"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 30. joulukuuta 2011

120. tarina (Koprivshtitsa - turkkilaisten vallan loppu)

1400-luvulla rakennettiin pieni kylä kukkuloiden keskelle Sofian ja Karlovon välimaastoon Bulgariaan. Kylän asukkaat olivat hiljaisuudessa paenneet Veliko Tarnovon voimakasta turkkilaismiehitystä. Kylän asutti eri sosiaaliryhmistä tulevia bulgaareja. 1800-luvulla kylän väkimäärä kohosi jo 12 000 asukkaaseen. Se oli elinvoimainen kylä, jossa eläinten hoidon ja viljelyksen lisäksi eli vauras kauppias-luokka.

Kylästä tuli Bulgarian historiaa 20.4.1876, kun Todor Kableshkovin johdolla päätettiin nousta turkkilaisia vastaan. Kansannousu lähti kylän vaatimattomalta kivisillalta, joka nykyään kantaa uljasta nimeä Kalchevin silta. (Kuvassa meidän pojat juuri tuolla sillalla). Itsenäisyys saavutettiin turkkilaisista vuonna 1878 jolloin kauppiaat ja suuri osa muistakin Koprivshtitsan kylän asukkaista jätti kylän taakseen muuttaen kaupunkeihin elinkeinoaan jatkamaan. Lähes siinä asussaan kylä seisoi meidän ihmeteltävänämme.






Vuonna 1952 Koprivshtitsasta tehtiin kylä-museo, joka on nykyään noin 3000 asukkaan koti ja työpaikka. Me puikahdimme sen mukulakivikaduille lämpimänä kesäpäivänä. Kurkistelimme pihoille ja pistäydyimme museoituihin taloihin. Paikka oli erityisen ihanteellinen lasten kanssa, sillä autoja ei kulkenut oikeastaan lainkaan. Siellä täällä oli eläimiä, puroja joihin tiputella kukan lehtiä veneiksi ja muuta lapsen silmille mielenkiintoista.







Aikuista kiinnosti rakennustyyli, talojen ovenpieliin ja hautausmaan portteihin kiinnitetyt kuolinilmoitukset ja kauniit yksityiskohdat kylän raitilla. Rapistunut, aikoja kestänyt kauneus vetosi erityisesti perheen naispuoliseen henkilöön. Ja ne erityiset värit, joihin ei törmää Suomessa eikä Turkissakaan.







Kierroksen lopuksi istahdettiin lettubaariin. Jokaiselle löytyi letut mielitäytteellä. Tarjolla oli juustoa, hilloa, suklaata... Kahvin kaverina maistuivat herkulliselle. Naapurissa olisi ollut myytävänä kaunis sininen talo, joten kahvia juodessa saattoi herätellä päiväunelmia. "Mitäs jos jättäisi Istanbulin taakseen ja ostaisi tuosta tuon ihanan vanhan sinisen talon?" Toisaalta, olisihan se hankalaa asua kylässä, jonka nimeäkään ei suu taivu lausumaan oikein...


Illaksi ajettiin yhteen edellisen kesän suosikeista, eli Veliko Tarnovoon. Katsottiin iltaruolla mahtavaa valoshowta kaupungin linnoituksesta ja todettiin meidän viihtyvän Bulgariassa hieman liiankin hyvin. Seuraavana päivänä olisi kuitenkin Romanian raja ylitettävä ja katsottava mitä siellä oli meille tarjolla. Ja teille tietenkin myös.

12 kommenttia :

Elegia kirjoitti...

Wow mitä kuvia, wow mikä paikka! Tuolla varmasti on helppo unohtaa ajankulku ja "siirtyä ihan toiseen maailmaan". Nämä tällaiset historiaa henkivät "keitaat" ovat juuri niitä, jotka minua kiinnostavat. Lumoavaa arkkitehtuuria. Arvaa heräsikö matkajalka! :D

Sinulla on muuten suloiset "elovena-lapset" :))

mimon mami kirjoitti...

Ihana rauha ja idylli. Vanha on kaunista! Kiitos, että jaoit sen kanssamme!

Nina kirjoitti...

Aivan ihanaa matkustella "kanssanne" näihin paikkoihin joista en ole koskaan kuullutkaan.Heräsi kysymys että tälläisiin paikkoihin ei varmasti usein eksy turisteja joten miten paikalliset suhtautuvat teihin,erotutte varmasti jo joukosta olemalla niin vaaleita.Ovatko uteliaita ja kyselevätkö teiltä mistä tulette?Löytyykö yhteinen kieli englannista vai pystyttekö puhumaan matkoilla turkkia?

Aili-mummo kirjoitti...

Voi miten u-p-e-a matkatarina, jälleen, Mine.:D

Kiitos sinulle näistä ihmeellisistä matkoista, joista en ole ennemmin kuullutkaan, mutta nyt voin matkustaa näin helposti teidän kanssanne.;))

Toivotan sinulle, Mine, ja koko perheellesi, Oikein Hyvää, Onnellista ja Antoisaa Uutta Vuotta 2012!<3

Yaelian kirjoitti...

Upeita paikkoja ja kuvia taas:) Ja samalla oppi jotain uuttakin;D
Täällä toivottelen sinulle ja perheellesi oikein hyvää Uutta Vuotta 2012!

Mine kirjoitti...

Elegia: Ei kun vaan Bulgariaan:). Siellä niitä historia-keitaita piisaakin, mutta vaatii kyllä auton alleen, jotta pääsee sukkuloimaan paikasta toiseen. Sen jälkeen välimatkat onkin lyhyitä, mutta aikaa menee köröttämiseen. Liikennenopeudet on naurettavia ja poliisi joka puskassa vahtimassa, että niitä noudatetaan.

Mimon mami: Justiinsa niin. Minäkin tykkään vanhasta ja erityisesti vanhasta puusta ja puutaloista.

Nina: Turkissa pärjää tietysti turkilla. Bulgariassa osasivat jonkun verran englantia. Sillä ja elekielellä selviteltiin asiat. Turkissa vaaleutemme tietysti huomioidaan välilla rasittavuuteen asti, mutta yleensä ihan kivan positiivisesti. Bulgariassa ja Romaniassa olivat aika suomalais-tyyppisiä, eli antoivat ihmisten olla omissa oloissaan. Jopa niin pitkälle, että välillä piti lähteä etsimään palvelua ravintoloissa yms. Me kyllä tykättiin siitä, että sai rauhassa katsella ilman pakkomyyjiä:).

Aili:Kiitos kun pysyt matkassa. Hyvää Uutta Vuotta sinne teillekin!

Yaelian: Eihän ne paikat maailmasta lopu. Onneksi. Ja uuden oppiminen on hyväksi, joten hyvä jos sain jotakin opettaa. Uusia Vuosia myös Israeliin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä se jaksan ihmetellä, että miten sinä muistat kaikki menneet matkat noin hyvin. Minulla kaikki matkat sekoittavat toisiinsa. Enkä muista mitään historiallisia faktoja kuin hetken, iloisesti vain pyyhkiytyvät päästä pois. Mies kyllä muistaa. Minun aivot ei varmaan kestä tietotulvaa, vaan suurin osa vaan unohtuu.

Mutta kaunis kylä ja tunnelmallisia kuvia. Ihanaa, että maailmassa on vielä suloisia pieniä kyliä, joita turisimi ei ole pilannut.

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Minulla on salainen ase nimeltä matkapäiväkirjat. Sieltä lunttaan ja tarkistelen Lonely Planeteista ja netistä loput nippelitiedot. Kertaushan on opintojen äiti ja muutamalla vuosiluvulla saa tehtyä tietävän vaikutelman:). Ei kai sitä kukaan niin loputtomasti voi muistaa. Meilläkin kun näitä historia-kohteita riittää...

Tämä olikin pieni ja sievä kylä. Sellaisissa minä aina mietin, että tulisikohan minusta hyvä kyläläinen? Kerran olemme asuneet kylässä, kolme vuotta. Ja viihdyimme siellä oikein hyvin. Mutta kaupunkilaisuudessakin on puolensa. Etenkin Istanbulilaisuudessa.

Liivia kirjoitti...

Matkapäiväkirjanpito onkin parasta hommaa! Oikeasti en tiedä onko mitään kivempaa.

Mummolla on kiva mekko. Ja nättejä lapsia. Kaiken muun ohessa siis:)

Oikein hyvää uutta vuotta teille!

Mine kirjoitti...

Liivia: Hyvää Uutta Vuotta teillekin. Minä pidin alkuvuodet matkapäiväkirjaa vihkoihin. Viimeajat on mennyt koneelle ihan käytännön syistä. Molemmista on ollut iso ilo jälkikäteenkin.

Kiitos, omat lapset on tietysti jokaisella äidillä maailman kauneimmat:).

mummeli kirjoitti...

Voi, minkä blogin löysin ja mille matkalle pääsin! Ihanaa, tulempa toistenkin matkalle mukaasi. Aivan ihanat kuvat oli mukana.

Hyvää uuttavuotta!

Mine kirjoitti...

Mummeli: Kiitos kun tulit ja tervetuloa toistekkin. Kyllä täällä tilaa riittää. Hyvää Uutta Vuotta!