"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

132. tarina (Danube Delta ja pelikaanien metsästys)

Niin kaunis oli Romania. Niin hitaat sen vuoristotiet. Oli aikaa ihailla tienvarsien piparkakku-talot ja jokien yli rakennetut kävelysillat. Taakse jäi Transylvania ja Maramures, edessä odotti vielä Danube Deltan pelikaanit.






Tonava-joki lopettelee matkaansa Euroopan halki jakautumalla kolmeksi haaraksi ennen laskeutumistaan Mustaanmereen. Tämä jokialue lukemattomine pienine joenhaaroineen muodostaa Romaniaan laajan rämemäisen aluen, Danube Deltan. Vesireittejä pitkin pääsee alueen kyliin, jossa asustaa ihmisten lisäksi noin 300 lintulajia sekä 150 erilaista kalalajia. Hyttysistä puhumattakaan. Tältä suojellulta alueelta on löydetty ainakin 30 erilaista ekosysteemiä. 500 vuotta vanha metsä. Ja Euroopan laajin pelikaaniyhdyskunta.










Olisi ollut mielenkiintoista veneillä veden saartamiin kyliin, mutta tässä vaiheessa matkaa ei ollut enää voimia. Teimme siis pelikaanin metsästys-retkiä teitä pitkin, sattumanvaraisesti järvenrannoille ja jokien reunustoille.  Löytämättä yhtä ainoaa pelikaania, mutta mielenkiintoisia paikkoja kylläkin. Sekä kasoittain sammakoita. Niitä oli vedenrajat täynnä kuin vitsauksessa ikään. Lapset olisivat halunneet muutaman matkamuistoksi pulloon, mutta äiti ryhtyi taas ilonpilaajaksi. "Autoon ette ota yhtään, ette pullossa ettekä muutenkaan."







Päivän päätteeksi ajoimme Mustanmeren rantaan Varna Vechen kylään. Olimme Romaniasta kyllämme saaneet. Ennakkoluulot oli selätetty ja harmittamaan jäi ainoastaan ne Danube Deltan piilottelevat pelikaanit!

6 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Matkustitteko Turkkiin laivalla vai ihan rannikkoa pitkin ajamalla? Onko laivayhteyksiä Turkkiin siis tarjolla kuinka paljon? Alkoi kiinnostamaan.
Romaniassa on kyllä kaikkialla aivan uskomattoman kauniita maisemia. Se tuli yllätyksenä. :)

Helist

Jael kirjoitti...

Kiitos virtuaalisesta,monipuolisesta Romanian matkasta. Ennen ajattelin ,että se on kamala paikka,mutta ystävän tyttären jotkut kuvat ja kertomukset ja nyt nämä sinun kuvasi saivat kyllä mielen muuttumaan:)

Kirjailijatar kirjoitti...

Jännän näköisiä maisemia tuolla Danube Deltassa, ei tulisi ekana mieleen Romania.


Muutenkin olet saanut minut ihan hullaantumaan Romaniaan. Koska emme ole siellä ikinä käyneet, luulen että nyt on pakko. Sitten joskus :)

Mine kirjoitti...

Helist: Ajoimme edestakaisin. Mennessä maan keskiosilta palatessa meren rantaa myöten. En ole siis koskaan kysynyt laivoja. Olimme rannalla todella vähän. Mielestäni Romanian mielenkiintoisimmat paikat ovat sisämaassa eli Transylvania ja Maramures. Niihin pääsemiseen ei laivat auta. Sen sijaan yksi lastemme koulun opettaja kävi Istanbulista käsin Romaniassa junalla. Oli todella halpaa matkustamista hänen sanojensa mukaan. Sen voin uskoa.

Yaelian: Olen iloinen, jos sain mielesi muuttumaan. Oma mielenikin muuttui. Romania on todella kaunis maa ja edullinen matkustaa. Suosittelen lämpimästi.

Kirjailijatar: Minä uskon, että sinä viihtyisit Romaniassa. Tai te viihtyisitte. Matkailu siellä kaipaa kyllä auton vuokrausta. Ehkä junalla ja busseillakin jotenkin pääsee? Sitten joskus:).

A kirjoitti...

Lapset ovat olleet todella matkasta mielissään.;)

Mustameri on hieno.;D

Oikein hyvää viikon alkua, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Aili: Lapset eivät osaa vielä antaa arvoa rakennuksille, taidenäyttelyille ja raunioille. Heille loman kohokohta ovat nämä luontoelämykset ja yhdessä olo. Tällä reissulla olikin aika mukavasti näitä lapsille kivoja asioita. Joista aikuisetkin nauttivat.

Mustameri onkin meidän meri. Täältä meiltä sinne hurauttaa noin puolessa tunnissa uimaan. Pitäisikin varmaan tehdä seuraavaksi Mustameri-kierros....