381. tarina (Arkeni - kuinka opastetaan taksikuski perille)

Suomessa taksilla ajo on kallista. En muista montaakaan taksikyytiä tehneeni. Sen kyllä muistan, että taksit oli hienoja, niissä oli pemeät penkit ja jotenkin juhlallinen tunnelma. Taksikuskit olivat vähäeleisiä ja kaikkitietäviä. Vaikka ei ollut navigaattoria käytössä, niin aina tiesivät tien perille. Suomalainen taksi on siis mielikuvissani hyvin toimiva ylellisyystuote.

Turkissa taksikyyti on melko edullinen. Taksimatkoja olemme tehneet Turkin vuosina hullun monta ja milloin mistäkin syystä. Taksia käytetään, jos oma auto on rikki, jos on kiire, eikä ehdi bussilla tai jos on paljon kantamuksia tai lapset mukana, eikä ole lähdetty jostakin syystä liikkeelle autolla. Nyt on siis vuorossa katsaus turkkilaiseen taksikulttuuriin.

Ensimäisinä vuosina turkkilaiset taksit olivat poikkeuksetta rämisevisiä ja tupakalle haisevia Tofaseita. Jokainen kadun monttu tuntui takapuolessa. Kesällä oli hullun kuuma, sillä Tofasin varustelutasoon ei kuulunut ilmastointia. Saattoi siis pyytää, että "voisitteko avata ikkunan ja sammuttaa savukkeenne." Kuskista riippuen pyyntösi vastattiin kyllä, ei tai sekä että. Nykypäivän taksikanta on jo hieman parempi. On tarjolla Fiiatia tai Peugeotia, mutta ei edelleenkään mitään mersuja. Taksi kun on työväline, joka ei kolhuilta säästy, joten sen hankinnassa kannattaa pysyä kohtuudessa. Merkki kuin merkki, turkkilainen taksi on joka tapauksessa keltainen ja katolla lukee kotoisasti: TAKSI. Niin, ja nykyään takseissa on lähes poikkeuksetta hieman paremmat jouset, ilmastointi, jota ei käytetä ja tupakointikielto.

Turkkilaiset taksikuskit tulevan oman galluppini mukaan noin 90 prosenttisesti Mustaltamereltä, joko Sivasista, Trabsonista, Rizestä tai Samsunista. Jokainen ajaa kuin mielipuoli ja luottaa sokeasti ajotaitoihinsa. Turvavöitä ei tietenkään käytetä, koska "Bir şey olamaz". Turkkilainen taksikuski ei myöskään ole tuppisuu. Juttu lähtee lentämään ihan välittömästi ja lyhyenkin matkan aikana on ehditty selvittää kuskin ja kyytiläisen siviilisääty, lapsiluku, uskonto, työpaikka, taloudellinen tilanne, alkuperämaa tai kaupunki, jalkapallojoukkue jne. Hassuimmat kuskit on epäilemättä jäänyt ikuisesti mieleeni. Kuten vaikka se oopperalaulaja, joka luikautteli meille lauluja pitkin matkaa. Ja kyydistä jäädessämme kuulimme hänen aariansa pitkään pois ajavan auton avonaisesta ikkunasta. Monesti miestä kotiin odottaessa, on myös käynyt niin, että taksi seisoo pitkään ovemme edessä. Siellä on menossa niin mielenkiintoinen keskustelu, että kumpikaan ei malta lähteä sinne minne pitäisi. Mies kotiinsa tai kuski ajoon.

Kielitaidottomana sitä astui taksiin osoitelappujensa kanssa ja istahti luottavaisena kyytiin. Aika pian aloimme ymmärtämään, että isolla osalla taksikuskeista ei ole aavistustakaa missä mikäkin osoite on. Oli siis itse opeteltava nopeasti taksisanasto; suoraan, oikealle, vasemmalle ja pysähtykää tässä. Tai sitten seurattava, kuinka kuski soittelee tai pysähtelee kyselemään ajo-ohjeita milloin mistäkin ja saapuu kuin saapuukin lopulta haluamaasi osoitteeseen muutamien sakkokierrosten jälkeen. Jotka jäävät tietenkin sinun maksettavaksesi. Onpa minulla ollut sellainenkin kyyti, jossa jouduin opastamaan juuri kaupunkiin muuttaneen taksikuskin joka ikisestä risteyksestä. Pappa ei tiennyt Çamlıcaa, eikä mitään pääkatuja. Sen kyydin jälkeen mietin pitkään, että löytikö hän ikinä tietänsä takaisin vai olisiko minun pitänyt lähteä saattamaan kuski takaisin.

Entä voisitteko kuvitella Suomessa tällaista tilannetta: Menet taksikuskin luo ja ilmoitat haluavasi tiettyyn osoitteeseen. Taksikuski katsoo osoitetta hetken ja sanoo: "En lähde, se on liian ruuhkaisen tien takana" tai "En lähde, kohta on iftari-aterian aika, enkä ehtisi syömään." Turkissa tällaista sattuu ja silloin voi joko lahjoa eli maksaa kuskille tuplahinnan tai sitten ei auta yhtään mikään. Näin meille kävi ystävättäreni kanssa vuosi sitten Saksasta palatessamme. Yksikään lentokentän taksi ei suostunut ajamaan meitä Euroopan puolelta Aasiaan. Lopulta yksi kuski otti meidät kyytiin ja lupasi viedä vähän matkaa johonkin, josta pääsisimme jatkamaan matkaa. Taksissa sitten yhdessä pohdimme eri vaihtoehtoja. Soiteltiin puhelimella ja laskettiin, että mistä pääsisimme julkisiin tms. Kunnes hajosi taksi. Jokaisessa risteyksessä se sammui ja kesti aina vain kauemmin saada auto uudelleen käyntiin. Me pyysimme kuskia viemään meidät lähimmälle metropysäkille. Hän yritti saada auton pysymään käynnissä ja soitteli samalla: "Isä, auto hajosi, voitko tulla hakemaan metropysäkiltä." Metropysäkille me pääsimme. Kuski jäi autoineen odottamaan isäänsä ja meidän matka jatkui painavia kasseja kantaen metroon, metrosta ratikkaan, ratikasta laivaan ja Aasian puolen taksiin. Kysymykseni kuului, että mitä sellaisessa tilanteessa olisi tehnyt maahan saapuva kieltä osaamaton ja kaupunkia tuntematon turisti? Vai onkohan turisteille turkkilaisessa taksikulttuurissa eri säännöt?

Ja vielä yksi taksimatka ei niin kauan aikaa sitten. Olimme tulossa kotiin kantamuksinemme ja otimme Üsküdarista taksin. Kuski murahteli, eikä olisi millään viitsinyt nousta taksista nostamaan tavaroitamme konttiin. Koko alkumatkan hän puhisi ja rähisi itsekseen liikennettä, edessä olevaa autoa ja punaisia valoja. Sitten hän kurvasi tien vierustalla olevalle huoltoasemalle ja meinasi siinä samassa ajaa vieressä olevan auton kylkeen. Sanaakaan sanomatta hän katosi huoltoaseman vessaan. Kipaisi vessasta huoltamolle sisään ja saapui taksiin kivennäisvedet kädessä. "Maha ihan sekaisin, mutta ehdin," tuumasi sitten meille. Oli siinä hymyssä pitelemistä, kun toivottelimme geçmis olsunia.  Hätä oli selvästi ohi ja vessareissun jälkeen kuskista tulikin hyväntuulinen rupattelija ja kotipihalla nousi nostamaan tavaratkin kontista ja toivotteli kohteliaasti hyvät päivät. Ajattelin, että tätäkään episodia ei ehkä olisi suomalaisessa taksissa tapahtunut?

Oi turkkilainen taksi, olet kyllä elämys.