hauska vanhempi, joka jaksaa touhuta lasten kanssa. Äiti on se arkinen ja tylsä, joka hoitaa tätä perushuoltoa. Hyvää viikkoa sinullekin. Joko siellä kevät nostaa päätään?

Anonyymi kirjoitti...

Huh, huh ! Hyvä, että kolarissa tuli vain pelti- ei ihmisvaurioita ! Silloin vuosia sitten Siden matkalla nähtiin yksi kolari, jossa mopoilija jäi pakettiauton alle. Se jäi iäksi mieleen...Sen mopomiehen elämä päättyi siihen. Liikenneturvallista kevättä ! t:Tiina

Ps.Tuo kuva, jos kuu pilkotti on ihana !

Kirjailijatar kirjoitti...

Upeita kuvia...kyllä te molemmat osaatte kuvata :) Lapsimagneetti kuulostaa hyvältä. Jotenkin helppo uskoa, että noin varmasti on.

Onneksi meni vain peltiä.

Mine kirjoitti...

Tiina: Sehän se. Raha on vain rahaa. Ja autossa oli onneksi kasko. Istanbul on sellainen liikennekaaos, että on suorastaan ihme kun pääosin selviää ilman kolinoita. Siksi se onkin kummallista, että piti ajaa maan toiselle puolelle betoniautojen kanssa törmäilemään.

Kirjailijatar: Minä vasta opettelen. Meni monta vuotta, että en tarttunut kameraan, kun "mies kuitenkin kuvasi paremmin". Nykyään se on varmasti edelleen niin, mutta innostusta minulta ei puutu:).